maanantai 4. helmikuuta 2013

Alumiinin-metallin kierto-Tuikkujahti

Kuulin juuri Ylenaikaisesta, että Suomessa on ollut tuikkukynttilöiden alumiiniastoiden koululaiskeräys. Oli muuten minulle tän päivän iloinen ylläri. Sillä itse vuosikausien ajan keräsin visusti kaiken metallisen talteen laittaakseni ne metallinkeräysastioihin:
Wanha Mainos: Näin minä entä sinä?
IS, 25.1. 2018: Heitätkö alumiinifolion tai säilyketölkin sekajätteeseen? Näin niille käy.


Olen ollut 12 vuotta toimijana Helsingin Elokolossa. Kerään siellä kaikki näkemäni metallit metallinkeräyslaatikkoon. Isommat metallit vien suoraan metallinkeräyslaatikkoon. Metalleja löydän niin margariini- kuin jugurttipurkkienkin kansista, ja jopa alumiinifoliot ja lanttu-maksalaatikoiden vuoat saan useimmiten pelastettua metallinkeräykseen. Valitettavasti en aina ehdi pelastaa kaikkia alumiini/metallijustkia sekajätteen joukosta, johon muut toimijat niitä innokkaasti nakkelivat :(

Säilykekepurkit, lasipurkkien kannet, tietokoneiden kotelot, kaljapullon korkit, pienimmätkin ruuvit ja jopa silmälasien sangat tai poistetut nitojan niitit löysivät helposti ja ilman minkäänlaista vaikeutta tiensä metallin keräysastiaan.
Talvella se on tietysti itsestään selvää, että otan talteen joka ikisen näkemäni tuikkukynttilän alumiiniastian ja jopa kaivan niistä steariinin loput pois ennen rypistämistä. Usein pidennän kynttilän paloaikaa tiputtamalla sinne jo palaneen tuikun steariinin jämiä...

Yritän kaikin rauhallisin keinoin havahduttaa myös muut jätteiden lajitteluun, mutta huomaan, ettei se kovasti kiinnosta muita, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Ihmiset puolustelivat välinpitämättömyyttään sillä, että turha lajitella, koska ne kuitenkin kipataan samaan kasaan. Yritin aina kertoa, että sillä ei ole yhtään mitään väliä, miten muut toimivat, vaan tärkeintä on se, että itse toimii oikein:
Älykkyys lisääntyy vain oikein toimimalla.
Planeetan saastuttaminen ei ole älykästä, joten metallien, lasin, paperin
ja kartongin heittäminen sekajätteen sekaan vain tyhmentää ihmistä.

Itselläni jätteiden lajittelu meni niin pitkalle, että jos lähistölle tuli vaihtolava, jonne asukkaat tyhjensivät komeroitaan ja vanhaa tavaraa, niin minähän menin vaihtolavaan, jos näin siellä kohtuudella lajiteltavia juttuja. Monesti keräsin vaihtolavoilta tietokoneiden koteloita, putken pätkiä, muttereita, ruuveja, purkkeja jms., jotka kannoin Elokolon talon metallinkeräysastiaan.

Jos Elokolossa on kierrätykseen kelpaamattomia huonekaluja, niin rikon ne ja jopa sahaan pöydän jalat pienemmiksi, jos ne eivät muutoin mahdu metalliastiaan. En koskaan kokenut millään tavoin rasittavaksi jätteiden lajittelua, eikä se myöskään vienyt aikaa miltään muulta toiminnalta; päin vastoin; sain lisää energiaa siitä, että tunsin tekeväni asiat oikein. Koin vain muiden ynseyden jätteiden lajittelua kohtaan hyvin raskaasti, koska minun mielestä tämä planeetta on kaikesta ihmisten ynseydestä huolimatta säilyttämisen arvoinen paikka.

Näistä vaihtolava-lajitteluista ja muista ronskimmista keräilytavoistani en kuitenkaan puhunut muille mitään, vaikka huomasinkin heidän kummastelun, että mihin minä taas sellastatollasta tarvitsin.
Tietysti jätin osan myös Elokolon kaappiin, joka oli lähiseudulla kuuluisa miljoonakaappi; tuli kuka tahansa kysymään lähes mitä tahansa, niin useimmiten pystyin antamaan pyytäjälle hänen tarvitsemansa asian. Jos lukija ei usko, niin on siten hyvä ja menee Elokoloon kyselemään, miten asia oli. Itse en enää koske koko Elokoloon, sain siitä paikasta tarpeekseni.

Monet ovat varmaan kuulleet, että elin vuosien ajan Pasilan metsikössä ns. kivilinnassa. Siellä asuessani huomasin, miten paljon siinä metsässä oli metallijätettä. Ihmiset pitivät sitä kaatopaikkana, ja jopa kaupungin rakennusmiehet olivat täysin surutta heittäneet sinne metsään niin kaiteiden rakentamisen ylijäämäputket kuten myös kaukolämpöputkien pätkiä. Yhdenkin kuusimetrisen kaideputken nostin pystyyn ja laitoin sen sisälle yhden löytämistäni kaivosporan kangista ja upotin sen betonoituun kaideputkeen ja ylimmäksi laitoin jostakin löytämäni majakan pienoismallin... Voimieni mukaan pyrin keräämään kaikkea metallia Kivilinnan pihaan.

Siellä niitä on vieläkin, vaikka olenkin vuosien mittaan pyrkinyt kuljettamaan niitä lähistöjen metallinkeräysastioihin. Jos jotakuta Romu Ramia kiinnostaa, niin sieltä saa vieläkin tonnin tai pari metalliromua, eikä ainoastaan romua, vaan täysin uusia vesijohtoputkia, joita myös löysin paljon vaihtolavoilta, josta vain pienen murto-osan pystyin ottamaan talteen.

Suomen metsät ja maankaatopaikat ja wasteland -alueet ovat täynnään metalliromua autonromuista alkaen. Ei tarvita uusia rautakaivoksia, kun vain ihmiset edes himpun verran käyttäisivät järkeä ja ainakin jättäisivät metallia sisältävät jätteensä näkyville eivätkä kippaisi niitä metsiin. Kuulin jopa sellaista, että entiselle Pasilan kaatopaikalle on kuljetettu kymmenittäin autonromuja 1950-luvun alusta saakka sen kaatopaikan sulkemiseen asti.

Kivilinnani sijaitsee juuri sen kaatopaikan eteläreunalla: Labkotec: Ratapihan ja entisen kaatopaikan. Suoritin vuosien mittaan melko suuria kaivaustöitä siellä. Laskujeni mukaan kaivoin lapiolla ainakin 50 kuutiota maata, todennäköisesti tuplasti sen. Maan sisältä tuli esille satoja lasipulloja, luita, kumia, kangasta, metallia jms. Jopa yksi täyttä sinkkiä oleva kiuas, joka edelleen odottaa siellä jotakin harrasta sinkin keräilijää.

Suomessa on kymmeniätuhansia isompia ja pienempiä kaatopaikkoja, joista suurin osa on jo hylätty ja monet myös unohdettu. Ne kaatopaikat ovat todellisia kaivoskohteita, joista olisi taloudellista kaivaa maaperän mineraaleja, kuten auton romuja jms. Suomessa menee edelleen miljoonia tonneja metalleja metsiin, vesistöihin ja kaatopaikoille.
Juuri tänä aamuna naapuritalon roskikset oli täytetty jonkun häädetyn asunnon tarvikkeilla. Kattiloita, aterimia, kodinkoneita ja kaikkea semmosta siellä näin. Otin talteen vain yhden kattilan kannen, koska multa puuttui semmonen. Sinne meni satojen alumiinipurkkien raaka-aineet.

Tuikkujahti: Pienistä puroista kasvaa iso virta.
YLE, 4.3. 2011: Koululaiset keräsivät yli 300 000 tuikkua alumiinikierrätykseen.
YLE, 4.2. 2012: Tuikkujahdin suosio yllätti kilpailun järjestäjän.
Kulutusjuhla, 2.3. 2011: Tuikkujen alumiinin kierrätys kannattaa.
Kuusakoski: Kuusakoski on haastanut alakoululaiset tuikkujahtiin!
Ekokymppi: Tuikkujahti 2012 - 2013.
Keski-Savon JäteHuolto: Tuikkujahti 2012 - 2013.
Kymen Sanomat, 12.4. 2011: 1300 tuikkua per nenä.
YLE, 18.11. 2011: Pieleen menee: Jäte päätyy väärään paikkaan.
B, 3.6. 2916: Muovinen planeetta.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa maailma täynnä sinunlaisiasi...