lauantai 21. joulukuuta 2024

Kansainvälinen ajokortti

 Kun Pohjolaan saapuu ihmisiä etelän maista, joilla on kansainvälinen ajokortti, niin ihmettelen, ovatko he saaneet riittävästi liukkaan kelin ajo-opetusta? Kyselen tässä samalla, että ajelevatko oikeauskoiset isiensä maillakin väkijoukkoihin? Vielä kysyn, että pitäisikö maahanmuuttajille ja etelän turisteille antaa hieman lisäopetusta, miten pysytään omalla ajokaistalla, niin jouluna kuin liukkaillakin.

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Vasemmisto pitää ihmisiä vain ideologisina ämpäreinä

 Rautaa on taottava idean muotoon silloin, kun se hehkuu punaisena. Vasemmistoa on taottava silloin, kun se vaatii kaikkia muita olemaan punaisia.

Koska vasemmiston mielisanoja ovat "kaikki" ja "tuomio", niin pitäydynpä kerrankin vasemmiston itsensä muotisanoissa.

Asia on niin, että demokraattisen valtakunnan ihminen, joka vaatii toista tuomitsemaan toisia demokratiassa eläviä, uskoo, että kaikilta niiltä puuttuu sisäinen oikeudenmukaisuuden taju, jotka eivät julkisesti yhdy vasemmiston esittämiin tuomioihin. Muutoinhan on täysin mahdotonta ymmärtää, mikä saa ihmisen syyttämään toista pahaksi, jos hän ei yhdy tuomiolauseisiin.

Vasemmiston mukaan kaikilta ei-vasemmistolaisilta puuttuu inhimillisyys ja siksi juuri vasemmisto etsii yhteiskunnasta jatkuvasti sellaisia juttuja, joista joku vasemmistolainen on vetänyt, tai voisi vetää,  herneen nenäänsä, koska juuri silloin ja siinä vasemmistolla on tilaisuus kaataa muihin inhimillisyyttä, jota vasemmiston mukaan heillä ei voi olla niin kauan, kun he eivät ala hokemaan vasemmistolaisia iskulauseita.

Koska vasemmiston mukaan vain sellaiset olennot ovat inhimillisiä, jotka yhtyvät vasemmiston tuomioihin, niin siksi on mahdollista ymmärtää, miksi vasemmisto pitää oikeistoa pahana ja perussuomalaisia pelkästään natseina. Onhan se aivan totta, että jos ihmiseltä puuttuu sisäpuoli, niin hän on joko kuollut, tai ideologinen fundamentalisti, eli ämpäri.

Sekin on aivan yhtä totta, että jos ihminen pitää toista vain ideologisena ämpärinään, jonka voi täyttää vain vasemmiston iskulauseilla, niin silloin itse vasemmisto on ansainnut niin sanotusti helvetin tulen, koska juuri siinä on paholainen, joka ei usko lähimmäisen olevan ihminen, jollei hän hoe vasemmiston ideologiaa.

Vasemmistolainen ideologia on pelkkää paskapaperia. Vasemmiston mukaan enää ei ole miehiä ja naisia ja jopa äidin kutsuminen äidiksi on vastoin vasemmistolaista ideologiaa. Pitäisi sanoa äitiä synnyttäjäksi. Outoa, todella kummallista, miten vasemmistolle pomppaa sukupuoli esille aina silloin, kun he haluavat oikein lekalla juntata punaista ideologiaa muiden päähän. Miksi nyt sitten nainen joutui ekan kerran poliittisen väkivallan uhriksi, jos vasemmiston mukaan miehiä ja naisia ei enää ole?

Milloin Suomesta tuli vasemmistolainen diktatuuri, missä ihmisiä tuomitaan hirviöiksi pelkästään sillä perusteella, että he eivät hoe vasemmistolaisia iskulauseita?

Kaikenlaiset vaatimukset jonkun asian, teon tai ihmisen tuomitsemiseen ovat itse asiassa demokratian vastaisia. Demokratiaa ei ole siellä, missä vaaditaan kaikkia yhtymään jonkun tahon esittämiin syytöksiin, ja jos muut eivät siihen yhdy, niin sitten toiset tuomitaan ääri-ihmisinä. Vasemmistolle siis riittää ihmisen todistaminen natsiksi yksinkertaisesti se, että vasemmisto vaatii kaikkia yhtymään vasemmiston tuomiolauselmaan, ja jos joku ei siihen yhdy, niin se on sitten tervemenoa vaikka kaasu.... Melko yksikäsitteisesti tuo on selvää diktatuuria.

Vasemmiston mukaan kulttuuritkin ovat samanarvoisia, joten siksi vasemmiston on suosittava vain ei-kristillisiä kulttuureja. Ja taas vasemmisto on suoltanut vain paskaa, koska jokainen sisälukutaitoinen huomaa päivittäin, miten kuttumaisia ihmiset ovat toisilleen vain takapajuisen kulttuurinsa tähden.

Vielä 1990 luvulla tähtitieteessä opetettiin totuutena, että kosmos on isotrooppinen ja täysin homogeeninen. No, se oppi on jo kaatunut ojaan, ja viimeksi eilen tuli uutinen, että se kuuluisa inflatoorinen laajentuminenkin on niin ja noin. Milloin vasemmisto luopuu ajatuksesta, että kaikki kulttuurit ovat isotrooppisia ja homogeenisia? Miten paljon todisteita kulttuurien ihmisarvon ja tasa-arvon vastaisuudesta vielä tarvitaan?

Miksi vasemmisto valikoi vaatimuksiaan?

 Oletteko koskaan kuulleet, että joku muu taho kuin vasemmisto olisi vaatinut kaikkia tuomitsemaan jonkun teon. Yleensä sellaisen teon, joka on kohdistunut jonhonkin vasemmistolaiseen?

Vastausta odottaessani, huomaan, että joudun vastaamaan itse, koska kritisoitu taho on kyvytön itsekriittisyyteen. Vasemmistossa ei luoteta säädettyihin lakeihin ja niiden toimeenpanijoihin. Esimerkiksi viimeisin tapaus, missä vasemmisto alkaa syyttämään niitä natseiksi ja ties miksi, jos joku ei yhdy heidän tympeisiin tuomiovaatimuksiinsa. Kaiken pahan tympeyden lisäksi vasemmisto alkaa syyttää eduskunnan päällikköäkin, jonka pitäisi olla asemassaan vähintään yhtä neutraali kuin muidenkin institutioden palveluksessa olevien, kuten poliisien, tuomareiden ja syyttäjien, joiden tehtäväksi poliitikot ovat itse antaneet lakiensa neutraalin toimeenpanon.

Vasemmisto jatkuvasti etsii luokkaantumisen aiheita -- ja sitten vaatii kaikkia osallistuman heidän iljettäviin tuomiolausekkeisiinsa. Vasemmisto siis itse asiassa vaatii, että kaikkien pitäisi olla vasemmistolaisia, ja se on heille merkiksi, että joku on rasisti, natsi, jos hän kohteliaasti sanoo asiansa toisin sanankääntein. Tympeää.

Juuri tuo vasemmiston jatkuva tuomiokampanja on hajottanut suomalaisten yhtenäisyyden. Niin. Jopa suomalaisten yhtenäisyys oli vasemmiston mielestä niin paha asia, että he ovat vollottaneet siitä 1970 luvulta lähtien, kun huomasivat, miten pään saa sekaiseksi ilman viinaakin.

Kaikkein tympeintä tässä viimeisimä tuomiokampanjassa oli se, kun jopa asiantuntijat alkoivat lohkomaan, miten tällä on kauaskantoisia seurauksia. Ilmeisesti viittasi siihen, että nyt vasemmiston pitää säätää lisää lakeja, joilla rajoitetaan kansalaisten vapautta, ja annetaan ankarampia tuomioita.

Yksikään vasemmistolainen ei tajua, että juurio he ovat kasvattaneet kaiken hiton koulu-uudistuksillaan -- myös tuon lyöjän, johon yllä on viitattu, eli kun vasemiston mukaan lapsille ei saa olla mitään kuria, niin lapsista kasvaa sitten niitä, jotka läpsivät vastaantulijoita ystävällisesti korville.

Tänään luetaan, miten presidentti Sauli Niinistö kohteliaaasti pyytää suomalaisia takaisin yhtenäisyyden piiriin, koska läntistä maailmaa on kohdannut hirvittävä sotien vuoksiaalto ja koko planeetan elinpiiri on ahdingossa. Vaikeaa on saada suomalaisiin yhteishenki takaisin, kun vasemmisto etsii täikammallaan kaikkea, josta joku vasemmistolainen voisi vetää herneen nenäänsä.

lauantai 14. joulukuuta 2024

Valetuomari Lindtmanin tiedoksi: Tuomiot ovat oikeuden asia

 Tänään Iltasanomissa:  "”Jostain syystä puhemies Halla-aho ei pysty tuomitsemaan kansanedustajaan kohdistunutta väkivallan tekoa”, sanoo Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman IS:lle."

Kansanedustajien ei pidä tuomita ketään, koska he neutraalisti, ilman mitään tunteellisuutta, säätävät ne sanktiot, jotka ovat juuri niitä tuomioita. 

Vasemmistopoliitikoiden mukaan ihminen on anarkisti, jos hän ei osallistu vasemmiston yleiseen vihanpitoon. Itse asiassa, vasemmisto rivien välistä syyttää Halla-ahoa valtiopetturuudesta, koska vasemmiston mukaan poliitikolle ei riitä, että hän antaa tuomiovallan hoitaa tehtäväänsä, vaan sen lisäksi vasemmiston mukaan poliitikoiden  pitää kiihottaa myös syyttäjät ja tuomarit hihhuleiksi.

Poliitikot, jotka pyöristyvät siitä, kun yksi heistä ei oasllistu julkisiin hirttäjäisiin, ovat tautologisia, koska jos ja kun poliitikko toimii perustuslaillisesti, niin silloin ja siinä hän on jo tavallaan osallistunut väärintekijöiden tuomitsemiseen, mutta sivistyneesti, toisin kuin tuomioita kinuavat kollegansa, jotka kiihottavat itsensä lähes sille asteelle, että vain köysi ja puun oksa puuttuvat.

Herra Lindlman, voisitko kertoa rehellisesti, millaisen tuomion vaadit kuulla Halla-ahon suusta. Olisitko tyytyväinen, jos Halla-aho julistaisi lyöjälle elinkautisen, vai uskotko ihan oikeesti, että puhemiehen antama vala ei sisällä jo sitä, että hän eduskunnan päällikkönä varmasti osallistuu oikeusvaltion antamiin oikeisiin tuomioihin.

Menisitte tuomioita vikisevät poliitikot oikeisiin töihin, koska ette selvästi tiedä, miten oikeusvaltio toimii. Olisiko teidän mielestä oikein, että poliisit ja syyttäjät myös yhtyisivät poliitikoiden vaatimuksiin tuomitsemisesta ennen tutkintaa? Miksi ette vaadi vaikka poliisipäällikköä tuomitsemaan ihmisiä -- aina silloin, kun teillä on paha mieli?

Miksi teidän vikisevien poliitikoiden mukaan poliisit eivät saa tuomita pahantekijöitä, mutta te vaaditte lainsäätäjiä tuiomitsemaan pahantekijät? Onko se oikeus ja kohtuus, että lainsääjät tuomitsevat sekä säätämillään laeilla ihmisiä että myös julkisesti räksyttämällä?

Koska siis poliitikot tuomitsevat ihmisiä sekä julkisesti ja säätämillään laeilla, niin luulisi, että poliitikoiden julistaman julkisen tuomion pitäisi olla varsinaista tuomiota lieventävä tekijä.

Kaisaniemen satunnainen väkivalta

 Poliitikoilta aikamoista oikeuden halveksuntaa uskotella kansalle, että poliitikot eivät voi joutua satunnaisen väkivallan teon uhreiksi, vaikka he kävelisivät viikonlopun iltoina Suomen vaarallisimmaksi mainostetussa puistossa! Jopa Poliisilta jokunen vuosi tuli kehotus välttää Kaisaniemen puistoa viikonloppuisin, mutta kun ei; Poliitikon pitää väkisin mennä sinne tyrkylle ja sitten väittää, että Suomessa väkivaltakin on politisoitunutta, kun se vaikka sattumalta kohdistuisi henkilöön, jonka mukaan poliitikoille ei vaan voi sattua satunnaisuuksia.

Olisi ollut vähän viisasta ensin antaa poliisille tilaisuus selvittää, oliko kyseessä ihan vaan äkillinen tunteenpurkaus, jonka motiivina oli tunteenpurkaus, eikä heti mennä mobilisoimaan koko Suomen lehdistö huutamaan, miten Suomi ei ole turvallinen paikka poliitikoille.

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Presidentti Alexander Stubb

 Epävirallinen kirjelmä nykyiselle tasavaltamme presidentille, Alexander Stubbille. Olet siis sitä mieltä, että suomalaiset eivät saa itse ajatella kuin vain oikeita ajatuksia. Sinun toilailujasi jo pari kymmentä vuotta seuranneena en voi muuta kuin kummastella, miten sinut valittiin Suomen presidentiksi. Edeltävistä lauseista pystyisit jo tajuamaan, että allekirjoittanut edustaa juuri sitä paskajengiä, josta ei sinulle ole hyötyä missään muussa kuin vaaleissa.

Vaalien jälkeen olet ollut täysin kyvytön antamaan arvoa erilaisille mielipiteille, vaikka olen täysin varma,  että jopa sinä pystyt tajuamaan olevasi kunniavelassa erilailla ajatteleville. Vai uskotko ihan oikeasti, että äänestäjiesi joukossa oli vain omaan pulloosi ahdettuja immeisiä?

Ylläolevasta voit varmasti huomata, että täältä katsoen et ole ollut paras ihminen meidän suomalaisten presidentiksi, mutta olet joten kuten ollut parempi valinta kuin muut kyseiseen virkaan pyrkineet.

Minä, allekirjoittanut, ammatiltani traktorikorjaaja, dieselasentaja, matkasentaja, peltiseppä, ilmastointiasentaja, fysiikan lisensiaatti, Kivilinnan rakentaja ja vapaaehtoistyöntekijä, olen kaikessa eri mieltä kuin puoluesidonnaiset, uskovaiset ja muut hemmetin ateistiset poppoot, mutta siitä huolimatta juuri sinä sait toisella kierroksella minun ääneni.

Tiesin jo ääntä sinulle antaesani, että kaikista juhlapuheistasi huolimatta sinä et pysty arvostamaan erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä, kuin vain juhlapuheissasi, joka johtuu lähinnä siitä, että olet liian nuori tajutaksesi elämää, sen kaikissa olomuodoissaan. Kaikesta yllekirjoituksistani huolimatta minä en ole se, joka heittelee sinua kivillä, vaan toivotan sinuille onnea ja menestystä siinä asemassa, joka minun kohdalle sattuessa ei varmasti olisi se kukkula, josta julistaisin suomalaisten sosiaalisuuden osoituksien olevan ääri sitä tai tota.

Kansakunnan yhtenäisyydestä juhlapuhujien ei pitäisi nimitellä kansakunnan puolestapuhujia millään ääri-nimellä.

Toisaalta, on tietysti ymmärrettävää, että juuri ne, jotka eivät halua suomalaisten olevan yhtenäinen kansa, eivät voi mitään sille, että he pakonomaisesti nimittelevät suomalaisuuden puolesta puhujien olevan vähintäänkin saatanasta.

Ilman vaalisalaisuuden rikkomista kenenkään valituksi tulleen ei pitäisi ikinä nimitellä äänestäjäkuntaa yhtään millään tavoin. Se on ilman muuta katsottava raskaiden asianharojen vallitessa eritttäin suureksi rikokseksi, kun valituksi tullut alkaa luokitella äänestäjiä hyviksiksi ja pahiksiksi. Tietysti, minua se ei voi millään tavoin haitata, millä hiton nimikkeellä minua kutsutaan, koska ihminen on tervejärkinen vain silloin, kun puheet eivät voi loukata häntä. Sen sijaan säälin pitää kohdistua vain niihin, jotka haluavat jakaa kansakuntaa.

tiistai 3. joulukuuta 2024

Susilla ei ole oikeutta itsepuolustukseen

 Diktaattorien mukaan muilla ei ole oikeutta puolustaa itseään. Metsästäjien mukaan susilla ei ole oikeutta puolustaa itseään, kun diktatooriset pyssysankarit vaeltavat metsissä ja jäljittävät puudeleidensa avulla susia. Jos sattuu, että metsästäjän puudeli saa köniinsä sudelta, niin metsästäjä-parka parkuu siitä muille metsästäjille kuin Putin konsanaan, jotka soittavat iltapuudelin toimittajalle ja itkussa suin julistavat, miten susi on peto, kun se hyökkäsi heidän viattoman puudelinsa kimppuun, vaikka se on diktatorimaisesti kielletty, että susi ei saa puolustaa itseään.

Heippa kukkuu. Miten olisi, jos metsästäjät laittaisivat kaukasiankoiran metsään, niin se tulisi susi suupielessään takaisin.. Ainiin, mutta silloin metsästäjiltä jäisi se tappamisen ilo kokonaan pois.

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Taiteettoman ihmisen testamentti

 Mielestäni on erinomaista, miten innokkaasti ihmiset maksavat jopa monta kymmentä euroa pääsymaksua museoihin päästäkseen katsomaan seinille teipattuja banaaneja, tai seinälistan vierelle tiputettuja silmälaseja. Ooh ja aah, kuullaan maksavien katsojien huokaisevan, joka huokaisu on tietysti hyvin ymmärrettävää, koska joku ulkopuolinen ei tosiaan voi tietää, huokaisevatko maksaneet The Museon kuluttajat pettymystään vaiko ihastustaan siitä, että banaani mätänee seinällä, koska kaupan hedelmätiskillä itseään suuresti kunnioittava museoiden ja banaanien kuluttaja huokailee, miten kauppiaat ovat kapitalistiroistoja pitäessään vähän mustuneita banaaneja myyntitiskillä.

Oman kappaleensa tähän kirjoitukseen ansaitsisivat myös erilaiset tyhjät taulut tai satoja tuhansia euroja maksaneet värilliset laatikot, puhumattakaan siitä, kun taiteeksi voidaan väittää jopa kuran heittämistä seinälle tai luonnontieteellisesti ruostunutta rautaa. Taiteellisuus on todellakin kehittynyt suurenmoisiin sfääreihin, joiden korkeutta on mahdotonta määritellä siitä, mitä se oli Babyloniassa ja muinaisessa Egyptissä. Ja hyvä niin, koska taiteen kehittymisen suunnasta saadaan tieteellistä tietoa siitä miten tiede on kehittynyt muinaisuudesta täysin siihen suuntaan, mihin sitä silloin jo muinaisuudessa kehitettiin, kun taasen taiteilijoilla ei todellakaan ole mitään kosmoksen määräämää suuntaa, mitä kohden taiteellisuutta pitäisi kehittää.

Luonnontieteilijöillä ei ole mitään vapautta väittää luonnosta mitään sellaista,  mikä ei kuulu luomakuntaan ja kosmoksen perusrakenteeseen.

Sen sijaan taiteilijat yrittävät kaikin tavoin todistella, että ihmisen mieli ei ole osa luontoa, joten siksi taiteilijat katsovat, että heidän ei tarvitse lainkaan välittää mitään taiteen mielellisyydestä ja kauneuden yhteydestä kaikkeen muuhun tosiolevaan. Taiteelta puuttuu tieteeseen olennaisesti kuuluva teoreettisten käsitteistöjen itsensäkorjailu lähemmäksi sitä, mikä on ikuisesti totta.

Uskontojen uskomuksia rajoittavat sentään teologit ja filosofit ja luonnontieteen edistyminen, mutta 1900 luvulle tultaessa taiteilijat katsoivat, että heidän ei tarvitse tekemisissään noudattaa sen paremmin järkeä kuin etiikkaakaan. Taiteilijoiden ainoa ihanne on pelkkä järjettömyys, joka on luisunut hulluuden ulkopuolelle jo kauan sitten, ilman mitään järkeä.

Koska en voi tunnistaa olevani sen koommin uskovainen kuin ateistikaan, enkä ole tiedemies yhtä vähän kuin taiteilijakaan ja politiikkakin on minusta pelkkää huutamista, niin kaikesta siitä huolimatta tai juuri siksi rakensin Pohjois-Pasilaan Kivilinnan, Pasilan vanhan kaatopaikan päälle. Tiesin heti jo  ensimmäisiä kiviä pyöritellessäni, että olen lähinnä hullu, koska eihän kukaan täysijärkinen ihminen voi tuntea mitään muuta kuin hulluutta, jos hän pyörittelisi kiviä hylätyn kaatopaikan päällä.

Näinä kuukausina Pasilan Kivilinna lakkaa olemasta, koska museon seinällä mätänevä banaani on arvokkaampi nykyihmiselle kuin muotoonss artikuloidut ikuisuutta heijastavat kivet. Älkää vaan käykö katsomassa Pasilan Kivilinnan viimeisiä päiviä, koska te arvostatte museon seinille teipattuja järjettömyyksiä ziljoona kertaa enemmän kuin kaupan hedelmätiskillä lojuvaa hyvin kypsää banaania, tai kaatopaikalle perustettua Kivilinnaa.

Mädätköönsä suurenmoisten taiteilijoiden teokset jatkossakin museoiden seiniltä juuri niiden kuluttajien näkömuistiin räkäistyinä limanuljaskoina, joita he eivät pysty poistamaan näkömuistinsa videotaululta, vaikka heille museoiden väliajoilla näytettäisiin näytönsäästäjän tavoin ikuisuutta kohti kurkottavia liikuttavia teoksia, kuten antiikin taide - tai Pasilan Kivilinna.

PS. Tuosta banaanitaiteesta vielä sen verran, että kun asuin Kivilinnassa, niin mieliruokaani olivat hyvin kypsyneet banaanit, joita sain kauppojen jäteastioista ja erityisesti Kauppatorin kahdelta hyvin suurelta jätelavalta, ajalta ennen kuin niiden tilalle tehtiin maanalaiset säiliöt. Kaupasta ostin lähinnä vain kauraryynejä ja kotona Kivilinnassa sitten survoin banaania ryyneihin ja avot, hyvää oli. Alla on kaksi kuvaa Kivilinnasta vuodelta 2003. Asunto oli noin 3x3 metriä, eli aivan riittävän iso ihmisen pesäksi.




tiistai 26. marraskuuta 2024

Suomalaisia, onko heitä?

 Onko olemassa enää yhtään nuorta, jolle ei ole määritelty jotain psykiatrista diagnoosia? Vieläkö on nuoria, jotka eivät itse halua itselleen muuta luokittelua kuin suomalaisuus?

Kuulostaa siltä, että nykyään aadeehoodee on joku kansallisuus. Luultavasti aspergeriläiset saattaisivat kokea, ettei suomalaisuus ole heitä varten, vaan he käyvät kauppaa aadeehoodeelaisten kanssa siitä, kenen diagnoosilla saa kiskottua enemmän etuoikeuksia suomalaisilta.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset mittailevat ihan liikaa itseään ja vertailevat itseään muihin, ja jos he huomaavat olevansa erilaisia nuoria, niin he haluavat itselleen jonkun korvien välisen diagnoosin. Koska pelkkänä suomalaisena oleminen on kauhia asia, koska sehän merkitsisi sitä, että kansakunta olisi yhtenäinen, ja yhtenäinen kansa on kirosana liberaaleille ja muille wokettajille.

Yksilöllisyyttä korostava wokeismi ei siedä ihmisten erilaisuutta kuin vain siten, että erilaisuus on määritelty sairaudeksi.

Aamulehti, 28.11. 2024: "Huoli suomalaisten nuorten matematiikan taidoista leviää".

 Jos ois valtaa niin kuin on mieli, niin laittaisin kaikki outoja tuntemuksia kokevat matematiikkaretriitille,  metsään. Sillä uskon vahvasti siihen, että looginen ajattelu ei voi onnistua, jos ihminen ei osaa itse laskea edes yksinumeroisia lukuja peruslaskutoimituksin. Tekoäly tai kännykän laskin ei voi antaa ihmiselle johdonmukaista ajatusta, vaan loogisuuden on kummuttava ihmisen omien aivojen syvyyksistä.

Uskon vahvasti siihen, että johdonmukaisesti ajatteleva nuori ei voi lähteä kaikenmaailman lääkekauppiaiden ja psykiatarien kelkkaan. Mutta miten voitaisiin saada lapset ja nuoret ajattelemaan loogisesti, kuten että kaksi ykköstä yhteensä onkin kaksi. En yhtään tykkää siitä, että ihmisiä opetetaan sellaiseen henkeen, että matematiikka kuuluu vain neropateille.

maanantai 25. marraskuuta 2024

Naisten vapautuminen meni jo

Heti alkuun sanottakoon, että miehen ja naisen roolileikeissä ja identiteeteissä on aina ensisjaisesti  ollut kyse ihmislajin lisääntymisestä. Vasta toisena on valta, jota suurennellaan typerillä ajatuksilla kaikkivaltiaasta Jumalasta, jota pitää palvella. Mutta, kun Euroopassa naisten vapautuminen uskonnollisten miesten kahleista alkoi Keskiajalle tultua, niin naiset saivat paljon sellaista vapautta, jota tapasäännöt ja uskonnot eivät suoneet miehille.

1950-luvulta lähdettäessä miehet alkoivat myös saamaan vapautta, mutta naisille sitä silti jaettiin enemmän. Jossakin vaiheessa, varsinkin Pohjolan naiset, olivat jo saavuttaneet sellaisen tasa-arvon, joka ylipäätään voisi vallita kahden fysiologisesti erilaisen lajin välillä, jotka voivat saada lisääntymiskykyisiä kakruja. Naiset eivät kuitenkaan tajunneet sitä, koska  kukaan ei koskaan opettanut naisille edes siniaaltoa, varsinkaan amplitudiltaan vaimenevaa aaltoa, joten kun naisten oikeudet nousemistaan nousivat aallonpohjasta, niin yhdessä historian hetkessä naisten oikeudet ohittivat miesten oikeudet ja miehille jäi lähinnä vain velvollisuuksia.

  • Naiset eivät välittäneet mitään siitä, että he olivat jo tasa-arvoisempia kuin miehet, koska naiset keskenään supisevat, että matematiikka ja looginen ajattelu on niin vaikeaa, niin hemputin vaikeeta, että he jättävät tieteen ja teknologian lähinnä miehille. Naiset saivat päähänsä, että heidän pitää alkaa taistella jopa sellaisen seksuaalisuuden puolesta, johon  matematiikan lisäksi ei saa lainkaan kuulua lisääntymisvelvollisuudetkaan.
  • Mielellään naiset silti himoitsevat miesten keksimiä leluja, kuten ennen muinoin kullankaivajien ja kultaseppien kultakoruja, jopa niin kovasti, että he nykyisin tappelevat, kuka heistä saa itselleen miehen, joka kustantaa hänelle kaikki. Eikä siinä kaikki.
  • Miten usein naiset ovatkaan lähetelleet rakkauskirjeitä vankiloihin kaikkein raaimmille miehille. Siinäkään ei ole yhtään mitään järkeä, koska sekin on puhtaasti lisääntymisvietin sanelemaa toimintoa, jolla nainen yrittää saada seksilelukseen parhaimman mahdollisen genomin.
  • Nykyään naiset ovat jo niin tasa-arvoisia, että he tappelevat keskenään, kuka heistä saa seksilelukseen kaikkein löllöimmän kirkujan, joka ei osaa hoilottaa kuin korkeintaan paria sanaa, hirvittävällä rummutuksella. Naiset ovat totta tosiaan saaneet itselleen halujensa yhteiskunnan, missä yksioikoisuus on korvannut runollisuuden, missä helvetinmoinen meteli ja kiljunta on korvannut harmonian ja hiljaisuuden.

Samaan aikaan miehet kokivat valtavaa identiteettikriisiä, kun naiset palvoivat kirkuvia ja sekopäisesti käyttäytyviä artisteja, jolloin miehiltäkin kesti parikymmentä vuotta ennen kuin he alkoivat huomata, että miehet eivät voi pelata wokettaja-naisten peliä, koska tasa-arvon ylittäneet naiset eivät välitäkään ihmissuvun lisääntymisestä tuon taivaallista.

Kuuskyt-luvun vapautumisessa voisi kuvitella olevan kyseessä lähinnä se, kun naiset alkoivat parveilla tanssilavojen reunoilla eniten silloin mitä kiljuvammin poikaporukka kiljui falsettisesti, jolloin naiset tajuttomasti halusivat uskoa, että lavalla on tyttöporukka kiljumassa, varsinkin, kun poikajengeillä oli pitkät letit ja meikatut silmät. Josta seurasi se, että pojat alkoivat uskoa saavansa pillua sitä paremmin mitä enemmän he pehmoilevat. Siinä lapsettomuuden on seuraus ja siinä on sen syy, kun falsettimaisella äänellä kiljuvat naiset haluavat Afrikan Suomeen.

 Naiset halusivat sellaisen tasa-arvon, varsinkin seksuaalisuuteensa, että he haluavat lisääntyä vain tuottamalla kehitysmaista itselleen leikkikaluja omiin irvokkaisiin seksistisiin  tarpeisiinsa, rehellisten miesten kustannuksella, tietysti, koska naiset lapsettomuuteen ihastuneina eivät halua edes ylläpitää oikeita arvoja.

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Ihminen on mieliavaruuden laululintunen.

 Avaruus on Jumalan hengitysilmaa. Mieli on Jumalan päivätajunta. Ihmislapsi on kuin linnun poikanen, joka pomppii ja törmäilee opetellessaan lentämään ilmakehässä. Mielen avaruus on ihmiselle samaa mitä ilmakehä on linnuille. Ihmisten pitäisi opetella lentämään mieliavaruudessa, mutta miten he voisivatkaan oppia sen taidon, kun aikuisetkin haluavat vain törmäillä ja säntäillä päättömästi mielen pilareita ja seiniä päin, 

Ihmislapsi pääsisi kokeilemaan mielensä siipiä, kun vain hänelle opetettaisiin edes logiikan alkeita. Mutta kun ihmiskunnasta puuttuvat mieliavaruuden kondorit ja albatrossit, jotka ihmislapsien yläpuolella liitelisivät uljaasti kaikkien uskomusten, ideologioiden ja aatteiden yläpuolella.

Ihminen ei voi nähdä suurenmoista mielenmaisemaa, kun hän uskoo puolueiseen, diktaattoreihin, pappeihin, ateisteihin, poliitikkoihin, köyhiin, rikkaisiin,... Kaikki sellaiset asiat ovat mieliavaruuden rikkaruohoja, joista ihminen ei pääse irti ellei hän ole valmis lentämään niin sanotussa omassa mielessään, joka ei kuitenkaan ole ihmisen mieltä, vaan se on osa Jumalan paikallista mieltä. Kun ihminen päästää irti opillisuudesta ja uskomuksista, niin vasta silloin hän voi kokea jotain samaa, jota hän koki viimeksi pienenä lapsena, eli vapauden tunteen, vapaus kaikista uskomuksista.

Aikuiselle ihmiselle uskomuksista vapautuminen voi olla kauhistuttava asia, koska silloin hän on kuin linnun poikanen, jonka pitää nuosta omille siivilleen, jotta se pääsisi kokemaan lajilleen tyypillisen elämän.

lauantai 23. marraskuuta 2024

Jolle paljon on annettu siltä paljon vaaditaan

 Ajatuksia Kolmannen Maailmansodan jälkeiselle ajalle .

 Neron ja tyhmän ihmisen välillä ei ole suhteellisesti ottaen mitään eroa, koska molemmat joutuvat omalla tasollaan ponnistelemaan yhtä lujasti. Sitä kutsutaan tasa-arvoksi. Se ei taasen ole tasa-arvoa, että Johtajiksi valittujen ei tarvitse millään tavoin ponnistella, vaan kaikki tarjotaan heille ilmaiseksi kermalla kuorrutettuna, ja vain siitä hyvästä, että Johtajat tekevät kaikkensa pitääkseen muut typerien uskomustensa kannattajina ja lopultakin vain tykin ruokana.

Ihmiset ovat varsin kummallisia. He mieluummin antavat surman suuhun miljoonittain aikansa parhaimpia ja terveimpiä geenejä kuin mestaisivat niitä johtajiaan, jotka vaativat elämänsä parhaassa kunnossa olevia uhraamaan kaiken Johtajansa puolesta. Muutaman Johtajan henki on uskonnollisille arvokkaampi kuin satamiljoonaa nuorta miestä!

Kaikkein vähiten pystyn ymmärtämään niitä, jotka haluavat  pelastaa ns köyhien maiden ihmisiä Johtajiensa hirmuvallan alta, koska mihin tahansa heitä pelastetaan, niin varmaa on, että pelastettujen uudetkin johtajat ennemmin tai myöhemmin vaativat pelastettuja uhraamaan elämänsä vain sen takia, että Johtajat voisivat edelleenkin elää täysin idioottimaista elämää.

JOLLE PALJON ON ANNETTU ...

Tyhmänoloinenkin ihminen joutuu käyttämään suhteessa saman verran älyä omaan toimeentuloonsa, mitä joutuisi käyttämään kaikenmaailman "viisaat Johtajat". Jos vain ihmiskunnan älykkyysosamäärä nousisi edes himpun verran apinoita korkeammalle tasolle, niin lapsille opetettaisiin, että kukin taaplaa tyylillään, eikä kenenkään tyyli olisi parempi kuin kenenkään muun.

Jos Sinulle on annettu paljon, niin silloin olet idiootti, jos vaadit siitä hyvästä itsellesi useamman veronmaksajan maksamia veroja kuin olet valmis antamaan sellaiselle, joka joutuu ponnistelemaan älytäkseen edes sen vertaa, joka sinulle mukamas on itsestään selvää. Tasa-arvoa ei voi käsittää kukaan, joka vaatii itselleen enemmän, sillä jolle paljon on annettu ... 

Tasa-arvo on vain siinä, kun johtajaksi / edustaksi valittu ei vaadi itselleen mitään, jota hän ei antaisi kelle tahansa toiselle. Viisas johtaja ei koskaan käytä vähimmässäkään määrin hyväkseen yhden yhtäkään veronmaksajaa.

Ei ole epäillystäkään siitä, että kenen tahansa yksilön älykkyys riittäisi oikeissa olosuhteissa erittäin hyvin hänen itsensä ja perheensä elättämiseen,  Jos näin ei olisi, niin silloin valtion jauhoilla elävät psykologit ja muut asiantuntijat olisivat väittäneet, että ihmiset ovat tyhmempiä kuin metsän eäimet ja taivaan linnut, jotka pystyvät oman älykkyytensä avulla jatkamaan sukuaan ja lajiaan miljoonista vuosista miljooniin vuosiin.

Vain uskonnollinen ja poliittinen ihminen voi olla niin typerä, että uskoo oman hyvinvointinsa johtuvan vain valituista Johtajista -- jotka eivät itse kykene elämään päivääkään ilman palvelijoita ja miljoonia veronmaksajia, jotka kustantavat Johtajien kaikki mielettömimmätkin päähänpinttymät, kuten poliittiset ideat, uskonnolliset uskomukset, viholliskuvat ja muut möröt.

Kolmannesta Maailmansodasta eloonjääville annan kehotuksen, että mestatkaa armotta ja välittömästi jokainen Johtaja tai Johtajaksi pyrkivä, joka ei pysty elämään itsellistä elämää oman järkensä avulla. Sillä siihen pystyy mikä tahansa elukkakin, koska muutoin te ette ole mitään muuta kuin typerien Johtajienne tykkien ruokaa.

Yhteenveto. Jos Johtaja on teidän mielestä ansainnut helpon elämän, (ilmaiset asunnot, ilmaiset matkat, kulukorvaukset, kokouspalkkiot, jne) koska hänen ei tarvitse ponnistella yhtään sen lujemmin kuin mitä tyhmä joutuu ponnistelemaan, niin mikä on se syy, että teidän mielestä tyhmät eivät ansaitse tasa-arvoa?

Olet varsinainen riskinottaja, jolta puuttuu laskelmointikyky, jos valitset johtajaksesi sellaisen, joka ei pysty omalla älyllään tulemaan toimeen, joten miten kummassa voit uskoa, että sellainen johtaja pystyisi johtaamaan sinut mihinkään muuhun kuin tykin ruuaksi, koska joudut tyhmän johtajan uskomusten pauloissa luulemaan, että sinäkin voisit elää valtion jauhoilla, tarvitsematta lainkaan ajatella.

perjantai 22. marraskuuta 2024

Muslimien positiivinen diskriminaatio

Miksi vasemmiston mukaan kristittyihin turvapaikanhakijoihin ei muka saa soveltaa positiivista diskriminaatiota?

 Vasemmiston mukaan se on oikein asettaa vähemmistö etusijalla, eikä se siten voi olla vastoin tasa-arvolakeja. Paitsi silloin, kun Suomeen pitäisi saada muitakin pakolaisia ja turvanpaikanhakijoita, jotka eivät ole muslimeja. 

Miksi meillä on ylipäätään asetuksia positiivisuudesta? Miksi vasemmiston mukaan kristittyihin turvapaikanhakijoihin ei muka saa soveltaa positiivista diskriminaatiota, jos sitä saa soveltaa muslimeihin, jotka ovat enemmistö Suomeen tulevista ...?

tiistai 12. marraskuuta 2024

VC-paperia Kivilinnasta

 Alla olevaa ei ole koskaan kerrottu, mutta allekirjoittanutta ei laiteta.

Allekirjoittajan työrupeama :

 1960-luvun puolivälissä ensin valosarjojen tekijä, kun tuli laki traktorin peräkärryjen valoista.

Sitten traktoriasentaja, jonka aikana minut kurssitettin Fordin kurssikeskuksessa diesel- ja puoliautomaattivaihteistojen asentajaksi. Sinä aikana olin matka-asentajan (lähinnä Teuvo Nuorron) apurina, kunnes marraskuussa 1968 sain ajokortin Autokoulu Ilveksestä, Hatanpään valtatien varrelta, jonka jälkeen pääsin yksin kiertämään Hämettä traktoriasentajana, jonka työtehtäviis kuului niin 500, 1000, 5000 jne tuntien huollot, mutta myös syöttöpumnppujen, kytkimien jne korjaukset. Kullaasta Luopioisiin, Kurusta Ryttylään, Haastavimpia olivat traktorit, jotka olivat levinneet pelloille. Yksikin salaojakaivuri oli rikkoontunut jonnekin Vammalan pellolle ja sen saaminen omille tolpilleen oli kova juttu. Eräänä talvisena päivänä olin jollakin maatilalla, kun alkoi aivan hirmuinen lumimyrsky. Päätin silti lähteä takaisin Tampereelle, mutta ei aikaakaan, kun lunta tuli tielle siihen tahtiin, että auto vain jumittui. Pääsin verstaalle vasta aamuyöllä kovan lapioinnin päätteeksi. Aamuisin sitten työnjohtaja kertoi, kuka menee minnekin päin lääniä.

Autona oli ensin Ford Transit ja sitten uudempi fordi. Kuljun moottoritie oli juuri avattu ja kilpailtiin siitä, kun ajaisi nopeammin sen läpi Koivistonkylän verstaaalle. Vanhemmalla Fordilla pääsi nippa nappa yli 140 kymppiä, mutta uudemmat diesel Fordit tuskin pääsivät 130 kymppiin (Vertailun vuoksi kerrottakoon anekdoottina, että firman johtaja pääsi Ford Mustangillaan matkan (11km) noin viidessä minuutissa).

Traktorien jälkeen pääsin ilmastointiasentajaksi ja peltisepäksi. Kerrottakoon, että esimerkiksi Hotelli Ilveksen ilmastointi on suurelta osin minun tekemääni, kuten vaikkapa lääketehdas Starin Ruskoon tullut uusi lääketehdas. Sitä ennen olin purkamassa ilmastointihormeja vanhassa Starin tehtaassa, nykyisen Yliopistonkadun ja Åkerlundinkadun kulmassa. Voi että sitä hotapulverin määrää, joka putkista levisi ilmaan, kun tiputimme hormeja lattialle. Siihen aikaan mitään suojaimia ei tarvinnut käyttää... Ensimmäinen kohteeni oli kuitenkin Opiskelijankatu yksi. Haarlan paperitehdas, Lielahden sellutehdas, Kolhon Ikilevytehdas, Sarankulmaan valmistunut Aamulehden tehdas ja Instrumentarium ja lukemattomat asuintalot ja rivitalot, Ikaalisten Kylpylä, konttorit ja pienemmät tehtaat. Kaikki on tuttua...

Samoin olin tic-hitsarina, kun PV:n myrkkykaasulaboratio tehtiin. Se sama laboratoria, joka hieman myöhemmin sai kuuluisuutta, kun se sai analysoitavakseen Persianlahden sodassa käytettyjä taistelukaasuja... Kuten matka-asentajana sain kokea erilaisia sääilmiöitä, niin ne eivät olleet mitään, mitä sain kokea ilmastointiasentajana. Muistan eräänkin talvisen päivä, kun Pyynikin Rollikkahalliin tehtiin uusi akkuhuone, jonne piti laittaa ilmastointi ja katolle imuri. Imurin asennus ja sen piipun pellitys piti tehdä Näsijärveltä puhaltavassa myrskytuulessa. Pakkastakin oli aivan kiitettävästi.

Toinen ääripää löytyi Lielahden sellutehtaan soodakattilan alta, missä hommia piti tehdä 80 asteen lämmössä. Vuorivilla ei ole muutenkaan kiva käsitellä, mutta paljon kivempaa kuin uunissa. Oltiinhan me yksi kesä Rauman tehtaan voimalaitoksessa kipsaamassa valtavan suuria sähkömoottoreita. Se oli siihen aikaan, kun Björn pelasi Wimpledonissa. Satamasta haettiin stlolisnajaa... Sieltä taidettiin päästä  Ylämyllyn varuskuntaan, kun ensin tehtiin pieni matka Kuoreveden Hallin lentokonehangaariin... Tyksin äidinmaitokeskuksen autoklaavin luota päästiin päivittäin ruokatunnilla maistuvan pinaattikeiton äärelle... Siellä opin ensikerran, että ilmavirran nopeus kerrottuna pinta-alalla on yhtä kuin kuutiota tunnissa...

lmastointihommiin kuului ilmastokoneiden asennuksien lisäksi  myös venttiilien ilmavirtamittaukset. On vaikea sanoa, missä en olisi ollut mukana ilmastointiurani aikana, joka päättyi vuonna 1986, kun iltalukion jälkeen pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon fysiikkaa. Sain sitä varten 10000 markan stipendinkin. 60 opintoviikon jälkeen päättelin, että kursseilla oli minua paljon etevämpiä opiskeliijoita, joten vein ATK-luokkien magneettiavaimen yliopiston toimistoon ja pakkasin tarpeellisiksi katsomani tavarat Tampereelta tuomaani Helkama Flying Finn pyörän päälle ja lähdin polkemaan. Sen vuoden alussa Suomi otettiin ns. Schengen sopimukseen, joka tarkoitti sitä, että ajattelin polkea jonnekin Välimeren tienoille. Mutta kesä 1995 oli huikaisevan lämmin ja pitkä, joten syksyn alkaessa tulla, olin yhä Suomessa ja koditon.

Yövyin teltassa pitkin Helsinkiä, kunnes Pihlajamäen kalliolla teltassa heräsin aamu viideltä räjähdykseen. Poljin kaupungille ja asematunnelin Makissa luin lehdistä, että valmisteilla oleva poliisitalo oli yritetty räjäyttää. Illan tullen päätin sitten mennä Pasilaan katsomaan juttua -- ja päädyin Hakamäentien ison sillan alle yöpymään yöksi. Aamulla sitten katselin tarkemmin lähistön pusikkoa ja arvelin, että olisin siellä näkösuojassa. Mutta syksy alkoi käydä päälle, eikä enää oikein huvittanut kasata märkää telttaa, joten päätin rakentaa tehtan päälle jonkinlaisen katsoksen. Harkimon hallia alettiin silloin rakentaa ja sen tiellä oli Pikku Pasila niminen alue, jonka talojen kellareista sain erittäin hyvää puutavaraa.

Yhtenä iltana olin taas hakkaamassa lautoja, joskus kymmenen aikaan, kun oli jo pimeää. Olin juuri silloin mökkini katolla, kun kuulin vierestä huutelua. Silloin tutustuin VR:n autokorjaamon päällikköön, Kössiin, joka sitten auttoin minua kuljettamaan Pikku Pasilasta erään miehen asuntovaunusta Porin Matin, josta maksoin hänelle sata markkaa. Se oli ikimuistoinen yö sekin sillä oli nimittäin kuutamoyö, kun kottikärryille haimme parisataa kiloisen Porin Matin. ja jätimme sen koijani oven eteen.

Sitten seuraavana päivänä tapahtui niin, että kaaduin pyörällä ja molemmista käsistä murtui luita. Vasemmasta kädestä törrötti yksi luu, kun kävelin Kössin asuntovaunulle. Onneksi hän oli kotona, joten Kössi vei minut Töölön tapaturma-asemalle. Parin päivän jälkeen lääkäri ehdotti, että voisin mennä Koskelan sairaalaan. Mutta koska olin juuri saanut oman taloni valmiiksi, niin kieltäydyin ehdottomasti ja sanoin, että menen metsään.

Mutka tuhopolton jälkeen. 
Pelon sekaisin tuntein illan tullen pääsin takaisin ns Puolen Hehtaarin metsääni, missä minua ovella odotti Porin Matti, ja sisäpuolella minulla oli veljeltäni, Tampereelta edellisviikolla hakemat 160 millin haponkestävät putket ja kaksi 90 kympin mutkaa. Minulla oli oikeassa kädessä näkyvissä vain pekalo ja sormen päät. Niillä sitten heijasin Porin Matin sisälle ja työnsin hormit kohilleen ja ei sitten muuta kuin tulta pesään.

Tuleva talvi oli erittäin kylmä. Olin laittanut seiniin kaksinkertaiset lankut, mutta yksi seinä oli jäänyt vähän niinkuin vaiheeseen. Iltaisin hekutin kaminan ja sitten laitoin itseni kiepiksi sen viereen. Sinä talvena nousin joka aamu aikaisin ja Ilmalan junaseisakkeelta pääsin junalla keskustaan. Minulla oli tapana mennä aamukahveille Asemantunnelin Makkiin, mihin tuli myös tähtitieteen assistentti, jonka kanssa meillä oli jo vuosia ollut tapana tavata toisemme siellä. Sitten sinä talvena, ennen joulua, muuan nainen tuli Makissa kysymään, mitä minulla kuuluu. Hän tietysti näki kipsatut käteni. Kerroin, että asun metsässä ja että käyn pesulla vessoissa. Hän sitten sanoi, että voisin tulla hänen asuntoon Roihuvuoreen, niin hän voisi auttaa minua. Satuin jostain syystä lupaamaan, että joo. 

Niinpä kävin Riitan luona, joka paljastui Matti Markkasen vaimoksi. Käyntini Riitan luona loppuivat siihen, kun erään kerran sinne tuli myös Taavi Kassila. Kun kerroin Kassilalle, että olen tehnyt kotini metsään, niin sain kuulla kunniani ja että olen siksi rikollinen. Niinpä jätin Riitan ja pienen Sakari-poikansa ja unohdin heidät. Sitten vuosituhannen vaihteessa tapasin Riitan uudelleen Lasipalatsin Kaapelikirjastossa, missä hän oli Mattinsa kanssa ja kertoivat, että muuttavat Espanjaan. Toivotin molemmille paljon onnea.

Hieman sitä ennen muuan lähes lähes 90 vuotias sodassa vatsaan vaikeasti haavoittunut sotaveteraani, joka oli osallistunut vuosien ajan minun ja assistentin aamukahveihin, oli vaatinut, että hänen pitää päästä käymään luonani metsässä. Se oli juuri hän, joka sittemmin soitti Hannu Karpolle, että siellä Pasilan metsikössä...

Karpon ohjelman jälkeen Helsingin Elokolon toiminnanjohtaja löysi minut ja vaati, että minun pitäisi tulla Elokoloon. Siitä on nyt lähes neljännes vuosisata ja käyn edelleen joka päivä Elokolossa, vapaaehtoistyöläisenä. Matti Markkanenkin tuli Espanjasta joskus vuonna 2008 ja me tavattiin uudelleen Hakaniementorilla, kun siellä vietettiin Asunnottomien yötä. Sen jälkeen Matti alkoi käydä säännölllisesti Elokolossa aina pois menoonsa saakka. Nykyään olen Elokolon ohessa myös polkupyöräilijä, kesäisin kuvaan dronella, action kameroilla ja puhelimilla ja teen niillä videoita.

Suvaitsevaisuuden ydin on ateismi

Atetismi taasen on puhdasta suvaitsemattomuutta . 

 En minäkään tykkää kaikista mielipiteistä, mutta en sentään mielenvikainen ole, että vaatisin väärien uskomusten kuuntelemisesta rahaa veronmaksajilta, koska mielestäni 1500 olisi jollekin kova kuukausipalkka, jostain hyödyllisestä työstä.

En usko, että loukkaantuminen vaatii ihmiseltä aivotyötä, ajattelua. Päin vastoin, ihminen loukkaantuu, kun hän ei ajattele. Varmaan monet lukijat kokivat loukkaantumista luettuaan edelliset lauseet.
Suvaitsevaiset voivat siis olla todella onnellisia, kun nyt veronmaksajat joutuvat kaiken muun hyysäämisen lisäksi maksamaan ihmisille siitä, että he ovat tyhmiä.

Vain ateistinen, anteeksiantamaton, mieli voi säätää lakeja, joidemn avulla yhteisistä veroäyreistä korvataan tyhmyyttä ja anteeksiantamattomuutta, eli lait julistavat, että ihmiset eivät saa olla toinen toisille armollisia.
Tänään mediassa: "Ateistien ja muiden suvaitsevaisten suuri suunnitelma paljastui". Ateistit haluavat uskovaisten valuvan ateistien leiriin, jotta yhteiskunnassa uskovaisille niin tärkeä ominaisuus kuin anteeksianto vähenisi ja lopulta häviäisi tyystin.
Viime viikolla jo saatiinkin esimakua, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnasta tulee täysin suvaitsevainen, jolloin se on oleva myös täysin anteeksiantamaton.

Suvaitsevaiset ovat nyt varmaan hyvin tyytyväisiä itseensä, kun he ovat saaneet suomalaiset ryhmittymään omiin pulloihinsa, ja jos joku vahingossakaan eksyy toiseen pulloon, niin suvakit ovat välittömästi parkumassa kunnon veronmaksajilta korvauksia...

Jumal-uskonnon vaihtaminen tunteellisuudeksi on saanut aikaan sen, että ihmistä on tullut vain valittajia. Sillä ihmiset eivät puhu itsestään silloin, kuin kehossa ei tunnu miltään, kuten esimerkiksi ihminen ei höpötä hampaistaan, kun ne ovat terveet. Tunnehöpinät johtuvat siitä, että ihmiset luulevat olevansa sairaita.

PS. Jeesus ei muuten koskaan opettanut, että ihmisten pitäisi vaatia anteeksipyyntöä. Hän opetti, että ihmisellä tulisi olla anteeksiantava mieli, jolloin sellainen ihminen ei voi edes ajatella loukkaantuneensa. Jopa uskontojen teologia lähtee siitä, että Jumalalla ei ole anteeksiantava mieli, vaan Hän vaatii ihmisiltä hyvitystä, anteeksipyyntöä. Eli, teologit opettavat, että Jumala on ateisti.

lauantai 9. marraskuuta 2024

Lapset eivät saa vaihtaa uskomuksiaan

 Suvakkien mukaan lapsen kuuluu loukkaantua, jos koulussa tai luokkaretkellä kuulee jokun toisen uskonnon nimisanoja. Yleensä ja suoraan sanottuna aina vain ateisti- tai muslimiperheen lapsen kuuluu loukkaantua. Mitä se loukkaantuminen tekee lapselle itselleen? Esimerkiksi sitä, että lapselta viedään pois tilaisuudet AHAA-elämyksiin, jotka aikuisille tarkoittaisivat uskomuksen vaihtoa tai ainakin tilaisuutta takin kääntöön.

Pienet lapset eivät siis lain mukaan saa vaihtaa uskomuksiaan, vaan jos jota kuta lasta kohtaan on tarkoitushakuisesti tai vahingossa kohdistunut yleismaailmallisia käsitteitä, niin Suomen lain mukaan lapselle tulee antaa siitä hyvästä jopa tuhansia euroja, jotta lapsi oppisi syvemmin uskomaan, että vain hänen lapsenuskonsa on ainoa oikea totuus.

Kun lapsi on kokenut suurta tunnetta siitä, että joulupukki ei olekaan totta, niin sellainen pikku nyyhkyttäminen ei haittaa lapsen vanhempia lainkaan, vaikka juuri he ovat tienneet, että he ovat vain valehdelleet lapselle joulupukista. Sen sijaan uskonnolliset vanhemmat ovat päättäneet, että toista kertaa lapsi ei saa kokea uskonnollisia pettymyksen tunteita, joten vanhemmat haluavat varmistaa lapsen uskonnollisen orjuuden vaatimalla, että hänen kuuluu kuuluvasti ja näkyvästi loukkaantua, jos hän kuulee käsitteitä tai nimisanoja, jotka eivät kuulu ateismiin tai muuhun ainoan ainoan oikean uskonnon käsitteisiin ja nimistöihin.

Ennen kouluikää lapset pitävät omia vanhempiaan lähes jumalina, jolloin mikä tahansa tarina uppoaa totuutena lapseen, koska lapsilla ei ole tietoa mistään muusta. Kun tai jos lapsi pääsee kouluun, minkä tehtävä on neutraalisti kertoa niin luonnontieteistä kuin uskonnoistakin ja niiden nimekkäistä henkilöistä (kuten esim. Einstein, Jeesus, Newton,...), niin lapsi alkaa itse muodostamaan mielikuvaa siitä maailmasta ja sen uskomuksista.

Sitten tapahtuu yhä useammin niin, että vanhempi astuu lapsen eteen ja julistaa ankarasti, että hänellä, lapsella, ei ole edes lupaa kuulla kuin vain vanhemman uskunnollisia uskomuksia. Lapsi siis pyritään pakottamaan siihen tilaan, että häneltä viedään pois oma arviointikyky siitä, mikä uskonto, uskomus tai totuus olisi juuri hänelle itselleen mieluinen. Fanaattiset uskovaiset (kuten ateistit, suvakit ja muut kivikauteen jämätäneet)  kieltävät lapsilta mielipiteen vaihtamisen, joka voisi tapahtua vaikka silloin, kun lapsi pääsisi oopperaan.

Kaikkein surkeinta asiassa on se, että kaiken sortin kommunistit ovat säätäneet lakeja, joiden mukaan lapsia ei saa asettaa sellaiseen tilanteeseen, jolloin hän, lapsi-ihminen, itse voisi pohtia vanhempiensa opettamia uskomuksia ja niiden todenperäisyyttä.

Laissa on rivien väliin kirjoitettu vain yksi poikkeus, että lapselle saa kertoa mitä tahansa joulupukista, ja jos lapsi niiden perusteella päättää lopettaa uskomuksen joulupukkiin, niin keltään ei siinä tapauksessa voida vaatia miljoonakorvauksia siitä, että lapsen uskomuksiin on vaikutettu mitä kamalimmalla mahdollisella tavalla, eli lapsi on ihan itse saanut tietoonsa tulleiden seikkojen perusteella lopettaa uskomuksen joulupukkiin, joka ei voi olla vähemmän paha asia, kun kepulainen siirtyy persuihin!

Suomen lain mukaan lapselta on kielletty uskonnon vaihtaminen toiseen.

Suomen lain mukaan lapselle pitää maksaa jopa miljoonia euroa, jos hänen ainoan oikean totuuden uskomukseensa on vaikutettu vaikka ihan epähuomiossa, koska lapsi, ikään katsomatta, voi kokea, että häntä on yritetty käännyttää pois ainoasta oikeasta totuudesta.

Laki julistaa, että lapsi pystyy jo vauvaiästi asti luotettavasti ja perustellusti pitämään vanhempiensa uskomuksia ainoina oikeina uskomuksina, pois lukien uskon joulupukkiin. Sen sijaan laki sanoo, että lapsi ei ennen viittätoista ikävuottaan ei pysty itse luotettavasti tietämään oikean ja väärän eroa, jolloin joku voisi kuvitella, että lakeja ovat säätäneet lähinnä sellaiset, jotka yhä vielä kärsivät siitä, kun heille selvisi, että joulupukki ei olekaan totta. Joku voi miettiä, että uskontojen syvin olemus on siinä, että luotetaan ihmiseen, mutta lapseen ei voi luottaa, koska vapaan tiedonvälittämisen maailmassa lapsi voisi itse päättää, mihin uskoa, eikä hän vaatisi takinkääntämisestä keltään yhtään yhtään mitään.

Luulen, että yhdelle lapselle haluttiin maksaa maltaita uskomuksiin vaikuttamisessa, koska nyt kaikki kommunistitkin voivat vaatia miljoonia, jos he kuulevat kokoomuslaisten puheita. Tätä ennen kaikki kommarit ovat pystyneet ihan itse sulkemaan korvansa talouden totuuksilta.

Yhteenverto: Lapsilta pitää viedä mahdollisuudet kuulla muiden uskontojen nimisanoja, koska lapsi voisi pitää niitä sanoja avainsanoina, joka saisi hänet paremmin tutustumaan maailmalla vallitseviin uskomuksiin. Keskiajalla kuulemma poltettiin kirjoja, jotta aikuisilta estettiin pääsy tietoon. Nykyään lapsia ei saa päästää oopperaan, jotta lapset eivät saisi kuulla ateistien ja muiden uskovaisten  kiroamia nimisanoja.

Messias-oratorio ei ole uskontoa

 Pari päivää sitten ennakoin blogitekstissäni Jeesus-musiikki ei ole uskonnon harjoittamista,  ja sen kommenteissa, että "Uskomatonta, mutta totta! Ateistien mukaan lapset eivät saa mennä kuuntelemaan operettia, koska siellä saatetaan harjoittaa uskontoa."

No. Nysse sitte tapahtui: Helsingin Sanomat, 8.11. 2024: "Koululaisille suunnattu barokki­konsertti peruttiin uskonnollisten viitteiden vuoksi, järjestäjä sanoo – ”Olemme aivan puusta pudonneita”.

Odotan mielenkiinnolla sitä, kun Suomen kaupungeissa kailotetaan muslimien rukouskutsuja. Vasemmiston hyvin tietäen, niin sehän ei ole uskonnonharjoittamista, koska rukouskutsulla ainoastaan kutsutaan ihmisiä uskonnon harjoittamiseen.

Kaikki vasemmistolaiset laulut ovat ehdottomasti kiellettävä, koska niiden kuuntelijat joutuvat tahtomattaan harrastamaan kommunismia!

Suvakkien mukaan kaikki ne laulut, joissa mainitaan Jeesus, ovat uskonnon harjoittamista. Saman logiikan mukaan myös kaikki ne laulut, joissa mainitaan kenraaleja, ovat sodan harjoittamista. Kaikki ne laulut, joissa mainitaan noita, ovat noituuden harjoittamista, jne. 

perjantai 8. marraskuuta 2024

Empatia ei ole tunne

Empatia ei voi olla tunne, koska psykologit ja psykiatrit eivät pysty diagnosoimaan empatiaa tuntevia sairaiksi .  

Mitä enemmän valtio kouluttaa psykologeja sitä enemmän valtio joutuu ottamaan velkaa maksaakseen itsensä tunteville elinikäistä eläkettä. Autuas on se ihminen, joka ei tunne itseään.

Kun ihminen tuntee empastiaa, hän ei silloin kailota omia tunteitaan. Empatia blokkaa tehokkaasti omat tunteet syrjään. Mutta, nykyään nuorille lapsesta asti opetetaan, miten tärkeää on koko ajan tarkkailla oman kehon tuntemuksia. Ei mikään ihme, että puolet nuorista diagnosoidaan erityisherkiksi, aspergheriläisiksi, aadeehoodeeläisiksiu, jne. Miksi kukaan ei huomaa, että lapsia ja nuoria diagnosoidaan vain heidän omista tunteistaan itseään kohtaan., Kukaan ei koskaan ole joutunut syyttämään ketään mielipuoleksi siitä, että hän tuntee toisen tunteita, eli empatiaa. Empatiaa tuntevia on mahdotonta diagnosoida varhaiseläkkeelle. Haluan vielä nähdä sen ajan, kun psykiatrit keksivät jonkun tautiluokituksen empatialle; että ihminen on sairas, kun hän tuntee empatiatunnetta!!!!!

Ihminen on jo puolihullu, jos hän haluaa empatian sijasta kokea omia tunteitaan. Samoin kaikenmaailman psykiatrit, jotka ensin vaativat ihmisiä tutustumaan omiin tunteuisiin ja sitten, kun ihmiset ovat addiktoituneet tunteisiinsa, niin paikalla saapuu päälääkäri, joka julistaa liiallista itsetuntemusta kokevan olevan oikeutettu elinikäiseen työkyvyttömyyteen.

Samoin flowtilaa poteva ei voi koskaan joutua hullujen huoneelle, koska siinä tilassa ihminen ei koe mitään tunteita. Siis mitäh? Niin sanotussa Flowtilassa ihminen on täysin tunteeton! Tosi on. Luulisi, että psykiatrit kieriskelisivät tuhkassa ja höyhenissä, jos he ajattelivat, että ihmisellä voi olla täysin tunteettemia hetkiäkin, semminkin, koska kaiken maailman päälääkärit kokevat olevansa hyvällä asialla, mitä suuremman joukon ihmisiä he passittavat ennenaikaiselle eläkkeelle ja hullujen huoneisiin.

Kysymys kuuluu, miksi psykologiassa ei opeteta lapsille, että he välttyisivät omilta ahdistavilta tunteiltaan, jos vain he ensijaisesti käyttäisivät tunne-elintään empatian kokemiseen, tai flowtilan saavuttamiseen!

tiistai 5. marraskuuta 2024

Demokratian tasapeli

 Jos päädytään ratkaisemattomaan, jonka ratkaisuna olisi sisällissota, niin ehdotan, että tuloksena olisi duopresidentti

maanantai 4. marraskuuta 2024

Jeesus-musiikki ei ole uskonnon harjoittamista

 Lasten korvat eivät siis reagoi henkisesti, jos lapsi kuulee sanan jeesus puhekielellä, mutta auta armias, jos se sana lauletaan vaikka nelosen lauluäänellä!

Suomen lain mukaan kuka tahansa suomalainen saa joutua valokuvattavaksi tahtomattaan. Se sama laki sanoo myös sen, että kuka tahansa suomalainen saa joutua tahtomattaan kuulemaan mitä tahansa sanoja, joko puhuttuna tai laulettuna. Jo nyt on perkele sentään, mitä älykääpiöitä suomalaiset veronmaksajat joutuvatkaan elättämään. Vaadin palkanmaksun keskeyttämistä joka ikiselle filosofille, rehtorille, papille ja kansanedustajalle, kunnes Suomeen saadaan laki kaikista kielletyistä sanoista, kuten sana jeesus, jota ei saa laulaa edes korvamatona.

Olen syvästi pettynyt aikuisiin, jotka luulevat olevansa lainsäätäjiä, filosofeja, vasemmistolaisia, koulujen rehtoreita ym. Nimittäin, heistä yksikään ei näytä tajuavan, että esimerkiksi kahden ihmisen välinen keskustelu/väittely Jeesuksesta / Muhammedista / Buddhasta / jne on myös uskonnon harjoittamista. Kuka hiton idiootti on päättänyt, että vain virren veisuu on uskonnon harjoittamista, TÄH!

Erityisen vihainen olen heitä kohtaan, jotka saavat veronmaksajilta palkkaa siitä hyvästä, että heitä kutsutaan filosofeiksi. Tähän mennessä joka ikinen veroäyri, joka on maksettu kenen tahansa filosofin palkaksi, on sama kuin .... Tajuaako yksikään filosofi, että nyt kyseinen lapsi parka ei enää koskaan elämässä voi keskustella Jeesuksesta, Kekkosesta, islasmista, koska hän joutuisi välittömästi vaatimaan keskustelutoveriltaan miljoonia.... Voi helevetin helevetti, mitä saatanan typeryksiä.

Lapset eivät lain mukaan ole rikosoikeudellisessa vastuussa, joten miten kummassa lain mukaan lapset silti tietävät jopa absoluuttisesti, mikä on universaalinen totuus. Sillä uskontojen oikeaksi todistamiseen ei vaadita mitään muuta kuin infiniittinen kosminen ymmärrys. Jos joku lapsi pystyy loukkaantumaan verisesti siitä, että hän kuulee sanan jeeus, sointuvaisesti äännettynä, niin vastaavasti maailmassa on satoja miljioonia lapsia, joiden korviin sattuu, kun he kuulevat täysin kammottavaa hoilotusta ns. minareeteista kailotettuna.

Jos vain toimittajat osaisivat ammattinsa, niin he ilman muuta selvittäisivät, oliko lapsi loukkaatunut luterilaisesta laulusta siksi, että sen laulujat eivät yksinkertaisesti osanneet laulaa. Jos taasen kyseinen lapsi loukkaantui siksi, että hän tietää, mikä on totuus, niin silloin suosittelen,. että laista poistetaan rikosoikeudelliset ikärajat, heti, koska kyseinen lapsi on ennakkotapaus siitä, että lapset tietävät absoluuttisen totuuden, jonka mukaan Jeesus ei ole edes laulun arvoinen.


torstai 31. lokakuuta 2024

Ennustus ihmiskunnasta

 Aikojen alusta saakka erilaiset ryhmät ovat tehneet liittosopimuksia. Ennen Jeesusta liitoista suurimmat olivat aikansa supervaltoja, jotka sittemmin murenivat osiksi, jotka kuitenkin olivat suurempia kuin ne ryhmät, jotka perustivat liittokuntia. Sama liittoutuminen ja hajoaminen on aina ollut vallitseva kehityssuuntaus.

Liittokuntien, unionien ja allianssien syntymisen jälkeinen hajonta ei suinkaan ole koskaan merkinnyt paluuta menneiseen, vaan kun jokainen tehty liitto hajoaa, niin sen alkiot ovat suurempia kuin ne ryhmät, jotka loivat kyseisen liiton. Erityisesti suomalaiset voivat ymmärtää, miten pienet Suomenniemen heimot yhdistyivät sovussa tai pakosta kansakunnaksi, joka jaettiin lääneiksi. Jos Suomi hajoaisi, niin se ei enää voisi jakautua kyläkunniksi, vaan muutamaksi maakunnaksi, jotka pitkän ajan kuluttua joutuisivat yhdistymään uudestaan, mutta paljon suurempana ............

Meidän ajassa on jo nähtävillä, miten pienimuotoisten unionien, yhdistysten ja erilaisten alliansien määrä vain lisääntyy -- samaan aikaan, kun ihmiskunta haluaa purkaa entiset liittoutumat. Juuri näinä päivinä yli kaksisataa vuotias Pohjois-Amerikan liittokunta on hajoamispisteessään. Ihmisten ei tulisi pelätä USA:n hajoamista, koska siinä on kyseessä samat universaaliset puhtaan mielen voimat, jotka ovat aikojen alusta asti hajottaneet joka ikisen liittokunnan. Jokainen liitto, joka erottelee muita, on likainen. Tuo sama liittojen tuhoaminen tulee jatkumaan tasan niin kauan, kunnes ihmiset ymmärtävät, että he kaikki, joka ikinen ihminen, ovat syntyneet yhteen kuuluvuuteen.

Ei ole pienintäkään epäillystä siitä, että kaikenlainen tappelu, ja sotiminen jatkuu tasan niin kauan, kunnes kaksi viimeisintä suurallianssia yhdistyy yhdeksi ainoaksi, jakamattomaksi, ihmiskunnaksi. Siihen lopulliseen yhdistymiseen kuluu aikaa jopa vuosituhansia, jopa kymmeniä tuhansia vuosia, jos ihmiset eivät halua kuunnella sisäistä ääntään, joka ei koskaan kailota mitään uskontoa, aatetta tai ideologiaa ainoana pelastajana. Jos haluatte nähdä Jeesuksen Maan päällä, niin siihen on olemassa vain yksi ainoa tapa, joka on se, että annatte armoa toisillenne.

Uskonnot julistavat armoa, mutta kukaan ei kerro, että ihminen voi olla armollinen vain silloin, kun hänellä on anteeksi antava mieli. Mutta, armo on suurempi asia kuin antaa anteeksi ilman minkäänlaista vaatimusta toiselta. Armoa on vain siinä, kun et edes pysty ajattelemaan anteeksiantoa.

Jos vaadit toiselta anteeksi pyyntöä, olet silloin täysin armoton toista kohtaan, eikä sinulla niin ollen ole sijaa Jumalan valtakunnassa. Jumala ei koskaan anna kellekään anteeksi, koska hän tuntee ainoastaan armon. Olisi jumalanpilkkaa väittää, että Jumala edes ajattelisi anteeksiantoa. Jeesus sanoi, että ottakaa minun taakkani, koska se on kevyt kantaa. Kun ihmisen ei tarvitse edes ajatella anteeksiantoa, niin silloin hän kantaa Jeesuksen taakkaa.

Ohjelman katseluaika päättynyt

 Olen silloin tällöin esittänyt kritiikkiä Suomen Yleisradiota kohtaan. Äskettäisen YLE:n netti-ilmeen kohennuksen jälkeen nettiselaimeen ilmestyy usein seuraava teksti mustalla ruudulla:

 Ohjelman katseluaika on päättynyt

Mitä himputtia? Katselen vaikka YLE:n uutisia selaimelta, niin selaimeen tulee tyly ilmoitus, että olen katsellut uutisia liian kauan. Kysyisin ihan näin muuten vaan, että millä ilveellä YLE kertoisi minulle hätätiedotuksena vaikka sen, että nyt on Karhu aivan nurkan takana. Eikö kansalaisten palvelu olekaan enää YLE:n tehtävä, esimerkiksi hätätiedotteiden tai uutisten kertominen.

Tietääkseni maksan joka vuosi YLE-veroa, niin vähintä, mitä voisin odottaa YLEltä on se, että saisin katsella edes YLE uutiset nettiselaimelta. Tietysti. YLEn toimittajat katsovat, että tällaisille ei tarvitse kertoa edes yleisiä hätätiedotteita, koska YLEn perusyleisöä ovat nuo saatanan kiljukanat, eli nuoriso, jonka kiljumisen edistämiseen YLE tuhoaa veronmaksajien rahoja vuosittain satoja miljoonia.


Viisi vuotta armon aikaa YLE-ohjelmalla

 Huoh. Vielä viisi vuotta pitää pitää puolen tunnin tauko alkaen arkisin puoli seitsemältä. YLEn ohjelma Puoli Seitsemän juhli näyttävästi omaa jatkuvuuttaan, jota on kestänyt jo lokakuusta 2009 alkaen. Tässä tapauksessa juhlinta oli täysin positiivista, eikä tietoakaan, että  kyseisen ohjelman ikä olisi jotenkin merkki siitä, että sen tilalle pitäisi saada jotain nuorekkaampaa, tai peräti täysin lapsellista kirkumista, jota tosin ko. ohjelmassakin esiintyy.

YLE antoi eilen ajan, jonka mikä tahansa ohjelma saa jatkua. Joten vielä viisi vuotta, niin sitten päästään lopullisesti eroon Puoli Seitsemän-ohjelmasta.

Jos taasen YLE laskisi ohjelman esityskertoja, niin silloin Puoli Seitsemän olisi pitänyt lopettaa jo vuonna 2013, koska silloin sitä oli esitetty 1040 kertaa, johon määrään Arto Nyberg ylsi vasta tänä vuonna.

Sitä en vaan ymmärrä, miksi esimerkiksi jo 90 vuoden ajan lähetetty Jumalanpalvelus saa edelleen jatkaa. Samoin Joulurauhan julistus, joka myös vain on pelkkää vanhan toistoa. Samoin presidentin uudenvuoden puhetta ei enää pitäisi lähettää, kuten myös Linnanjuhlatkin ovat tuiki tarpeeton, koska sillekin paikalla YLE saisi palkattua satoja lapsia hoilottamaan nykyajan rimputuksia, joissa yleensä on yksi lause, jota hoetaan minuuttitolkulla kauhian rämpytyksen kera.

Vinkki: Te yksityiset ohjelman tuottajat. Juhlikaa joka vuosi rimputellen ohjelmanne syntymäjuhlaa PS-mallilla ja kutsukaa juhliin mukaan Ylen nuoria, niin teitä ei potkita pellolle....

keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Aikuiset eivät kuulu Yleisradion perusyleisöön

 YLE loi tänään uudisanan: Perusyleisö: "Haluamme tuoda uusia sisältöjä. Arto Nyberg on palvellut erittäin hienosti 20 vuotta, joka on poikkeuksellisen pitkä aika yhdelle ohjelmalle. Katsottiin, että on aika uudistua ja tuoda TV1:n perusyleisölle uutta sisältöä, Kivikallio perustelee päätöstä Iltalehdelle.

YLE:n hallitus hallintoneuvostoineen tietää tasan tarkalleen, mikä on YLEn perusyleisö. Ainakaan se ei voi olla koko kansa, vaikka Yleisradiolaissa sanotaan, että YLE:n tehtävä on palvella KAIKKIA. Suomalaiset eivät enää siis ole YLE:n perusyleisöä, joten silloin jokaisen suomalaisen pitäisi edes sohvaperunoina ajatella, kuuluvatko edes he perusyleisöön, vai onko YLE opettamassa kymmenvuotiaista kiljujista itselleen uutta kasvustoa ...

On selvää, kutka ovat YLEn pomojen perusyleisöä, Ne ovat juuri niitä ADHD-, Aspergeri-, ahdistus-, masennus- ja kaikkia muita tapauksia, jotka tämän aamun erään opettajien hätähuudon uutisen mukaan nuoret eivät kestä edes tietokoneen hidastelua. YLE haluaa ainoastaan sekoittaa lasten ja nuorten päitä lisää tuomalla entistä säkenöivimpiä kuvia ... 

Kun tässsä pari kuukautta sitten YLE toteutti kavanauudistuksen, niin mediassa kerrottiin, että ihmiset saavat YLE:n lähetyksistä huimausta tai jopa epilepsiakohtauksia. Näin katsojat reagoivat Yle Uutisten uudistettuun ilmeeseen – ”ihana uudistus”, ”katsotaan, kuinka monta migreenikohtausta puhkeaa”.

YLE on tarkkaan kuunnellut mediaa ja päätellyt siitä, että ne ovat vain vanhuksia, jotka eivät kestä jatkuvaa ruudun räiskettä, joten juuri siksi YLE haluaa lopettaa kaikki hidastempoiset puheohjelmat, jotta kanavilla "viihtyisivät" vain huumeiden käyttäjät ja muut sekopäisyyttä tavoittelevat -- ja laittaa niiden tilalle alle murrosikäisten tuottamia sähikäisiä, koska lasten ja nuorten aivot kuulemma kestävät mitä tahansa.

Ennen vanhaan ymmärrettiin, että lapsesta kasvaa aikuinen vain silloin, kun hänellä on vierellään oikeita aikuisia, joita matkimalla jopa eläinlapsista tulee lajinsa kunnioitettuja vanhempia.

Yleisradiossa ei ole lainkaan edes ohjelmatarkastajia. Joka ikinen, joka on katsellut vaikka mitä tahansa ulkomaista elokuvaa, ei ole voinut olla niin idiootti, että pitäisi niiden tekstityksiä ammattilaisten tekeminä. Jos kuka tahansa, jolla on vähänkin tietämystä väreistä ja niiden kontrasteista, yrittäisi lukea valkoista tekstitystä minkä tahansa elokuvan tekstityksestä, huomaisi välittömästi, miten äärettömän typeriä työntekijöäitä YLE on pullollaan. Ne ovat niin vitun typeriä, että he eivät pysty lisäämään edes paria tagia teksttysohjelmaan, että valkoiseen tekstiin tulisi musta reunus. Tekstin strokettaminen on YLE:n kallispalkkaisille tyhjäntoimittajille yhtä hepreaa kuin on laki Yleisradion tehtävästä YLE:n johtokunnalle.

Esimerkki Ylen typerästä tekstityksestä


sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Lasten raiskaaja YLE Uusipiha OY

Mitä yhteistä on Peter Nygårdilla ja YLEllä? Ne molemmat raiskaavat lapsia.

YLE ei halua lasten ohjelmia, joissa mainitaan sata "sota" tai "uskonto". Esimerkiksi Iltalehti tänään:

Uskonto oli liikaa – Rakastettu Rölli sai tylyt lähtöpassit Yleltä.

Kuka tahansa, jolla on edes sinapinsiemenen verran empatiaa, voisi tajua, miten typerä on YLE, joka sotaa pakoa Suomeen tulleille lapsille opettaa kanavillaan, että se olikin vain pientä riitelyä. Tai vaikka tosin päin: YLE opettaa lapsille, että uskonnoista ei saa puhua. Kun sitten Suomeen sotia paenneet lapset  muilutetaan takaisin sotaa käyviin maihin ja heidät naitetaan ukkomiehille, niin luulisin omalla empatiakyvylläni, että YLE on ansainnut vähintään saman statuksen kuin Petteri Uusipiha.

Samaan aikaan, kun YLE opettaa sotatraumoista kärsiville ja lapsiavioliittoja pelkääville lapsille, että uskontoja eikä sotia ei ole olemassa, niin Lapissa on kuitenkin olemassa ainakin kiva joulupukki, jolta voitte toivoa mukavia esineitä, kuten leikkipyssyjä ja musliminukkeja..., joilla voitte leikkiä leikkisotaa ja kuvitella olevanne seuraava lapsimorsian....

Kuten kuka tahansa älykäs opettaa lapsille, mitä sota on, niin samoin hän pystyy opettamaan lapsille, miten pahoja myös uskonnot ovat lapsille. Sillä maailmassa ei ole yhden yhtäkään uskontoa, joka pitäisi lapsia opettajinaan. Voisitte saada edes välähdyksen oikeasta maailmasta, jos pystyisitte mielessä kuvittelemaan, millainen Venäjä olisi, jos sen ylin ortodoksipiispa olisi lapsi.

YLE ei ole mitään muuta kuin superrikkaiden leikkisaari, missä yleläiset raiskaavat lapsia psyykkisesti ja henkisesti. YLE opettaa, että vain YLE julistaa totuutta.

Muuan nuorukainen opetti pari tuhatta vuotta sitten, että lasten suusta saatte kuulla totuuden. MUTTA. Koska lapset ovat rikkaita vain sisäisesti, niin siksi kaiken maailman veronmaksajien rahoilla mälläävät aikuiset uskovat, että vain heillä on totuus ja jos joku muu puhuu vastoin sitä, niin hän on vihollinen.

On varmaa, että mitä enemmän YLElle annetaan rahaa sitä vähemmän se välittää totuudesta ja sitä enemmän se opettaa vihaa ja valhetta lapsille. Sehän on yhtä selvää kuin se, että kun ihminen vain rikastuu (vaikka optioilla, perinnöillä, lotoilla, tyhmillä laeilla), niin hän joutuu uskomaan, ilman järjen hivetäkään, että vain hänen ajattelunsa on totuus -- koska typeryyttään uskoo, että se on hänen oma ajattelunsa, joka on tuottanut hänelle mannaa, eikä suinkaan kaikki se vihamielinen aluskavusto, jota ilman maailmassa ei olisi yhden yhtäkään ihmistä.

Tuskin YLEssä on yhtäkään, joka pystyisi toteamaan, että heidän palkkansa ovat suurilta osin peräisin toisinajattelijoilta, mutta yhtäkään pennin pyörylää ei ole niitä, joita YLE ylistää ...

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Homo Sapiens vs tekoäly Finlandiatalosta

Jos pyytäisin tekoälyä suunnittelemaan talon, jonka pitäisi kestää vähintään tuhat vuotta, niin mitä luulette, kopioisiko se Finlandiatalon? Tekoäly on kuulemma hyödyllinen siinä, että se lajittelee nopeasti valtavan määrän dataa. Mutta. Edes se ei voi olla korkein arvo tekoälyn CV:ssä, koska kyse on vain ajasta. Kun ihmselle annetaisiin aikaa, niin hän varmasti pystyisi tuhannessa vuodessa parempaan kuin tekoäly sekunnissa.

Ensimmäisessä lauseessa kysyin, pystyisikö tekoäly luomaan kestävämmän rakennuksen kuin ihminen. Siihenkin on vastaus, että mikään tekoäly ei pysty luomaan mitään parempaa kuin ihminen, koska jo nyt ihmiskunnalla on historia, joka todistaa, että kun vain ihminen käyttäisi viisautta, niin hän pystyisi tänä päivänä rakentamaan vaikka miljoona vuotta kestävän Finlandiatalon, ilman, että sitä pitäisi koskaan korjailla.

Siitä olen toki samaa mieltä, että yhden yksikään poliitikko, insinööri tai arkkitehti ei tänä päivänä pysty mihinkään muuhun kuin typeryyteen, josta todisteena on juuri se, miten Finlandiatalon ei anneta rapistua samaan tahtiin kuin vaikkapa Luxorin on annettu rapistua jo kolme tuhatta vuotta, eikä siellä vieläkään havaita kuin vain typerien ihmisten vimmaisuutta

Alla oleviin ajatuksiin ei ole tarvittu tekoälyä, joten jos haluatte olla älystä osallisia, niin se on ihan teistä kiinni, Facebookista suoraan kopioitu:

FINLANDIATALON MUISTOKIRJOITUS 🙁

Tänään jälkidigissä hehkutettiin tekoälyä, miten se esimerkiksi säästää miljardeja, kun se voi lajitella tietoa sekunneissa. Mutta.

Väitän, että ihminen voisi säästää triljoonia, kun vain ihminen tekisi kaiken mahdollisimman hitaasti ja järkevästi. 

Otan yhtenä pienen pienenä esimerkkinä vaikka Finlandiatalon. Jos vain sen suunnittelija oli omannut edes sinapinsiemenen verran järkeä, niin hän olisi suunnitellut sen ulkoseiniin suomalaista graniittia, vähintään metrin paksuista graniittia. Kun sellainen talo olisi valmistettu, niin sen jälkeen suomalaisten ei olisi tarvinnut eikä tarvitsisi kunnostaa sitä lähimpään kymmeneen tuhanteen vuoteen.

Huomaatteko, mikä ero siinä on viisaan ihmisen ja tekoälyn välillä?

Nyt Finlandiatalon seiniin on laitettu miljardeja, materiaaleihin vähintään miljardi ja työmiesten palkkoihin myös vähintään miljardi. 

Mikä onnettomuus se onkaan ollut Suomelle, että tuiki tärkeitä rakennusmiehiä pitää työllistää jonkun typerän arkkitehdin jumaluuden koristamiseksi. Tähän mennessä pelkästään Finlandiatalon korjailuun on kulutettu satoja tuhansia miestyötunteja  -- ja ajatelkaa, jos nuokin rehelliset miehet olisivat Finlandiatalon korjailun sijasta saaneet kuluttaa omaa arvokasta elinaikaansa johonkin järkevään toimintaan.

On täysin anteeksiantamatonta, että kaiken hiton arkkitehdit ja poliitikot vaativat tavallisia ihmisiä korjaamaan huippupalkattujen tomppelien jälkiä. Laita arkkitehti asialle ja laita hänen peräänsä vuosisatojen ajan rakennusmiehiä tuhlaamaan oman kallisarvoisen elinaikansa typerien ihmisten järjettömien juttujen ylläpitoon.

Muistakaa. Oikeista kivistä tehtyä kivirakennusta ei tarvitse ylläpitää, mutta poliitikoiden typeryys on juuri siinä, että he jumaloivat vain sellaisia arkkitehtejä, joiden piirtämien rakennusten kunnossapitoon pitää jatkuvasti synnyttää uusia ihmisiä, joilta siten on riistetty mahdollisuus omaan elämään.

PS. Äänestäkää edelleen niitä tomppeleita, jotka eivät näe vuorille mitään muuta käyttöä kuin pilkkoa ne onnettoman pieniksi kiviksi, jotka eivät kertakäytön kelpaa edes uusiokäyttöön.

Väitän, että poliitikoiden typeryyden tähden maailmaan tarvitaan joka vuosi miljoonittain lisää ihmisiä, joiden ainoaksi elämäntehtäväksi poliitikot ovat suunnitelleet typerien suunnittelijoiden töiden korjausta. Jos vain esimerkiksi Finlandiatalosta olisi otettu opiksi, niin sen jälkeen Suomeen ei olisi tehty yhden yhtäkään taloa, joiden seinien koriteensa olisi laattoja. Nykyään poliitikko olisi täältä katsoen kaukaa viisas vaatiessaan kaikkien koristelaatoilla ja koristelaasteilla peitettyjen rakennusten ehdotonta purkamista. Ihminen ei voi olla viisas, jos hän tekee jotain, jonka korjailuun ja ylläpitoon muiden pitää kuluttaa kallisarvoista elinaikaansa. Tokkopa arkkitehtikaan yltää edes tekoälyn viisauteen, jos hän jo lähtökohtaisesti arvelee, että hänen luomuksensa ei pysy kymmentä vuotta kauempaa, jos maailmaan ei syntyisi lisää korjausmiehiä.

Nykyarkkitehdit vaativat, että heitä ei muisteta monumentaalisesta rakentamisesta, vaan vain siitä, miten monta sataatuhatta ihmistä piti tuottaa maailmaan vain siksi, että heidän umpisurkeat kyhäelmänsä säilyisivät edes seuraavan sukupolven tyhmien otusten kiljunnan kohteiksi. Ja poliitkit nauravat partaansa, kun saavat ääniä juuri niiltä,. jotka eivät pysty arvostamaan ajattomia rakenteita, kuten kiveä ja jumaluutta.

perjantai 11. lokakuuta 2024

Kansalaiset ikuisessa palkkakuopassa

 Poliitikoilla on oletusarvona, että kansalaiset hyväksyvät nurisematta sen, että poliitikoiden elintaso nousee joka vuosi enemmän kuin muiden niin sanottujen  kansalaisten tulotaso. Tästä huomataan heti, että poliitikot täysin harkitusti haluavat ainoastaan aiheuttaa eripuraa kaikkien niiden tulonsaajien keskuuteen, jotka eivät koskaan voi saavuttaa poliitikoiden tulotasoa. Voidaan huomata, että poliitikoiden puhe ikuisesta palkkakuopasta on vain sumuverhoa, jolla he pyrkivät olemaan suojassa kansalaisten vaatimuksilta saavuttaa samapalkkaisuus poliitikoiden kanssa.

Poliitikot siis uskovat, että he ovat ansainneet muita korkeamman elintason mitä hankammin he ovat saaneet kansalaiset tappelemaan niitä murusista, joita poliitikoiden buffettipöydistä putoilee. Joka ikinen vasemmistolainen ei kyseenlaista millään tavoin sitä, että he ovat ikuisessa palkkakuopassa, kun sitä katsoo Tytti Tuppuraisen pallilta.

Tähän mennessä yksikään ammattiliitto ei ole vaatinut palkkatasa-arvoa poliitikoiden kanssa, koska poliitikot ovat itse kirjoittaneet lait, joiden mukaan vain heille kuuluu kaikkia muita suurempi ansiotaso, jota lain mukaan ei saa kuroa koskaan kiinni. Poliitikot ovat siis tuominneet kaikki kansalaiset ikuiseen palkkakuoppaan.

On aivan uskomatonta ininää, mitä vasemmisto liittoineen pitää yllä, kun se ei näe mitään väärää siinä, että he eivät ikinä voi saavuttaa palkkatasa-arvoa poliitikoiden kanssa, mutta pillittävät sitä, kun heillä pitäisi olla sama palkka kuin niillä, jotka tuottavat nekin pelimerkit, joita poliitikot hamuavat itselleen käyttäen julkijumalattomasti kansalta saatua valtaa itsensä hyväkseen

Poliitikoiden palkkatasa-arvottomuus

Poliitikoiden palkkatasa-arvottomuus

 Ei voi kuin ihmetellä poliitikoiden käsitystä palkkatasa-arvosta. Joka vuosi poliitikoiden palkkiot nousevat enemmän kuin mitä vientialoille tulee. Poliitikot eivät koskaan halua palkkatasa-arvoa vaikkapa hoitajien kanssa, koska poliitikoiden mukaan se on luonnonlaki, että heille kuuluu jatkuvasti yhä suurempi osuus verovaroista kuin mitä vientialojen työntekijöille kuuluu ulkomaankaupasta.

On täysin selvää, että poliitikoiden ymmärryksen mukaan ihmiset kuuluvat ikuisesti eri tulonsaajaryhmiin. Yksikään poliitikko ei ikinä haluaisi sitä, että kansanpalvelijat tiputettaisiin samalle palkkatasolle vaikkapa siivoojien kanssa, koska poliitikoiden ainoa työ on räksyttää kaikkien muiden puolesta, mutta ikinä yksikään poliitikko ei pysty vertaamaan omaa tulotasoaan vaikkapa laivahitsaajan tilinauhaan.

Koska poliitikoiden mukaan juuri poliitikoiden pitää kuulua siihen kansanryhmään, joka kaivaa palkkakuoppaa vain muille, niin on aivan käsittämätöntä typeryyttä, miksi poliitikot ylipäätään ovat keksineet julistaa tunkionsa laelta kansalle, että kaikki muut ovat ikuisessa palkkakuopassa paitsi poliitikot, jotka ovat jopa säätäneet lailla, että he eivät itse suinkaan korota omaa elintasoaan, vaan siitä vastaa erittäin kallispalkkaiset palkkiotoimikunnan jäsenet, joiden ainoa tehtävä on korottaa joka istunnossaan poliitikoiden palkkioita enemmän, mitä vientialoille koskaan voidaan luvata.

Jopa Tytti Tuppurainen olisi edes hiukkasen uskottavampi pillittäessään ikuisesta palkkakuoppasta, jos hän ihan itse joka puheenvuorossaan esittelisi kaikille oman tilinauhansa.

Odotan edes sen verran ymmärrystä poliitikoilta, että he ovat kahmimassa samoja valtion jauhoja, joiden riittävyyttä he pillittävät, jos niitä pitäisi jakaa kuntien työntekijöille. Poliitikot eivät tuota mitään vientituloja, vaan he ovat ainoastaan syömässä siitä kuormasta, jota Suomeen saadaan niiltä yrityksiltä, joiden tuotteita ostetaan ulkomaille. Erityisen inhottavasti on sanottava, että reilu kymmenen vuotta sitten poliitikot luulivat voivansa myydä ulkomaille suomalaista kouluosaamista, josta poliitikoiden mukaan oltaisiin saatu Suomelle ikuinen rahasampo, mutta senkin poliitikot tuhosivat, koska poliitikot eivät pysty käsittämään, että uusista ideoista voivat vastatata vain vapaat kansalaiset. Poliitikot siis oikeasti kuvittelivat, että yhtenäis-Suomen luoma koululaitos olisi puhtaasti poliitikoiden sorvaama himmeli...

Juuri tänä aamuna nautin siitä, kun AamuTV:ssä asiantuntijat keskustelivat. Siinä ei puhuttu lainkaan politiikkaa, vaan puhe oli pelkkää asiaa. Poliitikot eivät koskaan pysty puhumaan asiaa, koska heidän pitää miellyttää vain niitä, jotka ovat yhtä typeriä kuin hekin ovat.

sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Sirpa Selänne saavutti typeryyden huipun.

  Sirpa Selänteen mukaan hänen itsensä ansaitsemiaan rahoja ei saa verottaa. Mutta mutta, kun Sirpa Selänteen typeryyden mukaan hänen lapsilleen jättämiä perintojä ei saa verottaa, koska hänen lapsensa eivät ole itse ansainneet niitä, vaan Sirpan rahat pitäisi voida antaa perintönä vain hänen lapsilleen, joita hänen lapsensa eivät siis ole lainkaan itse ansainneet.

Sirpa Selänne. Olisitko ihan itse pystynyt havaitsemaan, miten järjettömältä kuulostat vaatiessasi omille ansiollesi noin nolla veroa, mutta samaan aikaan vaadit nolla veroa myös niille, joilla ei ole mitään ansiota?

Sirpa Selänne. Ettei vaan Teemun rahat nousseet sinulle kusena päähän. Pahoin pelkään, että Sinun, Sirpa Selänne, pitäisi varata aika urologille, koska selvästi kuulostat samalta kuin vaikkapa Vladimir Putin, jonka mukaan hän on ihan itse ansainnut tuhannet miljardinsa. Suosittelen Teemulle vastaavasti gynekologia...

Mitä tulee Sirpa Selänteen omiin ansioihin, niin on ilmiselvää, että ei edes Sirpa Selänne eläisi päivääkään ilman muita ihmisiä. Sirpa Selänne. Monta palanutta puupenniä olisit valmis antamaan vaikkapa sille lapsenpäästäjälle, joka päästi sinut maailmaan? Oletko sitä mieltä, että lapsenpäästäjien pitäisi toimia vain kutsumuksensa mukaan? Hyi hittolainen!

On täysin selvää, että mitä suurempia ovat tuloerot sitä enemmän maailmassa pitää olla köyhiä. Pelkästään Sirpa Selänteen "ansaitsemien" tulojen kerryttämiseen on tarvittu satojen miljoonien köyhistä köyhympien ihmisten uuratusta.

Sirpa Selänne. Oletko aivan varma, että sinulla voisi olla uusin iPhone, jos Afrikassa vain rikkaat kaivaisivat kännyköihin tarvittavia maametalleja. Hui hitto vieköön, miten vähällä järjellä rikkaat pystyvät ajattelemaan niin suuria utopioita, että he oikeasti luulevat voivansa elää rikkaan elämää ilman yhden yhtäkään köyhää. Voi helvetin helvetti, miten idioottimaisia ovat maailman kaikki sirpaselänteet.....

lauantai 21. syyskuuta 2024

Arkkitieteellistä typeryyttä

 Mitä jumaloidumpi arkkitehti on muiden arkkitehtien silmissä sitä varmemmin kaikki mineraalit ja vuoret ovat heidän silmissään pelkkää arvotonta roskaa.

Otetaan esimerkkinä vaikkapa alvaraalloksi jumaloitu juntti, jonka mukaan hän saa piirtää taloja, joiden betoniseinät eivät saa näyttää seiniltä, vaan italiaiselta kalliolouhokselta. Mutta, typeryyttä seuraa tietysti toiset typeryydet.

Koska Italian marmorilouhokset sammaloituisivat pika pikaa, niin siksi kaikki jumalallisuutta haluavat arkkitehdit vaativat, että betonilaattaseinille saa laittaa silmänlumeeksi vain 5 senttiä paksuja marmorilaattoja, jotta Italian marmorikalliot voidaan vast'edeskin loppusijoittaa Suomen jätemäkien taiteeksi, jotka parhaimmillaan ovat mediassa esillä parisen vuotta. Edellä kerrottu on erityisesti vasemmiston suosimaa planeetan tuhoamista, koska muutoin kommunistit eivät vosi vaatia veronmaksajilta satoja miljoonia ympäristötaiteeseen. 

Helsingin Sanomat 31.5. 1998: Finlandia-talon marmorista muotoutuu ympäristöteos. Voi mikä autuus, kun parikymmemntä vuotta vanhojen talojen seinistä jo saadaan -- veronmaksajien suurenmoisella avulla -- taidetta, josta mafiapomotkin ymmärtävät jotain, koska ovathan ne marmorilouhokset mafioiden omitistuksia.

Asiasta asiaan, Eli yhden yksikään arkkitehti ei pysty piirtämään taloa, jonka seinät sinänsä eivät vaatisi yhtään mitään kuorruketta, Joka hiivatin arkkitehti on pelkkä idiootti kuvitellessaan, että esimerkiksi pelkkä suomalainen graniitti sadan tonnin lohkoina ei ole minkään arvoinen talojen ulkoseiniin, vaan se pitäisi vielä pinnoittaa jollakin helvetin ohuella ulkomaan marmorilla, tai jopa lasilla, jotta linnuistakin päästäisiin lopullisesti eroon. Hyi, mitä helvetin idiootteja ovat kaikki poliitikot ja arkkitehdit, joilla ei ole vähäisintäkään tajua planeetan elämästä, ihmisestä sen yhtenä pienen pienenä osana.

Arkkitehtien kuuluisuusluokitus

 Suomen kaunein rakennus annettiin melkein ilmaiseksi ulkomaalaisille!

Lähes jumalaksi Jumalan paikalle korotettu Aalto on suomalaisille poliittisille pyhimyksille niin pyhä, että hänen nuoruuden töitään voidaan vain nimitellä. Jos mää olisin jossakin päättävässä asemassa, niin siinä ei kuulkaas nokka tuhisi montaa päivää, kun A. Aallon kaikki teokset olisivat tuusan nuuskana, lukuun ottamatta hänen nuoruuden töitään, jolloin kusi ei vielä ollut kapillaarisesti noussut kovin korkealle. Mutta jo 1920 luvulla kyseinen herra tuhosi itse ensimmäiset luomuksensa vaatimalla, että siilojen seinien paksuus pitää olla mahdollisimman ohut, niin ohut, että se kestäisi korkeintain sata vuotta.

Jo tuo hänen ensimmäinen luomuksensa kärsi varmasti kusipäisyydestä, koska kuka tahansa viisas arkkitehti olisi tajunnut, että jos hän haluaa kuuluisuuteen, niin ei saatana vieköön sitä ensimmäistäkään rakennusta tehdä kestämään alle sen, mitä pyramidit ovat kestäneet.

Aatelkaas ihan itte, miten kummassa te voitte alkaa kunnioittaa jotain junttia, jonka rakennuksia pitää alkaa purkaa jo muutaman vuosikymmenen jälkeen! Tai montako uutta marmorilouhosta pitää perustaa vain sitä varten, että joku typerä arkkitehti on korotettu arvoon, joka on miinusmerkkinen. Kerron asian toisin, mutta vain tämän kerran:

1900 luvun alkupuolelta saakka arkkitehdit ovat tehneet täysin vastoin sitä, mitä näemme muinaismuistoista; Meillä ei olisi ainuttakaan pystyssä seisovaa muinaismuistoa, jos siellä muinaisuudessa olisi ollut näitä hiton hienohelmo jumaloituja arkkitehtejä, kuten A. Aalto. Muinaisuudessa ei tosiaankaan säästelty seinien paksuudessa, kuten nykyään tehdään.
Ainoan poikkeuksen nykyarkkitehdit tekevät piilossa. Nimittäin yhteenkään tuulivoimalan perustukseen ei säästellä betonia. Jopa ihan pikkuruisen tuulivoimalan perustuksiin menee yhtä paljon betonia, jota A. Aalto piirsi todella hienon siilonsa rakentamiseen. Alvar Aalto olisi saanut minulta melkein 4+, jos vain hän olisi tajunnut, että jokainen rakennus tulee rakentaa niin kuin muinaiset egypiläiset rakensivat.

Kaikesta tässä sanotusta on helppoa laatia kaikkia arkkitehtejä koskeva kuuluisuusluokitus, joka kuuluu näin: Arkkitehti on sitä kuuluisampi mitä paksumpia seiniä ja pilareita hän osaa piirtää kivirakennuksiin.

Mää en vaan voi ymmärtää sitä, miksi jokaisen sukupolven pitää uudestaan rakentaa kaikki. Jos vain yksikin arkkitehti olisi järjissään, niin hän piirtäisi rakennuksia, jotka kestäisivät ainakin satatuhatta vuotta. Arkkitehdit edustavat kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Kaikkein surkein on se nimeltä mainitsematon arkkitehti, jonka rakennuksia pitää muutaman vuoden välein korjailla, ja jonka seiniin vaadittu marmori tuhoaa luontoa ennennäkemättömällä tavalla.

Nykyarkkitehdit eivät keksi vuorille mitään muuta käyttöä kuin pilkkoa ne xitun pieniksi katukiviksi tai sitten niin zitun ohuiksi marmorilaatoiksi,. joita pitää uusia parin vuoden välein. Ei ole ole yhden yhtäkään arkkitehtiä, joka pystyisi piirtämään rakennuksia, joiden viimeinen käyttöpäivä olisi miljardin vuoden kuluttua.

On aivan typerryttävää huomata, että yksikään arkkitehti ei halua olla kuuluisa edes 3000 vuoden kuluttua, puhumattakaan, että hänen nimensä mainittaisiin sadantuhannen vuoden päästäkin. Piirustakaa te xitun arkkitehdit edelleen mahdollimman kevytrakenteisia juttujanne, koska varmaa on, että teidän kevyet juttunne eivät paina mitään edes parin sadan vuoden jälkeen.
Onhan se aivan idioottimaisuutta, että esimerkiksi joku Töölönlahden pytinki pitää joka kymmenes vuosi uusia vain siksi, että sen talon piirtämän arkkitehdin ensimmäinenkään työ ei kestä edes sataa vuotta. Mutta, kuten sanottu, niin arkkitehdit pystyvät nykyään laittamaan betonia miljoonia tonneja pelkkien kertakäyttötuulimyllyjen perustuksiin,. joten kaikki nykyiset arkkitehdit eivät ole pisteenkään arvoisia.
YLE, 21.9. 2024: "https://yle.fi/a/74-20112448 "

maanantai 16. syyskuuta 2024

Einstein-therianit

 Miten suloiselta se kuulostaakaan nykyvanhemmilta, kun heidän suloiset pentunsa tuottavat äänihuulillaan mieluummin eläimellisisiä äännähdyksiä kuin suhtellisuusteoreettisia numeroita, joita voivat käsittää vain sellaiset, jotka eivät edes unissaan voi olla eläimiä.

Therianien evoluution suunta

 Luonnossa matalammalla kehitystasolla olevat öttiäiset "haluavat" päästä hallitsevaan asemaan. Esimerkiksi suurenmoinen ihmislaji alkoi kehittymään 550 miljoonaa vuotta. Muutamien satojen välivaiheiden kautta muuan triboliitti halusi ensin madoksi, sitten se halusi etanaksi ja etana halusi sammakoksi, koska siihen aikaan sammakko hallitsi etanoita. Karvaton sammakko sitten vähän myöhemmin huomasi kurnutuksensa muuttuneen örinäksi, kun siitä tuli muutaman kehitysvaiheen jälkeen homo erectus. Edellä on isommalla pensselillä kuvattu täysin oikein, mihin suuntaan kaikki öttiäiset pyrkivät, eli voittamaan gravitaation .-ja lopulta kaikki luonnonvoimat.

Viisi luonnon perusvoimaa ovat se juurisyy, joka saa kaiken maailman öttiäiset kehittymään ihmisiksi, kaikkialla maailmankaikkeudessa, kun Ensimmäinen Liikuttaja jätetään tästä novellista pois. Maailmankaikkeudessa ei ole sellaista voimaa, joka voisi pysäyttää pystyasentoon nousseen öttiäisen kehittymisen lopulta jumalalliseen asemaan.

Kaikilla niillä evolutiivisilla sfääreillä, jotka ovat jääneet paitsi jumalallisten olentojen näkyvää läsnäoloa, tapahtuu vääjäämättä se, mitä juuri parhaillaan nähdään Suomessa, missä lainsäätäjiksi on jo vuosi kymmeniä valittu ihmisiä, joilta puuttuu ymmärrys nähdä muuan öttiäisen lajinkehityshistoria hamasta bakteerista asti aina androposeenisyyden vihrerpiipertäjiin saakka.

Vasemmistolainen viherpiipertäjäjoukkio on 1960 luvulta asti pilkannut vain meidän kaikkien isoveljeä ,Jeesusta ja hänen isäänsä, mutta osoittaneet luonnollista jumalanpelkoaan vain autiomaiden uskomuksia kohtaan. Tulokset ovat olleet näkyvillä jo vuosikymmeniä. Viherpiipertäjät kasvattivat sukupolven, joka vanhempina ei pysty osoittamaan enää minkäänlaista identifioitumista edes entiaikojen sankareihin, puhumattakaan, että heidän lapsensa haluaisivat identifioitua Jeesukseen, sankarien sankariin.

Kuritta kasvaneet lapset ovat kurin lisäksi jääneet vaille evoluutiota. Kaikki luonnollisen luonnon eläimet kasvattavat pentujaan kurilla, koska pentujen kurittaminen on evoluution työkalu. Kuri karsii heikot ja antaa vahvemmille tilaa kehittyä yksilöinä, joka hyödyttää myös lajin kehitystä selviytyä elämän haasteista.

Luonnosta tiedetään, että ilman kuria kasvaneet pennut haluavat taantua takaisin öttiäisiksi, jos niillä ei ole ulkoista painetta kasvaa vastuullisiksi aikuisiksi. Antroposeenin aikakaudella ihmispennuilta on viety pois paine kasvaa vastuullisiksi vanhemmiksi, joten ainoa suunta, johon esimerkisi suomalaiset pennut voivat kasvaa, on taantua nelijalkaisiksi. Mutta.

Ei siinä kaikki. Eläimiin identifioituneet kakarat ovat menettäneet myös järkensä, koska he luulevat, että he voivat ikään kuin muuntua ihmisestä täysikasvuiksi koiriksi, ilman mitään koiran yksilönkehitystä, johon kuuluisi myös pennunkasvatus, koska muutoin koiraksi identidioitunut ihmispentu muuttuu sudeksi. Suosittelen kaikille therianeille ensin pentutehtailua ja sitten vasta koirakoulua, jos sellainen therian havaitaan kehityskelpoiseksi pennuksi.

Onhan se aivan viheliäistä, että joku nykyisin pystyssä elävän lajin yksilö ei haluakaan antaa mitään arvoa satojen miljoonien vuosien lajinkehittykselle, jonka korkein tavoite oli saada laji voittamaan oman planeettansa vetovoima!

Tiedän kyllä, että tiede on edelleen suurelta osin ateismin saastuttama, joten se on tässä ajassa ennen kuulumatonta röyhkeyttä puhua siitä, että Jumalan alkuun laittaman evoluution korkein kehittävä voima on gravitaatio. Siitä huolimatta, että viimeiset sata vuotta ihminen on kehittynyt pelkästään siksi, kun hän yrittää voittaa gravitaation. Silti, myös gravitaatio on Jumalan ominaisuus.

Maailmankaikkeudessa on ziljoonitain elämäksi identifioituvaa materiaa, jotka kaikki joutuvat taistelemaan omalla tavalla voittaakseen kaikki mahdolliset luonnonvoimiksi sanonut voimat, koska yksikään öttiäinen ei pääse Jumalan luokse, jos se on edelleen alisteinen vaikkapa gravitaatiolle. Vähintå, mitä Jumala odottaa myös tämän maailman ihmiseltä on se, että hän kävelee kahdella jalalla, koska se todistaa siitä, että ihmisellä on toiveena voittaa gravitaatio.

perjantai 13. syyskuuta 2024

TE-keskus ohjeistaa

Kun TE keskus lähettää kielitaidottomia kieliharjoitteluun yhdistyksiin, niin ohjeena tulee, että puhukaa vain suomea. Ylipäätään, myös historia opettaa, että ihminen oppii maailmallakin parhaiten uuden kielen, kun sille ei makseta kielen opiskelusta, vaan työn teosta.

Vasemmiston mukaan maahanmuuttajien uskomuksia pitää kunnioittaa, eli heitä ei saa laulattaa suvivirrellä. Eikö sama päde myös heidän ruokailutottumuksiin; Jos kerta maahan muuttajat eivät saa ryhtyä luterilaisiksi, niin miten kummassa heiltä sitten voidaan kieltää heidän vuosituhantiset ruokailutavat. Ei mitenkään. Vasemmisto tekee YLE:n johdolla kaikkensa, että yksikään maahanmuuttaja ei muuttaisi mitään uskomuksiaan ja tapojaan.