perjantai 28. marraskuuta 2014

Tunteellisuus luo tehottomuutta

KL, 20.4. 2016: Tunneälyyn liitettiin ikävä narsistinen piirre

ESIPUHE
Suomen alamäkeä ei voi selittää järjellisesti muutoin kuin sanomalla, että Suomen alamäen ja kaiken muun holtittomuuden ja pelleilyn syynä on tunteellisuuden kasvu. Järjellisyys ei ole voinut kasvaa, koska jos järjellisyys olisi lisääntynyt, niin silloin Suomella menisi entistäkin paremmin.
Ainoaksi alamäen syyksi jää siten jatkuva tunteellisuuden hypettäminen, jonka muuan kliimaksi nähtiin tänään, kun eduskuntatalon julkisivuun heijastettiin sateenkaaren värejä, jotta sillä oltaisiin saatu kansanedustajat suuremman tunteellisuuden valtaan.

ROHKEUS ON YHTÄ TUNTEETONTA KUIN TERVEET HAMPAAT
Esitän muutaman teesin liittyen tähän kansantaudiksi muuttuvaan tehottomuuteen ja fyysisen elämän ja työn pelkoon, joka johtuu siitä, että ihmisiä vaaditaan kokemaan tunteita. Jopa tämä avioliittolain muuttaminen johtuu vain tunteilusta:

Rohkeuden kokeminen tunnetasolla on mahdottomuus.
Tunnetilassa ihminen ei pysty älykkääseen toimintaan.

Tunteelliset kokemukset eivät ole terveitä kokemuksia.

Tunteellinen kokemus on yhtä älykästä kuin kokea katkennut käsi.

Tunneäly on tunneihossa olevan reiän vuotokohta.

Tunneälykkyys on samaa kuin itsensä verille ruoskiminen tai itsensä lävistely.

Tunneälykkäät loukkaantuvat siitä, jos joku ei esitä tunteitaan, joka on sama asia kuin itsensä ruoskiminen uskonnollisessa seremoniassa, missä muut loukkaantuvat veri-veriseellisesti sellaiselle, joka ei ruoski itseään verille.

Tunneälykkäät pelkäävät ns. kovakuorisia ihmisiä; jokaisen pitäisi vuotaa tunteita samalla tavalla kuin haavainen iho vuotaa verta.

Tunneälyyn uskovat vaativat, että tunneihossa pitää aina olla joku vuotokohta, josta on kiva vuodattaa tunteitaan.

Tunneälyksi kutsuttu funktio on keskushermoston pintakerros, jonka ainoa tarkoitus on suojata keskushermoston älyboliaa, kuten ihon tehtävänä on suojata kehollista toimintaa.

Tunneälykkyys johtaa masennukseen:
Masennus on tunteiden vähyyttä, ja tunteiden vähyys johtuu siitä, että on vuotanut itsensä kuiviin tunteita, koska on viillellyt keskushermostonsa suojakuoreen reikiä.

Ns. kovakuorisella ihmisellä on luonnollinen määrä tunteita, koska hänellä on ehjä tunnekuori.

Jos kiinnostaa, niin Naamakirjassa 28.11. 2014 on lisää asiasta:
Kivilinnan historia, osa 10 ja muuan toinen naamis 28.11. 2014 

Ei ole kummoistakaan olla rohkea, kun ei ole (pelon) tunteita
US-blogi, 30.12. 2011: Tunneäly selitetty
Blogi, 8.2. 2008: Pelkokerroin
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia
Kuukkeli: Ei ole kummoistakaan olla rohkea
Wikiquote: "The fascists of the future will call themselves anti-fascists"

ps. Esimerkiksi, Kiinalla menee vielä hyvin, koska sen johtajat ovat suhteellisen vapaita tunteilusta. Kiina tulee sortumaan, jos sen johtajiksi tulee tunteilevia ihmisiä. Muslimimailla ei mene hyvin, koska uskonnollinen valtio on vain hetken hurmaa, kuten Neuvostoliiton ateistit sen todistivat. Meillä ei olisi mitään verta vuotavia arabikatujakaan, jos vain länsimaiden johtajina olisi ollut tunteilemattomia ihmisiä. Tunteelliset poliitikot ovat ensisijaisia syyllisiä kaikkeen pahuuteen.

Evoluution alainen ihminen vaatisi satoja tuhansia vuosia kuria ennenkuin se kuri muuttuisi geneettisesti ohjatuksi kuriksi, sivistyneisyydeksi, joka olisi ns. selkärankaista toimintaa. Tunteilua ihannoiva yhteiskunta saa nyt kokea, mitä saa aikaan eläimellinen tunteilu, jonka kutsumanimi on suvaitsevaisuus.

Ei kommentteja: