tiistai 14. heinäkuuta 2020

Suomalaiset pelastivat Ruotsin

Noin puhuvat vain täydelliset idiootit, jotka eivät ole ikinä pystyneet tuottamaan mitään ilman suomalaisia: IL 14.7. 2020: Ruotsalaiset ilkkuvat: ”Suomen teollisuus on meidän”.

Suomi on Ruotsin bufferi. Ilman Suomea Ruotsi olisi edelleen osa itä-blokkia.
Suomi oli ja on se maa, joka pysäytti sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton diktatuurin. Seikka on saletti. Jos vain vanhuuden arkuuteen vaipunut CGM ei olisi soittanut Amerikkaan, niin Suomi olisi tuhonnut kapitalistien avun kommunisteille, josta olisi seurannut se, että Suomi olisi helposti  saanut itä-Karjalan ja muut suomalais-ugrilaiset alueet aina samojedien maille saakka.

Valitettavasti monet suomalaiset ovat samanlaisia arkailijoita kuin minäkin. Olen itsekin huomannut, että vanhemmiten en enää pysty samanlaisiin uhkarohkeisiin tekoihin kuin nuorempana. Vielä viisi vuotta sitten rakensin kivilinnaa, vaikka se oli vastoin kaikkea sovinnaisuutta.
Viisi kymmentä vuotta sitten minulle olisi ollut kunnia asia hävittää Neuvostoliitto ihan vaan siksi, mitä se teki minun äidilleni, joka ei juurikaan pystynyt kertomaan kokemuksistaan ollessaan Leningradissa saksalaisten piirittämänä ja kommunistien nälkiinnyttämänä.

Sen sijaan äitini muisteli lämmöllä saksalaisia, jotka valloitettuaan Hatsinan päästivät kaikki inkeriläiset palaamaan koteiheinsa. Mutta, pian sen jälkeen Neuvostoliitto aloitti vastahyökkäyksen amerikkaisilta saamiltaan aseilla, joilla he pommittivat Hatsinan maan tasalla, jolloin Eesti joutui internoimaan inkeriläiset omille keskitysleireilleen.
Pian sen jäljeen Hitler ja Mannerheimin neuvottelivat, mitä kummaa inkeriläisille pitäisi tehdä. Hitler oli sitä mieltä, että Eestin leireiltä kaikki pitäisi laittaa junilla Saksaan, missä oli kuumia uuneja. Mannerheim oli sitä mieltä, että Suomessa tarvittiin työntekijöitä. Tuleva äitini pääsi Mannerheimin ansiosta Tikkavuorelle panostajaksi. Mutta se on jo toinen tarina.
Joku himputin kommunisti voi pitää Mannerheimin patsasta jonain vitun perkeleenä, mutta on tosiaan sellaistakin, että joillakin ihmisillä on jotain omakohtaista sanomista vitun perkeleen saatanan kommunisteille.
Nykyajan perkeleen kommunistit haluavat myydä Suomea kaikille vitun saatanan perkeleen tahoille. Mitään periaatteellista eroa ei ole niillä, jotka vaativat Mannerheimin häpäisemistä, niille jotka vaativat Suomen myymistä helvetin vitun perkeleen piruille, kuten ruotsalaisille.

Luuleeko joku, että joku helvetin märhinaki olisi ollut millään tavoin tasaveroisempi neuvottelija Hitlerille kuin Mannerheimin. Ootteko te kaikki pelkkiä idiootteja?
Kovat ajat vaativat kovia miehiä myös myös kotimaassa, koska ilman heitä me oltaisiin nyt osa Suurta Neuvostoliittoa, joka ei olisi vieläkään romahtanut, koska lännen ja idän välille tarvittiin suoraselkäinen Suomi, joka pystyi laittamaan kampoihin niin tuolle perkeleen intiaanien murhaaja USAlle kuin tuolle saatanan vitun Neuvostoliitollekin.

Että laitan tässä vaan lämpimät terveiset joka ikiselle ruotsalaiselle, jotka luulevat, että he olisivat tänäkin päivänä itsenäisiä ilman Suomea. Te perkeleen omahyväiset ruottalaiset ette ole milloinkaan pärjänneet ilman suomalaisia: Jo 9000 vuotta sitten Suomen niemellä asustellut porukka on aina mielellään torjunut joka ikisen vihollisen, joka on tänne yrittänyt.
Te saatanan ruotsalaiset ette vain tajua mistä edes olette saaneet suomalaisen nimenne. Me pidimme teitä alun alkaenkin pelkkinä ryöstäjinä; Me kutsuimme teitä ryöstäläisiksi jo tuhansia vuosia ennen kuin Vapahtaja tuli tunneksi täällä. Sen jälkeen käsite ryöstäläinen muuttui muotoon ruotsalainen, koska poliittinen korrektius alkoi siitä. Minulle te ruottalaiset olette edelleenkin pelkkiä vitun rosvoja, koska en ole koskaan oppinut, mitä poliittinen korrektius on käytännössä.
Huomaatteko, te vitun svenssonit, mistä tämä juttu kertoo. Tänäkään päivänä te olette pelkkiä perkeleen ryöstäläisiä. Teillä ei ole milloinkaan ollut mitään omaa, vaan kaikki, mitä teillä nyt on, on peräisin suomalaisilta. Teidän alfa laval on peräisin Suomesta ja nyt jotkut saatanan ryöstäläisten kieltä osaavat maan petturit haluvat taas luovuttaa teille vitun ryöstäjille Suomen uusimman jalokiven.

Mutta tietäkää, te kaikki helvetin pirut, että Suomessa syntyy yhä uudestaan jalokiviä, joita vitun saatanan ryöstäjät halajavat ryöstösaaliikseen, koska ruotsalaiset eivät pysty itse tuottamaan mitään jalokiviä. Vitun typeryksinä ruotsalaiset eli ryöstäjät eivät pysty tänäkään päivänä muuhun kuin yrittämään Afrikan tietopääoman ryöstöä, mutta onneksi vihdoinkin siinä nuo vitun ryöstäjät ovat lyöneet fiskarsin kirveen kiveen.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Liberaalien vouhotus ei paranna intiaaneja

Olisi ollut mahtavaa, jos Cristoffer Kolumbus olisi 500 vuotta sitten sanonut, että inkojen kullan ryöstäminen loukkaa alkuperäiskansoja. Sata vuotta myöhemmin olisin ilo mielin kuunnellut jotain G. Washingtonia, jos hän olisi sanonut, että Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen tuhoaminen loukkaa intiaanien ihmisoikeuksia.

Kun tänä päivänä luen, miten vaikkapa joku seura vaihtaa nimeään, koska se mukamas loukkaa jotain kansanryhmää niin pidän tuota pelkästään idioottimaisuuden osoituksena.

Tänäkin päivänä yksikään kunnon amerikkalainen ei välitä hevon paskaa intiaanien elinolosuhteista, vaan amerikkalaiset äänestävät sellaisia, jotka haluavat tuhota loputkin intiaanien maat kaivoksillaan, särötysöljyillään ja öljyputkillaan.

Sama pätee Suomen liberaaleihin, mutta tietysti pienemmässä mittakaavassa; joka ikinen liberaali kannattaa sydämensä pohjasta kaikkia niitä ääliömäisiä lakiesityksiä, joilla estettäisiin väärinajattelijoiden lisääntyminen. Ja sitten nuo täydellistävät idioottimaisuutensa kauhistelemlla aitoa eugeniikkaa, kun he omassa arjessaan vaativat valtion tukemaa olemassaoloa vain niille, jotka ajattelevat yhdenmukaisesti.

Miettikää sitä, että vasemmisto on aina myynyt Suomea, jotta vasemmisto voisi pitää yllä kehitysmaalaisten korruptiota. Tänäkään päivänä ei ole yhden yhtåkään vasemmistolaista, joka vaatisi vaikka Italian valtiota verottamaan kansalaisiaan vähintään saman verran kuin kommunistit verottavat suomalaisia, vaan kommunistit surutta ottavat valtiolle velkaa kymmeniä miljardeja, jotta kehitysmaiden, kuten Italian, ei tarvitse muuttaa suuntaansa piiruakaan oikealla.

Varmasti nyt kaikki alkeperäiskansat suomalaiset mukaan lukien ovat saaneet kertakaikkisen korvauksen ryöstökapitalisteilta, joten ei muuta kuin kipin kapin hakemaan FEDistä ja Saksan keskuspankilta omat vuotserit, joilla eletään seuraavat viisisataa vuotta leveästi. Ihminen ei rotuun katsomatta elä kiitoksilla tai polvistumisilla, vaan käteistä käteen tai turvat tukkoon.

Voin kuitenkin vihjaista Suomen Yleisradion mokutustoimittajille, että voisitte vaikka elokuussa käydä katsomassa, miten nimien vaihtaminen on parantanut intiaanien elämää reservaateissa, joiden laillisuutta edes kommunistit eivät ole koskaan kyseenalaistaneet, koska reservaatti-ideaa ei sovi tuhota maailmasta, sillä tänäkin päivänä jokainen kunnon viherpiipertäjä haaveilee, millä keinoin kaikki väärinajattelijat voitaisiin laittaa omiin reservaatteihinsa.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Vasemmiston matemaattinen malli

Mitä alkeellisempi eläin sitä helpompaa sen hermoston tomintaa voidaan mallintaa matemaattisesti
VU, 17.6. 2020: Vasemmistonuoret vaatii Mannerheimin patsaan poistamista Helsingistä.

Laitetaan porkkana aasin eteen, niin voidaan helposti esittää matemaattisesti,  miten aasi tulee toimimaan.

Vai onko joku, joka olisi yllättynyt siitä, että vasemmisto vaatii Mannerheimin patsasta tuhottavaksi? Talven tulo voi yllättää kaikki autoilijat -minua lukuun ottamatta--, mutta vasemmiston käytös on täysin ennalta arvattavaa.

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Demokraatit valtion tuhoojina

Ei pitäisi olla kovin vaikea huomata, että näissä BLM-mielensoituksissa suurinta tuhoa saavat aikaan demokraattiset voimat. Republikaanit ovat isänmaallisia, eikä heillä niin ollen ole mitään haluja tuhota yksityisten, yritysten ja yhteisöjen omaisuutta. Sitä vastoin sosialistit ovat jo geneettisesti ohjelmoituja vastustamaan kaikkea, joka vähänkään viittaa realistiseen yhdessä eloon. Sosiaslistit eivät oikeasti halua mitään yhteisöllisyyttä; Heille riittää pelkkä pintaliito ja pintakiilto. Se huomataan parhaiten siitä, miten halukkaasti vasemmisto on aina valmiina lähdössä kadulle rettelöimään kaiken maailman pikkkuasioiden tähden.
Demokraateilla ei edes ole ajatuspajoja, joista tulisi esille mitään, joka loukkaisi demokraattisen liikkeen perusideologiaa. Tästä huomataan, että demokraattiseen, sosialistiseen, kommunistiseen ja vihreään liikkeeseen haluavat liittyä vain sellaiset, jotka pelkäävät ajatella omia ajatuksiaan. He kompensoivat omat aivonsa huutelemalla häntäluuhun valuneita  hävyttömyyksiä ryhmänä.

Absoluutti versus Sattuma

Mistä muuten johtuu, että luonnon perusvoimat ovat niin pysyviä ja universaaleja?
Luonnonvoimien pysyvyys ja universaalisuus todistaa pikemminkin absoluutin keskeytyksettömästä läsnäolosta kuin menneisyyteen jääneestä jostain sattumasta, joka jo luonteensa mukaan ei voi saada aikaan mitään järjestystä tai pysyvyyttä.

Aika metkaa, miten ihmisille opetetaan tieteellisenä faktana, että alussa sattuma loi maailman, mutta sen jälkeen "hän" jätti maailman oman onnensa nojaan. Luonnossa mikään ei voi pysyä itsestään, vaan pysyvyyden syynä on aina Joku, jolla on mieltä toimia niin kuin toimii.

On huomattava, ettei sattuma voi pitää mitään asiaa universaalisena ja absoluuttisena.
Luonnon perusvoimat ovat selkeälle mielelle selvästi ja kiistatta jonkinlaisen infiniittisen ja ikuisen absoluutin vaikutusta. Mitään rappeutumista ei voida havaita sillä tasolla, josta kaikki olevainen nousee.

Fysiikan teoriat eivät voi esittää, miten perusvoimat pysyvät muuttumattomina. Edes vuorovaikutuksen välittäjähiukkasten mainitseminen ei selitä, miksi nekin toimivat muuttumattomina kautta maailmankaikkeuden, ja miksi niiden toiminnassa ei ole mitään vikaa.
Muuttumattomuus on vain otettu vallitsevana totuutena, jonka lähdettä ei saa fysiikassa teoretisoida, jottei fysiikka saastuisi uskomuksista, tai vielä pahemmasta: persoonallisesta Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta, jonka persoonallisuuden pysyvyys ilmenee myös luonnonvoimien pysyvyytenä ja muuttumattomuutena, koska jokaisen jakamattoman hiukkasen ytimenä on tilattomuus ja ajattomuus. Maailmankaikkeus on persoonallinen, eikä siinä persoonallisuudessa voida koskaan havaita mitään jakomielistä.
Sattumaahan ei voida uskonnollistaa, koska se voidaan ottaa vain annettuna totuutena, jonka kritisoiminen on tieteen vastaisuutta.
Sattuman pitäisi toimia samalla tavalla kaikilla olemisen ja ei olemisen tasoilla, jotta sen energiaaliset seuraamukset voisivat loogisesti ajateltuna olla tutkimuksen kohteina. On vaikeaa pitää sellaista tiedettä objektiivisena ja järjellisenä, jonka selittää olemassaolon sattumalla.

Yksinkertaisempi selitys on siinä, että ajatellaan absoluutin olemusta syvätasolla. Ensimmäinen syvälle käypä ajatus absoluutista olisi siinä, että miten meillä voi olla käsite absoluutti, jos luonnossa ei olisi mitään sitä käsitettä vastaavaa olemusta. Tästä on hyvä jatkaa. Pelkkä absoluutin käsite sanana olisi mieletön, mieltä vailla, jos sille ei ole sijaa luonnontieteissä.

Metkaa on sekin, miten tiede luulee voivansa teoretisoida persoonallisen ihmisen, mutta sitten väittää, ettei ihmistä suurempaa persoonallisuutta voida samoilla olettamuksilla tutkia. Tiede on siis sulkenut tieteen ulkopuolelle sen, josta kaikki johtuu.

Filosofi Jukka Hankamäen tapaus osoittaa, miten vaikeaa se on saada otetta edes ihmisen tasoisesta persoonallisuudesta. Persoonallisuutta on kaikki se, joka saa ihmisen toimimaan samalla tavalla ajasta aikaan. Sosiaalipsykologiaa on se, kun nainen sanoo ei, mutta toimii kuin kyllä, koska silloin siinä ei toimi persoonallisuus vaan lähinnä aikakautiset muoti-ilmiöt ja pelko selviytymisestä.  Sosiologia on ihmisten väleissä, mutta persoonallisuus nousee ihmisen ytimestä. Sosiologiaa ei tulisi pitää tieteenä, koska ihmisten suhteista ei voida saada näkyviin luonnon lain mukaista pysyvyyttä, joten siksi Hankamäki ei voinut puhua väärin kirjassaan, koska hän ei puhunut ihmisen olemuksesta, vaan ihmisten suhteista, joita ei voida samalla tieteellistää kuin persoonallisuutta.

Psykologia voi olla tieteellistä vain silloin ja siinä, kun se löytää ihmisen toiminnasta pysyviä rakenteita, sillä vain pysyvyydelle voidaan määritellä lainalaisuuksia. Sosiaalipsykologia taasen toimii ihmisten väleissä, jolloin niiden tieteellistäminen saa aikaan vain hämmennystä ja persoonatonta syyttelyä.

b, 9.6. 2020: Se pyörii sittenkin.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Se pyörii sittenkin

Minkä ympäri alkeishiukkaset pyörivät. Mikä on se keskus, joka pakottaa alkeishiukkasen pyörimään rataansa. Voiko tiede olla tieteellinen, jos se väittää, että pienin hiukkanen pyörii olemattomuuden ympäri. Samaa kuin sanoa, että olevainen syntyi olemattomuudesta. Siellä alkaishiukkasen ytimessäkö  se olemattomuus edelleen vain pyörittää olevaisia? Facebook, 9.6. 2020.

Uskovainen voi sanoa, ettei alkeishiukkaset pyöri, koska se on samaa kuin pitää päänsä pusikossa, jottei tarvitse pitää yllä arvoituksellista todellisuutta. Todellisuuden ihmeellisyys on helpointa ampua alas, kun vain yks' kantaan toteaa, ettei pienin eikä suurin voi pyöriä minkään keskuksen ympäri.
Juuri siksi kaikki oikeat tiedemiehet ovat yksissä tuumin sitä mieltä, että syvän avaruuden outoja liikkeitä ei saa mitenkään selittää sillä, että kaikkeus pyörii, koska silloin pienen ihmisen päähän ei hevin mahtuisi yhtään suurempaa ajatusta.
Samoin kaikkein pienimmästä sanotaan samaa, ettei sillä ole mitään pyörimisliikkeeksi kutsuttua toimintoa, koska silloin tiedemiehen pitäisi laajentaa tajuntaansa, että sinne sopisi hieman suurempia aivoituksia.

Silti itse pyörimisliikkeen alkuperää tiede ei voi koskaan selittää tieteellisesti, koska siihen vaaditaan jumallista tietoa, jota ei voi saada matematiikan yhtälöistä. On helppoa luoda matemaattisia yhtälöitä jo ennalta olemassaoleville liikkeille, kuten on helppoa luoda kymmenjärjestelmä omia sormia miettimällä.
Maailmankaikkeuden keskus on jokaisen alkeishiukkasen ytimenä ja kaikkien superjoukkojen liikkumattomana keskipisteenä.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Ongelmien tiivistetty ratkaisu

Mielestäni tässä seuraavassa kappaleessa on tiivistettynä se, mihin ongelmaan kukaan ihminen ei vielä ole keksinyt mitään ratkaisua:

"Yhteiskunta-asioiden, taiteen, tekniikan ja teollisuuden asiantuntijat monipuolistavat ja kasvattavat jatkuvasti taitojaan ja osaamistaan. Ja tämä kykyjen erilaistuminen ja toiminnan erillistyminen tulevat lopulta heikentämään ihmisyhteisöä ja pirstomaan sen, ellei kehitetä tehokkaita menetelmiä, joilla saadaan aikaan koordinointia ja yhteistyötä. Mutta sellaisen älykkyyden, joka pystyy tällaiseen kekseliäisyyteen ja tällaiseen erikoistumiseen, pitäisi olla myös kaikin puolin pystyvä keksimään sopivat menetelmät kaikkien niiden ongelmien hallitsemiseen ja sovittelemiseen, jotka aiheutuvat keksimisen nopeasta laajenemisesta ja kulttuurin leviämisen kiihtyvästä vauhdista."

Kyseinen asia on valaistu lähes sata vuotta sitten. Ehdoton, että poliitikoiksi valitaan vain kaikkien alojen erikoisaintuntijoita. On ehdottoman vitaalista, että poliitikoiksi pyrkiviltä edellytetään huippuälykkyytä ja laaja-alaista tietoa, joiden punominen yhteen on viisautta. Caruna tai Yara ei ole sitä viisautta, jolla edes vähimmässä määrin pystyisi punomaan Suomen kansasa yhtenäiseksi

Koiran evoluutio viittaa kivikauteen

Koira saa ilmaiseksi sen, joka vaati ihmiseltä kymmenien tuhansien vuosien kehityksen. Koiran älykkyyden kehitys johtuu koiran lisääntyneestä vapaa-ajasta, eli siitä, ettei sen koko ajan tarvitse ajatella, mistä saa seuraavan ruokapalan.
Ihmisen älykkyyden kehitys johtuu samasta asiasta mutta sillä erolla, että ihminen oli hieman sosiaalisempi kuin muut eläimet; Kivikauden ihminen hyväksyi muita eläimiä seuralaisikseen ja työkavereikseen, josta johtuen ihmiselle jäi runsaaasti aikaa ajatella muutakin kuin ruokaa.

Lainaa vain: "Ainoa keino, jolla ihminen saattoi ennen koneiden aikakautta saada työn suoritetuksi sitä itse tekemättä, oli käyttää siihen eläintä. Eläinten kesyttäminen antoi hänen käsiinsä eläviä työkaluja, joiden järkevä hyväksikäyttö raivasi tietä sekä maanviljelylle että kuljetuksille. Eikä ihminen ilman näitä eläimiä olisi kyennyt nousemaan alkukantaisuudestaan myöhemmin seuranneen sivilisaation tasoille."

"Villi-ihminen on luonnon orja, mutta tieteellinen sivilisaatio antaa ihmiskunnalle vähä vähältä yhä enemmän vapautta. Eläinten, tulen, tuulen, veden, sähkön ja muiden, keksimistään vielä odottavien, energialähteiden avulla ihminen on vapauttanut ja tulee edelleenkin vapauttamaan itseään loputtoman raadannan välttämättömyydestä."

perjantai 22. toukokuuta 2020

Ghanalla on hienompi presidentti

En ole itsekään koskaan tykännyt kehitysavusta, mutta en ole koskaan pystynyt puhumaan siitä yhtä viisaasti. Aito kehitys tulee sisältäpäin, eikä mikään apu pysty luomaan aitoa kehitystä. Pitää jakaa tämä Tynkysen laittama video ennen kuin vihervasemmisto vaatii sen poistamista, koska tuollainen puhe varmaan aiheuttaa pahaa päänsärkyä liberaalivasemmistokommareille, kun heidän hieno korttitalo romahtaisi, jos he sallisivat afrikkalaisille täydet ihmisoikeudet, joihin kuuluu myös velvollisuudet omaa maata kohtaan.

Youtube, 21.5. 2020: Afrikkalainen presidentti tyrmää kehitysavun - uskomattoman hieno puhe! [teksitetty suomeksi].