perjantai 11. elokuuta 2017

Kaikki ilmaiseksi ulkomaalaisille-Poltetun maan taktikkaa

Maaperän rikkaudet muinaisesineitä lukuunottamatta kuuluvat löytäjälle?
Minä sitten menin ja lohkaisin tuossa, että jos Suomikin olisi vielä kehitysmaa...

Valitettavasti olin väärässä, sillä joku huomiokykyinen lähimmäinen laittoi mun naamatauluun alla olevan videon linkin, ja siitä selvästi huomataan, että Suomi on pahempi kuin mikään kehitysmaa, sillä kehitysmaatkit sentään vaativat edes pientä kaivosveroa, kun taasen Suomen suvaccipoliitikot haluavat jakaa tämänkin asian täysin ilmaiseksi maailmalle, kuten he ovat jo jakaneet suomalaisten verotkin ja suurimman osan suomalaisten vuosisatojen aikana rakentamaa infraa.

Kaivostoiminta on Suomessa lähes kokonaan ulkomaisissa käsissä.
Multikulttuuriuskovaiset poliitikot haluavat, että Suomen kaikki muukin toiminta pitäisi olla ulkomaalaisten omistuksessa mukaan lukien Maan ja Kirkon sisältö.

Siltä se näyttää, että Suomessa on nukkehallitus, jonka ylpiäjohtajana on G. Soros. Olisi todella koomista, jos poliitikot kauhistelisivat sitä, että maailman rikkauksista puolet on 8 rikkaimman ihmisen hallussa, koska poliitikot kuuliaisesti tottelevat niitä kahdeksaa rikkainta.
Blogi, 11.8. 2017: Valtio meni ja otti monikulttuurisuususkonnon Kirkon tilalle

Ulkomaalaisten mielestä Suomen jakopolitiikka toimii loistavasti, koska he näkevät Suomen vieläkin  villimpänä kuin Afrikan köyhimmät valtiot, joista kaivosyhtiöt keräävät jättimäiset rikkaudet jättäen jälkeensä sanoinkuvaamatonta tuhoa.

Videon selostaja: "Suomessa kaivoksen perustamista ohjaa yhä ikivanha "Löytäjä saa pitää"-periaate. Jos maassa on kultaa tai vaikkapa timantteja, niin kuka tahansa voi vallata alueen ja viedä rikkaudet pois."
Joku valtion suojatyöläinen: "Joo, periaatteessa. Tietysti, jos jos niitä ei löytäjä sais pitää, niin mää luulen, että vois olla aika harvassa ne etsijät."

VERTAILUKOHTAA "LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ"-POLITIIKALLE:
Käytäntönä on se, että lain mukaan valtio omistaa kaikki muinaismuistot, vaikka niitä ei olisi löydettykään, mutta siitä huolimatta yksityiset ihmiset ovat valmiita maksamaan jopa terveytensä etsiessään niitä niin merenpohjista kuin pelloistakin.
Joku tutkijakin voisi oikeasti huomattaa, että nykyaikana malmeja löydetään jopa satelliittien avulla, väärävärikuvilla, magneettisia poikkeamia huomioimalla ja vanhojen tulivuorien kimberliittejä näkemällä.

Joten on se vaan täysin typerää valtiolta jättää laista pois se itsestään selvyys, että Suomen maaperä kuuluu suomalaisille. Jo asiayhteydestä pitää jokaisen selväpäisen huomata, että Suomi kuuluu suomalaisille 110 kilometrrin korkeudesta 6500 kilometrrin syvyyteen asti.
Jos Suomessa valta olisi oikeasti jaettu kolmeen osaan, niin ainakin oikeuslaitoksen pitäisi jo lain henkeä tulkitsemalla kertoa poliitikoille, että asiayhteys todistaa Suomen kuuluvan suomalaisille jopa kilmetrin syvyyteen saakka, koska myös sen ilmatila kuuluu Suomelle.
Suomi ei vaadi ylilentäviltä satelliiteilta ylilentomaksuja, mutta esimerkiksi Viron yli saa lentää paljon halvemmalla kuin Suomen yli.

Koska politikoille ei tuota mitään vaikeuksia ottaa maksua siitä, että lentokoneet tökkivät reikiä Suomen ilmatilaan, niin onhan se äärettömän typerää, että Suomen maaperään saadaan tuosta noin tehdä reikiä ja viedä sieltä suomalaisille kuuluvat aarteet!
Lentokoneen jättämä reikä palautuu ennalleen muutamassa tunnissa, mutta verottomasti toimivien kaivosyhtiöiden reiät ja saasteet jäävät Suomen maaperään miljardiksi vuodeksi.
Onhan se tietysti siinä mielessä järkevää antaa maaperän rikkaudet ilmaiseksi, koska Suomen väkeä vaihdetaan yhä kiihtyvään tahtiin kehitysmaalaisiin, jolloin poliitikot toimivat "poltetun maan taktiikalla". Edes jotain kiusaa pitää tehdä maahan tunkeutujille. Turha se on jättää Suomen maaperään kultahippuakaan, koska meitä ei kohta enää ole.

Mutta, poliitikkojen perustelut sille, miksi edes kaivosveroa ei saa periä, ovat edellä sanotusta huolimatta ja siksikin täydellinen osoitus heidän kyvyttömyydestä huolehtia Suomen asioista.

YLE, 2.10. 2015: Junaliikenteen yksityistäminen ei ollut ihmelääke Britanniassa
KU, 23.8.. 2015: YKSITYISTÄMINEN PILASI RUOTSIN JUNALIIKENTEEN
Blogi, 30.11. 2016: Yksityistäminen tappaa valtion

2 kommenttia:

Kati Sinenmaa kirjoitti...

LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ!
Suomalaiset löysivät Suomen jo ainakin 11500 vuotta sitten, joten eiköhän jo tällä puheella se ole varma, että Suomi rikkauksineen kuuluu suomalaisille.

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Jos joku infran osa myydään ulkomaalaisille, niin silloin se on oikeasti ottaaen annettu ilmaiseksi, koska sen jälkeen se ei tuota penniäkään suomalaisille. Edes tämän ymmärtäminen pitäisi olla poliitikoille täysin selvää.

Suomalaisten rakentamaa infraa ei edes pitäisi mitata rahassa, koska siinä on mukana se henkinen osuus. Poliitikot katsovat, ettei suomalaisilla ole mitään sidettä niihin asioihin, joita he ovat suurella vaivalla vousisatojen ajan rakentaneet.

Otetaan vaikkapa joku täysin ruostunut viikinkiajan vyönsolki tai kivikautinen rauniokumpu metsässä, niin eihän valtio hinnoittele niitäkään, vaan pitää niitä korvaamattoman arvokkaina.

Koska poliitikot katsovat, ettei suomalaisilla ole mitään henkistä sidettä näihin nykyajan rakenteisiin, niin silloin pitää päteä, ettei suomalaisillas voi olla mitään sidettä myöskään muinaismuistoihin, joten on erittäin typerää, että valtio omii ne itselleen antamatta niistä minkäänlaista löytöpalkkioita edes, koska nehän ovat täysin yhtä irrallisia suomalaisuudesta kuin ovat VR, Digita, kullat, litiumit, maantiet, ...........