Oman ymmärrykseni mukaan rakkaus on jotakin ylevämpää kuin tahdosta riippumaton sukupuolivietti. Rakkaus ei myöskään voi olla piehtaroimista toisen kanssa. Rakkauden täytyy olla jotakin, joka ylläpitää ja hyödyttää koko yhteiskuntaa, jotakin sellaista, josta kaikki yhteiskunnan jäsenet hyötyvät.
Sukupuolivietti hyödyttää ja ylläpitää yhteiskuntaa, jos siitä syntyy uusia ihmisiä, muutoin se johtaa sukupuuttoon, eikä sellainen tietystikään voi olla rakkautta.
Ainoa tunnettu seikka, joka täyttää rakkauden vaatimuksen, on työn teko. Ihminen ei voi rakastaa muutoin kuin tekemällä työtä. Mitä sanoikaan ihminen, jota on kutsuttu Rakkauden henkilöitymäksi:
Johannes 5.15-17: "Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt. Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina. Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä"."
Rakkaus on jotakin sellaista, jota ei ole muilla eläinlajeilla. On tietysti kaunista katsella toisiaan kaulailevaa joutseparia ja väittää sitä rakkaudeksi, -- mutta onko niillä valinnanvaraa muuhun käytökseen.
Sivilisaation olemassaolo johtuu rakkaudesta, eli ihmislajin jäsenet ovat aikojen alusta asti tutkineet ympäristöä ja siirtäneet tietoa jälkeläisilleen. Tähtiä katselleet ja niitä ylösmerkinneet rakastivat työtään ja nyt meillä on kukoistava tähtitiede. Ihmiset alkoivat kasata kiviä pelkästä tekemisen ilosta ja se sai aikaan pyramideja kaikkialle ympäri planeettaa, eivätkä nykyihmiset vieläkään pysty ymmärtämään sitä rakkauden määrää, jolla liikuteltiin tuhansien tonnien painoisia kiviä. Luonnontieteet ovat mahdollisia vain sellaisella lajilla, joka sukupuolivietin lisäksi rakastaa.
Katso älypuhelinta kädessäsi ja ajattele, että kautta vuosisatojen lukemattomien ihmisten on pitänyt tehdä intohimoisesta työtä, pelkästä rakkaudesta, että se kännykkä on nyt siinä. Jumalan ei tarvitse tulla parantamaan sairaita, koska lääketiede on ihmisen rakastamista, eikä ole mahdollista, että Jumala tekisi sellaista, mihin hän on asettanut ihmisen. Kirurgin välineet ja taidot ovat rakkautta, kuten on myös tietokoneinsinööri ohjelmointiympäristössään.
Minä pidän siitä, kun ihmiset saavat lapsia, mutta minun ei tarvitse pitää siitä, kun hehkutetaan sellaista käytöstä, joka kehittyessään johtaa ihmislajin sukupuuttoon. Aivan liian usein ja päivittäin huomaan, miten ihmisiä manipuloidaan jo lapsesta asti kehittämään itselleen erilaisia oireita. Ja mikä pahinta, voin huomata siitä sitä, että oireitaan esittämällä ihmiset ikään kuin haluavat olla avuttomia, eli suomaksi sanottuna laiskoja ja päätyä varhaiseläkkeelle, rehellisten heteroiden eläteiksi.
Vuosittain voimme lukea tilastoista, miten yhä suurempi osa lapsista ja nuorista on kestolääkityksellä ja saa jopa eläkettä, että heidän ei tarvitse tehdä työtä, eli rakastaa. Mutta. Lääkityksellä olijat silti julistavat, että heillä on oikeus rakkauteen. Ja rakkaus on kuulemma sitä, että piehtaroideen ja halaillaan sellaisella tavalla, että siitä ei saa eikä voi olla seurauksena ihmislajin lisääntymistä.
Nykyisin siis kuulen jatkuvasti, että rakkaudeksi kutsutaan sellaista toimintaa, joka ei ole työn tekoa, eikä siitä saa syntyä mitään sellaista ikävää kuin lapsen hoitoa. On hyvin ikävää ihmislajin tulevaisuuden kannalta, että edes papit, poliitikoista ja filofeista puhumattakaan, eivät tajua rakkauden olevan jotakin paljon suurenmoisempaa kuin patjan ja täkin välissä piehtaroimista. Rakkaus on sitä, että katsot luontoa ja huomaat ja kerrot siitä muille.
Pieni loppukaneetti tälle purkaukselle. Vain kristisuskonto omaa sellaisen rakkaudeksi kutsutun henkilön, joka ilmoitti tekevänsä työtä, 7/24h. Kaikkien muiden uskontojen palvotut henkilöt juttelevat mukavia jonkun mulperipuun juurella ilman aikomustakaan rakentaa edes itse omaa asmariaan, vaan senkin tekijän pitää olla joku muu kuin itse Palvottu.
2 kommenttia:
Käytäntö todistaa toista. Seksi ja rakkaus kuuluvat yhteen.
Vain siinä tapauksessa, että MOLEMMAT osapuolet toteuttavat kultaista sääntöä. Esimerkiksi kohteliaisuus ei ole rakkautta, vaan kulttuuria, eli perin juurin kieroutunutta käytösmallia -- joka huomataan siitäkin, että jos nainen joutuu itse avaamaan oven, niin hän huutaa kuin palosireeni.
Kultainen sääntö ei voi toteutua kuin vain TEKEMÄLLÄ sitä hyvää ENSIN EHDOITTA toisille, mitä haluaa itselleen. Ihminen on älykääpiö, jos hän tekee hyvää vasta sitten, jos joku muu on ollut hyvä. Jos ihminen haluaa itselleen älykännykän, niin silloin hän ei saa millään tavoin vastustaa tiedettä, vaan pikemminkin vähintään ruokkia niitä, jotka ilman mitään odotusta keskittyvät vain omaan aiheeseensa. Ihmiskunnan suurimmat aivot eivät ole ikinä vaatineet palkankorotusta, koska he ovat tehneet kaiken rakkaudesta työhön, joka on sama asia kuin rakkaus. Laiskojen ruokkiminen ei ole rakkautta.
Lähetä kommentti