sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Somalit torjuvat Suomen

Päivittelyä: MTV, 13.9. 2014:
MTV: BB-Nimo avautui: "Suomalainen tyylini ärsyttää somalialaisia"
(suomalaisten rahat kelpaavat, mutta ei se (työ)kulttuuri, joka tuottaa ne rahat)


Mielestäni asia ei ole noin kuin kalifaattielämää haluava Nur Mohamed väittää:
US-blogi, 6.9. 2014: ISIS - Suomensomalit tarvitsevat viranomaisten apua
- "Kun yhteiskunta torjuu somalitaustaiset nuoret, he ovat suuressa vaarassa syrjäytyä.

Somalit ovat itse hyljänneet Suomen, koska somalit eivät halua suomalaisuutta, vaan pitäytyvät siinä kulttuurissa, jota pakoon he ovat lähteneet. Se Suomi on yhtä kuin suomalainen kulttuuri -suomalaisuus-, jonka Nur Mohamed sanoo hyljänneen somalit.

Suomalaisuus ei voi vaihtua somalilaisuudeksi ilman häviämistä, joten suomalaisuudella ei ole mitään mahdollisuutta muuttua somalilaisuudeksi. Tänne muuttaneilla somaleilla on sitä vastoin mahdollisuus muuttua suomalaisiksi, jolloin he eivät voisi kokea olevansa syrjäytyneitä, koska suomalaisina he saisivat vapaasti tehdä asioita, joita he somalilaisina eivät saa tehdä, kuten olla häpeämättä alastomuutta. Järkevä ihminen ei voi vaatia sen kulttuurin muuttumista, jonka syliin hän on mennyt imemään mettä ja mannaa.

Koska somalit ihan itse eivät halua suomalaisuutta, niin se on silloin fakta, että somalit ihan itse ovat hyljänneet sen Suomen, jonka sileät rahat ja uudet tavarat kyllä heille kelpaavat, mutta jonka arjen työ- ja toimintakulttuuriin he eivät halua koskea, koska somalilaisuudessa ei tunneta vastaavaa. Jos nimittäin Somaliassa olisi työ arvossaan, niin silloin sieltä ei lähdettäisi elintasopakoloisiksi.

Hyvin monet maahanmuuttajat potevat suomifobiaa. Suomen yhteiskuntarauhalle olisi suotavaa, että maahanmuuttajat alkaisivat heti Suomen puolelle tultuaan potea islamofobiaa, jolloin (ääri)islam ei heitä mitenkään voisi houkuttaa.

Se, että somalit on helppo houkutella ääri-islamistiseen toimintaan mukaan on kiistaton todiste siitä, että somalit eivät ole hyljänneet omaa kulttuuriaan, jolloin tietysti somalit luulevat, että Suomi on heidät hyljänyt, koska pitäytyessään somalilaisuudessa he eivät tajua sitä, ettei suomalaisuudelta saa vaatia somalilaisuutta.

Jos suomalaisuuden pitäisi muuttua somalilaisuudeksi, niin silloin tietysti Suomi muuttuisi Somaliaksi, jolloin Somalia ei tietysti voisi hyljätä somaleita, jolloin somalit lähtisivät täältä pakolaisiksi johonkin toiseen maahan, missä he jälleen valittaisivat hyljetyksi tulemistaan.

Kumitonttu, 7.9. 2014: Geert Wildersin puhe Hollannin parlamentissa
Katos kuin Google auttaa: BBC Poll says Multiculturalism in Britain is a Failure

Tein löydön netistä, tekijänä Juhani Kleemola:
3:12 Niinä päivinä tapahtui että nuoret miehet lähtivät kaukomaille.
3:13 Pyhä Helsingin Sanomat kutsuivat heitä tavallisiksi espoolaispojiksi.
3:14 Ja katso: vääräuskoiset persusialaiset moittivat heitä sanoen
3:15 "Katsokaa kuinka he menevät sotimaan vieraisiin maihin, vaikka me heille sijan olemme tarjonneet"
3:16 Mutta Pyhät suvaiselialaiset kiivastuivat heille sanoen:
3:17 "Voi teitä rasisteja. Pyhän Valtakunnan Syyttäjän toimisto asettakoot kirouksen päällenne sen takia mitä olette sanoneet."
3:18 Ja niin persusialaiset vaikenivat ja kukaan ei halunnut kohdata heitä.
3:19 Kului kolme kuun kiertämää ja suvaiselialaiset näkivät mitä oli tapahtunut
3:20 Ja yksi heistä parahti sanoen:
3:21 "Persusialaisten pahat sanat ovat myrkyttäneet nuorten miestemme ajatukset."
3:22 "Antakaa meille Pyhiä almuja joilla pystymme puhdistamaan poikiemme mielen"
3:23 Niin suvaiselialaisten johtaja otti persusialaisilta kerätyn verokukkaron sanoen
3:24 "Ottakaa tästä kaikki mitä tarvitsette. Jakakaa nämä kotiin palaaville espoolaispojille."
3:25 "Kun näin olette tehneet, polttakaa kaikki persusialaisten kirjoitukset ja ylistäkää Pyhän Helsingin Sanomien säkeissä espoolaispoikien hurskautta ja urheutta"
3:26 Ja näin tapahtui ja suvaisevaisuuden Pyhä Hymistely laskeutui kaiken kansan päälle.


4 kommenttia:

Pantalone kirjoitti...

Sillä suomensomalien ruikutuksella ei kyllä vanhaa kettua jymäytetä. Nytkö muka pitäisi suomalaisten verorahoja lapioida sellaiseenkin toimintaan, että somalitaustaiset partiot jalkautuvat ihmisten pariin tarkoituksenaan estää somalinuorten jihad-turisteiksi lähtö?
Asia on yksinkertainen:
Takaisin kotiin palaavat isis-terroristit vangitaan, asia tutkitaan ja sitten heidät haastetaan Haagin sotarikostuomioistuimeen. Ei tässä mitään verorahojen somaleille lapioimisia tarvita.

Anonyymi kirjoitti...

http://news-headlines.co.za/multiculturalism-in-britain-is-a-failure/

BBC:n kysely, 95% vastaajista sitä mieltä, että monikulttuurisuus ei toimi. Missä viipyy Hesarin ja Ylen uutisointi?

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Kaksi mukavanoloista vastausta, kiitokset, mutta missä viipyvät suvisten kommentit.

Asiahan on todella niin, että mamuille lapioidaan lisää rahaa aina, kun suvaitsevaiset kuulevat mamujen valituksia, miten huonosti Suomessa on asiat.
Ei kestä varmaan kauaakaan, kun suvikset palkkaavat tännekin Shariah Police-miehiä. Nainenhan ei kelpaa shariapoliisiksi, koska naisen todistusvoima on neljäsosa miehen todistuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Takaisin kotiin palaavat isis-terroristit vangitaan, asia tutkitaan ja sitten heidät haastetaan Haagin sotarikostuomioistuimeen. Ei tässä mitään verorahojen somaleille lapioimisia tarvita. "

Ei tarvita edes sitä.Parempikulttuurisen herrakansan uusi kotimaa on islamilainen --- valtio --- eli kalifaatti vaikka mädättäjät yrittävät sitä järjestöksi selittää.Onnea vaan parempikulttuuriselle herrakansalle uudessa kotimaasssaan.Herrakansan suomeen jääneen klaaninkin voi kotouttaa samantien perässä islamilaiseen paratiisiin.Voivat siellä iloisesti värähdellä ja rikastuttaa kulttuuria ilman julman rasismin aiheuttamaa kidutusta ja kärsimystä.