lauantai 6. heinäkuuta 2019

Alkon kassalla

Enpä olisi uskonut filosofista, että hän uskoo raamattuun ja kivikautiseen ihmiseen nykyihmisen sisällä.
"Mutta myyttisen pyhyyden läpi voidaan Golgatalta poimia muuan yksityiskohta, jossa tragedian koko valtava alitajuntainen mielenmaisema ja panostus paljastuu. Tarkoitan hetkeä jolloin Jeesuksen oma usko romahtaa ja hän huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"":

Alkon Kassalla: Kuin kaksi Mariaa, Uhriajattelu, Narsismi, 5.7. 2019: Kuin kaksi Mariaa: uhriajattelu, narsismi.

Seppo Oikkonen on yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden olen havainnut ajattelevan omaehtoisesti, mutta aina silloin tällöin viisaskin ihminen palaa takaisin kehitysuskontojen uskovaiseksi. Minkä tahansa ideologian (esim ateismin tai islamin tai kokoomuksen tai kommunismin tms) asianajajaksi ryhtyminen on sama kuin palata kiireen vilkkaa takaisin esihistoriaan.

Viisaus ei ole siinä, että uskoo johonkin ideologiaan,
vaan se on siinä, että on kaikkien uskomusten harha-ajattelija.
Todellinen viisaus edellyttää, että ateistitkin pitävät sitä väärinajatteluna.

Maailma kaipaa tällä hetkellä kipeämmin kuin koskaan aiemmin pohtivaa tarkastelua kaikesta. Pelkkä menneisyyden tulkinta, tai jopa niiden toisteleminen ei liene sitä, mitä ihmiset odottavat elämälleen.

Ehdotan, että filosofit tutustuisivat todelliseen Jeesukseen ja hänen sanoihinsa, joista selviää helposti, että Jeesus oli uhriajattelun yläpuolella, eikä milloinkaan esittänyt uhraavansa jotakin. Urantia-kirja, luku 187, Ristiinnaulitseminen.

On hyvin surullista, että jopa filosofit pitävät yllä uskoa siihen, että ihmisen kohtalona on uhriajattelu; että aina pitäisi olla jokin uhri, ja ainoa pakokeino siitä olisi ryhtyä ateistiksi, eli siis vaihtaa yksi uskomus toiseen. Ateismi ei ole fakta.

On kuitenkin muuan vaihtoehto lopettaa itsestään kaikenlainen kehitysuskonnollisuus: Se on järjen käyttö. Raamattu pitäisi ottaa vain proosana, jonka ydinsanomana on sama kuin muidenkin tarukirjojen; että ihminen on enemmän kuin eläin. Itse asiassa, viisas ihminen ei tarvitse pyhiä kirjoja, koska viisaus itsessään todistaa immanentista pyhyydestä. Olisi hieman hassua uskoa, että Jumala olisi puhunut ainoastaan kivikautisille ihmisille.

Urantia kirja, osa IV, Jeesuksen elämä ja opetukset.

Eivät ihmiset tarvitse uskontoa, vaan he tarvitse uuden hengellisen tien näyttäjän. Tämä on selvää, kun ajatellaan näiden suurten uskontojen alkuaikoja, silloinkaan ihmiset eivät tarvinneet vanhoja uskomuksiaan, koska he  olivat täysin valmiita ottamaan vastaan uuden ja entistä vahvemman hengellisen johtajan.
Olisi ihmisyyden alentamista väittää, että nykyisin ihmisyyden olemus olisi surkeammassa jamassa kuin tuhansia vuosia sitten. Nykyajan gurut, filosofit ja poliittiset johtajat ovat ikuisesti väärässä, jos he opettavat, että ihminen tarvitsee vanhoja uskomuksia siksi, että ihmisessä olisi jokin uhria vaativa virtapiiri.

Yhteiskuntamme ovat rujoja, koska ihmiset joutuvat tyytymään uskoteltuihin totuuksiin, kuten puolueisiin, uhriuskontoihin, feminismiin, sataan erilaiseen sukupuoleen ja kaikkeen muuhun hömppään, joita vielä filosofit ja poliitikot haluavat vahvistaa, koska myös filosofit ovat eksyksissä, mitä tulee henkisen ihminen ikuisiin totuuksiin.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Yksikin poikkeus kumoaa säännön.

Jos havaitaan yksikin ihminen, jolta puuttuu uhriajattelu, niin silloin uhriajattelu ei ole geneettistä, kaikille ihmisille välttämätöntä puurtamista.

Unknown kirjoitti...

On huomattava, että urantiakirjassa kielletään astrologia, vaikka Jeesuskin puhui merkeistä auringossa, kuussa ja tähdissä (planeetoissa). Myös viisauden kirja puoltaa "tähtien kierron" tuntemista. Urantiakirja on "harmaata tietoa".