torstai 13. marraskuuta 2014

Elinkautisvangit haluavat armokuoleman

Tiede, 12.5. 2014: Miten tappaa ihminen"Yhdysvaltalaisilla teloittajilla on paha ongelma. Ei ole olemassa erikseen aineita, jotka on suunniteltu kivuttomaan ja miellyttävään tappamiseen. Jos tällaisia aineita olisi, niiden valmistus ja hankkiminen olisi eettisistä syistä varmasti hyvin vaikeaa."

Edellä oleva täyttä paskaa. Jos toi olisi totta, niin silloin armokuolemaakaan ei kukaan haluaisi, koska se ei olisi kivutonta ja miellyttävää. Samoin ketään ei voitaisi leikata, koska nukutusaineet olisivat kärsimysaineita. On toki olemassa aineita, jotka on tehty tappamiseen, mutta ne aineet on tarkoituksella tehty äärimmäisen julmiksi tappajiksi, koska jos oltaisiin haluttu tehdä armollinen teloitusaine, niin oltaisiin vaan menty leikkaussalin kaapille.... 

Youtube, 14.1. 2014: How to Kill Human Being Humanly

Männä keväällä kirjoitin, miten USAssa kuolemaantuomittujen tuomion täytäntöön panot ovat äärimmäisen julmia: Blogi, 1.5. 2014: Kuolemaantuomitulle ei armokuolemaa

Ihmettelin edelleen, miten on mahdollista saada kuolemisesta aikaan niin hirvittävän julma näytelmä, kun jopa mulla on kokemusta 11 nukutuksesta leikkauksen ajaksi, enkä muista niistä mitään. Rikollista ei vain haluta nähdä ihmisenä, jonka kärsimys haluttaisiin lopettaa armollisesti, koska uskonnollisiin uskomuksiin perustuva kostonhimoinen oikeuslaitos ei tunne armoa, kuten uskonnotkaan eivät sitä tunne.

Eutanasian saadessa lisää suosiota, on erittäin kummallista, kun väitetään, ettei ihmistä voida teloittaa kuin vain sellaisilla tavoilla ja myrkkyruiskeilla, joista aiheutuu valtavia kärsimyksiä:
Google: Teloitus epäonnistui
USAssa kuolemaan tuomitulle annetaan myrkkyruiske ja nyt siellä väitetään, että myrkkyruisketta ennen annettava nukutusaine on lopussa. Onko asia sitten niin, että sairaaloissa ei voida enää leikata ihmisiä, koska ei ole enää nukutusainetta, vai onko asia todellisuudessa niin,että yhteiskunta haluaa vain varmistua siitä, että rikollinen kärsii hirvittävästi viimeiseen sekuntiinsa saakka?

YLE, 14.11. 2010:  Oklahoma haluaa käyttää eläinten nukutusainetta teloituksissa -Toista se on armokuolema, joka tehdään oikeilla nukutusaineilla niin, että ihminen vain hiljaa ja rauhallisesti nukkuu pois. Milloinkaan ei ole kuultu, että armokuolema epäonnistui.
Olen aiemminkin kirjoitellut tuomioista. Mielestäni jokainen tuomio on yhteiskunnan suorittama kosto. Blogi, 27.10. 2010: Tuomiot ovat verikostoja.
Mirror, 16.9. 2014: Murderer and rapist Frank Van Den Bleeken granted right to euthanasia rather than the 'unbearable suffering' of life in prison
Mirror, 17.9. 2014: Why should our sister's killer be allowed to die with dignity when our suffering goes on?

Tuo yllä oleva linkki todistaa hyvin, että jokainen tuomio on yhteiskunnan kosto ja vasta viime aikoina kostotuomiota kärsivät ovat itse puuttuneet epäinhimilliseen tilanteeseensa ja vaatineet yhteiskunnalta armokuolemaa jatkuvan kiduttamisen sijasta. The Guardian, 27.9. 2014:
Euthanasia is a rational option for prisoners facing the torture of life in jail
Rikoslaissa määritellyt eri rikostyyppien rangaistukset ovat periaatteellisesti ottaen Hamurabin lakia, jossa esimerkiksi varkaan saama vankilatuomio käden katkaiseminen sijasta on muuntorangaistus. Sama pätee kaikkiin rikoslain asettamiin sanktioihin; Ne ovat uskonnollisen lain muunnoksia, ja kuten hyvin tiedetään, uskonnot haluavat aina kostaa, koska väärintekeminen on syntiä ja synnin palkka on kostotuomio. Jokainen puolustuspuhe rangaistuksen puolesta on ainoastaan peiteltyä kostonhimoa.
Blogi, 8.12. 2012: Kostonhimoinen oikeuslaitos
Kiistaton todiste yhteiskunnan kostonhimoisuudesta:
Blogi, 10.3. 2010: Tunnustus ei alenna tuomiota.
Parantuminen rikollisuudesta ei suinkaan päästä ihmistä pois vankilasta, mutta sairaudesta parantuneet passitetaan pois sairaalasta, joka jo sinänsä kertoo, miten hirvittävää on oikeuslaitoslaisten kostonhimo. Valtion hallintoa ei kiinnosta valtion taloudenhoito silloin, kun pitäisi passittaa rikollisuudesta parantanut ulos rikosparantolasta, koska kostonhimoinen ei pysty järjelliseen ajatteluun.
Mutta sekään ei ole ratkaisu rikollisuuteen ja ihmiskunnan kehittämiseen, että (kroonista) rikossairautta potevat laitetaan kadulle, kuten Suomessa on nykymeininki. Google: Rikollisen geenit, Geenit altistavat rikoksiin

Ainoa keino, jolla yhteiskunta voisi välttyä armottomalta kostonhimoisuudelta ja antaa järjelle mahdollisuus, on perustaa keskitysleiri, jonne passitettaisiin määräämättömäksi ajaksi jokainen, joka uhkaa toista ihmistä väkivallalla. Ja sellaiseen joutunut saisi sitten itse päättää, mitä hän elämältään haluaa. Kuvitellusta keskitysleiristä ihminen pääsisi kolmen päivän sisällä vapaaksi, kun hän lupaisi ja vannoisi kautta kiven kannon, että on tästä lähtien ihmisiksi.
Noin menetellen yhdellekään keskitysleiritetylle ei voisi syntyä katkeruutta ja vihaa yhteiskuntaa kohtaan, koska hänen elämänsä olisi hänen omissa käsissään ja valinta vapauden ja vankeuden välillä olisi yksin hänen. Jos hän pettäisi yhteiskunnan luottamuksen ja jatkaisi rikollista elintapaansa, hän lopulta olisi huoneessa, missä hän saisi itse piikittää itseensä riittävän annoksen nukutuslääkettä, eikä yksikään järkevä ihminen voisi vastustaa moista menettelyä.

Itse en siis kannata ulkopuolisten aiheuttamaaa kuolemaa, vaan antaisin jokaiselle pitkäaikaisvangille tarvittavat välineet ja aineet lopettaa inhimillisesti mutta lopullisesti yhteiskunnan kostonhimossaan aiheuttama kärsimys, jolloin se lopulta johtaisi tuomaroivien kansalaisten järkiintymiseen.
Google: Life in prison euthanasia

Nykyisin vangeille syntyy vihaa ja katkeruutta, joka on rationaalinen seuraus kostotuomioista, joita ei muuksi muuta kauneimmatkaan korulauseet ja raamatun hokeminen. Suomessa alitajuisesti ymmärretään yhteiskunnan kostonhimoisuutta ja siksi rikollisia hyysätään. Mutta rikollisen hyysääminen ei ole rikollisen rakastamista, koska se antaa rikolliselle uusia mahdollisuuksia tuhota sekä oman elämänsä inhimillisyys että muiden elämiä.

Ihmisen passittaminen keskitysleiriin olisi todellista ihmisen rakastamista, koska se estäisi ihmistä tuhoamasta omaa elämäänsä -- ja sivutuotteena estettäisiin myös sivullisten elämien pilaaminen, sekä saataisiin kaikkien kansalaisten järki nousuun yhdessä moraalin kasvun kanssa.
Yhteiskunta ei rakasta vaan vihaa ihmisiä, jos se sallii ihmisten toteuttavan väkivaltaiset ajatuksensa.
Keskitysleiri on tietysti sanana hieman yliampuva, mutta ihmismäärän jatkuva lisääminen ilman minkäänlaista laatukriteeriä lisää ennen muuta rikollista ja fanaattista geeniainesta ja määrättömästi nouseva väki ei kestäisi sitä, että sen geneettinen perimä on täysin jätetty vaille evoluution huolenpitoa ja järjen ulkopuolelle. HS, 12.11. 2014: Odotimme Suomeen tietoyhteiskuntaa, saimme tunneövereitä ihannoivan röökiringin.

Blogi, 16.8. 2011: TERVETTÄ EI VOI TUOMITA
Blogi, 22.10. 2014: Anteeksiantamaton nettisurfaaja
Blogi, 4.10. 2011: Puolitetun tuomion valitusoikeus
Blogi, 26.5. 2010: Tuomarit syyntakeettomia
Blogi, 2.9. 2014: Tutkimus rikollisten uskomuksista




Ei kommentteja: