maanantai 8. heinäkuuta 2019

Yli 60-vuotiaat keskitysleirille.

US, 8.7. 2019: Ministeri Maria Ohisalon avustajan kommentti iäkkäistä hämmästytti – ilmoitti ettei kuuntelisi ”60–70-vuotiaita”.

Hyvä juttu, että tämä  on nyt selvä ja saletti. En minäkään ole pitkään aikaan kuunnellut juppeja. Heillä ei ole ollut mitään järjellistä sanottavaa sitten Eino Leinon päivien.

Huomattakoon, että sen kommentin poistaminen netistä ei kuitenkaan poistanut Ohisalon porukan aivoista sitä, että he vähät välittävät mistään muusta kuin omasta kuplastaan. Kupla-virtapiiri toimii yhä edelleen, eikä minulla ole mahdollisuuksia nollata nuorison aivoista omahyväistä oikeassaolemista.
Nuoriso on aika pihalla kaikesta. Nyt he jo vaativat, että heidän pitää saada lomailla veronmaksajien piikkiin. Rokki-idolit ovat vielä saamattomampia; heitä ei kiinnosta edes sopimukset. Siitä hieman pojoja nykynuorisolle, että he jaksoivat odottaa puolisen tuntia vesisateessa bändiään lavalle. Ja odottamisen päätteeksi he rikkoivat tuhansia pulloja, kun eivät voineetkaan huojua ekstaasissa metelin tahtiin.
Onneksi olkoon, Ohisalo ja kumppanit,. Olette todellakin ansainneet maailman laiskimman nuorison, jolta ei heru (kokemuksellisia) viisauksia edes iltalypsyllä.
Joten, jatketaan edelleen tätä segregaatiota, niin lopulta Suomeen saadaan maakuntien sijasta 12 valtiota. Katson oikeudekseni varata Itä-Suomen viisaiden ihmisten valtioksi, niin sille riittää, että aitaa vain sen länsirajan, niin Putin turvaa sen itärajan.

B, 9.7. 2019: Norsunuoret ei puhu vanhemmilleen.

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Joku lapsellinen tuomari esitti pari kymmentä vuotta sitten, että kaikki yli kuuskytvuotiaat pitäisi tappaa. Hän sai esitykselleen hyvin paljon kannatusta nuoremmista, lähinnä niistä, jotka elävät valtion jauhoilla. Samoin monet niistä kannattivat "viisaan" ihmisen ideaa lopettaa kaikki eläikeläiset, jotka itse elelivät valtion kukkarosta.

Ei ole mitään uutta siinä, että joka ikinen veronmaksajien palkkalistoilla oleva haluaa lopettaa kaikki yli-ikäiset. Mitä nuorempi ötökkä saa palkkansa veronmaksajien kukkarosta sitä typerämpiä on hänen mielipiteensä. Kaikki veronmaksajien palkkalistoilla olevat ovat ovat pelkkiä loisia, joiden mielipiteet ovat jotain madon ja sammakon aikakaudelta.