keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Odottamaton ohje Paratiisiin kulkijoille

 Miten on ylhäällä siten on myös alhaalla. Jumala ei heitä noppaa. Mutta siitä huolimatta Jumala luo pienimmästä suurimpaan äärettömästi mahdollisuuksia, jonka vuoksi monet luulevat, että kaikki on vain sattumaa.

Vitsi on siinä, että kuten miljardista siittiöstä yleensä vain yksi ainoa siittiö pystyy uimaan oosyytin pinnalle asti, ja sen urhoollisen uimisen seurauksena tulee jotain uutta ja suurenmoista. Jumalallisesta näkökulmasta katsottuna se ei ole sattumaa, että triljoonasta siittiöstä juuri se siittiö, josta sinä olet puolet, pääsi maaliin asti. Sillä Jumala on asettanut siittiöiden polulle lukemattoman määrän erilaisia rasteja, joihin päässyt siittiö saa lisäpisteitä.

Peliteoriaa voi soveltaa yksittäisen siittiön uintimatkaa kohden lopullista voittoa.

Samoin Jumala tekee kaikilla muillakin tasoilla. Ihminenkin on vain yksi siittiö miljardien muiden siittiöiden seassa. Kuten luonto vaatii ihmisen siittiötä uimaan vastavirtaan, niin myös yksilöihminen voi saavuttaa lopullisen voittonsa uimalla yleistä mielipidettä vastaan.

Ihmislaji on juuri näinä päivinä kaikkein hedelmällisimmillään. Milloinkaan ennen eikä tämän jälkeen tule koskaan olemaan yhtä paljon "ihmissiittiöitä" uimassa kuolevaisten planeetalta jonnekin kosmoksen oosyyttiin. Kuten ihmisen miljardeista siittiöistä ehkäpä vain pari tai kolme saa aikaan ajallista jatkuvuutta, niin saattaa olla sama suhde myös sillä tasolla, missä ihminenkin on itsessään pelkkä siittiö.

Kaikki ihmiset yrittävät omalla siimahännällään uida kohti Paratiisia, mutta sinne ei pääse kuin yksi ainoa ihminen. Otan lisää viiniä ja siksi uskallan jatkaa tätä hirvittävää ajatusta edelleen.

Meille on kerrottu, että yksi ainoa ihmissiittiö (Joshua ben Joseph) on kaikista vastuksista huolimatta onnistunut uimaan Urantialta Paratiisiin asti. En voi uskoa, että kaikki muut ihmissiittiöt on siten tuomittu häviöön. Mutta en voi mitään sille, että se vertaus, jonka juuri kerroin, olisi ihmiskunnan loppu. Olen varma, että en ole vielä muistanut kaikkea, mikä tarvitaan armolliseen loppukirjoitukseen.

Vaikka ihminen olisikin ja onkin pelkkä jumaluussiittiö tuupattuna kosmokseen, niin se ei tarkoita, että ihminen olisi täysin sattuman oikkujen tuupittavana. Päin vastoin. Kuka tahansa ihminen saa jopa päivittäin vihjeitä siitä, mille polulle tänään tulee astua.

Ihmistiede on saanut selville, että se ei ole pelkkää sattumaa, mikä siittiö hedelmöittää oosyytin (pientä hakuja se vaatii, että löydät viimeisimpiä tieteen saavutuksia).
Samoin myös Ihmissiittiön (Ihmisen) sisällä on jumalallinen opas, jonka korkein halu ja ainoa tarkoitus on opastaa ihminen Paratiisiin, eli siihen universaaliseen oosyyttiin, jonne tunkeuduttuasi sinusta tulee uuden kosmoksen jumala. Ihminen onkin jo saanut selville, että ihmisessä toimii sellaiset virtapiirit, kuten intuitio, rohkeus ja neuvokkuus. Ihminen ei itse ole niitä luonut, kuten ihminen ei ole luonut ihmistäkään. Mutta. Juuri se, joka on luonut ihmisen, on varmistanut myös sen, että ihmisen matka Urantialta Paratiisiin on varmasti yhtä haasteellinen kuin miehen siittiön matka vaginasta oosyyttiin.

Hyvää yhtä hyvää pikkulauantaita kaikille, jota se on kirjouttaneellekin, joka yrittää parhaansa päästäkseen täältä jonnekin.

maanantai 22. tammikuuta 2024

EI VIHOLLISARMEIJAA SUOMEEN

 Kyllä. Haluan Suomeen sellaisia armeijakuntia, joista ei ole haittaa suomalaisille, vaan päin vastoin ; 

 Ystävällismieliset ja hyvin koulutetut vierasmaalaiset sotilaat vallan mielellään ja ihan vaistojensa vieminä pariutuisivat suomalaisten kanssa, jolloin Suomeen ei tarvitsisi tuottaa maahanmuuttajia. Ja olen varma siitä, että ystävälliset vierasmaalaiset sotilaat eivät pakottaisi suomalaisia omaksumaan omia kieroja uskomuksiaan, koska sehän olisi suoraan kuin vihollisen käsikirjasta.

Niinpä en voi nähdä mitään syytä sille, että Suomeen voisi hyvinkin tulla jopa 15000 tuhatta sotilasta yhden vaivaisen syksyn aikana, eikä yksikään niistä sotilaista vollottaisi, että kaurapuuro on huonoa, haluan hala............... Ymmärrän toki sen, että Suomessa jokaista mielipidettä kohden voi olla jopa 5 miljoona eriävää mielipidettä. Enkä pidä mitenkään pahana sitäkään, että tämäkin mielipide voisi saada jopa 5,65 miljoonaa eriävää mielipidettä, pelkästään Suomesta, jos imeväistenkin suusta jotkut sellaista uskoisivat kuulevansa.

Valheellinen YLE-manipulointi jatkuu

 Jälleen kerran YLE esitti täydellisen nollatutkimuksen, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin YLE tähtäsi, mutta joka uppoaa vasemmistoon ja muihin tietämättömiin kuin häkä, koska juuri sitä vasemmisto haluaakin kommuniselta YLEltä:

YLE, tänään: "Ulkomaalaistaustaiset äänestäjät kertovat, millä perusteella valitsevat ehdokkaansa: ”Maailma on muuttunut paljon” "Ulkomaalaistaustaiset Suomen kansalaiset äänestävät harvemmin kuin kantasuomalaiset. Syitä sille on monia.""

Yhtä hyvin YLE olisi voinut otsikoida, että Espanjan suomalaiset äänestävät Esopanjan vaaleissa harvemmin kuin espanjalaiset. Sanokaa mikä tahansa vieraskansalaisuus ja väittäkää, että se äänestää harvemmin kuin syntyperäiset, niin aivan taatusti saatte tuloksen, että niinhän sen pitää ollakin. Mutta!

Kun YLE haluaa ainoastaan ja vain manipuloida suomalaisista esille pelkkää typeryyttä, eikä puhettakaan, että YLE olisi yllämainitun "uutisen" yhteydessä kertonut, että niin tekevät suomalaisetkin vieraalla maalla. YLEn ainoa tarkoitus on manipuloida verorahoilla suomalaiset pelkiksi idiooteiksi, jotta he lopulta ottaisivat Suomeen sata miljoonaa ..... .

HUOMIO! Tänä aamuna sekä YLE:n radio- että TV-uutiset kertoivat väärennetyistä vaalimainoksista. Ainoa ero Halla-ahon ja Haaviston väärennöksistä kertomisessa oli siinä, että YLE suoraan luki, mitä väärennetyssä Halla-ahon mainoksessa oli sanottu, kun taasen Haaviston väärennöksestä kertoessaan YLE-uutiset luki, että siinä oli esitetty väärää tietoa Haaviston sanomisena, mutta ei sanallakaan edes viitattu, mitä väärennöksessä oli väärää.

YLE siis täysin tahallaan ja harkitusti väitti, että Halla-ahosta tehty väärennetty vaalimainos oli sisällötään oikea, kun taasen YLE oikein painotti sitä, että Haaviston vaalimainokseen oli laitettu sellaista, joka ei pitänyt paikkaansa - koska YLE uutisisissa ei lainkaan kerrottu, mitä siinä väärennöksessä oli väärää. Tasapuolista olisi ollut kertoa sanatarkasti myös väärennetyn Haaviston mainoksen sisältö, mutta siihenhän manipuloiva YLE ei pysty.

Muuttuuko saksalainen ja mihin suuntaan

1920 -ja1930-luvuilla tuskin monikaan saksalainen osoitti mieltään nousevaa kansallissosialismia kohtaan. Ehkäpä se oli päin vastoin, silloinkin, että saksalaiset osoittivat kovasti mieltään niitä kohtaan, joiden katsottiin vastustavan saksalaisten enemmistön tahtoa.

Voisiko olla niin, että vielä tänäänkin historia toistaa itseään, jopa Saksassa? Että jälleen kerran saksalaiset haluavat maahan fasistihallituksen vastustamalla henkeen ja vereen sitä tahoa, joka oikeasti haluaisi Saksalle hyvää?

Viime vuosisadan alkupuolella saksalaiset eivät tunnistaneet itsessään asuvaa fasistia, miten he nyt ovat onistuneet tunnistamaan sen muissa?

YLE, 18.1. 2024: Äärioikeiston vastaiset mielenosoitukset yltyvät Saksassa – idea kansalaisten pakkosiirroista säikäytti ihmiset barrikadeille.

Muistettakoon tosiasiana, että kansallissosialistit eivät olleet äärioikeistoa, vaan ihan sitä samaa vasemmistoa, mitä oli silloin Neuvostoliitossakin. On hyvin tunnettua, että vasemmostolaiset haluavat pukeutua lampaiksi, jotta he sitten voisivat saada tilaisuuden päästä tyranneiksi.

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Sukupuolivietti vs Rakkaus

 Oman ymmärrykseni mukaan rakkaus on jotakin ylevämpää kuin tahdosta riippumaton sukupuolivietti. Rakkaus ei myöskään voi olla piehtaroimista toisen kanssa. Rakkauden täytyy olla jotakin, joka ylläpitää ja hyödyttää koko yhteiskuntaa, jotakin sellaista, josta kaikki yhteiskunnan jäsenet hyötyvät.

Sukupuolivietti hyödyttää ja ylläpitää yhteiskuntaa, jos siitä syntyy uusia ihmisiä, muutoin se johtaa sukupuuttoon, eikä sellainen tietystikään voi olla rakkautta.

Ainoa tunnettu seikka, joka täyttää rakkauden vaatimuksen, on työn teko. Ihminen ei voi rakastaa muutoin kuin tekemällä työtä. Mitä sanoikaan ihminen, jota on kutsuttu Rakkauden henkilöitymäksi:

Johannes 5.15-17: "Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt. Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina. Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä"."

Rakkaus on jotakin sellaista, jota ei ole muilla eläinlajeilla. On tietysti kaunista katsella toisiaan kaulailevaa joutseparia ja väittää sitä rakkaudeksi, -- mutta onko niillä valinnanvaraa muuhun käytökseen.

Sivilisaation olemassaolo johtuu rakkaudesta, eli ihmislajin jäsenet ovat aikojen alusta asti tutkineet ympäristöä ja siirtäneet tietoa jälkeläisilleen. Tähtiä katselleet ja niitä ylösmerkinneet rakastivat työtään ja nyt meillä on kukoistava tähtitiede. Ihmiset alkoivat kasata kiviä pelkästä tekemisen ilosta ja se sai aikaan pyramideja kaikkialle ympäri planeettaa, eivätkä nykyihmiset vieläkään pysty ymmärtämään sitä rakkauden määrää, jolla liikuteltiin tuhansien tonnien painoisia kiviä. Luonnontieteet ovat mahdollisia vain sellaisella lajilla, joka sukupuolivietin lisäksi rakastaa.

Katso älypuhelinta kädessäsi ja ajattele, että kautta vuosisatojen lukemattomien ihmisten on pitänyt tehdä intohimoisesta työtä, pelkästä rakkaudesta, että se kännykkä on nyt siinä. Jumalan ei tarvitse tulla parantamaan sairaita, koska lääketiede on ihmisen rakastamista, eikä ole mahdollista, että Jumala tekisi sellaista, mihin hän  on asettanut ihmisen. Kirurgin välineet ja taidot ovat rakkautta, kuten on myös tietokoneinsinööri ohjelmointiympäristössään.

Minä pidän siitä, kun ihmiset saavat lapsia, mutta minun ei tarvitse pitää siitä, kun hehkutetaan sellaista käytöstä, joka kehittyessään johtaa ihmislajin sukupuuttoon. Aivan liian usein ja päivittäin huomaan, miten ihmisiä manipuloidaan jo lapsesta asti kehittämään itselleen erilaisia oireita. Ja mikä pahinta, voin huomata siitä sitä, että oireitaan esittämällä ihmiset ikään kuin haluavat olla avuttomia, eli suomaksi sanottuna laiskoja ja päätyä varhaiseläkkeelle, rehellisten heteroiden eläteiksi.

Vuosittain voimme lukea tilastoista, miten yhä suurempi osa lapsista ja nuorista on kestolääkityksellä ja saa jopa eläkettä, että heidän ei tarvitse tehdä työtä, eli rakastaa. Mutta. Lääkityksellä olijat silti julistavat, että heillä  on oikeus rakkauteen. Ja rakkaus on kuulemma sitä, että piehtaroideen ja halaillaan sellaisella tavalla, että siitä ei saa eikä voi olla seurauksena ihmislajin lisääntymistä.

Nykyisin siis kuulen jatkuvasti, että rakkaudeksi kutsutaan sellaista toimintaa, joka ei ole työn tekoa, eikä siitä saa syntyä mitään sellaista ikävää kuin lapsen hoitoa. On hyvin ikävää ihmislajin tulevaisuuden kannalta, että edes papit, poliitikoista ja filofeista puhumattakaan, eivät tajua rakkauden olevan jotakin paljon suurenmoisempaa kuin patjan ja täkin välissä piehtaroimista. Rakkaus on sitä, että katsot luontoa ja huomaat ja kerrot siitä muille.

Pieni loppukaneetti tälle purkaukselle. Vain kristisuskonto omaa sellaisen rakkaudeksi kutsutun henkilön, joka ilmoitti tekevänsä työtä, 7/24h. Kaikkien muiden uskontojen palvotut henkilöt juttelevat mukavia jonkun mulperipuun juurella ilman aikomustakaan rakentaa edes itse omaa asmariaan, vaan senkin tekijän pitää olla joku muu kuin itse Palvottu.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Sukupuolia on niin paljon kuin on vastinpareja.

 Järjen ja tieteen mukaan vain sellainen olento voi olla sukupuolinen, jolle on vastinpari. Esimerkiksi lesbo ei voi olla lesbolle sukupuoli, eli lesbot ja homot eivät ole sukupuolia, koska niille ei ole sellaista vastinparia, joiden kanssa he voisivat tuottaa lisää lesboja ja homoja.

Käsite sukupuoli viittaa aina suvun jatkamiseen ja viime kädessä siinä on kyse lajin olemassaolon jatkumisesta. En ole koskaan voinut ymmärtää, mikä hinku lesboilla ja homoilla on sukupuolisille markkinoille, koska se on vain tosiasia, että joku voi kutsua itseään lesboksi, homoksi tai miksi tahansa vain siksi, että hänellä on isä ja äiti, eli vastinparit.

Olen huomannut, että ehkäpä yksikään näiden presidentin vaalien ehdokkaista ei perustele omaa mielipidettään faktoilla, vaan nojaa yksinomaan oman laumansa uskomuksiin. Lähimpänä faktuaalisuutta myös sukupuoliasiassa on Jussi Halla-aho, mutta kyllä vaatisin häneltäkin vähän tarkempaa ulostuloa kuin vain hokemalla, että persut perustavat sukupuolikäsityksensä johonkin perinteeseen.

Olisi ihan kiva kuulla jonkun todella puhetaitoisen perustelevan kansansa sukupuolisuuteen pelkillä faktoilla, jolloin siinä ei tarvita sitten minkäänlaista uskontoa ja ideologiaa.

torstai 11. tammikuuta 2024

Rakkaus, Tasa-arvoiset ja muut oleskelijat

 Kuvitteleeko joku kehitysuskovainen oikeasti, että sellaiset voisivat olla tasa-arvoisia niiden kanssa, jotka toteuttavat Jeesuksen määritelmää rakkaudesta? Jeesus kysyi kolmasti Pietarilta, rakastaako hän häntä.

Ja Jeesus vastasi kolmasti Pietarille, että tee hitto sitten edes jotain työtä.

Jeesuksen mukaan rakkaus on työntekoa.

En voi millään hyväksyä pelkkää olemista tasa-arvon määritelmäksi. Varsinkin silloin, kun puhutaan kansakunnan edistymisestä. Miten kukaan voi uskoa, että kansakunta voi edistyä missään arvoissa, jos pelkkä oleminen katsotaan rahan arvoiseksi arvoksi? Miten oleminen edistää kansakunnan hyvinvointia?

Varmaa on, että suurin osa poliitikoista määrittelee ihmisen ihmiseksi pelkän olemisen perusteella. Että jos joku tekee työtä, niin hän olisi saman arvoinen äänestäjä kuin ne, jotka ovat jopa ideologisesti työttömiä. Millä hiton perusteella olette päätyneet siihen, että työntekijöiden ääni vaaleissa on yhtä arvokas kuin niiden, joiden työn teolla kaikki hemmetin loisijat julistavat olevansa tasa-arvoisia nostaessaan muiden työn arvoa taikaseinästä?

On selvää, että ihmiset eivät pysty käsittämään, että tasa-arvo ei ole joku hiton monoliitti, vaan siihen kuuluu kaikki muutkin arvot. Ei hitto! Arvomaailma ei ole mikään sekatavarakauppa, missä erilaisia arvoja voi nostella eri hyllyiltä. Tasa-arvoa ei voi olla olemassa ilman työn arvostusta. Jos ihminen ei arvosta työn tekoa, niin silloin hänelle ei voi kuulua tasa-arvokaan.

Kristillisen eteiikan mukaan rakkaus on suurin kaikista. 

On Jumalan pilkkaamista väittää, että tasa-arvo olisi suurin kaikista arvoista; että ihminen voisi olla rakastava tai rakastettu pelkkänä loisijana!

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Idiootit maksavat idiooteille sähköstä.

 Ennen kuin idiootit pystyivät manipuloimaan idiootteja, Suomessa sähkö maksoi kilowattitunnilta suunnilleen saman, oli sähköstä pulaa vai ei. Jotkut selväjärkisemmät voisivat vielä muistaa, että jopa kaikkein kylmimpinä talvipäivinä sähkö maksoi saman verran kuin kaikkein kuumimpina kesäpäivänä, eli jotain muutaman sentin per kilowattitunti.

Siitä huolimatta Fortum ja muut sähköyhtiöt saivat silloin niin suuria voittoja, että ne lähtivät valloittamaan Euroopan ja Venäjän energiamarkkinoita.

Jossain on esitelty laskelmia, että sähköä tuotetaan jopa alle yhdellä sentillä per kilowatti. Hyvin oletettavaa on, että tänäkään päivänä kilowatin tuottaminen ei maksa juurikaan enempää kuin silloin, kun sähkö oli vielä ilman pörssihintaa.

Kysymys kuuluu, että kenen taskuun pörssisähköön liittyneet sähköyhtiöt laittavat ne futuuriset hinnat, joilla hinnoitellaan sähkön kuluttajien maksut?

VARMAA ON, ETTÄ JOKA IKINEN SÄHKÖYHTIÖ PYSTYISI NIMEÄMÄÄN SEN TAHON, JOLLE HÄN MAKSAA SEN FUTUURIN, JOTTA VOI OSALLISTUA SÄHKÖPÖRSSIIN.

Kyse on täysin puhtaasta ryöstöstä, johon osallistuu niin poliitikot kuin yrityksetkin. Mitenkään muutoin ei voida selittää sähkönhintaa kuin vain siten, että joka ikinen sähköyhtiö haluaa mahdollisimman suuria voittoja, joka on sama asia, mihin mikä tahansa rikollisjärjestö pyrkii.

On täysin idioottimaisuutta pitää piilossa se taho, jolle ne futuurit maksetaan. Itse en pystyisi poliitikkona olemaan hiljaa, mutta on selvää, että rahanahneet poliitikot vasemmalta oikealle tajuavat minua paremmin, miksi futuurien saajat ovat niin tärkeitä luonnon tuhoutumiselle.