Uskonnon kaikkinainen kyseenalaistaminen

Puhtaan järjen kritiikkiä uskomuksista yleensä.
Blogi, 12.11. 2017: Tiede todistaa - Uskontojen suojelu lopetettava.

Uskomuksiin sisältyvät kaikki ideologiat, puolueaatteet ja kaikki uskonnot ateismi mukaan lukien. Ei olisi mitään järkeä kritisoida vain tiettyä puoluetta tai tiettyä uskontoa, koska sellainen olisi ainoastaan oman nimellisen aatteen nostamista muiden yläpuolelle. Kritiikki on aitoa vain silloin, kun sillä ei yritetä pönkittää mitään sellaista, jota joku poliitikko tai uskovainen on ajatellut tai olisi voinut ajatella.

Vain sellainen ihminen voi puhua totuutta filosofioista, ideologioista ja uskonnoista, jonka puhetta ei kukaan poliitikko, filosofi tai uskovainen voi hyväksyä. Aito totuus on aina hullutusta maailmalle, eikä sitä voi kukaan paradigmaan uskova ymmärtää tai hyväksyä, koska yksikään uskomuksiin uskovainen ei voi itsestään tuottaa sellaista, joka olisi muille hullulla tavalla käsittämätöntä. Aidosti uusi totuus on aina nimetöntä ja luokittelematonta.

Totuuden julkitulo ei kulje tasaista ja hienovaraista erilaisten kilpailevien ideologien polkua vaan totuuden historiaa leimaavat pikemminkin ajoittaiset vallankumoukset, Aikakaudet kypsyvät vanhoihin aatteisiin, jolloin totuus vanhasta tulee julki sellaisena hulluutena, jota kukaan vanhassa ajattelussa pitäytyvä ei voi eikä halua käsittää.
Uusi totuus ei ole minkään vanhan paradigman mukaista ajattelua, jonka voi huomata todeksi vain siten, ettei sellaista uutta ajattelevan ajatuksia voida mitenkään soveltaa olemassaolevaan rakenteeseen. Olisihan jo se pienimuotoista vallankumousta, jos vaikka vain uskonnoista luovuttaisiin täysin lasten opettamisessa ja annettaisiin lasten jäädä lapsenuskoon siltä osin, jolloin aikuiset olisivat ainakin osittain lapsenkaltaisia.

Viimeksi äsken esitin valikoitua ajatuksia siitä, että uskonnot eivät lainkaan ole välttämättömyyksiä ihmiskunnalle. Ymmärrän sen, ettei puolueuskovainen tai joku muu uskovainen olisi voinut esittää tätä samaa ajattelua, koska vaaditaan täysin avoin mieli, että voi ajatella uskontojen ja puolueiden olevan aikuisille samaa kuin mitä karkki on lapsille.

Yrittäkääpäs ottaa karkkipussi lapselta pois, niin havaitsette, että lapsen reaktio siihen on tismalleen samantapainen kuin uskovaisella, jota yritetään kritiikin keinoin tajuamaan totuus uskonnosta.

Uskonnottoman näkökulmasta katsottuna uskonto (ateismi mukaan lukien) on ihmisille tasan yhtä pyhä asia kuin karkkipussi on lapselle. Aatteeseen uskovalle hänen oppinsa ei tietystikään ole niin halpa kuin miten hän näkee lapsen halun arvon.

Se tuntuu täältä katsoen järjettömältä, miten poliitikot pyrkivät suojaamaan ihmistä puoleettomuudelta ja uskonnottomuudelta. Yleiseltä tasolta asiaa katsoen ei ole tarvis loukata mitään uskontoa erityisesti eikä mitään puoluetta, koska kaikki sellainen (paradigmaattinen) toiminta on katsottava ihmisyyden sijastoiminnoksi. Puolueellisuus ja uskonnollisuus pakottaa ihmisen nokkimaan toinen toinen toistaan samalla tavalla, miten lintu alkaa nokkimaan maata, kun se kohtaa risrtiriitatilanteen.

Ihminen addiktoituu sijaistoimijaksi, vanhojen totuuksien äänitorveksi, lapsuudessaan, kun hänen pitäisi kasvaa henkisesti. Aikuisten muodostama ryhmäpaine saa lapsen taantumaan puolueelliseksi ja uskovaiseksi. Lapset nimittäin eivät synny puoleellisuuteen eivätkä uskonnollisuuteen, vaan lapset ovat totuudellisia ja ehdottoman rehellisiä siihen saakka, kunnes heille paljastuu, että aikuiset valehtelevat.
Noin viidenteen ikävuoteensa asti normaali lapsi uskoo aivan kaiken, mitä vanhempi hänelle puhuu, eli lapsi ei edes tajua minkään olevan satua, koska hän pitää kaikkea ehdottoman totena. Satu on satua vain aikuiselle ja aikuinen rikkoo  ihmisen alun, jos hän opettaa lapselle satuja ja muita valheita, kuten uskontoa ja puoluepolitiikkaa. Valhe on maailmassa vain siksi, että aikuiset opettavat lapsille satuja:

AIKUISUUDEN LOPPU
www.geocities.ws/sinenmaa, 2003: Satujen kertominen on taiteeksi ylevöitettyä valehtelua.

"Aikuiset kasvattavat lapsista aikuisia kertomalla Heille satuja.
Kati kasvattaa aikuisista lasten kaltaisia kertomalla Heille tosiasioita.
ESIPUHE

Lapsille ei tarvitse opettaa totuutta. Lapset tuntevat totuuden luonnostaan. Lapset pitävät kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa ehdoitta totena, eikä Heille tule mieleenkään, että joku voisi olla niin tyhmä, että kertoo Heille satuja ja valheita. Totuus on se, mikä luonnossa on vallitseva asiaintila, ja jos siitä tilasta poiketaan, niin ainakaan lapsia ei voi luonnollisen tilan katoamisesta syyttää, sillä lapset eivät tunne valhetta luonnostaan.

Lapsille ei tarvitse opettaa, miten asioihin tulee suhtautua. Lapset eivät synny neutraaliusasenteella, eli He mukamas pohtisivat, onko maailma totta vai ei, mutta sillä ei olisi Heille mitään väliä. Lapset eivät myöskään synny ilman uskoa, vaan Heillä on jo alusta saakka kyky uskoa maailman olevan todellinen. Usko asioiden reaalisuuteen on lapsissa sisäsyntyistä. Ja tämä tosiasia jo itsessään todistaa, että totuus on maailmassa, ja että asiat ovat reaalisia itsestään, joten filosofien on vähän vaikeaa tämän perusteella opettaa, että mikään ei olisi absoluuttisen totta. Lasten myötäsyntyinen usko maailmaan todistaa itsestään, että asiat ovat totta".

Yllä olevasta katkeltamasta huomataan triviaalisti, että edes filosofit eivät voi ajatella realistisesti, mitä on totuus, jos he uskovat siihen, että puolueellisuus ja uskonnollisuus on ihmiselle välttämätöntä tai myötäsyntyistä. Olisihan se aika absurdi ajatus, että valheellisuus olisi geneettistä; että poliitikot valehtelevat luonnostaan, tai että pappi tai imaami tuntee totuuden paremmin kuin lapsi.
Joku jeppe sanoi totuuden, kun hän pyysi aikuisia olemaan lapsen kaltaisia.

Miten sitten lapsesta voisi kasvaa lapsenkaltainen, joka olisi kykeneväinen ajattelemaan ohi vanhojen totuuksien? Satuilun ja uskonnon sijasta aikuiset voisivat kertoa lapsille sankaritarinoita kokemuksellisuuden maailmasta.

Blogi, 17.11. 2015: ISIS-Politiikka selitetty lopullisesti.
Blogi, 19.11. 2011: Suomen kieli uskontojen tuho.