torstai 26. marraskuuta 2015

Suvakkien tavattomia maahanmuuttajia

Tää on kyllä aika absurdia. Suvakit ovat vuosikausia hokeneet, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, mutta nyt he vaativat, että maahanmuuttajille pitäisi opettaa tapoja! Mistä kummasta suvakit ovat nyttemmin saaneet päähän, että mamut olisivat tavattomia, vailla tapoja?
Suvakkien monikulttuurisuuden ihannointi on täysin yksinpuolista; Suvakkien mukaan vain vieraat kulttuurit ovat hyviä ja tavoiteltavia. Suvakit ovat kulttuurirelativisteja, jotka poissuulkevat länsimaalaisuuden, jotta suvakki pääsee ylpeilemään ylimielisesti hyvyydellään ja yli-ihmisyydellään.
On tietysti täysin selvää, että kaikki kulttuurit ovat tapakulttuureita, joten myös maahanmuuttajilla ovat kaikki kulttuurinsa tavat täysin hallussa, ja jos oikeasti halutaan uskoa, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, niin silloin maahanmuuttajia ei missään nimessä tule eikä saa opettaa maan tavoille. On idioottimaista edes vihjaista, että maahanmuuttajille pitäisi opettaa tapoja!

Monikulttuurisuuden ehdoton edellytys on, ettei maahanmuuttajille opeteta maan tapoja.
Monikulttuurisuus voi toteutua vain silloin, kuin rikoslaki kumotaan ja ja maan eduskunta lakkautetaan tarpeettomana, koska mokuttajille barbaariset ja kivikautiset tavat ovat tärkeämpiä kuin impivaaralaiset lait.
Suvakkien mukaan maahanmuuttajien tapa kähmiä tyttöjä on juurikin sitä ihanan värisevää monikulttuurisuutta, jota kaikki suvakit ovat Suomeen halunneetkin, koska suomalaiset miehet ovat rasisteja.

Blogi, 27.11. 2015: Pakolaiset pakenevat omia tapojaan
IL, 27.11. 2015: Tällaisilla kalvoilla turvapaikanhakijoille opetetaan suomalaisia tapoja
IS, 27.11. 2015: Näin Suomi opettaa tapoja pakolaisille: ”Naiset pukeutuvat ..”
AL, 25.11. 2015: Turvapaikanhakijoille annettu ohje: Älkää lähestykö suomalaisia tyttöjä
HS, 25.11. 2015: Video jakaa Suomi-tietoa turvapaikanhakijoille: seksiin ei saa pakottaa ja vaatteista huutelu on kiellettyä

YLE, 26.11. 2015: Saarijärvellä tiedotustilaisuus turvapaikanhakijoiden häiriökäyttäytymisestä
US, 26.11. 2015: ”Eurooppaan tulijoille on tehtävä selväksi: lakimme ei hyväksy naisten lyömistä, lasten seksiorjuutta tai vapaudenriistoa”
IS, 26.11. 2015: Unicef: Lapsivaimojen määrä Afrikassa nousemassa satoihin miljooniin
YT, 26.11. 2015: Tulkki kertoo mamujen seuraavan tuntemattomia naisia
T, 27.2. 2015: Kun kulttuuri sairastaa

Luulen, että suvakit vain yrittävät luoda lisää verorahoilla pyöriviä unelma-ammatteja,
kuten maahanmuuttajien tapakouluttaja:
Blogi, 16.7. 2014: Unelma-ammattilaiset kerskailevat
Blogi, 13.7. 2011: Suomen kaikki unelma-ammatit

Ei kommentteja: