lauantai 19. elokuuta 2017

Vapaavuori julistaa valkoisten pakoa

Jan Vapaavuori on julkisesti ilmoittanut, ettei maahanmuuttajilta vaadita suomenkieltä, jos he ovat vain omissa oloissaan:
US, 14.8. 2017: "Palveluammatteihin liittyen häneltä kysytään, tarvitseeko ravintolahenkilökunnan osata suomea.
Ei tietenkään tarvitse. Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle, Vapaavuori sanoo."
Voisin kysyä Vapaavuorelta ja kaikilta hänen hengenheimolaisiltaan, pitääkö maahanmuuttajan osata suomen kieltä, jos hän on jollakin tavoin pulassa, kuten kipeä tai rahaton? Vai onko niin, että jos maahanmuuttajan ei tarvitse osata maan kieltä lähiössään, niin silloin hänen ei tarvitse osata sitä edes sossussa, koska Vapaavuori varmaan on hyvillään, jos Suomessa olisi yhtä monta tulkkia kuin maahanmuuttajaakin. Suomen kaikki unelma-ammatit.
Mikäpä onkaan parempi maahanmuuttajan työllistäjä kuin toisen maahanmuuttajan avustaminen kaikkein yksinkertaisimmissakin asioissa, jotta maahanmuuttajat voisivat lähiöravintoloissaan olla kuin kotimaissaan.
Siellä lähiöravintoloissaan sitten kieltä osaamattomat maahanmuuttajat muuttuvat tuosta noin vain tietotekniikkainsinööreiksi, joita Suomen Piilaaksot kaipaavat.

Onko Vapaavuori syyllistynyt vihapuheeseen, kun hän julkisesti kehottaa ihmisiä pakenemaan sellaiselta alueelta, missä asukkaat eivät osaa kommunikoida ja palvella ihmisiä maan virallisella kielellä?

YLE, 18.8. 2017: Ruotsissa 23 erityisen ongelmallista asuinaluetta, Suomessa ei yhtään.
Kansalainen, 25.11. 2017: Rotterdamiin vuoden 2015 jälkeen tulleista pakolaisista 4 on töissä.
IL, 21.11. 2017: Helsingin kaupunginhallitus esittää laajaa palvelu- ja rahapakettia laittomasti maassa oleville - perussuomalaisilta meni kuppi nurin

Mitenköhän ihmiset alkavat eristäytyä omille alueilleen?
Johtuuko se siitä, ettei heidän tarvitse ossata suomea käydessään oman lähiönsä kaupoissa, kirjastoissa, sossussa ja ravintoloissa, josta seuraa se, ettei sellaisilta voida vaatia suomenkieltä laitoksissa ja virastoissakaan Ja kun tuollaisia maan kieltä osaamattomia alkaa olla vaivaksi asti, niin alkaa valkoisten pako alueelta (white flight).
Jos kieltä osaamattomien tulijoiden ylivertainen poliittisuskonnollinen kulttuuri poikkeaa täysin länsimaisesta elämänmenosta, niin kieltä osaamattomat maahanmuuttajat alkavat terrorisoimaan alueella vielä asuvia etnisiä ihmisiä, koska he eivät siedä sitä, että alueen muu väestö ei noudata heidän ylivertaisen kulttuurinsa perinnäistapoja.
IL, 25.1. 2016: "Isis on Koraanin laillinen lapsi".
Alan Salehzadeh, 26.12. 2016: Maltillista poliittista islamia ei enää ole olemassa.
IL, 19.8. 2017: Näkökulma: Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan.

Ei ole mitään väliä sillä, onko poliisi jalkautunut johonkin maahanmuuttajalähiöön, jos julkishallinto ei vaadi maahanmuuttajilta maan virallisen kielen osaamista. Maahanmuuttajalähiöissä olevat poliisit ärsyttävät poliisien kieltä osaamattomia, eristäytyviä maahanmuuttajia pelkällä läsnäolollaan, koska poliisihan tavallaan osoittaa heille, että he ovat jollain tavalla rikollisia, sillä miksi muuten poliisi olisi heidän joukossaan, kun he omissa lähtömaissaankaan eivät ole voineet luottaa shariapoliisiensa ja miliisiensä toimintaan.
Ja niin maahanmuuttajat alkavat kivittämään poliisia. Ja kun poliisit ottavat kiinni kivittäjiä, niin heidän vanhempansa alkavat puhumaan omalla kielellään, miten kilttejä heidän lapsensa ovat, koska ovathan he ainoan ylistyn rauhanuskonnon poikia ja tyttöjä. Eikä rauhanuskonto voi olla syypää mihinkään, koska poliitikot ja muut suvakitkin ovat ehdoitta sitä mieltä.
NU, 14.8. 2017: Nuoria pahoinpideltiin ja poliiseja kivitettiin – nuorisojengi häiriköi Klaukkalassa.

Jan Vapaavuori on lausonnollaan potkinut maahanmuuttajien eristäytymisen yhä kovempaan vauhtiin.

Multikulttuuri ei koskaan voi toimia. Kulttuurit voivat elää rauhanomaisessa rinnakkaiselossa vain, kun ne ovat omilla valtiollisilla alueillaan ja kun niihin ei sisälly vaatimusta valloittaa koko maailma.

Suomeen on otettu tahallaan sellaisen kulttuurin edustajia, joiden pitää pitää omaa kulttuuriaan kaikkiein parhaimpana asiana jokaiselle ihmiselle. Kun suvaitsevaiset vielä samaan aikaan ovat vaatineet suomalaisuuden alasajoa sillä syyllä, ettei se ole nykyaikainen, niin kauhistuttava drinkki on nyt valmis juotettavaksi suomalaisille.


IS, 16.8. 2017: Yhdysvaltalainen professori: Pohjoismaisen hyvinvointivaltion pohjalla on luterilaisuus.
Useimpien pakolaismaahanmuuttajien kotimaiden pahoinvoinnin pohjana on islamilaisuus. Juurikin se uskonto, jonka ylistäjiä ovat poliittisesti korrektit länsimaalaiset johtajat, jotka ovat selvästi johtaneet länsimaat oman kulttuurinsa totaalista tuhoa kohden.
Kun katsotaan kartalta, missä ovat ne maailman kriisipesäkkeet, niin huomataan, että siellä, missä valtion uskontona on rauhanuskonto, sieltä virtaa loputtomasti pakolaisia länsimaihin, missä heille ei selvästi kerrota, että heidän omat tapansa ovat syynä heidän pakolaisuuteen.


Blogi, 19.11. 2011: Suomen kieli uskontojen tuho.
Blogi, 21.11. 2017: Uskonnonvapaus ei koske uskovaisia.
US.Blogi, 20.11. 2011: Naisten alistettu asema uskonnoissa johtuu kielestä.
YLE, 30.10. 2016: Kolumni: Suomen puhujat todennäköisesti hahmottavat maailman eri tavoin kuin muut, koska meillä vedetään kalsarikännejä.
Tutkimukset osoittavat, että ihmiset näkevät maailman erilaisena riippuen siitä, millaisille asioille heidän puhumissaan kielissä on sanoja.
Palkittu lingvisti Guy Deutscher käsittelee kirjassaan Through the Language Glasssitä, miten eri kielten puhujat hahmottavat maailmaa eri tavoin.
Useimmat eurooppalaiset kielet esimerkiksi erottelevat elottomien esineiden sukupuolen. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että tämä vaikuttaa ihmisten ajatteluun.
Jos poliittisilla päättäjillä olisi oikea halu poistaa maailmasta pakolaisuuden syyt, niin silloin he eivät vaatisi suomalaisia luopumaan tavoistaan, vaan he vaatisivat maahanmuuttajia oppimaan suomenkielen, koska kun ihminen ajattelee suomenkielellä, niin hänestä on silloin ja siinä poistunut kyky sellaiseen kulttuurin, joka on syynä pakolaisuuteen.
Onhan se melkoisen ristiriitaista julistaa monikulttuurisuutta, kun samaan aikaan nähdään, missä kulttuureissa on ainaista rähinöintiä ja ihmisten alistamista perinnäistapoihin, joita kovasti vihattaisiin, jos ne olisivat suomalaisuutta.
Blogi, 11.8. 2017: Valtio meni ja otti monikulttuurisuususkonnon Kirkon tilalle.
Blogi, 10.8. 2017: Monikulttuurisuus on uskonnoista puhtain ja kaunein.

IL, 25.11. 2017: IL-analyysi: Vapaavuori nylkee rahat veronalennukseen vuokratonteilla asuvilta.

1 kommentti:

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Koska maahanmuuttajilta ei vaadita suomen kielen oppimista, niin silloin tietysti on rasistista vaatia heitä oppimaan mitään muutakaan. Olisihan se epäloogista vaatia maahanmuuttajaa koulunpenkille oppimaan kaikkea muuta paitsi suomen kieltä.

Suomalaisuus on sisäänrakennettu suomen kieleen.
Onkin hyvin huomattu, miten poliittisesti korrektit poliitikot mielellään haluavat opettaa maahanmuuttajille heidän omaa uskontoaan ja heidän omaa kieltään, mutta maan virallista kieltä ja suomalaisuutta heille ei saa opettaa, koska muutoin he eivät voisi perustaa lähiöisinsä etniniä ravintoloita, missä he voisivat olla kuin kotonaan.