keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Putin valitsi oikein Obama valitsi islamin

Kulttuurit eivät ole arvoiltaan samanlaisia.
Arvot ovat tasoltaan samoja vain arvosokeille.
Blogi, 20.11. 2015: Obama on viaton ja esteellinen

Sodassa on tärkeintä se, että osaa valita oikean puolen. Suomalaiset luulevat, että WW2:ssa he valitsivat väärin ja siitä lähtien suomalaiset ja muut länsimaalaiset uskovat sokeasti, että vain USA pystyy aina valitsemaan oikein; ettei USA voi koskaan tehdä mitään virhettä, ja USA:n valinta on aina Lännen arvoille hyödyksi. Onhan se huikeaa, että maailmassamme on todellakin yksi ainoa valtio, jolla on absoluuttinen totuus ja sen mukaan kyky valita aina absoluuttisen oikea puoli. Näitä valintoja oikean puolesta vasenta vastaan USA on tehnyt koko valtiollisen olemassaolonsa ajan: Lännen uudisraivaajat, Nigaragua, Panama, Grenada, Kuuba, Mexiko, Chile, Korea, Vietnam, Irak, Libya, Syyria. Tästä lisää USA:n täydellisiä valintoja siitä, kuka tai mikä on aina oikeassa

Perinteinen oikeisto-vasemmisto-käsite hämärtää pahasti ihmisten kykyä valita oikein, koska valitessaan puoltaan suomalaiset seisovat tyhjä pää etelään ja huomaavat, että jokin seinälle maalattu mörkö on vasemman käden puolella. Kyllähän se pelottaa, jos ei itse voi ajatella.
Voidaan totuudenmukaisesti todeta Venäjän ja USA:n valintakriteereistä, että USA on aina valinnut sen, jolla on enemmän rahaa, kun taasen Venäjä on aina tehnyt valinnan ideologisin perustein.


Miksi Venäjän Putin haluaa tukea Bashar al-Assadin alaviittihallintoa, ja miksi  USA:n Obama haluaa tukea muslimikapinallisia? Vastaus voi yllättää sellaiset, joilta puuttuu medialukutaito, kuten toimittajat, poliitikot ja muut suvakit ja semmoiset uskovaiset.

Selitys Syyrian sodan pitkittämisen motiiveihin on äärimmäisen yksinikertainen:

  • Obama on lähinnä muslimi, joten hän ei voi mitään muuta kuin tukea islamia.
  • Putin on lähinnä ateisti, joten hän mielellään tukee sellaisia, joilla on vähiten yhteistä islamistien kanssa.

Obama ja Putin tietävät, että Syyrian alaviittihallinto on kaikkea muuta kuin islamistinen:
MPKK, 2013: Alan SalehzadehSyyrian sisällissota:syitä ja taustatekijöitä
Sivu 6, 3.1.1 Alaviitit
".... Monet uskonnon asiantuntijat eivät luokittelekaan alaviitteja muslimeiksi. He perustelevat luokitteluaan sillä, että alaviitit eivät rukoile, hyväksy Koraania tai pidä paastoa.
Oli luokittelu mikä hyvänsä, alaviittien ja muslimien välillä on merkittäviä eroja. Alaviittien rukouspaikan nimi on Jamkhanah (suomeksi ”kokouspaikka”). Siellä sekä nais että miesalaviitit laulavat ja tanssivat yhdessä, mikä eroaa suuresti muslimien rukoustottumuksista. Muslimithan rukoilevat säännöllisesti moskeijoissa ja islaminuskossa naisten ja miesten yhdessä laulaminen, tanssiminen ja rukoileminen on kielletty. ..."
Kuten kaikki jo ovat huomanneet, niin Länsi ja erityisesti Barak Obama rakastavat islamia yli kaiken;
 - Mitä tahansa Lännen perinteisten arvojen vastaista muslimit tekevätkään, niin Länsi suvakkijohtajineen julistaa, ettei sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa. Lännen suvakkijohtajien puheiden perusteella voidaan sanoa, että islam on arvoiltaan täysin länsimaalainen, ja jos joku muslimi puhuisikin koraaninsa perusteella jotain muuta, niin se ei voi pitää paikkaansa, koska suvaitsevaiset kuitenkin todistaisivat, että koraanin lauseet ovat islamin vastaisia.
Vastaavasti Putin ja Venäjä tykkäävät enemmän kommunistisesta lännestä ja kaikista niistä, jotka eivät suostu pokkuroimaan USA:n erittäin väkivaltaisen mahdin edessä. Yllä olevasta katkelmasta nähtiin, että alaviittihallinto ei olekaan islamistinen, vaan se on kulttuuriltaan ja arvoiltaan paljon lähempänä Venäjää kuin mitä islam lännessä, joten oli täysin luonnollista, että USA alkoi tukemaan ja aseistamaan kaikkia islamistisia kapinallisryhmittymiä ja Venäjä taasen jatkoi uskoaan al-Assadin hallintoon ja sen kykyyn hallita omaa maataan.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Syyrian tilanteessakin pätee kylmän sodan rajalinjat: USA rakastaa Obaman tunteellisuudella yli kaiken islamilaista maailmaa, kun taasen tuhatvuotinen Venäjä haluaa tukea kaikkea sellaista, jota lännen sokeat arvojohtajat vihaavat. Ilman Venäjää Eurooppa olisi ensin ollut mongoolien vallassa ja nyttemmin Eurooppa olisi jo muslimien hallussa.

Blogi, 2.10. 2015: Syyrian tilanteen arviointia
Blogi, 22.8. 2013: Tuen Syyrian laillista hallintoa

Kumpaa lukija uskoo:
Islamia rakastavaa länttä vaiko lännen arvoja ylläpitävää Venäjää?
US, 18.11. 2015: Venäjän ulkoministeriltä kova syytös: ”USA haluaa säästää Isisiä”
"Ongelma USA:n johtamassa koalitiossa on, että vaikka he julistavat tavoitteekseen Isisiä ja muita terroristijärjestöjä vastaan taistelemisen eivätkä tee mitään Syyrian armeijaa vastaan, viimeisen vuoden aikana tehtyjen iskujen analyysi vie meidät siihen johtopäätökseen, että tehdyt iskut olivat valikoivia, ja sanoisin, että säästäviä. Suurin osa tapauksista säästi Isisin joukkoja, jotka olivat kykeneviä painostamaan Syyrian armeijaa, Lavrov kertoi"

"Yhdysvaltojen hävittäjät ovat iskeneet maanantain aikana ensimmäistä kertaa terroristijärjestölle elintärkeään kohteeseen – öljynkuljetukseen"

USA väitti kiven kovaan, ettei Venäjä pommita ISIStä, mutta miksi sitten ISIS haluaa kostaa Venäjälle, jos kerta lännen johtajat eivät valehtele? Selvästi Länsi on tehnyt kaikkensa, jotta ei-islamilainen alaviittihallinto kukistuisi ja tilalle saataisiin islamilainen hirmuvaltio, kuten USA sai Afganistaniin, Iraniin ja Libyaan islamilaisen hirmuhallinnon

1 kommentti:

Imulippo kirjoitti...

Mistä ne ensimmäiset somalit tulivatkaan silloin 90-luvun alussa?

Ettei se vain olisi ollut tämä Neuvosto-Venäjä joka masinoi viimekin talvena tänne lähi-itäläisiä?