keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Korruption vastainen vaalilippu

Jotta poliitikoillakin olisi jotain haastetta, niin ehdotan, että jokaisen vaaliehdokkaan on laadittava työtarjous, millä hinnalla he luulevat pystyvänsä toteuttamaan vaalilupauksensa.
Demokraatti, 21.1. 2018: Harkimo tykittää kolumnissaan: ”Ihmetyttää, että tällaisia ihmisiä valitaan niinkin paljon eduskuntaan”.
B, 5.1. 2018: Huhtasaaren talousnerokkuus hakusessa.
Youtube, 1.10. 2015: Noin viikon uutiset: Veronkierto.
HS, 28.6. 2015: Armahduslaki tulee vero­pakolaisille kuin tilauksesta.

Kansa (urakan tilaaja) voisi sitten itse päättää, otetaanko urakan tekijöiksi kaikkein kalleimpien tarjousten jättäneet -- vai voisiko se olla totta, että ihminen pystyy viisaaseen ajatteluun myös pelkällä perustulolla.
Siinähän sitten kansa saisi pitää turpansa tukossa, jos päättäviin asemiin valitut edelleen olisivat samanlaisia perseilijöitä, jollaisista on saatu lukea historian kirjoituksien alkuajoista asti.

Kun kuuntelee ja katsoo, millaisia lakeja nämä ökyetuisuuksia nauttivat kyykkypoliitikot ovat kauhealla porulla ja voivotuksilla saaneet aikaan, niin ei voi mitenkään uskoa sellaista hokemaa, että vain rahalla saa hyvää.
Nyky-Suomessa kaikki näkyy menevät pieleen: Ydinvoimaloita, metroja ja lakeja sorvataan  jopa kymmeniä vuosia, mutta mitään tolkkua niistä ei näytä tulevan.

Kun kansaneduistaksi voidaan valita koomikkoja, sairaanhoitajia, johtajia ja kaikenmaailman pellejä, joista suurin osa on aiemmassa työssään saanut paljon pienempää palkkaa -tai elänyt vain puoluetoimistojen ja yhdistysten kautta sosiaalipummina-, niin pitääkö minun nyt uskoa, että he eivät ole voineet tehdä hyvää työtä, koska he ovat olleet kansanedustajan palkka-, kulukorvaus, palkkio- ja päivärahatasoon nähden matalapalkkaisia?

Kun näitä aktivointimalleja, kikysopimuksia ja sotelakeja katsellaan, niin millä tavalla se nyt näkyy, että rahalla on saatu jotain hyvää? Edes minkäänlaista vastuullisuutta ei ole voitu vaatia puhumattakaan, että lakien urakoitsijat olisivat korvausvelvollisia.

Typerää puhua, että kansanedustajan vastuu näkyy siitä, ettei häntä valita toiselle kaudelle! Ikään kuin vallalla olisi oletuksena, että kansanedustajaksi valittu oletusarvoisesti istuisi loppuelämänsä kansanedustajana, mutta jos olisi vain yhden kauden kansanedustaja, niin siinä näkyisi sen kansanedustajan kantama vastuu?

2 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Se kallisarvoisin etu mistä he tullessaan valituiksi joutuvat luopumaan: lupauksiensa rikkominen ja valehtelu.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö sinua häiritse yhtään se tosiasia että Huhtasaari tunnustaa olevansa paatunut Siionisti, siksi hän kantaa kaulassaan davidin tähti riipusta.
(lue Lauran haastattelu Hesarista 24.kesäkuuta 2017)

Mitä siionistit ovatkaan maailmassa saaneet aikaan, - niin paljon pahuutta ettei mikään.....

Ja tätä Huhtasaarta nyt hehkutetaan oikein kansallismielistenkin toimesta, vittu mitä retardeja.

Marco Wittikin hehkuttaa Lauraa vaikka puhuu korkealla äänellä Siionismia vastaan, kyllä on siinäkin luiskaotsainen älykääpiö.