perjantai 11. helmikuuta 2011

Goodbye Nokia

Saimme juuri hiljan kuulla uutisen, että Microsoft Windows ohjelmineen ei enää ole krakkereiden ja viirustehtailijoiden pääkohde. Tilanne muuttui juuri; nyt Microsoftista tuli juuri uudestaan himoittu hyökkäyskohde, koska siitä tuli kerralla maailmamme suurin ohjelmistoyritys ja matkapuhelin valmistaja.

Amerikkalaiset toimivat maailmassamme tätä nykyä loisina; He ovat kuppareita, yrityksien lapamatoja.

Suomen raharikkaat todistivat jälleen kerran olevansa himoriippuvaisia rahasta. Rikkaille raha on tärkeämpi asia kuin kaukonäköisyys; koska jokaisella rikkaalla on vain rajallisesti aikaa, ja koska jokainen rikas on himoriipuvainen rahasta, niin siitä seuraa, että jokainen rikas pyrkii kuppaamaan kaikki suuret yritykset tyhjiin -ennen kuolemaansa.


Jokainen yritys joutuu lähtemään nollasta. Nokia lähti liikkeelle perusinsinöörin perustamasta puuhiomosta. Yli sadan vuoden ajan Nokia kehittyi ja laajeni insinööri-ohjauksessa. Kun Nokia saavutti tietyn näkyvyyden, niin monet rikkaat halusivat mukaan, koska rikkaita vaivaa hirvittävän kova rahan jano, joka vaatii rikkaita nauttimaan jatkuvasti yhä suurempia raha-annoksia, jotta rikkailla olisi suotuisa sietokyvyn kasvu kaikissa olosuhteissa.
Mitä suurempi on rikkaan sietokyky rahaan sitä arvottomampaa siitä on tullut ja sitä enemmän rahaa tarvitaan; mistään ei enää saa markan nallea;
mitä parempi on alkoholistin sietokyky viinaan sitä enemmän viinaa alkoholisti vaatii. Huomataan selvästi, että rahan arvon alentuminen johtuu rikkaista; rahanhimosta kärsivistä ihmisistä, eikä yksikään psykologi pysty auttamaan rikkaita, koska myös psykologit kärsivät hirvittävästi rahanhimosta... Luoja, varjele meitä ammattijohtajilta, rahanisteiltä, joiden oikea paikka olisi juoppoputka...

Kaikki yritykset joutuvat ennemmin tai myöhemmin rikkaiden haltuun. Rikkaat ovat yrityksille samaa mitä lapamato on ihmiselle; Rikkaiden ainoa tavoite on elää loisena yrityksen sisällä. Insinöörit ja yrityksen työntekijät ovat pääomalle (rikkaille, suom. huom.) pelkkää materiaa, jota voidaan siirrellä ja heitellä mielin määrin.

Kun rikkaat pääsivät syrjäyttämään insinöörit Nokian johdosta, niin samalla alkoi Nokian lopullinen alas ajo. Nokian OYJ taru alkaa olla lopussa. Rikkailla ei ole enää kovasti imettävää Nokiasta; nyt nokialaisia heitetään Nokiasta pellolle kuin mitä tahansa muutakin mihinkään kelpaamatonta jätettä.

Seuraavaksi rikkaat kauppaavat Nokian rakennuksia, koska nyt niistä saa hyvän hinnan, sillä samaan aikaan julkinen valta on myös rikkaiden valtaama; Rikkaat loisivat parhaillaan Suomen valtiovallassa korottamalla herkeämättömättömästi tonttien ja kiinteistöjen arvoa, eli alentamalla rahan -ja työn arvoa

Kun Nokia on muutaman vuoden kuluttua historiaa, niin joku täysin onneton insinööri tulee ja keksii uuden tehtaan, josta kasvaa yhteiskunnan lainkuuliaisten työntekijöiden avulla uusi upea firma. Ja kun se on saanut kasvaa riittävän isoksi, niin se saa kuolettavan tartunnan rikkaista, jotka tunkeutuvat sen firman jokaiseen soluun alkaen syödä ja ahmia sitä sisältä päin.


Olen vuosia sitten ehdottanut, että Suomen valtio antaisi jokaiselle yritykselle hehtaarin maata hallittavaksi. Ainoa ehto on, että sillä hehtaarilla pitää harjoittaa yritystoimintaa. Maa palautuisi aina takaisin valtiolle, jos yritys lopettaisi tai jos se seisoo yli kolme vuotta. Tällainen takaisi sen, että yksikään toinen maa ei voisi voittaa Suomea kilpailukyvyssä - ikinä.

Kun maa olisi täysin ilmaista, niin silloin sillä ei voitaisi keinotella; rikkaat eivät pääse rikastumaan, kun maa olisi ilmaista. Ja kun rikkaat eivät pääsisi keinottelulla rikastumaan, niin silloin rikkaat eivät voisi saastuttaa yrityksiäkään, vaan ne toimisivat paroni/insinöörivetoisesti, älykkäästi.

Aamulehti 12.2. 2011: Miksi Bill Gates ja Steve Ballmer myyvät Microsoftin osakkeitaan?
Aamulehti 12.2. 2011: Elopin salkussa ei yhtään Nokian, mutta yli 130 000 Microsoftin osaketta?
Iltalehti 12.2. 2011: Elopin oudot omistukset ihmetyttävät
Tietokone 12.2. 2011: Jättiyllätys HP:ltä – webOS korvaa Windowsia pc-koneissa
Blogi: Nokia - pioneerilajina
Windows-Nokian menestys riippuu Windows-käyttöjärjestelmän käyttöönottorutiinien yksinkertaisuudesta, sen jatkuvasta pakollisesta päivitystahdista, Windows-Phone-käyttöjärjestelmän aktivoinnista ja sen yhteydessä tapahtuvasta tietojen keruusta ja Windows-pöytäkoneilta periytyvästä viirustulvasta.
Ainakin kaikki tietoturvayhtöiöt hihkuvat nyt onnesta, koska nyt heillä ei ole pelkoa siitä, että viirus-tietoturvaohjelmistojen tarve oli pienentynyt. Samoin Nokia-Windows luo aivan uudentyyppisen rahankerääjien joukkion; Nokia-Windowsin puhelinajokorttikoulut, jotta puhelimen ostajalla olisi mahdollisuus soittaa - Redmontin helpdeskiin, piip piip

Ei kommentteja: