keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Suomen ohjaukseton hallitusohjelma

Mihin hallitusohjelmaa voi verrata

Suomalainen hallitusohjelma on kuin pesukoneen ohjelma, jonka pitää pyöriä keskeytyksettyä läpi.
Suomalainen hallitusohjelma on myös kuin auto, missä ei ole ohjausta, ja jarruttaminenkin on kielletty.
Kaasu pitää olla täysillä, eikä hallituksen hallitsemassa suvissuomessa saa olla edes ohjauspyörää, jarruista puhumattakaan, vaan koko hallitusohjelma on vedettävä läpi kuin kerran käynnistetty surkea pesukone, jossa on vain nopeutusnappula, -- mutta sitä saa käyttää vain silloin, kun kuullaan vastalauseita tai jos velkaa ei ole vielä riittävästi.

Suvaitsevaisten hallitusohjelman lopputulokseksi pitää saada monikulttuurinen Suomi, jota muu maailma voi pitää sosiaalitoimistonaan, eikä mikään muu voi tulla kyseeseen, koska hallitus on kieltänyt ohjausliikkeet ja jarrutukset. Hallitusohjelmaa ei voi verrata edes Googlen tekoälykkääseen autoon, koska se pystyy sentään itsenäisesti ohjaamaan ja hallitsemaan itseään, tilanteiden mukaan. Hmmmm... Pitäisikön nörttien tehdä hallituksesta tekoälyllä toimiva senaatti, jotta siinä olisi riittävästi itseohjausta mukana?

15.5. 2012, US-blogi: Miljardit eivät tunnu missään, voivoivoi

Suvaitsevaiset kärsivät suomifobiasta, koska he pelkäävät hysteerisesti suvaitsevaista hallitusohjelmaa. Suvaitsevaisten suomifobia on samanlaista sokeaa pelkoa, mistä kärsivät muslimit; Muslimitkaan eivät uskalla kritisoida islamia, koska muslimi voi olla muslimi vain silloin ja siinä, kun hän pelkää islamia ja sen tuomiota jokaiselle, joka ei sokeasti noudata islamin oppeja. Muslimit ja suvaitsevaiset ovat islamofobiasta kärsiviä, joka johtuu järjettömästä pelosta islamia kohtaan.

Ei sellainen ole pelkuri, joka suhtautuu kriittisesti johonkin asiaan.
Pelko on tunne. Rohkeus ei ole mikään tunne; kun ihminen on kriittinen, niin hän ei tunne mitään tunteita kritiikin kohdetta kohtaan. Ei ole kummoistakaan olla rohkea, kun ei pelkää.
Terve keho kuten terve sielukaan ei tunnu miltään. Tuntemusten etsintä johtuu mielisairaudesta, koska sellainen johtaa vääjäämättä kehon ja sielun kiputiloihin. Jo pelkkä paineen tunne iholla on kipua; jo pelkkä uskonnon puristus on sielullinen sairaus.
Suvaitsevaiset eivät tunne mitään pelkoa kristinuskontoa kohtaan. Siksi he uskaltavat jatkuvasti kritisoida ja rajoittaa kristittyjen toimintaa, kuten kieltää joulun ja suvivirren, ja heittää jopa raamattuja. Eikä Jeesuksenkaan pilkkaaminen ole kummoinenkaan teko suvaitsevaisille. Mutta auta armias, jos suvaitsevainen tai muslimi edes tulkitsee jonkun olevan islamia vastaan, niin johan huudetaan valtion syyttäjää apuun ja vaaditaan jotakin suomalaista ikuiseen velkaorjuuteen. Parhaassa tapauksessa muslimi soittaa Iranin ajatollalle, joka julistaa globaalin fatwan.

PS. Päätin ruveta Mahdiksi, koska Mahdi ei taatusti voisi hyväksyä nykyistä islamia, vaan hän esittäisi siitä uusinnetun version. Olisi islamin ja muslimien pilkkaamista väittää, että se tuleva Mahdi ainoastaan ylistäisi islamia ja sen kaikkia tapoja. Päätin ruveta myös varaJeesukseksi, koska ilmiselvästi kristinuskonnon hyvät arvot ovat vaarassa mennä pesuveden mukana jorpakkoon, enkä oikein näe ketään, jolla olisi tunteetonta rohkeutta ja puhdasta älyä pelastaa pysyvät arvot.

Me, jotka rakastamme islamia, haluamme sen olevan taivaallisen hyvä suomalaisille, joten meidän tulee puhdistaa se kaikesta aavikon pölystä.

Best regards,
Yours, Kristus Mahdi

maanantai 14. toukokuuta 2012

Valistuksen aikakauden turkistarhaus

Huomaan joka päivä, miten etenemme joka päivä yhä kauemmaksi valistuksen ajan ajattelusta. Nykyajan mieluisin lause on: Haluan tehdä sitä pahaa, mitä muutkin, koska...  Otan esimerkiksi etnoravintolat, maahanmuuttajien kulttuurien tukeminen verovaroista ja positiivinen erityiskohtelu. Juuri tuon kaltaiset asiat tuovat maahamme yhä enenevässä määrin kehitysmaalaisuutta. En usko, että Valistuksen aikakautta oltaisiin saatu aikaan siten, että Eurooppaan oltaisiin jatkuvasti tuotettu kehitysmaiden  kulttuuria ja perinnäistapoja --barbaaristen eurooppalaisten tapojen lisäksi.

Turkistarhaus on kiellettävä
Maailman valtiot kehittyvät eri tahtiin. Tämä on totuus, jota suvaitsevaisten on ehkäpä mahdotonta myöntää, koska suvaitsevaisuuteen kuuluu nähdä kaikki ihmiset sivistyneinä ja kaikkeen hyvään kykenevinä. Onneksi suvaitsevaisten puolella on turkistarhauksen suurin vastustus. Ehkäpä siitä kertominen saisi suvaitsevaiset ajattelemaan ihmiskunnasta vähän realistisemmin, koska enkelitkään eivät pakota suomalaisia omaksumaan omaa taivaskulttuuriaan, puhumattakaan, että enkelit harjoittaisivat suomalaisiin positiivista syrjintää.

Valistuneen ajattelun mukaan ei ole mitenkään järkevää vaatia Suomea säilyttämään turkistarhaus (tai mikä muu planeettaa tai ihmisyyttä haavoittava ammatti) siksi,että sitä harrastetaan muualla. Eurooppaa ei olisi ikinä saatu valistettua, jos vallalla olisi ollut ajattelu, ettei Euroopassa saa kieltää tuirkistarhausta siksi, koska Kiinassa sitä harrastettaisiin kaikesta huolimatta.

Huomataan siis triviaalisti, että turkistarhauksen kieltämisen vastustaminen on barbaarista, pimeän ajan ajattelua, joka estää Suomelta valistuksen aikakauden jatkumisen. Suomi ei enää ole valistunut yhteiskunta, koska Suomessa perustellaan niin monet asiat sillä, että kaikki kulttuurit ovat saman arvoisia, kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä, kaikki valtiot ovat tasavertaisia.

Suvaitsevaisuusajattelu palauttaa Suomea kovaa vauhtia takaisin pimeään keskiaikaan, jolloin ihmiset olivat erittäin barbaarisia niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Keskiajalla ihmisiä poltettiin väärien mielipiteidensä tähden. Nyky-Suomessa ihmisiä tuomitaan vuosiksi vankilaan pelkän väärän ajattelun vuoksi. Keskiajalla poltetttiin kirjoja, tänään bannataan sanoja. Keskiajalla eläimiä kohdeltiin erittäin julmasti. Nyky-Suomessa se ei riitä, että tuotantoeläimiä kohdellaan julmasti, vaan nyt tänne pitää saada rituaaliteurastamoja ja yllä pitää erittäin julmaa turkistarhausta, jota ei voi kieltää sillä perusteella, että kehitysmaissakin kohdellaan eläimiä julmasti.

Ei kuulosta lainkaan Valistuksen aikakauden ajattelulta. Mihin olemme hukanneet Valistuksen aikakauden, kun edessä näyttää olevan yhä pimeämpää? Johtuuko se hukkaaminen siitä, että on alettu ylistämään kehitysmaiden kulttuureja ylitse oman kulttuurin?

Valistuksen aikakausi alkoi sinä hetkenä, kun ihmiset päättivät, ettei ole viisasta perustella omia tekojaan sillä, että niin tehdään muuallakin. Se ei ole vaikeaa pitää kiinni omista periaatteista. Tänä päivänä olisi yhtä helppoa sanoa kuin Valistuksen aikakauden kynnyksellä sanottiin, että kiitos ei;
en halua seurata joukkoa pahuuteen.

Kiitos ei turkistarhauksella, koska joskus tulee varmasti aika, jolloin Kiinassakin aletaan puhua turkistarhauksen eettisyydestä. Maailmasta ei koskaan lopu kärsimys, jos sen jatkumista perustellaan sillä, että niinhän Kiinassakin, että ovathan muutkin kulttuurit yhtä arvokkaita,...

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Vastuullisuus vaatii viinaa

Otan olutta jatai punaviiniä pari lasillista päivässä -- koska tutkimuksienkin mukaan se on hyväksi terveydellä -- koska minä olen itse vastuussa itsestäni. Olisin vastuuton, jos jättäisin tieteelliset faktat huomiotta. Yhteiskunta toimii vastuutomasti, jos se työllistää tutkijoita, joiden tutkimustuloksia ei sitten saisikaan käyttää ihmiselämän paranteluun.

Olisi vastuutonta politiikkaa esimerkiksi vaatia nollatoleranssia liikenteeseen, kun tieteellisesti tutkimukset todistavat pienten viina-annosten olevan ihmiselle hyväksi. Jos valtio vaatii ihmisiä ottamaan vastuuta omasta elämästään, niin silloin valtio ei voi vaatia ihmisille täysraittiutta mihinkään elämäntilanteeseen.

Ihminen ei voi toimia vastuullisesti, jos häntä kielletään elämästä terveellistä elämää. Jos ihmisiltä kielletään alkoholi, niin silloin vähintä, mitä valtio voisi ihmisen hyväksi tehdä, on antaa ihmisille yhtä helppo elämä, mitä poliitikot ja muut rikkaat saavat köyhien hyysättävinä. On ehdottomasti väärin, että valtio rikkaiden yksityisenä etujärjestönä kieltäisi ihmisiltä terveelliset elämäntavat vedoten esimerkiksi siihen, että ne aiheuttavat rikkaille kustannuksia. Rikkaat saavat kaikki rikkautensa vain valtion lakien ja verojen kautta, joten heillä ei ole mitään  oikeutta urputtaa viinan juonnista, joka on tutkitusti terveellistä.

Nollatoleranssi ei ole järkevää politiikkaa silloin, kun punaviini on todettu terveelliseksi. Ihmisten olisi mahdotonta olla vastuullisia omasta elämästään, jos heidän verensä alkoholipitoisuus pitäisi olla nolla. Samoin poliitikoiille pitää sallia eduskunnan täysinstuntoon janojuomaksi punkkupullo, koska muutoin politikko toimisi edesvastuuttomasti jos hän jättäisi sydämensä herran huomaan.

Lääkärilehti: Vain oikea punaviini suojaa sydäntä
Tiede: Punaviinissä pitkän iän yhdiste
Tohtori: Näiden 13 superruoan kannattaisi ehdottomasti kuulua ruokavalioosi
Raikas: Punaviini – alkoholiteollisuuden suuri(n) huijaus
Sundqvist: Punaviini on terveellistä

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pohjoismaiden rikastuminen, 1

Edistysmielisessä maassa nimeltä Ruotsi havaittiin, että yhteispohjoimaiset arvot ovat kärsineet inflaation, elleivät ne arvot peräti ole jo vanhanaikaisia. Niinpä ensihätään Ruotsi tilasi maahan muutaman kymmenen miljoonan maahanmuuttajaerän, josta ensimmäinen miljoona on jo saapunut.
Ruotsalaisten suureksi iloksi maahanmuuttajat ovatkin jo ihan itse rikastaneet ruotsalaisuutta. Nyt taksimatka lentokentälle rikastuttaa maahanmuuttajatakseja jopa tuhannella eurolla.
12.5. 2012, HS: Lyhyt matka Tukholman taksissa voi maksaa jopa yli tuhat euroa

Samoin naiset ovat saaneet huomata, miten rikkaaksi Ruotsi on muuttunut:
12.5. 2012, IS: Karu luku Ruotsista: Näin teinejä pakotetaan seksiin
11.2. 2011, Verkkouutiset: Ruotsin raiskaustilastot valokeilaan
"YK:n alaisen UNODC-järjestön viime kesänä julkaiseman tilaston mukaan Ruotsissa ilmoitettiin asukaslukuun nähden eniten raiskauksia koko Euroopassa.


Kaikki maat mukaan lukien ainoastaan Lesotho oli Ruotsin edellä."
Onneksi Suomessa ei voi koskaan tapahtua samaa, koska Suomi osaa oppia...

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Suvaitsevaisuus, kansakunnan autoimmuunitauti

SUVAITSEVAISUUS AJATTELUN SAIRAUTENA

Tiistaina, 8.5. 2012 tein artikkelin suvaitsevaisuusajatuksesta vieraslajina, joka tunkeutuu maahamme ja tukahduttaa monitoisen impivaaralaisen ajatusmaailman. Tänään on tarkoitus valottaa samaa asiaa allergiana, joka on vain muuan toinen näkökulma samaan asiaan.

Allergia syntyy ihmiselle, jos hän joutuu elämään lajillisesti köyhtyneessä tilassa. Jos ihmisen immuunipuolustusjärjestelmälle ei ole luontaisia vastustajia, niin sen seurauksena imuunipuolustus alkaa käymään  puolustettavien solujen kimppuun. Ensinnäkin tämä ilmaisee sen, että immuunipuolustus on oma ihmisen soluista riippumaton systeemi.
Toiseksi. Kuten sen edellisessä "suvaitsevaisuus on sairautta"-blogissani ilmaisin, niin ihminen on symbioosissa muun luonnon kanssa, jonka saa aikaan immuunipuolustusjärjestelmä.

Tässä blogissa verrataan suvaitsevaisuutta allergiaan; kuten allergia tapahtuu immuunipuolustusjärjestelmän väärästa tulenjohdosta (ampuu omiaan), niin samoin suvaitsevaisuus käy vain omien kimppuun. Juuri siitä havaitaan suvaitsevaisuuden olevan allergia-tyyppinen sairaius, kun suvaitsevaiset eivät välitä vieraslajeista, vaan pyrkivät kaikin tavoin haittamaan ja jopa tuhoamaan omiaan.

Tosin tässä täytyy heti sanoa se totuus, että kuten immuunipuolustus ei varsinaisesti kuulu ihmiskehon omiin joukkoihin, vaan se on ikään kuin muukalaislegioona tai sveitsiläiskaarti, joka tehtävä on puolustaa oikeamielistä kansaa. Suvaitsevaiset eivät siis varsinaisesti ole suomalaisia, vaan he ovat ikään kuin Suomen kansan immuunipuolustussysteemi, joka on alkanut taistelemaan suomalaisia, oikeamielisiä vastaan, joka johtuu siitä, että suvaitsevaisilta puuttuu riittävän monimuotoinen ajattelu.

Ihminen ei voi muuttua suvaitsevaiseksi, jos hänen ajattelunsa on monipuolista, kuten impivaaralaisten ajattelu on. Suvaitsevaiseksi muututaan siten, että ihminen joko tahallaan tai tahattomasti joutuu köyhän ajattelun valtaan, jolloin ihmisen oma impivaaralainen monimuotoisuus tukahtuu yhden aggressiivisen ajatuksen alle, kuten sen aiemmassa blogissa ilmaisin:
Jos kuitenkin ihminen on alistunut suvaitsevaisuudelle laajemmassa mitassa, niin se huomataan siitä, että se on tukahduttanut ihmisen oman, monimuotoisen ajattelun. Suvaitsevaisuusajatuksen vallattua aivot, ihminen alkaa nähdä kaikkialla rasismia, joka johtuu siitä, että ihmisen aivoissa kukkiva suvaitsevaisuus haluaa levittäytyä myös muihin aivoihin tukahduttamaan monimuotoiset perinneajatukset.
Suvaitsevaisuus on kansakunnan autoimmuunisairaus, että suvaitsevaiset taistelevat omiaan, eli puolustettavaa kansaa vastaan. Ja tuo johtuu suvaitsevaisten yksipuolisesta ajattelusta, joka pakottaa suvaitsevaisen tukahduttamaan erilaisia ajatuksia, jotta voisi levittää muihin aivoihin samaa yksipuolista vierasperäistä suvaitsevaisuusajatustaan, jonka kukka on rasismi.

Blogi: Rasismi on suvaitsevaisuuden kukkanen

Esimerkki siitä, mitä ajattelun monimuotoisuuden katoaminen aiheuttaa:
9.5. 2012, YLE: Euroopan äärioikeisto ja äärivasemmisto nurkkakuntaisia
Suomalaiset ovat samalla tavalla nurkkakuntaisia kuin ihmiset,
jotka repivät vierasperäisiä kasveja juurineen maasta.
Mitäpä, jos sanottaisiin vieraslajien hävittäjiä nurkkakuntaisiksi?
Sekö lisää maailman monimuotoisuutta, että suomalaisuus tuhotaan maailmasta?

On kummallinen harhaluulo, että maailma olisi suurempi muualla, että muualla on myös suurempia ja parempia ajatuksia; varmasti ulkomaalaisten ajatukset ovat sopivia omiin maihinsa, kuten suomalaistenkin. Suvaitsevaisuudessa kyse on tosiaankin suomalaisuuden tuhoamista, jotta tilalle saataisiin utooppinen vierassuuruus, kuten Texasin kuu.

19,5. 2012, AL: Viekkaat vieraslajit yritetään hävittää koko Suomesta – Rahaa uppoaa miljoonia


Jos haluat tutustua impivaaralaiseen ajatteluun,johdantoa kirjoittamaani:
... jos kaikkeudessa olisi kaksi eri logiikkaa, silloin toinen logiikka ei olisi itseisarvollista logiikkaa, eikä siten olisi toinenkaan. Tällä logiikalla ei voida ymmärtää tuota logiikkaa kuin vain siinä tapauksessa, että ne molemmat ovat loogisia, eli yhtä. Sillä kaikkeushan olisi vähän tyhmä, eli epälooginen, jos kaikkeudelle ei riittäisi yksi logiikka, yksi substanssi.


Kaikkeudessa ei voi olla päällekkäisyyksiä. Päällekkäisyys on aina epäloogista, eikä näin ollen kaikkeudessa olisi logiikkaa, jos kaikkeudella olisi useita samuuksia, eli tässä tapauksessa useita logiikoita. Kaikkeus voi olla olemassa vain ja vain silloin, kun siinä ei ole olemassa hiukkaakaan reaalista samuutta.
Kaikkeudessa ei siis voi olla kahtakaan asiaa, jotka olisivat samoja. Hitujen rakenne


Erilaisuuden tosiasia vaatii, että erilaisuutta on loputtomasti. Mikään aikakausi ei voi milloinkaan tyhjentää erilaisuuden paljastumista täydellisen Jumalan puolelta kaikkeuden evolutiiviselle tasolle. Näin siis kaikkeus ei voi muuta kuin laajentua ikuisesti. Koska jos kaikkeus ei laajenisi ikuisesti, silloin kaikkeudessa olisi rajallinen määrä erilaisuutta. Rajallinen kaikkeus ei olisi milloinkaan voinut lähteä laajentumaan, koska nyt me olemme kaikkeudessa, jonka ominaisuutena on loputon erilaisuus. Ukon periaate Etc jne....

tiistai 8. toukokuuta 2012

Rasismi on suvaitsevaisuuden kukkanen

Joskus kauan sitten tulin siihen tulokseen, että kaikkeudessa on yksi ainoa periaate, jonka variaatioita löytyy kaikkialta. Monimuotoisuus on tuon periaatteen yksi ilmentymä. Elämä ei voi esiintyä kuin monimuotoisuudessa. Elämäksi ei lasketa aikaa ennen elämän vallankumousta, joka tapahtui noin 550 miljoonaa vuotta sitten. Elämä alkoi ja lähti monimuotoistumaan, kun bakteerikollektiiveille kehitttyi immuunijärjestelmä, joka purki jännitteen maaperän yksittäisten bakteerien ja bakteereista kehittyneiden organismien välillä.

Elämä on kolminaista; se vaatii monimuotoisen ympäristön, monimuotoisen kehollisuuden ja niiden jännitettä tasoittavan immuunijärjestelmän, joka saa kehon toimimaan symbioosissa ympäristön kanssa. Tämä elämän symbioottinen luonne selittää osaltaan myös sen, miksi me emme tunne muuta elämää kaikkeudessa; Avaruusaluksen köyhä monimuotoisuus ei ehkäpä riitä satojen tai jopa tuhansien vuosien pituisiin avaruusmatkoihin; avaruusalukset ovat liian steriilejä, josta johtuu, että sellaisessa steriilissä tilassa ei voi elää kovin pitkiä aikoja, koska kehon immuunijärjestelmä ei toimi ilman likaista planeettaa:

HS: Professori: Maan tonkiminen vähentää allergiaa:
"Allergia pakenee mustia kynnenalusia. Tyhmyyttäänkö vauva laittaa asioita suuhunsa? Ei. On turha soittaa ambulanssia, jos lapsi sattuu syömään multaa."

Voin tässä paljastaa, että elokuussa 2012 tulee kymmenen vuotta siitä, kun olen viimeksi pessyt itseni. Luullakseni minun kehoni pinta on täynnään hyviksiä, hyvänlaatuisia bakteereja, jotka pitävät kaikki haisevat bakteerit minusta loitolla. Mistäkö sen tiedän? Siitä, että vaikka en käy pesulla, niin kehoni ei haise.

Sitten varsinaiseen asiaan, eli rasismiin ja sen syntyyn. Kuten alussa kerroin, niin kaikkialla luonnossa vallitsee sama periaate. Jos se periaate lakkaa jostain syystä toimimasta, niin seurauksena on allergiaa ja muuta semmoista tuhnua.
Myös rasismi johtuu tuon periaatteen rikkoutumisesta. Rasismi syntyy, kun ihmisen ajatukset alkavat olla vähissä; Jos ajattelun monimuotoisuus vähenee, seurauksena on rasistinen ajattelu, eli aivoissa pyörii vain yksi ajatus, tosi isoksi ja hirmu tärkeäksi käsitetty ajatus, jota häveliäästi kutsutaan suvaitsevaisuudeksi, jota pitää levittää...

Ihminen ei itse huomaa ajattelunsa köyhtyvän, koska se se iso ajatus on erittäin runsaslukuisina ihmisen mielessä. Hieman sama asia kuin alkukesän lupiini pientareella, joka runsaslukuisena estää muiden kasvien kasvun. Yksilajinen pelto voi näyttää kauniilta; kukapa ei tykkäisi katsella lupiinin valtaamaa aluetta, mutta kauneudestaan huolimatta se sisältää monimuotoisuuden tuhon.

Kuten lupiinit ovat kauniita katsella, niin samoin myös suvaitsevaisten viljelemät ajatukset ovat monien mielestä kauniita. Mutta ne ovat silti tuhoisia ajattelun monimuotoisuudelle. Rasismi ei siis johdu heistä, jotka esittävät rasistisiksi väitettyjä ajatuksia, vaan rasismi on yksitoikkoisen ajattelun yritys tukahduttaa kaikki muut ajatukset.

Lupiini on kasvimaailman rasisti, koska se pyrkii itsekkäästi estämään kedon kaikkien muiden  kasvien kasvun. Tavallisen ihmisen ajatukset ovat niinikään monimuotoisia kuin kedon kukat. Mutta! Jos ihmisen aivoihin on levinnyt memeettinen suvaitsevaisuus-ajatus, ihminen on silloin vaarassa menettää ajattelun monimuotoisuuden itsessään, jollei ihminen kiiruusti revi sitä suvaitsevaisuusajatusta aivoistaan irti.
Jos kuitenkin ihminen on alistunut suvaitsevaisuudelle laajemmassa mitassa, niin se huomataan siitä, että se on tukahduttanut ihmisen oman, monimuotoisen ajattelun. Suvaitsevaisuusajatuksen vallattua aivot, ihminen alkaa nähdä kaikkialla rasismia, joka johtuu siitä, että ihmisen aivoissa kukkiva suvaitsevaisuus haluaa levittäytyä myös muihin aivoihin tukahduttamaan monimuotoiset perinneajatukset.

Suvaitsevaisuuden vallattua ihmisen aivot, ihminen ei enää itse pysty hallitsemaan ajatuksiaan. Siinä tapauksessa yhteisön pitäisi auttaa suvaitsevaiseksi itseään kutsuvaa, joka tarkoittaisi esimerkisi lääkinnällistä hoitoa, tai psykoanalyysia
Aivot ovat ajatuksien peltoja. Ihmisen tulee varjella aivojaan yksioikoisilta ajatuksilta. Rehellinen ihminen ei salli aivoihinsa vain yhtä ainoaa ajatuslajiketta, vaan haluaa, että siellä kukkisi mahdollisimman runsaasti erilaisia ajatuksia.

Suvaitsevaiset eivät itse ymmärrä sitä, että heidän itsensä ajattelu  uhkaa ajattelun monimuotoisuutta, eikä niin, että ne rasistiset ajatukset uhkaisivat ihmisten yhteiseloa. Suvaitsevaisuus ei vaadi ajattelua, vaan se on ihmisessä oleva pakottava tarve tukahduttaa vapaa ajattelu. Tuo suvaitsevaisuutta levittävä funktio on sama, miten vieraslajit valtaavat perinnelajit. Suvaitsevaisuus on maahamme tunkeutunut vieras ajatus, joka yrittää tuhota impivaaralaiset ajatukset valloittaakseen koko maan itselleen.

Impivaara kehittyi ja kasvoi sivistyneeksi paikaksi, koska sen ajatukset olivat hyvin monimuotoisia. Monimuotoiset ajatukset tukivat toisiaan, kunnes tänne saapuivat ensimmäinen maahanmuuttajien suuri aalto. Sen aallon mukana tänne levisi suvaitsevaisuus, jonka kukkana on arvoliberalismi. Arvoliberalismi ei voi tuottaa kuin arvoliberalismia, eli suvaitsevaisuutta:
Arvoliberaalille asioiden ja uskontojen arvostaminen on samaa mitä uskovaiselle on harhaoppisuus. Liberaalisti ajatteleva ei uskalla ajatella arvoja, koska sellainen ajattelu lopettaisi välittömästi ihmisen liberaaliuden.

Säilyttääkseen (arvo)liberaalin ajattelunsa, suvaitsevaisen on pakko torjua kaikkinainen asioiden ja aatteiden sisältöjen tutkinta ja niiden pohtiminen. Vain suuripiirteisyys on liberaaliudessa sallittua. Mitä leveämpi pensseli sitä liberaalimmaksi ihminen tuntee itsensä. Kaikkein liberaalimman ihmisen maailma on tasaisen harmaa, missä vallitsee sukupuolineutraalius, uskontoneutraalius, ikäneutraalius, lajineuraalius, työneutraalius, valtioneuraalius, kehitysneutraalius,... Mikroskooppi on liberaareille kielletty laite, kuten myös asioiden pohdinta, eli filosofinen ajattelu.
Kuten huomataan, niin suvaitsevaiset yhden ajatuksen levittäjinä eivät ole kyenneet ajattelemaan asiaa kovinkaan syvällisesti. Luultavasti lupiinikin ajattelisi, että sillä on oikeus tukahduttaa perinnelajit kaikkialta sieltä, minne se levittäytyy. Samoin suvaitsevaisuus-meemi vaatii suvaitsevaisissa suomalaisia alistumaan ikään vääjämättömälle vieraslajien maahantunkeutumiselle, ja jos suomalaiset sitä edes kristisoivat, niin suvaitsevaiset nimittävät sellaisen rasismiksi. Rasisti on se, joka tukahduttaa ajattelun diversiteettiä.

Ei se haittaisi, jos joku yksittäinen vieraslaji kukkisi suomalaisen puutarhassa, mutta ei hyvänen aika niiden vieraslajien pidä antaa vallata koko Suomea. Suvaitsevaisuus pyrkii siihen, että ihmisten aivoista saataisiin ulos vain yhtä ainoaa ajatusta. Suvaitsevaiset eivät suvaitse erilaisia ajatuksia, vaan pyrkivät tuhoamaan kaiken sellaisen, missä he voivat kuvitella kasvavan erilaisuutta:
"But freedom of speech is not freedom for the thought you love,
it’s freedom for the thought you hate the most.
You have to get your head around that.

Star Tribune: Liberals, take a long look in the mirror
19.5. 2012 IL: AL: Tämä laji aiotaan kitkeä Suomen luonnosta - hinta 25 miljoonaa!
Kaleva: Kun luonto köyhtyy, ihminen sairastuu
US-blogi 8.5. 2012: Arvoliberaalinen opetus tuottaa isoja ajatuksia

Blogi: Peseytyminen

Impivaaralaisen mielenmaisen tonkiminen vähentää arvoliberaaliutta
ja vapauttaa meidät suvaitsevaisuuden ikeestä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Arvoliberaali maapallolainen

Tämä kirjoitus on tuotu Jyrki Kasvin US.blogista otsikolla Kuka minä olen?, missä Jyrki Kasvi sanoo olevansa ensisijassa maapallolalainen ja suvaitseva arvoliberaali.

Meillä on tämä ikävä matematiikka. Sillä voidaan laskea vieläkin ikävämpiä tilastoja. Tilastoilla on taasen ikävä taipumus korreloida realiteettien kanssa. Jokin syy sille pitää olla, miksi kaikki maat eivät ole niin hyviä kuin Suomi. Ikävää, mutta tilastoista selviää, mikä on se perimmäinen syy, miksi meillä on kehitysmaita ja miksi suomalaiset eivät vielä ole enkeleitä, vaikka ymmärtääkseni vihreät haluavatkin olla enkeleitä, jotka jakavat suomalaisten rahat maailmalle ja ...

Sari: "Näillä tilastoihin perustuvat listauksilla maiden paremmuusjärjestyksestä on viihdearvo."

Minusta tilastot ja maahanmuutto ovat kaksi eri ilmiötä -- samasta asiasta; kumpikaan ei ole viihdettä, vaan kertoo jostakin todellisesta; että Suomi on planeetankin mittakaavassa houkuttelevampi vaihtoehto kuin maapallolaisuus tai arvoliberalismi;

Eivät tänne tulevat ihmiset ole arvoliberaaleja, eivät myöskään maapallolaisia, vaan heidän tulonsa syynä on arvovalinta, ja täällä heistä useimmat haluavat elää kotimaansa kansalaisina, ei-suomalaisina. Esimerkiksi Suomi on muslmien taivas, joka merkitsee sitä, että Suomessa muslimien ei kuulu elää suomalaisina, koska silloin tämä ei voisi olla muslimien taivas!

Ja vitsi on siinä, että Vihreät jopa edellyttävät, että maahanmuuttajat eivät missään tapauksessa suomalaistu, koska muutoin monikulttuurisuus ei voisi pysyä. Jos maahanmuuttaja kotoutuu, niin se tapahtuu vastoin suvaitsevaisten tahtoa, eli arvoja.

Sari: "Ei silti, varmasti joissain maissa on helpompi elää kuin toisissa. Mutta miten tämä maavertailu liittyy tähän aiheeseen eli identiteettiin, erilaisiin ryhmiin samaistumiseen - Kasvin esittämään kysymykseen: Kukahan minä olen"

Kyllä vihreiden pitää kysyä sitä asiaa heiltä, jotka ovat tulleet tänne vihreiden ajaman politiikan seurauksena. Mielestäni Vihreät eivät ole uskottavasti arvoliberaaleja, maapallolaisia, jos he mainostavat maailmalle, että tulkaa tänne Suomeen, täällä on hyvä asua ja saatte täällä ilmaisen perusturvan ja kaikki. Tsot tsot. Ei saisi mainostaa Suomea hyvänä/anteliaana maana, jos haluaa olla arvoliberaali/maapallolainen.

Aito maapallolainen asuisi vaikka Somaliassa ja pitäisi sitä yhtä hyvänä paikkana Impivaaran kanssa. Minä en oikein vielä päässyt perille, kuka arvoliberaali tai maapallolainen on? Aito maapallolainen sanoisi maahanmuuttajille, että voitte yhtä hyvin asua kotimaissannekin, koska tilastot ovat viihteellisiä ja Suomi ei ole sen parempi maana kuin Kreikkakaan. Missään tapauksessa arvoliberaali ei keräisi rahaa edes veroina, eikä sitä myöskään jakaisi.

Aito maapallolainen ei  voi pitää Suomea hyvänä maana siksi,
että suomalaiset ovat itse rakentaneet tästä maasta maailman parhaan maan.

Arvostaisin kovasti maapallolaisuutta, jos sen sanoisi joku kehitysmaalainen asuen kehitysmaassaan. Täällä Suomessa maapallolaisuus ei imartele ainakaan minua, älyllisenä olentona

Vihreä ei ole värinä liberaali, väriliberaali.
Arvoliberaalin vastine värien maailmassa olisi läpinäkyvä, väritön, hajuton ja mauton, niin kuin ilma. Ainiin?
Mitä arvoja vihreät kannattavat? Arvoliberaaleina heille sopii varmaankin myös perussuomalaiset arvot - ja väriliberaaaleina sinimusta.

Arvoliberaalius toimii samalla tavalla kuin tuuliviiri, kaikki ilmansuunnat käy; kaikki arvot käyvät. Ei poijjaat tuollaisella asenteella voida ajaa muualle kuin karille. Jopa tuulella toimivaa venettä pitää välillä luovia.
Mutta luonnon ja ulkomaalaisten puolustaminen ei ole arvovapautta.

torstai 3. toukokuuta 2012

Satu maahanmuuttajan suomalaistumisesta

Tässäpä tämä Sketsi, jota saa vapaasti käyttää jonkun videon
tai Ketonen -Myllyrinne-kaltaisen tv-ohjelman tekoon.

Olipa kerran muuan muslimi, joka asui kaukaisessa maassa. Siellä varsin kaukaisessa maassa hän oli kuullut, että kaukaisessa Pohjolassa on maa, josta puhutaan muslimien taivaana. Muslimien taivaassa jokaiselle muslimille on varattu seitsemänkymmentäkaksi neitsyttä, joiden immenkalvo on hyvin joustava; he eivät koskaan menetä neitsyyttään, vaikka heitä kuinka pukkaisi edestä ja takaa. Tämän hän oli kuullut maansa uskonoppineilta ja se oli kirjoitettu myös muslimien pyhiin kirjoituksiin:
Siellä on neitoja ylväillä lepovuoteillaan.
Totisesti olemme luonut heidät omin käsin
sallien heidän pysyä neitseinä
hellinä ja samanikäisinä,
niitä varten, jotka ovat oikealla puolella..
(Koraani 52: 34-38)
Kuulemastaan ihmeissään muslimi päätti heti lähteä muslimien taivaaseen nimeltä Suomi, koska hänen ei tarvinnut edes kuolla sinne päästääkseen. Maksettuaan 5000 euroa matkanvälittäjälle hän pääsi lopulta nousemaan ikään kuin Jakobin tikkaita pitkin monien eri kehitysvaiheissa olevien maiden kautta Taivaaseen nimeltä Suomi. Siellä häntä olivat vastassa muut muslimit, jotka heti neuvoivat häntä kirjoittautumaan pakolaiseksi, koska pakolaisena hän saisi paljon etuoikeuksia, kuten taikaseinän, josta valui rahaa aina, kun vaan mietti, mitähän nyt tänään taasen tarvitsee. Jokainen muslimitaivaaseen saapunut saa myös oman mokuttajaenkeliparven, joka varjelee vastatullutta vieraalta kulttuurilta.

Saatuaan taikaseinällä ja mokuttajaenkelien avulla statuksensa nostettua taivaallisten suomalaisten yläpuolelle, hänen olikin helppoa hurmata taivaallisen vaaleita neitsyitä, koska evoluutiosta johtuen naiset katsovat ihaillen miehiä, joilla menee tosi siististi.
Eikä aikaakaan, kun muslimi lähti joka ilta ulos vain sitä varten, sillä sellainen tapa oli hyve hänen perin juurin kaukaisessa kotimaassaan, jonne laskeudutaan monen eri kehitysvaiheessa olevan maan kautta, ikään kuin Jakobin tikkaita pitkin.
Mutta muslimina hänelle ei tullut mieleenkään, että Taivaassa nimeltä Suomi sellaiset yksittäissattumukset olivat taivaalliseen olotilaan sopimattomia, sillä Taivas nimeltä Suomi oli suomalaisten tekemä vain suomalaisia varten, ja Suomessa yksittäisten naisten neitsyys oli kertakäyttötavaraa, eikä uusiutuva taivasvara. Mutta siitä mokuttajaenkelit olivat hissun kissun, koska tarkoitus oli, että maahanmuuttajan intergrointi ei tarkoittanut sitä, mitä yksinkertaiset suomalaiset luulivat sen tarkoittavan.

Useiden sattumusten johdosta Suomi-taivaaseen päässyt joutui vihdoin myös taivaspoliisin puhutteluun. Jokaisen yksittäistapahtuman jälkeen poliisi kuitenkin päästi muslimin vapaaksi, koska taivaassa pitää kunnioittaa kaukaa alhaalta saapuvien kulttuuria, koska muutoin taivas ei voisi olla taivas maahan muuttajille. Onneksi mokuttajaenkelit olivat aina muslimia vastassa, kun hän pääsi ulos poliisin suojista.
Mokuttajaenkelit vaativat muilta muslimitaivaan väeltä jatkuvasti lisää uhrauksia, jotta siitä kaukaisesta maasta tulevat, josta noustaan ikään kuin Jaakobin tikkaita pitkin, voitaisiin entistä paremmin kotouttaa omaan kulttuuriinsa, koska muutoin muslimit eivät voisi kotoutua taivaaseen, jos heidän pitäisi elää taivaassa taivaan tapojen mukaan.
Mutta harmi oli suuri, sillä, mitä hartaammin muslimi eli oman kulttuurinsa mukaan neitsyitä kaataen sitä tiukemmaksi kävivät muslimitaivaan vakinaisten asujien asenteet. Lopulta muslimi halusi tietää, mikä taivaassa oli vikana, kun hän ei saanutkaan vapaasti toteuttaa maallista uskontoaan. Hän päätti mennä jonkun päälääkärin juttusille.

Huonoa suomea puhuvana hän ei osannut selvästi esittää, mikä hän vaivasi, joten päälääkärin sijasta muslimi päätyikin allergialääkärin vastaanotolle. Siellä hän viuhtoi kovasti käsillään haaraväliinsä ja kovalla äänellä mokeltaa, että ei hjymmärrä suominainen ja mies siedä ja sattuu... Lääkäri heti oivalsi, että mies oli allerginen naisille. Lääkäri sattui olemaan aikaansa seuraava, joten hänellä oli esittää muslimille uusinta tietoutta allergioiden hoidoista, joista tepsivin oli  siedätyshoito, sillä se hoito vapautti ihmisen elinikäisestä lääkinnästä.

Lääkäri kirjoitti muslimille pitkän reseptin, jolla hänen allergiansa saataisiin kuriin. Reseptin mukaan muslimin piti muuttaa vieläkin kauemmas Pohjolaan, peräti Impivaaraan saakka, sillä siellä sijaitsi suomalaisuuden tosin lähde ja keskus. Impivaarassa hänen tuli käydä kaksi kertaa viikossa yhteissaunassa -- ja ilman rihman kiertämää. Lisäksi reseptin mukaan muslimin piti pyytää paikallista mummoa pesemään hänet edestä ja takaa, kun ensin oli lauteilla vastottu 120 asteen lämmössä ja käyty kieriskelemässä munasillaan lumihangessa. Uusintakäynti lääkärille määrättiin kolmen vuoden päähän.

Kolme vuotta kului. allergialäkäri katsoi allakkaa ja huomasi, että muuan naisallergikon piti tulla hänen vastaanotolleen, mutta ei vaan näy eikä kuulu. Vastuuntoisena lääkärinä hän soitti heti Impivaaraan kyselläkseen, miten hänen potillaallaan siellä meni, oliko siedätyshoidosta ollut mitään apua.

Heti kohta lääkäri sai muslimin langattoman langan päähän. Nooh, oletko noudattanut hoito-ohjeita, lääkäri kysyi. Johan vain onpi tullunna, kuului vastaus selvällä savolaisella korostuksella. En ikinä oisi voinut kuvitellakaan, että on niin mukavata, kun ei tarvitse alwariinsa naisia katsoa sillä silmällä, vaan heidän kanssaan voi myös puhua tavallisista asioista, jatkoi muslimi.
Mutta, sujuuko se nyt suomalaisittain vai vieläkö tarvitsee siedätyshoitoa jatkaa, kysyi lääkäri.
Sujuu se. Mulla on täällä muijakin, jonka kanssa käyn kirkossa ja paikallisessa pubissa laulamassa Irwinin kipaletta Mutakuono ja lakupelle.

Meidän Perhe: Miehelläni paratiisissa monta neitsyttä, onko tämä islamin opetuksen mukaan totta?

IL 3.5. 2012, Eeva-Liisa S: Kulttuurisokkia mennen tullen ja palatessa 4/4
Il, 2.1. 2012, Eeva-Liisa S: Vasen käsi tietää mitä oikea tekee, muttei välitä
Blogi: Suomen kaikki unelma-ammatit
Blogi: Miesten naisallergian parantaminen


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Miesten naisallergian parantaminen

Alla pari US.blogeihin laittamaani keskustelun pätkää:
Marijan: "Fetvoissa uskonto-oppineet suosittelevat säädyllistä pukeutumista
- samoista syistä kuin poliisi täällä Suomessa, vaaratilanteiden välttämiseksi."
.
Nykyään lääketieteessä puhutaan estämisen sijaan siedätyshoidoista;
sen sijaan, että estetään kukkien kukinta, niin ihmisiä oikein kehotetaan asumaan
maan läheisesti, jolloin ihminen ei laisinkaan kehitä itselleen allergiaa.

Sama asia myös kulttuurissa; sen sijaan, että naisia estetään kukkimista, niin tehdäänkin niin, että miehille annetaan siedätyshoitoa, koska miesten naisallérgia vain pahenee, jos miesten seksuaalista himoa hoidetaan pakottamalla naisia käyttäytymään niin, ettei miehet saa oireita.
Impivaarassa miehet ja naiset olivat alasti keskenään, jolloin meillä ei ollut niin paljoa raiskauksiakaan. Suomeen tuli raiskauskulttuuri paavalilaisen häpeäuskonnon myötä, joka pakotti miehet ja naiset häpeämään kaikkein luonnollisinta olotilaansa, eli Jumalan luomaa nahkaansa.
Ja vasta hiljattain suomalaisten raiskaustilastot kääntyivät laskuun, kun me saatiin kristinuskonto kuriin ja herran nuhteeseen esim pakottamalla uskovaiset hyväksymään naisetkin papeiksi. Helppoa se ei ollut, koska uskossa ei ole kyse älystä, vaan pelkästä tyhmyydestä.
Nyt kuitenkin raiskaustilastot ovat taasen nousujohteisia, joka johtuu siitä, että jälleen kerran tänne on tuotu uusi aavikkouskonto, mutta luottakaa hyvät herrat siihen, ettei sekään kauaa täällä kukkoile.

Kyse on siis siitä, mitä tehdään ulkomaalaisten suorittamille sattumuksille. Tässä on esitetty, että tehdään samalla tavalla kuin miten lääketiede näkee muidenkin allergioiden olevan parannettavissa:
Uskonnoissa on aine kyse seksuaalisuudesta ja naisten kehon hallinnasta ja miesten häpeästä. Jumala tuli kuvioon vasta sitten, kun miesten omatunto alkoi heitä soimata ja heidän  piti kehittää omantuntonsa vaimentamiseksi jokin sellainen tarina, jolla naisten hallinta oikeutetaan hamaan ikuisuuteen saakka.

Yhtenäiseen kansakuntaan pitää pyrkiä. Se ei ole edistystä pyrkiä epäyhtenäisyyteen, koska sen lopputulos on kivikausi, välituloksena epäyhtenäisestä kansasta saadaan ulos klaaniyhteiskunta.
City: Reilu meininki

Larry Flynt: "We Have to Tolerate Things We Don’t Necessarily Like”
"Freedom of speech is not freedom for the thought you love,
it’s freedom for the thought you hate the most. You have to get your head around that.”


Emme voi mitenkään seuloa maahanmuuttajia, koska islamistisissa
maissa ei tunneta raiskaus-käsitettä, ammattikorkeakoulun julkaisu:
"Vaimot eivät saa kieltäytyä seksistä ja missään islamin maassa
avioliitossa tapahtuvaa raiskausta ei ole kriminalisoitu"

Edellä olevasta faktasta johtuen mahdollisesti kaikki sukukypsät maahamme muuttaneet muslimimiehet ovat kotimaissaan tehneet tekoja, jotka Suomen laissa on sanktioitu. Edelleen huomautan, ettei minulla ole yhtään mitään sitä vastaan, miten muut valtiot asiansa hoitavat. Senkus vaikka kivittäköön naisensa, minua se ei mitenkään liikuta, mutta täällä pitää olla suomalaista varpaasta hiuskarvaan asti.

Me suomalaiset olemme ihan itse nostaneet Suomen jääkauden päättymisestä (11500 vuotta sitten) lähtien kivikauden, rautakauden ja kristinuskon pimeyttämän keskiajan kautta nykyiselle tasolle, jonne suuri osa maailman ihmisistä halajaa oman maansa pimeyttä pakoon.

Me suomalaiset kesytimme paavalilaisen naisvihamielisen uskonnon, joten eiköhän homma hoideta samalla tavalla muidenkin uskontojen kanssa.

AL, 25.4. 2012:
Karu tilasto: Lähi-idän miehet syyllistyvät Suomessa raiskauksiin hälyttävän usein
Blogi: Ainutkertaisia sattumuksia, 2012a

Itse ainakin tässä blogikirjoituksessa keskustelen siitä avauksesta, pitääkö suomalaisten tosiaan sopeutua kaikkiin mahdollisiin kulttuureihin, mitä tänne on tuloillaan? Blogin kirjoitajan mukaan se ei ole lainkaan järkevää vaatia suomalaisia sopeutumaan, koska silloin pitää vaatia muslimeja myös sopeutumaan kaikkiin kulttuureihin.

Suvaitsevaiset eivät vaadi esimerkiksi muslimeja sopeutumaan kiinalaisiksi, mutta auta armias, jos joku suomalainen haluaisi olla impivaaralainen, niin johan tulee rasistisyytöksiä. Monikulttuurisuudesta veropalkkansa saavat menettäisivätkin työnsä, jos he eivät voisi tukea ja vaalia muslimikulttuurin puhtautta.