Miten kummassa eurooppalaiset pystyivät luomaan kaiken tämän tieteellis-teknisen maailmansa, jos Euroopassa ei ollut puita, malmeja, ei mitään? Vai oliko niin, ettei muilla mantereilla ollut mitään sellaista luonnonvaraa, josta olisi helposti kehitetty vaikka miten korkea sivilisaatio!
Nykyisin me tiedetään, että kaikilla muilla mantereilla oli ja on yllin kyllin puuta, metalleja, energiaa ja vaikka mitä raaka-ainetta, joista eurooppalaiset pystyivät helposti rakentamaan vaikka vetypommin, joten kysymys kuuluu, että miten on mahdollista, ettei missään muualla ihmiset tajunneet asuvansa kaiken mahdollistavien asioiden päällä.
Kerrotaan, että intiaanien mailla Teksasissakin öljy suorastaan lainehti lammikoissa ja oli niistä kauhottavissa, ettei edes mitään öljynporausta olisi tarvittu, vaan öljyä oli runsaasti saatavilla ilman teknologiaakin. Sama pätee jokaiseen muuhun mantereeseen, paitsi Eurooppaan. Vain Europassa metallien jalostamiseen tarvittiin teknologiaa, jonka ensimmäiset työkalut piti vaivalloisesti ensin kehittää järvimalmeista, eikä täällä ollut edes öljyä, jolla olisi voinut helposti saada rauta sulamaan.
Kaikki nämä imperialismin ja kolonialismin vastustajat julistavat, miten eurooppalaiset menivät Afrikkaankin vain riistämään sen maaperää, koska Afrikan maaperä pursuaa kaikki metalleja. Jos Afrikassa ja muilla mantereilla --paitsi Euroopassa- oli niin runsaasti ja helposti saatavilla kaikkia metalleja, niin pitää vieläkin suuremmilla kirjaimilla kysyä, miksi minkään muun mantereen ihmiset eivät sitten ensin alkaneet imperialisteiksi. Mihin kummaan afrikkalaiset käyttivät kaikki nämä sadat tuhannet vuodet, jotka heillä oli aikaan keksiä vaikka atomipommi?
Olisi luullut, että afrikkalaiset olisivat voineet helposti kehittää korkean teknolgian jo satatuhatta vuotta sitten, koska olihan heillä runsaasti sitä, minkä sanotaan aiheuttaneen teollisen vallankumoksen; Vapaa aikaa. Aikaa pohtia vaikka mitä!
Afrikassa edes gravitaatio ei toimi, eivätkä omenat putoile puiden alla makoilevien oleskelijoiden päihin, koska muutoinhan joku afrikkalainen olisi voinut kehittää gravitaatioteorian jo satatuhatta vuotta sitten ja siten laittanut afrikkalaiselle miehelle sen taakan, josta eurooppalaisia syytetään.
B, 27.2. 2018: Uuskolonialismin pahempi puoli tulenarka aihe.
PS. Ilmeisesti muiden mantereiden ihmiset eivät alkaneet kolonisoimaan Eurooppaa, koska täällä ei ollut mitään luonnonvaroja riistettävänä.
tiistai 27. helmikuuta 2018
Uuskolonialismin pahempi puoli tulenarka aihe
HS, 27.2. 2018: Kolonialismin parempi puoli on tulenarka aihe: siirtomaajärjestelmää puolustanut tieteellinen artikkeli poistettiin väkivallan pelossa.
Miten kehitys olisi kulkenut, jos intiaanit olisivat harrastaneet kolonialismia ja alistaneet eurooppalaiset reservaatteihin? Imperialismissa pitäisi aina lähtökohta viedä esihistoriaan asti.
Pitäisi rehellisesti ja rohkeasti kysyä, miksi afrikkalaiset eivät ensin kehittäneet tiedettä, jotta he olisivat saaneet paremmat aseet ennen kaikkia muita. Onhan se kaikkien hokemaa, että afrikkalaisilla olisi ollut paljon enemmän historiallista aikaa ja vieläpä päivittäistä vapaata aikaa kehittää ajatteluaan ja tiedettään.
Nykyisin se on muotia hokea, miten lisääntynyt vapaa-aika sai eurooppalaiset kehittäneen filosofiaa ja tiedettä. Katsokaa mitä tahansa tieteellistä selitystä, miksi eurooppalainen kehitti tieteen, niin vastaus, että euroopalaisilla oli vapaata aikaa!
Mutta, mikä estää silloin ajattelemasta, että afrikkalaisilla oli paljon enemmän vapaa-aikaa, koska siellä ei tarvita edes rakentaa rakennuksia ja ruokakin tulee suoraan pöytään.
Sama pätee Amerikan alkuperäiskansoihin. Kerrotaan, miten ensimmäiset eurooppalaiset näkivät Amerikoiden joet täynnään kalaa, metsät täynnä riistaa ja preeriat täynnä eläimiä. Eli ei todellakaan voida väittää, että intiaanien olisi pitänyt uhrata kaiken aikansa ruuan etsimiseen. Intiaaneilla oli yllin kyllin vapaata aikaan, kuten kaikilla muillakin lämpimien seutujen ihmisillä, joten selvästi luppoaika ei selitä eurooppalaisen ihmisen kehittymistä muiden rotujen edelle.
Vapaa-aika pitää ansaita.
Näen asian niin, että eurooppalaisten piti ansaita vapaa aikansa, kun taasen kaikilla lämpien seutujen asukkailla vapaa aika oli itsestään selvyys. Afrikkalaiset eivät edes voineet ajatella, että nyt heillä on vapaata aikaa ajattelemiseen, koska sitä heillä on ollut esihistoriasta asti. Voidaan jopa puhua vapaa-aika-addiktiiveista; Jos sinun ei koskaan tarvitse käyttää tuntiakaan päivittäiseen elossapysymiseen, niin miten luulet, että sinä ikinä uskaltaisit lähteä uuvuttavalle löytöretkelle läheisen kukkulan taakse, tai jopa rakentaa vene ja lähteä rannattomalle ulapalle.
Ajatellaan vaikka suomalaista, jonka piti pelkän eloonjäämisen takia kehittää jokin lämmönlähde ja sitten sovittaa se jonkilaiseen rankennukseensa ja vasta vuosien jälkeen hän huomaa, että hyvä sotkan muna; "minullahan on vapaata aikaa, mitä minä nyt tekisin.", Hänen ei tarvitsekaan lähetä ulos pysyäkseen elossa, vaan hän tuntee aitoa saavuttamisen iloa ja alkaa pohtimaan, miten hän voisi parantaa asumustaan.
Ja kun ihminen huomaa, että hän on itse tehnyt itselleen vapaata aikaa, niin silloin ihminen on tehnyt sellaisen hyppäyksen ajattelussa, johon kukaan sellainen ei pysty, jolle vapaa aika on itsestään selvyys.
Lämpimien seutujen asukkaat eivät kaikesta vapaa-ajasta huolimatta ole kehittäneet edes rakennustaidetta, vaan he ovat jopa satojen tuhansien vuosien ajan rakentaneet vain savimajojaan. Tästä päästään siihen, että kaikilla maailman roduilla on ollut vähintään yhtä pitkä aika kehittää tiedettä sille tasolla, että sillä voitaisiin harjoittaa imperiamismia. Olisi jo lähes aktuaalista pahuutta väittää, etteikö afrikkalaisilla olisi ollut samat miljoona vuotta kehittää tiedettä kuin kaikilla muillakin roduilla.
Kun sitten yksi rotu pystyy hyödyntämään itse itselleen luomaansa vapaata aikaa ajattelemiseen, niin sekö muka on joku sellainen paha asia, jota ei olisi saanut koskaan tapahtua. Ikään kuin kolonialismia ei olisi koskaan voinut syntyä, jos afrikkalaiset tai intiaanit olisivat ensimmäisinä kehittäneet tieteen ja teknologian sille tasolle, joka teki eurooppalaisista löytöretkeilijöitä.
Jälleen kerran huomataan, miten suvaitsevaiset pitävät kehitysmaalaisia täysin avuttomina, jotka eivät missään asiassa pysty samanlaisiin tekoihin kuin mitä kolonialismin sanotaan tehneen heille.
Kaikkina aikoina kaikki kansat ovat harrastaneet kolonialismia. Näinä päivinä on huomattu, miten islaminuskoiset haluaisivat palauttaa länsimaisen ihmisen takaisin kivikauteen. Ei ole milloinkaan kuultu, että islamilaiset valtiot haluaisivat kehittää eurooppalaisia luonnontieteissä, musiikissa, humanismissa tai kirjallisuudessa. Eurooppalaiset ovat kolonialismin nimissä rakentaneet kouluja siirtomaihin ja pyrkineet antamaan heille muutakin opetusta kuin uskontoa.
Mutta mitä tekevätkään nämä suvaitsevaisten rakastamat iki-ihanat muslimit:
He haluavat, että eurooppalaiset rakentavat heille ainoastaan moskeijoita, Ei puhettakaan, että länsimaihin rynnistävät käyttäisivät varojaan ja energiaansa kehittääkseen länsimaalaisia tieteissä ja filosofiassa, vaan he vaativat suvaitsevaisten huutojen säestyksellä lopettamaan länsimaista kaiken vapaan ajattelun ja alkavan hokemaan juuri niitä uskomuksia, joiden tähden he eivät koskaan pystyneet nousemaan siihen asemaan, että he olisivat itse omin voimin lähteneet löytöretkille.
Se on helppoa rynniä kehitysmaista länsimaihin, kun ajoneuvotekniikankin on ensin kehittänyt se rotu, jota syytetään kaikesta pahuudesta.
Suomeen tuli 1800 luvulla kolonialisteja, jota omilla varoillaan rakennuttivat Suomeen tehtaita ja kouluja. Vähintä, mitä keltä tahansa tämän päivän omasta maasta muuttajalta pitää odottaa, että tänne saapuvat rakentaisivat Suomeen moskeijoiden sijasta kouluja ja tehtaita. Se on erittäin typerää vaatia alkuperäiskansoilta vain niitä rakenteita, joisa voidaan hoilottaa omia uskomuksiaan.
OM, 27.2. 2018: Muslimimies kiitti "Mama Merkeliä" mahdollisuudestaan tienata moniavioliitoillaan Saksassa.
Suvakit vaativat suomalaisia lopettamaan impivaaralaiset uskomukset, mutta samaan he eivät pysty vaatimaan yhdeltäkään maahanmuuttajalta, koska maahanmuuttajat ovat suvakkien uusia orjaisäntiä. Samalla tavalla eurooppalaiset vaativat siirtomaiden kansalaisia luopumaan omista uskomuksistaan ja hokemaan euroopasta tuotuja oppeja, kuten luonnontieteitä.

tiistai 20. helmikuuta 2018
Poliitikot ovat pihalla kehittyksestä
Jos nousukaudet ovat politiikkojen ansiota, niin silloin lamat ovat poliitikkojen mokia myös.
Taloussanomat, 20.2. 2018: Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen.
IS, 16.4. 2018: Kansanedustajien sopeutumiseläke on passiivimalli parhaasta päästä.
B, 12.2. 2015: Suomea johtavat ahneet typerykset.
B, 18.4. 2011: Edustajan oma vakausrahasto.
B, 22.9. 2009: Kansanedustajien sivutoimet.
B, 6.2. 2013: Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta.
B, 13.10. 2015: Parlamentaarikot lamannostotalkoissa.
On jo todistettu, että poliitikoilla ei ole osuutta eikä arpaa maailman kehitykseen, sillä ihmiset ja muut elukat kehittyvät ihan luonnostaan. Olisi melkoisen typerää väittää, että poliitikot aiheuttavat evoluution ja ihmisen kehityksen. Kuten Esko Valtaojakin sen on jo pystynyt havainnoimaan, niin kehitys kehittyy, eikä se varmasti ole poliitikkojen ansiota.
Yksikään poliitikko ei ole kehittänyt yhden yhtäkåään tekniikan ihmettä, kuten pyörää, tai sähköä. Mitä tulee ihmisen kehitykseen, niin se on täysin korrelaatiossa tekniikan kehitykseen; tekniikka ei voisi kehitttyä ilman ihmistä, joten jopa tämä viimeisin hypetys ei millään tavalla ole poliitikkojen ansiota.
Politikot ovat kehityksen jarrumiehiä.
Ne ovat juuri poliitikkoja ja muita uskovaisia, jotka pelkäävät hirvittävästi kaikkea uutta, sillä poliitikot ja papit eivät vosi kuulua rikkaisiin, jos yhteiskunta olisi muutoksen tilassa. Muutoksesta puhuvat vain sellaiset, jotka haluavat turvata oman ansionkehityksensä vanhoilla konsteilla.
B, 16.4. 2018: Murhanhimoiset poliitikot haluavat pappisvallan Syyriaan.

torstai 15. helmikuuta 2018
Avustushommiin hakeutuu pedofiileja
Olemme viime aikoina saaneet lukea, miten avustusjärjestöjen työntekijät ovat jääneet kiinni lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jollaista luultiin esiintyvän vain uskonnollisissa yhteisöissä.
Tämä oli täysin ennalta arvattavaa, koska avustustyöhön hakeutuvat vain sellaiset, jotka pitävät kaikkia muita ihmisiä pelkästään eläiminä, sillä niinhän myös uskontojen johtajat katsovat olevansa heti Jumalasta seuraavia, elleivät peräti jumalisia.
Ei ole vaikea arvata, että jos tehtäisiin tutkimus, miten moni avustustyöntekijä on persoonallisuudeltaan psykopaattinen, niin tulos olisi järkytys kaikille muille paitsi niille, jotka osaavat ajatella.
Kuten uskonnollisiin ja poliittisiin asemiin hakeutuvat ainoastaan psykopaatit, niin sama koskee kaikkia niitä virkoja, joissa ihmisen ajatellaan perinteisesti olevan ylivertaisessa asemassa kaikkiin muihin nähden.
Se on tunnettu tosiasia, että avutustyöntekijät katsovat kaikkia muita nenänvarttaan pitkin. Kuten suvakit pitävät itseään ylivertaisina tavallisiin kansalaisiin verrattuna, niin samalla tavalla kehitysaputöihin hakeutuvat vain ne, joilla on jokin jumalallinen sanoma julistettavana sille porukalle, jonka keskuuteen he menevät.
Kautta aikain on ollut täysin selvää, että kaikki uskonnolliset yhteisöt ovat pohjimmiltaan pelkkiä haaraväliin asemoituneita yhteisöjä. Kaikki uskonnot ovat keskittyneet levittämään omaa ilosanomaansa vain niille, joiden on kuviteltu olevan laumasta eksyneitä. Älkää ymmärtäkö väärin! Kerron vain faktan, miten käyttäytyy eläimellinen mieli silloin, kun se ei ole kesyttänyt itseään ihmiseksi.
Kuten minkä tahansa eläinlauman johtajauros haluaa kullillaan alistaa kaikki laumaansa, niin samoin ihmiseläinten keskuudessa kaikki lauman johtajaksi haluavat paneskella kaikkia niitä, joiden se kuvittelee saavansa laumaansa seksuaalisella väkivallalla.
Sama koskee kaikkia avutusjärjestöjä. Yksikään ihminen ei voi kuvitella olevansa avutustyöntekijä mitenkään muutoin kuin uskomalla, että kaikki eri mieltä olevat ovat täysin pihalla ainoasta oikeasta totuudesta. Ja totuus voidaan istuttaa väärämielisiin vain kullilla, ja jos sattuu olemaan pidempi rauhan aika, niin kullin korvikkeena saattaa olla joko orvannahka tai seteliksi sanottu paperisilppu.
Mutta yleensä väkivallan tai luonnonkatasrofin preesensissä kulli on se ensisijainen oikean totuuden lähetystyöntekijä, kuten tiedetään siitäkin, miten kaikki armeijat yhden yhtäkään poikkeusta vaille raiskaavat kaikki eteensä sattuvat.
Mitään eroa ei ole uskonnollisen ja avustustustyötä tekevän ihmisen välillä. Molemmat ovat syvästi sitä mieltä, että heillä on kaikki valta ylitse kaikkien niiden, jotka ovat jollakin tavalla eksyneitä.
On hämmästyttävää, miten ihmiset eivät tajua avustustyön olevan täysin verrattavissa kansanmurhaan. Katsokaa vaikka Afrikan tilannetta! Sinne on upotettu tuhansia miljardeja taaloja ja ainoa mitä sillä kaikella on saatu aikaan, ovat jatkuvat kriisit, jotka tuppaavat levittäytymään kaikkialle.
Afrikalle annettu kehitysapu on tappanut enemmän ihmisiä kuin mihin yksikään diktaattori on pystynyt. Mitään eroa ei ole USA:n harjoittaman demokratian levittämisen tai Neuvostoliiton kommunismi-imperialismin välillä siihen, miten käyttäytyvät uskonnot ja avustusjärjestöt.
Toisen kansan alistaminen toiselle kulttuurille joko sotilaallisella voimalla tai setelinipuilla ei ole koskaan tuottanut muuta kuin kuolemaa ja katastrofeja, joista tämä nykyinen valtavien ihmismassojen liikehdintäkin on seurausta.
Ei luulisi olevan vaikeaa tajuta, että jos julistaa kaikkien ihmisten olevan älykkäitä ja tasa-arvoisia, niin silloin se on rikos ihmisyyttä kohtaan alkaa avustamaan muita tai julistamaan heille jotakin kuviteltua jumalan sanaa tai vaatia heiltä yhdenmukaista käytöstä.
Eikö ole ennen tullut mieleen, että yhdenmukaisen ajattelun vaatiminen olisi samaa, kun laittaisi kaikki munat samaan koriin. Silti kaikki politiikka, joka ikinen uskonto ja avutusjärjestö vaativat kaikilta täysin yhdenmukaista ajattelua.
Onko ihan liikaa vaadittu sen ymmärtäminen, että useimmiten kansat ja yhteisöt ovat ihan itse syypäitä omiin vaikeuksiin, eikä ole millään tavoin viisasta ulkoa päin mennä mestaroimaan niitä. Jopa luonnonkatastrofit koettelevat vain sellaisia kansoja, jotka ovat olleet laiskoja ajattelemaan sitä, mihin kaikkeen luonto pystyy. -- Jos rakennat joen varteen talosi, niin olet typerä, jos vaadit muita korvaamaan omaisuutesi, kun tulva vie talosi. Haitilaisetkin ovat ihan itse syyllisiä vaikeuksiinsa. Jms.
B, 15.2. 2018: Sopeutumisrahoilla sapeleita Afrikkaan.

Sopeutumisrahoilla sapeleita Afrikkaan
Maailman mahtavin idea mennä myymään suomalaisia aseita kehitysmaalaisille, joilta kestäisi vielä tuhat vuotta kehittyä omia aikojaan vuoteen 1900?
IL, 15.2. 2018: Suvi Lindén valehteli roolistaan YK-lähettiläänä - mitä ex-ministeri teki umpikorruptoituneessa Ugandassa?
Onhan se puukkokin ase!
Ovat ne poliitikot -sekä menneet että nykyiset- hirveän hysteerisiä, kun pitää myydä Suomi ja suomalaisten infra kaiken maailman tonkijoille. Jos nyt oli ihan pakko lähteä kaupittelemaan sopeutumiseläkeläisenä aseita Afrikkaan, niin olisi sitten esitellyt edes Kauhavalaista, jonka terä ei ruostu, ja siinä on se veriurakin, joka sopii hyvin yhteen poliitikkojen jälkeensä jättämien veriurien kanssa.
HS, 14.2. 2018: Eduskunta myönsi erot kahdelle kokoomuskansanedustajalle – täysistunnossa paheksuttiin eduskunnan muuttumista ”hollituvaksi”.
Mitäpä se todistaa näistä poliitikoista, jotka haluavat rikastua kirjoittamalla nimensä korruptiopapereihin, kehitysapuvaroilla, verorahoilla ja myymällä aseita kehitysmaihin, mutta jotka toisaalla haluavat puolustella maahanmuuttoa sillä, että olivathan ne 1800-luvun finlaysonitkin maahanmuuttajia.
James Finlaysonin, Hans Gutzeitin, Hjalmar Linderin, Heinrich Georg Franz Stockmannin ja Suvi Lindénin ero on siinä, ettei entisajan maahanmuuttajat tulleet Suomeen kaupittelemaan aseita, kankaita ja papereita, vaan he perustivat tänne kangas- ja paperitehtaita ja tavarataloja - omilla rahoillaan.
Ovat ne suvakit täysiä pölvästejä. He perustelevat maahanmuuttoa entisajan paroneilla, mutta ei ole yhden yhtäkään suvakkia, joka olisi nykyaikana muuttanut rahoineen päivineen kehitysmaahan ja laittanut sinne omilla varoillaan pystyyn jonkun tehtaan, jotta kehitysmaalaiset saisivat kokea sitä samaa, mitä suomalaiset saivat kokea Finlaysonin kutomakoneiden äärellä!
Nuo saatanan hihhulit pystyvät korkeintaan kaupittelemaan kehitysmaalaisille vessoja ja aseita, koska hiton suvakit ovat ensin kaataneet tuhansia miljardeja kehitysmaihin, joilla ei ole saatu aikaan mitään muuta kuin asekauppaa! Voi helvetin perkele, ettei minulla riitä sanat kuvaamaan sitä täydellistä typeryyttä, mikä suvakkeja vaivaa!
B, 22.1. 2015: Kehuu kehitysapua viran puolesta.
B, 31.8. 2015: Poliitikoiden uskomatonta kehitysapua.
Jos suvakeilla olisi edes himpun verran samaa mieltä kuin 1700-luvun mamuilla, niin he eivät lähtisi kaupittelemaan lelujaan kehitysmaihin, vaan he muuttaisivat kehitysmaihin ja omilla rahoilla perustaisivat tehtaita sinne. Ja myös pysyisivät siellä lopun ikäänsä. On se ihan ajattelematonta myydä kehitysmaalaisilla valmiita tuotteita, kun ensin antaa kehitysapuna tuhansia miljardeja, jotta kehitysmaat eivät ikinä kehittyisi, vaan sieltä voisi saada rahansa takaisin vain myymälle sinne niitä perkeleen aseita, joiden jälkiä nuo suvakit vollottavat alvariinsa maailman valemedioissa.
IL, 14.2. 2018: Nelikymppiset kansanedustajat ovat eduskunnan lottovoittajia - Jutta Urpilaisen, 42, sopeutumiseläkkeen arvo peräti 1,2 miljoonaa euroa.
IL, 19.1. 2018: Sopeutumiseläkettä nostavista ex-kansanedustajista on tehty tutkintapyyntö poliisille.
B, 14.2. 2018: Anonyymi kerjäläinen--ikuisesti kerjäläinen.
Miten sen sanoisi napakammin?
Kerran sopeutumiseläkeläinen--ikuisesti sopeutumiseäkeläinen.
Aivovuoto ja tasa-arvo ovat ekslusiivisia.
Tasa-arvosta höpisevät kumoavat välittömästi omat höpinänsä, jos he mainitsevatkin sanan aivovuoto. Se olisi aivovuotoa, jos Finlaysonin jälkeläiset muuttaisivat pois Suomesta, mutta se olisi tasa-arvoa, jos suvakit muuttaisivat Afrikkaan.
SU, 14.2. 2018: PS: Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista – ”Turvallisuus heikkenee, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi”.
PS. Onneksi Kiina hoitaa asioita kuten eurooppalaiset 1800-luvulla: Kiina rakentaa Afrikkaan infraa, tehtaita ja maataloutta välittämättä hittojakaan suvakkien typeristä lausunnoista. Suvakit ovat täydellisen kykenemättömiä tajuamaan, ettei Afrikkaa saada lopettamaan väestönkasvu mitenkään muutoin kuin laittamalla afrikkalaiset tehtaisiin töihin. Suvakkien toiminta ainoastaan kiihdyttäisi ja köyhdyttäisi Aftikkaa, sillä suvakit kaikessa typeryydessään ottaisivat kaikki parhaimmat ja kynnelle kykenevät afrikkalaiset pois Afrikasta, jolloin jäljelle jääneiden on entistä vaikeampaa rakentaa mitään pysyvää.
Amazon Kindle: Dead Aid: Why Aid Is Not Working and How There Is a Better Way for Africa by Dambisa Moyo.
Suomen Kuvalehti, 27.11. 2009: Kiina valloittaa Afrikkaa pala palalta.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Anonyymi kerjäläinen--ikuisesti kerjäläinen
Sällikodissa ja AA-kerhossa kuulemma sanotaan :
"Hei, olen ikuinen alkoholisti" .
Anonyymit Kerjäläiset hihkuvat riemuissaan, kun kuulevat, miten suomalaiset suvakit jakavat asuntoja, sairaaloita ja rahaa kerjäläisille, mutta kieltävät suomalaisilta kaikki:
"Hei, olen ikuinen kerjäläinen".
Suomimedia, 14.11. 2017: Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kokevat työn rangaistuksena. Suurin osa tulee elämään sosiaalietuuksilla koko elämänsä, koska työ ei kiinnosta.
Maailman neljä kummallisinta asiaa, joita ei voi järjellä selittää:
1. Muslimien ihon D-vitamiinin tuotto pimeässä,
2. Kerjäläisten jalkojen suonisto, joka ei ole moksiskaan vuosien istumisesta erittäin hankalassa asennossa kylmällä asvaltilla.
3. Kerjäläiset eivät voi sairastua masennukseen.
4. Muslimien hikoilemattomuus; He voivat kesäkuumallakin olla mustiin säkkeihin pukeutuneita ilman, että yksikään viherpiipertäjä haistaa mitään outoa.
Kuka suvakki vaatisi omaa lastaan olemaan kesät talvet mustassa säkissä, tai istumaan ulkona liikkumattomana?
Jopa lääketieteen mukaan liikkumattomuus on suurin syyllinen masennukseen (koska liikunta on parasta lääkettä masennukseen!), mutta edes kerjäläisten masennus ei näytä millään tavoin huolettavan änkyräsuvakkeja.
Johtuuko suvakkien täydellinen välinpitämättömyys kerjäläisten ja muslimien terveydestä siitä, että kerjääminen on sairaus ja islam on yhtä voimakasta huumetta kuin heroiini, mitä viherpiipertäjät itsekin mieluummin käyttävät kuin viinaa.
Kaikkein kummallisin asia on, että poliitikot haluavat nuodattaa kaikkia niitä lakeja, jotka velvoittavat Suomea jakamaan rahaa ulkomaille, mutta yksikään poliitikko ei ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, ettei se ole EU:n lakien mukaista aktivoida vain Suomen kansalaisia, vaan jos halutaan aktivoida ihmisiä, niin silloin sen pitää koskea jokaisen EU-maan jokaista kansalaista.
Vika voi tietysti olla siinä, etten ole EU-asiantuntija, joten on hyvinkin mahdollista, että EU-direktiivien mukaan kerjääminen on niin vakava sairaus, että sitä sairastavia ei saa millään tavoin aktivoida, vaan poliitikkojen ja muiden suvakkien elämän tehtävänä on varmistaa, ettei vaan yksikään ihminen parane kerjäämisestä, jotta kerjääminen ei vaan häviäisi maailmasta.

Joku vähän tyhmänrohkea tutkija voisi ujuttaa lämpömittarin jonkun säkin sisälle ja mitata, paljonko siellä on lämpöä. Kesällä auton sisälläkin lämpö nousee helposti 60 - 70 asteeseen, mutta auton lämmön mittaaminen ei olekaan rasistista, joten tarvittaisiin todellakin joku umpityhmä tutkija, joka ei ymmärtäisi, että lämmön mittaaminen on rasistinen teko.Viherpiipertäjät kyllä osaavat paasata suomalaisten liikkumattomuudesta ja tehdä holhoavaa alkoholipolitiikaa ja olla sormi ojossa kaikkea suomalaisuutta kohtaan, mutta ei ole koskaan kuultu eikä nähty, että suvakit olisivat mitenkään huolissaan kerjäläisten liikkumattomuudesta, tai siitä, että muslimien iho ei tuota D-vitamiinia, jonka sanotaan olevan hyväksi ainakin suomalaisille.
Kuka suvakki vaatisi omaa lastaan olemaan kesät talvet mustassa säkissä, tai istumaan ulkona liikkumattomana?
Jopa lääketieteen mukaan liikkumattomuus on suurin syyllinen masennukseen (koska liikunta on parasta lääkettä masennukseen!), mutta edes kerjäläisten masennus ei näytä millään tavoin huolettavan änkyräsuvakkeja.
Johtuuko suvakkien täydellinen välinpitämättömyys kerjäläisten ja muslimien terveydestä siitä, että kerjääminen on sairaus ja islam on yhtä voimakasta huumetta kuin heroiini, mitä viherpiipertäjät itsekin mieluummin käyttävät kuin viinaa.
Kaikkein kummallisin asia on, että poliitikot haluavat nuodattaa kaikkia niitä lakeja, jotka velvoittavat Suomea jakamaan rahaa ulkomaille, mutta yksikään poliitikko ei ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, ettei se ole EU:n lakien mukaista aktivoida vain Suomen kansalaisia, vaan jos halutaan aktivoida ihmisiä, niin silloin sen pitää koskea jokaisen EU-maan jokaista kansalaista.
Onhan se sanomattakin selvää, että poliitikot pyyhkivät tasa-arvolaeillaan perseitään, jos he jättävät kerjäläiset syrjään kaikista niistä aktivointi- ja rankaisutoimista, joilla poliitikot haluavat kyykyttää suomalaisia.Ikään kuin poliitikoiden mielestä kerjäläisyys on alkoholismiin verrattavissa oleva sairaus, joka vaatii poliitikoita korkeintaan holhoamaan kerjäläisiä, mutta edes heidän liikkumattomuus ei ole poliitikoille mikään sellainen asia, joka vaatisi poliitikoita säätämään kerjäläisille vähintään saman verran liikuntatunteja, mitä vaaditaan suomalaisilta koululaisilta.
Vika voi tietysti olla siinä, etten ole EU-asiantuntija, joten on hyvinkin mahdollista, että EU-direktiivien mukaan kerjääminen on niin vakava sairaus, että sitä sairastavia ei saa millään tavoin aktivoida, vaan poliitikkojen ja muiden suvakkien elämän tehtävänä on varmistaa, ettei vaan yksikään ihminen parane kerjäämisestä, jotta kerjääminen ei vaan häviäisi maailmasta.
B, 14.2. 2018: Suomalaiset ovat suomalaisille petoja.
Suomalaiset suomalaisille petoja
EU-lakien mukaan ulkomaan eläviä ei saa aktivoida, eikä heiltä saa vaatia köyhäin avulle mitään vastikkeellista toimintaa ?
Oman perheen lapsia saa tukistaa, mutta muiden kakaroille pitää olla ystävällinen?
IL, 14.2. 2018: Selvitys paljastaa: Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä: ”Tämä ei ole oikeudenmukaista”.
Olen töissä Toisella linjalla. Päivittäin, jokaisena päivänä, aamuin ja illoin, työpaikan ohitse kulkee satoja Itä-Euroopan työttömiä ja muita anonyymeja.
Olen läpeensä tympääntynyt ylipäätään ihmisten holhoamiseen ja toivoisin, että poliitikot ottaisivat käyttöön vieläkin kovemmat otteet, jotta suomalaiset saataisiin vaikka pakkotöihin vastikkeeksi köyhäin avusta.
Mutta kaikkein eniten mua ottaa päähän se, että poliitikot eivät vaadi tänne tulevilta lusmuilijoilta yhtään mitään. Jostain syystä poliitikoille ulkomaan köyhä on jotenkin niin hieno otus, että niitä pitää ruokkia ja asuttaa ilman mitään vaatimuksia.
Onko jossakin joku laki, joka sanoo, ettei ulkomaan köyhiä voida kurittaa, eikä heiltä saa vaatia mitään vastikkeeksi suomalaisten veronmaksajien rahoista?
Eikös se ollut EU:n laki, että ulkomaan elävä saa mennä toiseen EU-maahan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun, ja jos töitä ei löydy, niin on palattava omaan maahan? Mitä järkeä on kaataa Itä-Euroopan maille miljardeja, jos niiltä ei vaadita, että heidän pitää kurittaa omia köyhiään vähintään yhtä kovasti, mitä suomalaiset kurittavat suomalaisia?
Olisi toivottavaa, että poliitikot kieltäisivät romaneilta edes kokopäiväisen istuskelun, koska ainakaan minulla ei ole varaa maksaa romanien laskimotukoksia ja keuhkoveritulppia. Tietysti, poliitikot repivät minun mielipiteistä huolimatta suomalaisilta rahat, että romanit saavat hajottaa jalkojensa laskimosuonet suomalaisten veronmaksajien piikkiin.

Huomataan, ettei poliitikoilla ole mitään käsitystä tasa-arvosta:Kotimaan köyhiä kyllä pompotellaan ja heiltä vaaditaan edes jotain siitä hyvästä, että heille jaetaan rehellisten veronmaksajien selkänahkoja, mutta kun on kyse ulkomaan köyhästä, niin se on ilmi selvästi poliitikoille mahtava tilaisuus osoittaa, miten hyviä he ovat. Edes puumerkkiä ei saa vaatia ulkomaan köyhiltä, joka todistaa, että poliitikot pitävät kaikkia ulkomaalaisia aivottomina, joilla ei ole mahdollisuuksia tavallisen ihmisen elämään.
Kuvitelkaa, jos ei-alkoholisoituneita suomalaisia istuskelisi päivät pitkät kaduilla, niin moniko poliitikko vaatisi, että heille pitää antaa rahaa, ilmainen terveydenhoito ja asunto, mutta heiltä ei saa vaatia mitään, jotta he eivät pahastuisi, ja jotta he saisivat joka helevetin päivä lähteä ilmaisesta asunnostaan kerjäämään ja istuksimaan kokopäiväisesti kaduille - ja esittämään jotain saatanan säälittävää otusta!
Kommunistit, muut änkyrävasemmistolaiset ja viherpiipertäjät kiistattomasti pitävät ulkomaan kerjäläisiä alkoholisteina tai aivottomina, joille pitää tarjota kaikki mahdollinen, mutta joilta ei saa vaatia mitään!
Olisi toivottavaa, että poliitikot kieltäisivät romaneilta edes kokopäiväisen istuskelun, koska ainakaan minulla ei ole varaa maksaa romanien laskimotukoksia ja keuhkoveritulppia. Tietysti, poliitikot repivät minun mielipiteistä huolimatta suomalaisilta rahat, että romanit saavat hajottaa jalkojensa laskimosuonet suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
B, 14.2. 2018: Anonyymi kerjäläinen--ikuisesti kerjäläinen.
perjantai 9. helmikuuta 2018
Muovitettu Valtio ei saa olla parempi kuin muut
Miksi Suomi ei saa tehdä parempia lakeja? Miksi Suomen pitää joka helkutin vuosi siirrellä kelloja, tai miksi Suomi ei saa kieltää muovia?
TS, 8.2. 2018: Vain yksi maa vaatinut kellojen siirtelyn lopettamista.
IS, 9.2. 2018: Tutkijat tekivät Arktiksen alueen jäänäytteestä huolestuttavan löydön – ”Järkyttävää”.
AL, 10.2. 2018: Tamperelaissyntyinen kuvaaja ikuisti pysäyttävän näyn meren pohjassa – "Se oli todella ällöttävää".
Satakunnan kansa, 9.2. 2018: Valaan sisältä löytyi 800 kiloa muovia – "Olemme nyt pisteessä, josta ei kohta ole enää paluuta".
EU-komissio katsoo, että vain sillä on jumalliset lait, joita parempia kellään muulla ei saa olla, ja jos joku jäsenvaltio yrittäisi vaikka kieltää jonkun haitallisen tuotteen, niin se ei vain käy, koska jossakin muualla jonkun komissaarin kaappinisti jäisi vaille päivittäistä raha-annostaan.
Älä seuraa joukkoa pahuuteen!
Poliitikot ovat kuin koulukiusaajia, jotka hakkaavat jokaisen, joka saa kokeissa kymppejä. Poliitikot vollottavat, ettei hyvyys maksa mitään; että kansalaisen oikeuksiin kuuluu se, että hän saa olla parempi mitä ryhmäkuri tai jengi edellyttää. Mutta selvästi poliitikot itse eivät halua olla parempia kuin huonoimman valtion ahneet poliitikot.
Valtiot eivät saa olla "kympin tyttöjä" ja "hymypoikia", tai muutoin tulee EU-Komissio, joka laittaa uhkasakon, eli tekee periaatteessa samaa, mitä koulukiusaaja tekee tunnolliselle koululaiselle.
IS, 9.2. 2018: Valtionyhtiön hulppea etu: Nesteen toimitusjohtaja eläkkeelle 60-vuotiaana – eläke 40 000 euroa/kk.
SU, 8.2. 2018: Järjestöjohtajilla muhkeat tulot.
B, 5.1. 2018: Poliitikkojen talousnerokkuus hakusessa.
EU edelltyttää, että Suomen pitää olla heikko, koska muutoin lobbarit jäisivät nuolemaan näppejään, jos kansainväliset suuryritykset eivät saisikaan vapaasti tuhota planeettaa ja ryöstää Suomen maaperän rikkauksia, jotka eivät voi kuulua vain tälle sukupolvelle, vaan kaikille tuleville suomalaisille sukupolville.
ROSKAT EIVÄT NOUDATA RAJOJA.
Poliitikot eivät muka ole aiemmin ymmärtäneet, että meressä lilluva muovi voisi kellua myös Pohjoisnavalle? Poliitikot eivät ilmeisesti vieläkään ymmärrä, että lentäväthän ne linnutkin rajojen yli.
Poliikot katsovat, että heillä on oikeus pahoinpidellä planeettaa, mutta jos joku ihminen lopettaa lähimmäisensä kiusaamisen, niin se vasta on hyvä juttu, jota kelpaa kehua. Yksittäinen ihminen saa olla parempi, mitä laki tai uskonto edellyttää, mutta yksittäisiltä valtioilta se on kielletty.
Suomella oli muita maita parempi laki ennen kuin Suomi liittyi valtioliittoon, mutta sen jälkeen täällä pitää olla kurkkusuorana, mutta selkä kumarassa nuoleskelemassa raha- ja viinajuoppojen komissaarien perseitä.
B, 19.10. 2017: Suvaitseva ihminen maailman ongelmana.
B, 28.9. 2017: Älymuovi poistaa muovilta saasteisen ongelmallisuuden.
B, 18.5. 2017: Vastaanottokeskuksien huutokauppa peruttu tyhmien takia.
B, 3.6. 2016: Muovinen planeetta.
B, 5.7. 2015: Muovitettu maailma.
B, 4.2. 2013: Alumiinin-metallin kierto-Tuikkujahti.
B, 17.5. 2010: Ahneuden seurauksia.
B, 7.7. 2008: Turhuuden markkinat.
B, 29.6. 2008: Muovinporaustorni.

Suomi ei saa olla hyvä, koska EU tasapäistää valtiot!Valtio palkitsee henkilöitä, jotka ovat saaneet aikaan jotain tavallisuudesta poikkeavia, tai ovat tehneet urotekoja, mutta ei ole sellaista liittovaltiota, joka palkitsisi jäsenvaltion, jolla olisi paremmat lait kuin liittovaltiolla.
WWW.OPETIN.FI: EU jarruttaa kehitystä.
Euroopan Unionin tavoite on vetää valtiot samalle paskatunkiolle. Suomelta EU-koulu sujuu tosi hyvin, ja se alistuu eu-byrokraattien kaikille vaatimuksille. EU-vauhdista putoavia autetaan sadoilla miljardeilla. Alistuneet maat taas jätetään huomiotta, jos vain he eivät yritä nousta paskakasasta.
EU-komissio katsoo, että vain sillä on jumalliset lait, joita parempia kellään muulla ei saa olla, ja jos joku jäsenvaltio yrittäisi vaikka kieltää jonkun haitallisen tuotteen, niin se ei vain käy, koska jossakin muualla jonkun komissaarin kaappinisti jäisi vaille päivittäistä raha-annostaan.
Älä seuraa joukkoa pahuuteen!
Poliitikot ovat kuin koulukiusaajia, jotka hakkaavat jokaisen, joka saa kokeissa kymppejä. Poliitikot vollottavat, ettei hyvyys maksa mitään; että kansalaisen oikeuksiin kuuluu se, että hän saa olla parempi mitä ryhmäkuri tai jengi edellyttää. Mutta selvästi poliitikot itse eivät halua olla parempia kuin huonoimman valtion ahneet poliitikot.
Valtiot eivät saa olla "kympin tyttöjä" ja "hymypoikia", tai muutoin tulee EU-Komissio, joka laittaa uhkasakon, eli tekee periaatteessa samaa, mitä koulukiusaaja tekee tunnolliselle koululaiselle.
Esimerkki: Poliitikot katsovat, että he eivät saa lahjoittaa ilmaiseksi hyvää tavaraa, koska ei valtio saa olla hyvä:US-B, 20.1. 2012: Valtio on kapitalistien yksityinen työttömyyskassa.
Kierrätys on täysin poissuljettu vaihtoehto valtiolle, sillä rikkaiden joukossa lusmuilevat poliitikot katsovat, ettei valtio saa tehdä mitään hyvää, koska muutoin rikkaat eivät voisi rikastua, ja koska virkamiehet ja poiliitikot pelkäävät, että heidän pitäisi siirtyä yksityisen sektorin työntekijöiksi, jos he soveltaisivat lakeja inhimillisesti, sillä valtio tarvitsee sitä enemmän byrokraatteja mitä kirjaimellisemmin se vaatii kansalaisia noudattamaan lakeja.
B, 18.5. 2017: Vastaanottokeskuksien huutokauppa peruttu tyhmien takia.
IS, 9.2. 2018: Valtionyhtiön hulppea etu: Nesteen toimitusjohtaja eläkkeelle 60-vuotiaana – eläke 40 000 euroa/kk.
SU, 8.2. 2018: Järjestöjohtajilla muhkeat tulot.
B, 5.1. 2018: Poliitikkojen talousnerokkuus hakusessa.
EU edelltyttää, että Suomen pitää olla heikko, koska muutoin lobbarit jäisivät nuolemaan näppejään, jos kansainväliset suuryritykset eivät saisikaan vapaasti tuhota planeettaa ja ryöstää Suomen maaperän rikkauksia, jotka eivät voi kuulua vain tälle sukupolvelle, vaan kaikille tuleville suomalaisille sukupolville.
ROSKAT EIVÄT NOUDATA RAJOJA.
Poliitikot eivät muka ole aiemmin ymmärtäneet, että meressä lilluva muovi voisi kellua myös Pohjoisnavalle? Poliitikot eivät ilmeisesti vieläkään ymmärrä, että lentäväthän ne linnutkin rajojen yli.
Poliikot katsovat, että heillä on oikeus pahoinpidellä planeettaa, mutta jos joku ihminen lopettaa lähimmäisensä kiusaamisen, niin se vasta on hyvä juttu, jota kelpaa kehua. Yksittäinen ihminen saa olla parempi, mitä laki tai uskonto edellyttää, mutta yksittäisiltä valtioilta se on kielletty.
Suomella oli muita maita parempi laki ennen kuin Suomi liittyi valtioliittoon, mutta sen jälkeen täällä pitää olla kurkkusuorana, mutta selkä kumarassa nuoleskelemassa raha- ja viinajuoppojen komissaarien perseitä.
B, 19.10. 2017: Suvaitseva ihminen maailman ongelmana.
B, 28.9. 2017: Älymuovi poistaa muovilta saasteisen ongelmallisuuden.
B, 18.5. 2017: Vastaanottokeskuksien huutokauppa peruttu tyhmien takia.
B, 3.6. 2016: Muovinen planeetta.
B, 5.7. 2015: Muovitettu maailma.
B, 4.2. 2013: Alumiinin-metallin kierto-Tuikkujahti.
B, 17.5. 2010: Ahneuden seurauksia.
B, 7.7. 2008: Turhuuden markkinat.
B, 29.6. 2008: Muovinporaustorni.
maanantai 5. helmikuuta 2018
Latina on enkelien kieli
Arabia ja latina on maailman ainoat jumalalliset kielet, jonka lauseita voivat hokea vain oikeauskoiset.
Jos vain minun äidinkieli olisi latina, niin silloin minäkin olisin eliitin mielestä sivistynyt, kun laskettelisin latinankielisiä sananlaskuja! Mutta, jos vain töksäytän sananlaskun suomenkielellä, niin eliitti pitää minua ihan junttina ja täysin epäuskottavana, joka kelpaa ainoastaan vaalikarjaksi, jos pitää turpansa kiinni.
Minäkin haluaisin silloin tällöin laittaa tekstieni sekaan latinaa, jotta juttuni kuulostaisivat uskottavilta eliitin korviin, mutta junttiudesta on aivan liian pitkä matka elitismiin, kun pitäisi alkaa eliittinistiksi, jonka perinnäistapaan kuuluisi päivittäin hokea ainakin kymmenen latinankielistä lorua, jotta voisi säilyttää uskottavuutensa sivistyneistön harvalukuisassa joukossa.
Saisin varmaan helpolla juttujani ja ajatuksiani vaikka Helsingin Sanomien sivuille, mutta olen niin huono tuossa latinassa, eikä latinankieliset hokemat jää päähän edes suomennettuina.
Juntti-Suomeksi sanottuna elitismi on uskonto uskontojen joukoissa:
Kuten muslimeille arabia on ainoa kieli, jolla voidaan todistaa oikeauskoisuus hokemalla koraanin lauseita arabian kielelle, niin samoin elitismi vaatii, että eliittiin voidaan lukea vain sellainen, joka osaa ainakin kymmenen hokemaa latinan kielellä, eikä hokeman logiikalla ole mitään väliä, kunhan se vain sointuu eliittinistin äidinkieleen ilmaisuihin sopivissa lauseyhteyksissä.
Kuten kunnon muslimi pitää allahilaisina (jumalaisina ?) vain niitä, jotka hokevat Koraanin lauseita arabiaksi, niin samoin eliitti kumartaa niitä, jotka osaavat lausua ulkoa sananlaskuja latinaksi.
Valta-, eli valheMediasta luin monta kertaa, miten ISIS:n porukat säästivät niiden hengen, jotka osasivat lausua koraanin lauseita arabiaksi.
Olen varmasti eliitin ja muiden oppineiden mielestä täysin pihalla, kun väitän, että samoin eliitin ylipapit (asiantuntijat, filosofit, poliitikot, lääkärit, diplomaatit jms) vaativat ihmiseltä latinan kielisiä hokemuksia, jotta he voisivat säästää ihmisen aktivointimallilta ja eliitin kyykyttämispoliitiikalta.
Ainoan poikkeuksen muodostavat maahanmuuttajat, joilta eliitti ei vaadi minkäänlaista aktivoitumista, vaan eliitti jopa ruokkii ja makuuttaa maahanmuuttajia, vaikka eliitin itsensä kirjoittama laki sanoo, että Suomeen saa tulla toisesta EU-maasta oleskelemaan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi:
YLE, 4.2. 2018: Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia, sanoo irakilais-suomalainen mediataiteilija Adel Abidin.
Toki annan tälläkin kertaa kaikille oikeauskovaisille tilaa vastineeseen, mutta lupaan ja vannon kautta kiven kannon, että olette sitten miten eliittiläisiä, allahilaisia tai jumalisia tahansa hokemuksissanne, niin teitä vastassa on pelkkä juntti, jonka junttius on geneettinen ominaispiirre, joten hän on täysin syytön siihen, mitä muut hänestä ajattelevat, koska kukaan ihminen ei voi vääntää kenenkään toisen ihmisen aivoja loukkausmoodiin, vaan se on ihminen itse, joka haluaa loukata itseään.
Elitismin ja uskonnon yhtäläisyydet eivät yllä ainoastaan pyhään kieleen, vaan elitismi toimii tismalleen samoi kuin äärisuskovaisuus. Kuten uskovaiset vihaavat kaikkea, joka on vastoin heidän uskomuksiaan niin samoin eliitti vihaa sitä, mikä ei ei sovi eliitin pirtaan.
Tällä ajalla eliitin vihan kohteena ovat paljas iho, miehet ja patrionismi, joka on yksi yhteen sen kanssa, että myös uskonnot vihaavat toista sukupuolta ja nationalismia, koska mikään oppi ei saa elää rinnan ainoan oikean opin kanssa.
IS, 5.2. 2018: ”Eikö museota yhtään hävetä?” – Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru joutui Me Too -kampanjan hampaisiin – tiukka vastaus julki.
IS, 1.2. 2018: Kohu räjähti: Alastomia naisia esittävä maalaus poistettiin museosta #MeToo-kampanjan takia – onko tämä 1800-luvun teos loukkaava?
Eliitillä on yhtä paljon suhteellisuudentajua kuin muilla uskovaisilla tai feministeillä yhteensä:
IL, 6.2. 2018: Historiallisissa taideteoksissakin nähdään seksuaalista häirintää - Museonjohtaja: Akseli Gallen-Kallelan ”törkeä ahdistelija” saa pysyä Ateneumin seinällä.
Kauppalehti, 4.2. 2018: Kaikkien aikojen tilipäivä? - "Kaikki viittaa siihen, että pörssiyhtiöt maksavat nyt ennätysosingot".

Viisi kertaa kumartelua Mekkaan päin on sama asia kuin hokea viisi kertaa jotain latinan kielistä "sivistyssanaa". Ihminen tunnetaan hartaaksi uskovaiseksi, kun hän hokee koraania alkuperäiskielellä, ja samoin ihminen tunnustetaan eliittiin kuuluvaksi, kun hän osaa ulkomuistista muutaman värssyn latinaa.
Älkää enää kysykö, miksi kristittyjenkin keskuudessa tosiuskovaiseksi kutsutaan heitä, joilla on hyllyssään King Jamesin versio bibliasta.
Saisin varmaan helpolla juttujani ja ajatuksiani vaikka Helsingin Sanomien sivuille, mutta olen niin huono tuossa latinassa, eikä latinankieliset hokemat jää päähän edes suomennettuina.
Juntti-Suomeksi sanottuna elitismi on uskonto uskontojen joukoissa:
Kuten muslimeille arabia on ainoa kieli, jolla voidaan todistaa oikeauskoisuus hokemalla koraanin lauseita arabian kielelle, niin samoin elitismi vaatii, että eliittiin voidaan lukea vain sellainen, joka osaa ainakin kymmenen hokemaa latinan kielellä, eikä hokeman logiikalla ole mitään väliä, kunhan se vain sointuu eliittinistin äidinkieleen ilmaisuihin sopivissa lauseyhteyksissä.
Kuten kunnon muslimi pitää allahilaisina (jumalaisina ?) vain niitä, jotka hokevat Koraanin lauseita arabiaksi, niin samoin eliitti kumartaa niitä, jotka osaavat lausua ulkoa sananlaskuja latinaksi.
Valta-, eli valheMediasta luin monta kertaa, miten ISIS:n porukat säästivät niiden hengen, jotka osasivat lausua koraanin lauseita arabiaksi.
Olen varmasti eliitin ja muiden oppineiden mielestä täysin pihalla, kun väitän, että samoin eliitin ylipapit (asiantuntijat, filosofit, poliitikot, lääkärit, diplomaatit jms) vaativat ihmiseltä latinan kielisiä hokemuksia, jotta he voisivat säästää ihmisen aktivointimallilta ja eliitin kyykyttämispoliitiikalta.
Ainoan poikkeuksen muodostavat maahanmuuttajat, joilta eliitti ei vaadi minkäänlaista aktivoitumista, vaan eliitti jopa ruokkii ja makuuttaa maahanmuuttajia, vaikka eliitin itsensä kirjoittama laki sanoo, että Suomeen saa tulla toisesta EU-maasta oleskelemaan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi:
YLE, 4.2. 2018: Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia, sanoo irakilais-suomalainen mediataiteilija Adel Abidin.
Toki annan tälläkin kertaa kaikille oikeauskovaisille tilaa vastineeseen, mutta lupaan ja vannon kautta kiven kannon, että olette sitten miten eliittiläisiä, allahilaisia tai jumalisia tahansa hokemuksissanne, niin teitä vastassa on pelkkä juntti, jonka junttius on geneettinen ominaispiirre, joten hän on täysin syytön siihen, mitä muut hänestä ajattelevat, koska kukaan ihminen ei voi vääntää kenenkään toisen ihmisen aivoja loukkausmoodiin, vaan se on ihminen itse, joka haluaa loukata itseään.
Elitismin ja uskonnon yhtäläisyydet eivät yllä ainoastaan pyhään kieleen, vaan elitismi toimii tismalleen samoi kuin äärisuskovaisuus. Kuten uskovaiset vihaavat kaikkea, joka on vastoin heidän uskomuksiaan niin samoin eliitti vihaa sitä, mikä ei ei sovi eliitin pirtaan.
Tällä ajalla eliitin vihan kohteena ovat paljas iho, miehet ja patrionismi, joka on yksi yhteen sen kanssa, että myös uskonnot vihaavat toista sukupuolta ja nationalismia, koska mikään oppi ei saa elää rinnan ainoan oikean opin kanssa.
IS, 5.2. 2018: ”Eikö museota yhtään hävetä?” – Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru joutui Me Too -kampanjan hampaisiin – tiukka vastaus julki.
IS, 1.2. 2018: Kohu räjähti: Alastomia naisia esittävä maalaus poistettiin museosta #MeToo-kampanjan takia – onko tämä 1800-luvun teos loukkaava?
Eliitillä on yhtä paljon suhteellisuudentajua kuin muilla uskovaisilla tai feministeillä yhteensä:
IL, 6.2. 2018: Historiallisissa taideteoksissakin nähdään seksuaalista häirintää - Museonjohtaja: Akseli Gallen-Kallelan ”törkeä ahdistelija” saa pysyä Ateneumin seinällä.
Kauppalehti, 4.2. 2018: Kaikkien aikojen tilipäivä? - "Kaikki viittaa siihen, että pörssiyhtiöt maksavat nyt ennätysosingot".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)