Ilman köyhiä ja surkeilevia ihmisiä ei olisi vasemmistoa.
Vasemmiston olemassaolon ehdoton edellytys ovat surkeilevat ihmiset. Vasemmistolaisen silmä on tottunut näkemään surkeutta kaikkialla sielläkin, missä on kyse ainoastaan ulkoisesta muodosta. Jos joku ei suoraan valita tilaansa, niin vasemmistolaisella on ideologinen oikeutus kuitenkin julistaa sellainen vasemmistolaisen politiikan kohteeksi pelkän ulkoisen olemuksen perusteella.
Liberaalivasemmisto elää valituksesta. Ihmisten valitukset ovat vasemmistolaisille ideologista superruokaa, jota kuullessaan he saavat oikeutuksen kaivella kunnon ihmisten taskuja.
Vasemmistolle ei kuitenkaan riitä yksittäiset valittavat ihmiset, joten siksi vasemmistolainen katsoo, että hän voi aina yleistää yhden pienituloisen ihmisen valitukset koskemaan kaikkia pienituloisia. Vasemmiston lehdissä harvoin esitellään hymyileviä ja onnellisia pienituloisia. Ainoat hymynaamat vasemmiston lehdissä ovat hyvin toimeentulevat vasemmiston johtohenkilöt, jotka asuvat etäällä valittavista köyhistä.
Vasemmistolainen toimii alitajuisesti siten, ettei surkeileva köyhyys poistuisi tai vähenisi maailmasta, vaan sen sijaan lisääntyy. Pitääkseen valittavat ihmiset kirkkaina silmiensä edessä vasemmistolainen on pakotettu kehittämään yhä uusia valituksen muotoja. Sata vuotta sitten köyhillä oli oikeat syyt valittaa, mutta nykyisin vasemmistolainen joutuu visusti kysymään "köyhältä", että eikö kuitenkin olisi edes jotain valittamista, vaikka miten pientä tahansa.
Nykyisin vasemmistolainen marssii kadulla, jos joku on valittanut, ettei hänellä ole rahaa iPhoneen.
Ruokajonot ovat vasemmiston aikaansaannosta. Vasemmistolainen ei suinkaan häpeile ruokajonoja, vaan suorastaan nauttii siitä, kun hän mainostaa niitä kaikelle maailmalle, sillä hän tajuaa, että muu maailma hyväksyy paremmin vasemmistolaisten kädet toisten taskuilla, kun heille näytetään kurjuutta ja valitusta.
Blogi, 30.3. 2017: Rauhanuskonto menestysuskontona
Blogi, 30.3. 2017: Vasemmistolainen utopia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti