Ihmettelen suuremmin, miksi vasemmisto ei halua suomettaa perussuomalaisia samalla tavoin kuin vasemmistolaiset suomettavat maahanmuuttajia. Annetaan persuille vain ilmainen asunto, ilmaiset kännykät ja sossua päälle eläkeikään saakka, eikä vaadita persuja muuttamaan ajatteluaan, koska maahanmuuttajiltakaan ei vaadita mitään asennemuutosta, koska multikulttuurisuus voi pysyä vain siten, että maahanmuuttajilta ei edellytetä minkäänlaista Suomeen sopivaa omaatuntoa.
Onhan se vasemmistolta kertakaikkisen niin väärin väittää, että esimerkiksi Riikka Purra olisi edelleen rasisti, kun samaan aikaan vasemmisto sinisilmäisesti uskoo, että maahanmuuttaneet ulkomaalaiset ovat heti rajan ylitettyään lopettaneet kaiken sen elinikäisen ihannointinsa omiin uskomuksiinsa, jota he harjoittivat synnyinmaassaan, joka oli ainoa syy sille, että kuultuaan Suomen avokätisistä kommunisteista, he pitävät Suomea parempana maana kuin omia maitaan. Esimerkiksi turvakodeissa on enimmäkseen persujen vaimoja lapsineen, eikä siellä ole yhtään maahanmuuttajaa, koska vasemmisto on kieltänyt persuilta ilmaiset kaljarahat.
Vasemmiston mukaan maahanmuuttajien aiempia puheita ei tarvitse ruotia, koska Suomeen saapuessaan he ovat luopuneet kaikista aiemmista asenteistaan ja omaksuneet sossun luukulla heti vasemmistoa miellyttävän asenteen, joten uskon, että samaa metodia pitäisi koittaa myös persuihin. Ei muuta kuin sossun luukku avoimeksi jokaiselle, joka sanoo olevansa persu, niin varmasti persuilta loppuisi omat eväät syytellä vasemmistoa, koska vasemmisto on julistanut, että valtion ei tarvitse maksaa velkojaan.
2 kommenttia:
Muistaisiko joku vasemmistolainen, miten monetkin imaamit Suomessa julistivat aivan päättömiä juttuja? Eikö olisi tasa-arvoista kaivella myös sieltä omalta puoleltaan, koska muutoin te kommarit sorrutte itse kaivamaanne pirunmonttuun.
YLE A-studiossa: Muslimien ja muiden ajattelutavan ero on niin suuri, ettei siitä päästä yli. Niinköhän on, että sossun rahoilla tänne tulijat pääsevät helpolla eroon elinikäisistä uskomuksistaan ja mutisevat korkeintaan suupielistään?
Lähetä kommentti