torstai 19. lokakuuta 2017

Suvaitseva ihminen maailman ongelmana

PHYS ORG, 18.10. 2017: Insects decline dramatically in German nature reserves: study
HS, 19.10. 2017: Saksalaistutkijat pyydystivät hyönteisiä 27 vuoden ajan ja tulos oli hälyttävä: Saalis pieneni 76 prosenttia – ”Jotain menee pieleen, jos tämä jatkuu.”
Blogi, 5.7. 2015: Muovitettu planeetta

Ihmiskunta on enemmän kuin pulassa, jos valtioiden johtajiksi valitaan suvaitsevaisia.
Kaikille nykyisille ongelmille on kirkkaasti nähtävillä yksi yhteinen nimittäjä: Ihmiskunnan mieletön lisääntyminen ja suvaitsevaiset, jotka älyttömissä säälintunteissaan haluavat täyttää maailman joka kolkan köyhillä ihmisillä.
Suvakeille ihmiset ovat samaa tavaraa mitä 1800-luvun imperialisteillekin. He käsittelevät kolmannen maailman ihmisiä ikään kuin ne olisivat kolmannelle maailmalle ylijäämäihmisiä, joita on kiva rahdata Länsimaihin täyttämään maa, jotta muulle elämälle ei jäisi mitään.
Suvakit ovat tuottaneet Saksaankin kymmeniä miljoonia ylijäämäihmisiä, ja nyt sitten ihmetellään, miksi vihreän elämän aikaansaajat vähenevät dramaattisesti juuri niillä alueilla, missä on eniten ihmisiä. Suvakkien mukaan Suomessakin olisi tilaa miljardeille ylijäämäihmisille.
On kirjoitettu eräässä hyvin älykkäässä kirjassa, miten eräällä naapuriplaneetalla nämä ihmisen aiheuttamat ongelmat ratkaistiin siten, että päättäjiksi voidaan valita vain kansakunnan älykkäimmät, jotka ovat ansioituneet yhteiskunnallisesti. Esimerkiksi politikointi ei  ole mikään ansio.
Ja nuo suurenmoiset ihmiset ovat sillä planeetalla päättäneet ja niin säätäneet, että siellä valot sammutetaan joka ilta kello yhdeksän,  koska myös siellä tutkijat havaitsivat, että yhä kasvavat ihmismassat tuhoavat luontoa ja häiritsevät valoillaan yöllä liikkuvia hyönteisiä.

Yhdessä valojen sammuttamisen kanssa sen maailman päättäjät myös asettivat yöllisen ulkonaliikkuskiellon kaikille nuorille ja sen lisäksi he säätivät, että kaikki ideologisesti työttömät pitää steriloituina laittaa kaivoksiin hakkaamaan malmia, jotta heistä olisi edes vähän hyötyä yhteiskunnalle.

Älykkäälle ihmiselle ei olisi temppu eikä mikään säätää maailma sellaiseksi, että sen väkimäärä pysyisi tietyllä tasolla ikuisesti. Ensimmäisenä toimenpiteenään älykäs ihminen asettaisi eläköitymisiän kaavamaiseksi: Odotettavissa olevan elinajanodote-10 vuotta. Sitten älykäs päällikkö kieltäisi lisääntymisen niiltä, jotka eivät osaa elää suu säkkiä myöten, joka myös saisi aikaan merkittävää lajin kehitystä älykkäämmäksi.

Älykkyys merkitsee sitä, että yksilö toimii lajinsa hyväksi, koska ilman älykkyyttä lajilla ei ole tulevaisuutta. Tämä totuus koskee joka ikistä eläinlajia. Ihmiseläimen tapauksessa tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihmiset valitsisivat keskuudestaan vain kaikkein älykkäimmät yksilöt johtajikseen.
Joissakin eläinlaumoissa johtajiksi valitaan lihaksikkaimmat tai nopeimmat, mutta kun on kyseessä ihmnen, niin ihmislajin eloonjääminen edellyttää, että poliitikoiksi pitää ehdoitta valita vain sellaiset, jotka olisivat pystyviä myös yrittäjinä.

Se on ihmiskunnan tuho, jos poliitikoiksi valitaan poliitikoita!

Yrityksen myyminen ei ole yrittäjyyttä.
Ihminen, joka on riittävän älykäs yrittäjäksi olisi riittävän älykäs myös poliitikoksi, Yrittäjäksi pitää kutsua vain niitä, jotka pitävät yrityksensä elossa, josta seuraa se, että poliitikoksi saa kutsua vain niitä, jotka eivät myy valtiosta hiuskarvaakaan,.
Sellainen ei ole yrittäjä, joka myy haltuunsa uskotun yrityksen; Se on typeryyden kaikkein iljettävin muoto, jos yrittäjäksi kutsutaan sellaista, joka myy yrityksensä. Poliitikko, joka yksityistään valtiota harvoille, pitää ehdoitta tuomita maanpetturina ja laitaa pakkotyöhön muiden ideologisten köyhien joukkoon.
Blogi, 19.10. 2017: Rikkaan talon lapsista ei tule Paakkasia
EP, 21.10. 2017: Ideologinen loinen

Ei kommentteja: