lauantai 15. joulukuuta 2018

Huippu-uskovaisten kusennousut

IL, 14.12. 2018: IL selvitti: Irakilaisten osuus peräti 12 prosenttia Suomessa vuonna 2017 tehdyistä raiskauksista.
Kokeeko "Rauhanuskonto"-käsite saman kohtalon kuin käsite "Vapaa kasvatus"?
Jos lapsella ei ole rajoja, hän ei voi silloin kokea uhmaikääkään, eli rajaton lapsi ei itsenäisty, vaan hänestä kuoriutuu joku lässyttävä suvakki, joka vaatii rajattomuutta kaikille, ettei kukaan voisi umata suvaitsevaisten ideologiaa. Vapaasti kasvatettu suvaitsevainen ei ole koskaan päässyt eroon vauvamaisesta omnipotenssista; Hän uskoo, että muut ovat olemassa hänen oikkujaan varten, eikä kellään saa olla omia ajatuksia.  Sama pätee uskovaisiin:
Kun maahanmuuttajien uskontoa kutsutaan rauhanuskonnoksi, niin silloin sellaista uskontoa ei kukaan saa uhmata, koska siinä ei ole mitään särmää, jota vielä voisi hioa pehmeämmäksi.
Rauhanuskovaisille ei edes voi asettaa rajoja, koska kaikki suvaitsevaiset uskovat sokeasti, että rauhanuskovaisen on mahdotota edes ajatella pahaa kenestäkään, ja siksi suvakit mielellään kuljettavat parrakkaita maahanmuuttajia lastentarhoihin, jotta lapset voisivat hieroa pehmeitä hipiöitään karkeisiin rauhan karvoihin.

M.INFO
Irakilaismiesten vierailut päiväkerhoissa, kouluissa yms.
Jostain käsittämättömästä syystä johtuen suvaitsevaiset ilmiselvästi haluavat työllistää koneinsinöörinsä vain lastentarhoihin. Eikö olisi mitenkään mahdollista antaa näille irakilaisille edes lapio käteen, jos heitä ei voi viedä tehdassaleihin?

Raakaa psykologiaa psykologeille ja muille suvaitsevaisille.
Kun ihmistä kutsutaan rauhanuskovaiseksi, niin silloin uskovainen katsoo, että häneltä ei odoteta rajoja ja hänelle on annettu lupa tehdä mitä tahansa. Rauhanuskovaiseksi nimittely estää uskovaisen itsenäistymisen ja sitoo hänet entistä tiukemmin imaamien käskyvallan alle. Rauhanuskovaiseksi kutsuttu uskoo olevansa aina oikeassa ja muiden aina väärässä. Kyseessä on samanlainen kusen päähännousu, jota havaitaan vaikka urheilijoissa, jotka ovat päässeet huipulle.

Rauhanuskovaiset ovat ikuisella palkintokorokkeella.
Kutsu lasta kympin tytöksi, niin saat olla vuoren varma, että tyttö alkaa oireilla. Jostain kumman syystä edes psykologit eivät pysty näkemään, miten se on suoranaista pahuutta kutsua ihmistä rauhanuskovaiseksi. Ikään kuin maailmassa tosiaan joku uskonto olisi niin ylivertainen, että sen uskovaisilta ei edes vaadita mitään sisäistä itsetutkiskelua, koska Suomessakin on miljoona suvakkia, jotka kiljuvat kuin teurassiat, jos joku vähänkin arvostelee rauhanuskontoa.

Kun vääräuskoiset kaikessa tyhmyydessään vielä haluavat opettaa maahanmuuttajille suomalaista oikeuskäytäntöä, niin se on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, kun noita samoja maahanmuuttajia kutsutaan rauhanuskovaisiksi. On absurdia kutsua jotakin rauhanuskovaksi ja samalla opettaa hänelle tapoja.
Rauhanuskovainen ei tarvitse lakia!
Jo vähäisellä määrällä empatiaa kuka tahansa voisi itsekin havaita, että se ottaisi todella kovasti pattiin, jos sinua pidettäisiin täysin virheettömänä rauhankyyhkynä, mutta sitten sinut viedään oikeustalolle opiskelemaan maallista lakia, vaikka sinua pidetään kyvyttömänä kaikkeen pahuuteen!
Voiko kukaan olla niin tyhmä, että alkaa opettamaan ikuiselle palkintokorokkeelle nostettua rauhanuskovaista maan tavoille, kun sillä korokkeella seisovat katsovat, että homman pitää mennä päin vastoin?

Suomalaisten tapojen ja oikeusperiaatteiden opettaminen maahanmuuttajille aiheuttaa maahanmuuttajissa vihaa suomalaisia kohtaan. Tämä on kiistatonta, koska vähän väliä saadaan lukea, miten median lellikit ja kaikenlaisissa trust- ja pilottihankkeissa mukana olleet mamut ovatkin heti kohta täyttämässä rikostilastoja. Valitse joku mamu vuoden henkilöksi, niin pian hänen kuvansa jo komeilee täysin päinvastaisissa uutisissa.
IL, 27.11. 2015: Tällaisilla kalvoilla turvapaikanhakijoille opetetaan suomalaisia tapoja.
SU, 18.5. 2018: Vuoden pakolaisnainen sai syytteen törkeästä rahanpesusta.
IL, 17.5. 2016: Turvapaikanhakijat Oulussa: Ennakkoluulot hidastaneet hyvien suhteiden luomista.
PT-media, 13.12. 2018: Toinenkin Oulun rauhanuskovainen oli turvapaikkamaskotti – mukana erityisessä kotouttamisohjelmassa.

Sekin voi tulla kyseeseen, että suvaitsevaisten on tosi vaikeaa valita aito pulmunen maahanmuuttajien esittelykappaleeksi kaikkien rauhanuskovaisten joukosta. Pulmusilla kun ei ole sellaista hihamerkkiä, josta heidät erottaisi samalla tavalla massasta kuin suvaitsevaiset erottavat perussuomalaiset suomalaisista.

Suomen Uutiset, 14.12. 2018: Perussuomalaiset tyrmistyneitä – yksikään muu puolue ei lähtenyt mukaan välikysymykseen turvapaikkapolitiikasta ja kansalaisten suojelusta.

No ei tietysti oikein ajattelevien tarvitse välittää kansalaisten suojelusta, sillä oikein ajattelevien mukaan maahanmuuttajian rauhanuskonnon uskovaisuus estää maahanmuuttajia tekemästä mitään pahaa kellekään. Jos nuo suvaitsevaiset olisivat huolissaan maahanmuuttajien aiheuttamasta uhasta suomalaisuutta ja suomalaisia kohtaan, niin silloinhan suvaitsevaiset eivät enää voisi puhua rauhanuskonnosta.

Perussuomalaiset eivät usko maahanmuuttajien uskonnon olevan maailman ainoa rauhanuskonto, joten juuri tuo tyhmänläntä uskomattomuus saa perussuomalaisissa aikaan hätäännystä ja turhaa stressiä. Perussuomalaisillekin tekisi hyvää uskoa sokeasti maahanmuuttajien olevan rauhanuskovaisia, niin Suomessa olisi silloin kaikki hyvin ja suomalaiset lapset saisivat iloita isoisten irakilaisten kanssa ilman mitään pelkoa.



Oikea Media, 13.12. 2018: Tsekki haluaa kieltää islamin kokonaan: "Kaikki vihaa ja väkivaltaa edistävät ideologiat olisi kiellettävä".
Kansalainen, 15.12. 2018: Saksan Muslimiveljeskunta haluaa maasta islamistisen valtion.
B, 13.12. 2018: Valtio ostaa koraaneja terroristeille.

Ei kommentteja: