Uskovaisuuteen kuuluu viholliskuva, maailman näkeminen osittain. Ihminen ei pysty uskovaisuuteen, jos hänellä ei olisi vihollista. Opillisuuden perusolemus on me ja muut; me oikeaoppiset ja nuo vääräoppiset. Uskontojen (opillisuuden, suom. huom.) traditioon siis kuuluu, että uskonnon sisäpiiriin pääsee vain sellainen, jolla on halua maalata piruja seinille, ja joka sokeasti uskoo jo maalattuihin piruihin.
Kaikkien uskovien mukaan ihmiskunta on jaettu kahtia; vääräoppisiin ja oikeaoppisiin, missä myös vääräoppisilla on selvä viholliskuva. Vääräoppisten mielestä oikeaoppiset ovat vääräoppisia, joka jo sinänsä on niin suuri älyllinen itsepetos, että se ylittää kirkkaasti uskovaisen älyllisen kyvyn. Ihminen alittaa älyllisen kapasiteettinsa uskossaan oppeihin, koska oppiin uskovaisuuteen riittää pelkkä "taiteellinen" tunteellisuus; kyky maalata piruja seinille.
Jokainen opillinen käyttäytyy täsmälleen samoin -- uskovaisille oma oppi on kaikki kaikessa, eikä itse opin sisällöllä ole mitään väliä. Uskovaisuuteen kuuluu maailman jakaminen, ja siten jokainen, joka jakaa maailman, on asenteeltaan uskovainen ja on siten kykenemätön älylliseen ajatteluun.
Puolueoppi ei eroa piiruakaan uskovaisten opeista, ja jokainen ateisti pitää yhtä lailla omaa oppiaan ainoana totuutena miten tekee vaikkapa kokoomuslainen tai kommunistikin, tai lainoppinut.
Opillisuuteen kuuluu, että oppiin uskova saa itse tulkita omaa oppiaan, mutta muilta hän vaatii sokeaa uskoa siihen, ja jos toinen ei usko siihen sokeasti, niin silloin uskovainen katsoo, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin tuomita toinen. Uskovaisille ei tuota mitään älyllistä tuskaa venyttää tulkinnoillaan omaa oppiaan, kun heidän pitäisi itse elää oppinsa mukaan, mutta auta armias, jos joku muu tulkitsee yhtä vapaasti ainoaa oikea oppia, niin välittömästi uskovainen heristelee sormeaan ja mielessään jo on sijoittanut opin tulkitsijan ainoaan opin mukaiseen loppusijoituspaikkaan, joka on varattu opissa vääräuskoisille.
Koska oppiin uskominen ei anna uskovaiselle mitään vapautta antaa muille opin tulkintaoikeutta, niin siksi uskovainen lukee oppiaan puhdasoppisesti toisen vahingoksi. Ei mitään puhettakaan, että joku opillinen näkisi armon paikan siinä, kun toinen on tulkinnut oppia omaan elämäänsä sopivaksi. Armo, laupeus, oikeudenmukaisuus ja älyllisyys ovat opillisille vain sanoja ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta.
Poliitikot julistavat, miten uskonto on ooppiumia kansalle. Poliitikot ovat kuitenkin täysin kyvyttömiä omien oppiensa sisältä näkemään, että poliittinen oppi ei mitenkään erota poliitikkoa muiden oppien uskovista. Myöskin poliitikot eivät voi mitään muuta kuin luoda viholliskuvia... Vitsi on siinä, että kun poliitikko luo viholliskuvan, niin se on laillinen ja ainoa oikea vihollinen! Sitten poliitikko vaatii, että jokaisen pitää uskoa valtion viholliskuviin, kun taasen poliitikon mielestä uskonnon viholliskuva on täysin harmiton, koska poliitikon uskon mukaan uskonnot ovat alisteisia valtiolle, sillä poliitikko on luonut lailla säädökset ja asetukset, mikä oppi vain voi olla ainoa laillisesti uskonto. Eikä yksikään poliitikko pysty näkemään politiikkaa uskonnon, kuten ateismin veroisena oppirakennelmana, koska poliitikon uskomuksen mukaan puolueoppi ei voi olla uskovaisuutta, koska se on laillista, ja joka vain voi mahdollistaa valtion....
Poliitikon puolueuskovaisuus ei siis voi poliitikon mukaan olla uskonnollista, koska poliitikko lukee kirjoittamastaan laista, että jollekin opille voidaan antaa laillinen asema uskontona vain ja vain silloin, kun se ei uhkaa poliitikon uskoa ainoaan oikean oppiin, eli Puolueeseen.
Kaiken opillisuuden yläpuoliselta näköalapaikalta katsoen ei kuitenkaan ole mitään periaatteellista eroa ateismin, uskonnon ja politiikan välillä. Jokainen niistä luo muista viholliskuvia, eikä yksikään niistä halua nähdä maailmaa kokonaisuutena. Politiikan uskonnollisuus on kuitenkin kaikista viheliäintä opillisuutta juuri siksi, että poliitikot pakottavat kaiken kansan uskomaan juuri niihin viholliskuviin, jotka ovat uhkana ainoastaan poliitikkojen ahneudelle, ja joka siten suoraan vaikuttaa tähän ainutkertaiseen aineelliseen elämään, johon me kaikki olemme sidotut.
Ateistien ja muiden uskovien lässytys ei ole vaarallista ihmisen arkielämälle. kun taasen poliitikkojen pelkurimaiset harhanäyt siirtyvät sellaisinaan lakeihin ja asetuksiin, ja valtion armottoman väkivaltakoneiston myötä jokaisen arkeen.
Ateisteja ja uskovia yhdistää oppiin uskomisen lisäksi se, että molemmat ryhmittymät pitävät evoluutiota ja Jumalaa toisensa poissulkevina, ja molemmat uskovat täysin sokeasti peräkkäisistä ajanhetkistä koostuvaan ajallisuuteen. Poliitikkojen oppi lisää tuohon, että laki on kaiken -jopa älyn- yläpuolella, eikä ihmisellä ole lupaa olla armelias ja luova, jos laki ei sitä salli (esim ajankohtainen Kirkon piilottama iranilainen, jota uhkaa maassaan laillinen kivitystuomio...).
No, koska Kirkko on vääräuskovaisia kohtaan myöskin yhtä armoton (uskovaisilla ei yksilöinä ole lupaa olla armeliaita vääräuskovaisia kohtaan -kaikki eivät pääse taivaaseen...), niin täten katson lyhykäisyydestä esittäneeni, että opilliset käyvät sotaa kaikkia vastaan. Oppeihin uskominen pitää yllä jatkuvaa ihmiskunnan sisällissotaa, missä rikkaat ovat kaikkein syvimmissä juoksuhaudoissa, eli rikkaat (kuten poliitikot, papit ja tiedemiehet) ovat kaikkein pelkurimaisempia ihmiskunnan sisällissodan taistelijoita. Juuri viholliskuvien luojat pyrkivät itse semmoiseen asemaan, että heidän ei itse tarvitse taistella vihollista vastaan, vaan he pitävät systeemiä omana etujärjestönään, jonka turvista he katsovat voivansa heittää yhä uusia viholliskuvia köyhien kannettavaksi.
Äly yhdistää, opillisuus repii. Ei ole olemassa älykästä opillisuutta, sillä älyä ei voi käyttää älyttömyyksiin, kuten oppeihin. Opillisuus on mahdollista vain älyllisessä laiskuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti