torstai 8. joulukuuta 2016

Segregaatiotutkijan tutkimuksia

Opi rauhanuskonnon historia viidessä minuutissa
HS, 8.12. 2016: Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

Että semmosta. Kyllähän kaikki sen ovat ymmärtäneet ilman tutkimuksiakin, että esimerkiksi kielet käsitteineen ovat syntyneet siitä, kun ihmiset ovat halunneet asua itsensä kaltaisten ihmisten kanssa. Ihonvärillä ja silmien suoruudella on taasen hyvin vähän tekemistä sergregaation kanssa, sillä värilliset rodut syntyivät alunperin mutaatioista, eikä ilmastolla ollut siinä mitään tekemistä

Suvaitsevaiset ovat tahallaan mokuttamishuumassaan tuhonneet suomalaisten yhtenäisyyden ja nyt he sitten kummastelevat suomalaisten halua asua suomalaisten kanssa?
Lue lisää: Wikipedia/white_flight
Valkoisten paon, suvakkisegregaation, toinen vaihtoehto:
Speisa: Sweden likely to be split in two - one part Islamic
Se toinen on valkoisten tuhoamisleirit.
Vasemmistokin on olemassa vain siksi, että ihmiset haluavat kuulla vain omia mielipiteitään toisten suusta, ja jos vaikkapa suvaitsevainen ei kuule omaa liturgiaa toiselta, niin silloin suvakki nimittelee toista rasistiksi, jonka hän ajaa luotaan pois ja eristää hänet, jotta hänestä tulisi vieläkin erilaisempi.

Homo Stultus Communistarum
Homo Stultus Communistarumista on olemassa sellainenkin hassu versio, joka ei halua vaatia rauhanuskovaisia integroitumaan, mutta haluaa ehdottomasti pitää heidät sergegoituneina, koska he tykkäävät kaikista sellaista ihmisistä, joiden mielestä se on kivaa katsella segregaatiovärinää kaduillamme.

Kyseinen porukka siis yhtä aikaa kauhistelee suomalaisten yhtenäisyyden häviämistä, mutta vaatii maahanmuuttajia pitäytymään omassa kulttuurisessa viitekehyksesssään, jotta monikulttuurisuus, eli segregaatio ei vaan loppuisi.
Samanlaistaminen, eli Homogenisointi on täysin poissuljettu prosessi suvakeilta, jos se merkitsisi maahanmuuttajien integroimista, eli suomalaistamista, koska suomalaistaminen ja monikulttuurisuus ovat toisensa poissulkevia, joten kommunisteilla ei ole mitään muuta mahkua kuin vaatia suomalaisia samaistumaan ihquihin maahanmuuttajiin. Tuo kommunistiporukka jopa kiihdyttää segregaatiota, (suomalaisuuden hävittämistä, suom. huom.) suosimalla maahanmuuttajia kaikessa, jotta maahanmuuttajien ei tarvitse samaistua suomalaisuuteen.

Tämä ihmisen synnynnäinen ja tiedostamaton tahto etsiytyä omanlaistensa joukkoon on ollut erinomaisen tärkeä ominaisuus nostettaessa ihmistä pelkästä viattomasta eläimellisyydestä kommunistiksi tai sen erilaisiksi variaatioiksi, kuten suvakeiksi, jotka haluavat pakottaa kaikki erilaiset ihmiset kaltaisiksiin.

Suomalaiset ovat itse paras esimerkki hyvästä sergregaatiosta: Suomenniemelle halusivat tulla kaikki ne, jotka eivät viihtyneet etelämaisten suupalttien seurassa, vaan halusivat hiljaisuuteen. Tärkeilemätön tasa-arvo oli muinaissuomalaisille täysin luonnollista, eikä suomalaiset edes tarvinneet tasa-arvon käsitettä kuin vasta ahdasmielisten etelänuskontojen tunkeuduttua tänne:
Viileässä hiljaisuudessa elävät suomalaiset eivät voineet luoda erilaistavia käsiteitä, joita meluisat etelän ihmiset pakosta joutuivat kehittämään. Suomalaiset olivat heti alusta alkaen tasa-arvoisia, eivätkä he tunteneet häpeää alastomuutta kohtaan -- Suomeen tuli häpeän käsite vasta Piispa Henrikin myötä, joka halusi opettaa suomalaiset häpeämään itseään. Onneksi Lallilla oli kirves, joten Henrik onnistui häpeäkulttuurin lähetystyössään vain osittain ja suurin osa suomalaisista sai elää häpeämättömästi aina Mokutuksen aikakauden alkuun saakka.
On tehty sellaisiakin tutkimuksia, että suomenkielisillä on erilainen avaruudellisuuden hahmotuskyky kuin muiden kielten hermostoilla. Ympäristö pakosta luo aivoista kaltaisensa: Puuttomilla aavikoilla asuvat joutuvat kehittämään erilaisen käsitekielen kuin metsäisillä seuduilla kasvavat:
Vähäpuisilla seuduilla asuvat kehittyvät laiskoiksi, koska he huutavat jo kaukaa toinen toisilleen asiansa, kun taasen metsässä ihmiset ymmärtävät, ettei huuto kuitenkaan kuuluisi metsän huminalta ja kaiken lisäksi saaliskin jäisi saamatta, jos metsässä pitäisi älämölöä.
Ja sama pätee myös lämpötilaerojen kieltä erilaistavaan vaikutukseen;
On ihan loogista, että viileässä ja kylmässä asuvat eivät voi kehittää häpeän käsitteitä alastomuudelle, koska jos vaikkapa miehet olisivat esihistoriassa jättäneet naiset nuotion lämmön ulkopuolelle, niin siihen olisi sammunut suomalaisten heimokunnat. Kun vielä ymmärretään, että aamuyöllä ei ole kuin hiillos jäljellä, niin miehet ja naiset ovat joutuneet painautumaan toinen toisiaan vasten elääkseen aamuun asti, joten on täysin loogista, miksi suomalaisten on ollut mahdotonta kehittää uskonnolliseksi muodostuneita uskomuksia, missä hävetään alastomuutta. 
Lämpimillä seuduilla kasvavat miehet ymmärsivät, ettei naiset kuole, vaikka heidät pitäisi miehistä erossa, joten lämpötila on se, joka on saanut etelän miehet häpeämään naisia ja sitä, että heillä kulli alkaa seistä, jos nainen tulee liian lähelle,
-- kun taasen suomalaiset miehet olivat kylmyyden ansiosta tottuneet naisten läheisyyteen ja täällä kulli seisoo vain silloin, kun mies haluaa, joka on täysin erilainen avaruus kuin australo pithecuksilla, joilla alkaa seistä, kun vain näkevätkin reikiä, josta johtuen etelän suupalttien oli pakko peittää säkeillä naiset, jotta suupalteille jäi aikaa miettiä, mitä kummajaisia naiset oikein ovat, johon he saivat kulleiltaan vastauksen, että syyllistäkää kaikki naiset omista himoistanne ja tehkää siitä uskonto itsellenne, niin pääsette sitten nussimaan 70 neitsyttä ikuisesti.
Findance, 9.11. 2011 Imaami jyrähti: 
Banaanit ja kurkut kiellettävä naisilta: tuovat mieleen sukupuolielimen

Blogi, 19.11. 2011: Suomen kieli uskontojen tuho
US-Blogi, 20.11. 2011: Naisten alistettu asema uskonnoissa johtuu kielestä

YLE, 3.12. 2016: Suomi, tästä voimme olla ylpeitä! Lehdistönvapauslaki täytti 250 vuotta – suomalainen keksintö -- Ei olla enää kohta ylpeitä mistään. Paitsi suvakit ovat ylpeitä, kun lopettavat kaikenlaiset vapaudet Suomesta, ettei kunniakansalaiset hermostu.

Ei kommentteja: