keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Islamilainen ydinpommi tulee-oletko valmis

PERIKADON MERKIT ILMASSA
Sipilä on kehottanut keskustelemaan maahanmuutosta rauhallisesti ja rationaalisesti. Kuten tavallista, minun juttuni ovat aina rationaalisia  ja rauhanomaisia, vaikka Sipilä ei olisikaan sellaista vaatinut...



IL, 1.9. 2015: Saksalaislehti: Jos Suomi välttelee vastuuta siirtolaisista, turha odottaa apua Venäjää vastaan. Pakko sanoa, että tuo edellä linkitetty juttu Saksan avusta on pelkkää paskamaista pelottelua. Saksan saksalaiset ovat parin vuosikymmenen jälkeen vähemmistökansa Saksassa. Silloin vallassa ovat muslimit, joille ei tulisi mieleenkään antaa Suomen suomalaisille minkäänlaista apua, vaan he vaatisivat myös Suomeen islamilaista valtiota tai muutoin he hyökkäisivät Suomeen. Ei siis puhettakaan, että Venäjän venäläiset olisivat uhka Suomelle ja Suomen suomalaisille.

Katsokaa tämän kappaleen lopussa linkitetty FB-video, mitä on parhaillaan Lännelle tapahtumassa. Historiallisesti ottaen hyvin pian, ehkäpä jo kolmen vuosikymmenen sisällä Ranskassa ja Englannissa valtaa pitävät muslimit. Ja mitä se tahtoo sanoa? Se sanoo sitä, että silloin muslimeilla on ydinase! Facebook: The most shocking video you will every watch!
Alaston islam, 31.8. 2015: Like lambs to slaughter, the people of Europe are being forced to commit national suicide by their leaders

Valtiovarainministeri 28.8. 2015: "– En tiedä, miten hyvin te voitte liikkua, mutta Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka, Stubb kertoi äidille tulkin välityksellä."
"– Olen käynyt siellä ja kyllä tuntui ihan siltä, että olen kotona, somaliäiti vastasi hymyillen."
Lännen kiivailu Iranin uraanin rikastuslaitoksia vastaan on ollut täysin turhaa. Muammar Gaddafi julisti aikoja sitten, että pelkkä muslimien maahanmuutto Europpaan antaa maailman muslimeille"
"We have 50 million Muslims in Europe. There are signs that Allah will grant Islam victory in Europe—without swords, without guns, without conquest—will turn it into a Muslim continent within a few decades."

Youtube, 6.9. 2015: ZDF- Islam in Germany-Kun sharia kumoaa perustuslain
IL-Vahtera, 4.9. 2015: Kansainvaellukset tuhoavat tuntemamme Euroopan
AL-blogi, 30.8. 2015: Islam, Euroopan tuho
Kaari Utrio v. 2001 via JH, 3.9. 2015: Islamin häpeä
Youtube, 30.8. 2015: Islamische Flüchtlinge randalieren brutal in Paris
Youtube, 20.6. 2013: "My name is Paul Weston, and I am a racist"
Youtube, 5.11. 2014: Muslim Gangs Take Control of 55 Zones in Sweden
Youtube, 12.12. 2011: Donald Trump warns of the Muslim Problem
Kumitonttu, 14.9. 2015: Ennustus - Suomi vuonna 2030
HU, 20.8. 2015: Miksi maahanmuuttajia suositaan peruskoulun arvosanoissa? – OAJ yllättyi tutkimustuloksesta
IL, 31.5. 2015: Pohjanmaalla "hyvin levoton" päättäjäisyö: puukotuksia, laiton uhkaus, nuoren tytön yliajo

Ovatko "pakolaiset"  oikeasti hädässä?
VU, 27.8. 2015: Pakolaiset osoittivat mieltään Italiassa - "haluamme kotimaista ruokaa"
Lmgtfy: Muslim refugees reject food aid it is not HALAL
FB: Vääräuskoisten patjat
Youtube, 2.9. 2015: Immigrants throwing away food - NOT HALAL
Live Leak, 4.9. 2015: Immigrants throw away the food and the water what they get

PS. Mitä tulee tuon "The most shocking video you will ever watch" -videon alkuosaan, niin sanottakoon suoraan, että sukupuutolla pelottelu on typerää. Ihminen on pelastanut satoja eläinlajeja kuolemasta sukupuutoon, vaikka niitä on voinut olla vain muutama kappale jäljelle. Esimerkiksi amerikan biisoneita taisi satavuotisen teurastuksen jälkeen  olla jäljelle vaivaiset kuusikymmentä, mutta nykyään niitä on kymmeniä tuhansia ja määrä nousee edelleen. Samoin Amerikan valkopäämerikotkia oli vain muutama jäljellä, mutta nykyisin tuhansia.

Olen sitä mieltä, että jos vaikka kantasuomalaisten lukumäärä laskisi muutamaan tuhanteen, niin sen jälkeen jopa kukkahattutäditkin olisivat halukkaita suojelemaan suomi-ihmistä. Sillä olisihan sellainen viherpiipertäjä akka täysin mielipuolinen, jos hän kannattaisi täysillä jonkun eläinlajin pelastamista sukupuutolta, mutta itse ei laittaisi tikkua ristiin, jos kantasuomalainen rotu pitäisi pelastaa samaiselta kohtalolta.

Ajattelen siis, että maahanmuuton vaatiminen siksi, että sillä pelastataan suomalaiset, on äärimmäistä typeryyttä -- semminkin, koska sellainen maahanmuutto tuhoaa kertakaikkisesti ja lopullisesti suomalaisuuden.

Muslimien maahanmuutto ei ainoastaan tule tuhoamaan suomalaisuutta, vaan se muuttaa myös Suomen alueen islamilaiseksi, joka merkitsee sitä samaa sekasortoa, mitä nyt havaitaan islamistissa valtioissa. Muslimien on mahdotonta elää sovussa keskenään, jos he eivät kieriskele disco/öljyrahoissa.

Jos Suomi on 40 vuoden kuluttua vielä suomalainen, niin Suomi ja Saksa ovat sodassa keskenään. Silloin avuksi voi tulla vain Venäjä, -- jos sen nykyiset neljäkymmentä miljoonaa muslimia eivät ole siittäneet sataa miljoonaa muslimia lisää.

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

"..sen jälkeen jopa kukkahattutäditkin olisivat halukkaita suojelemaan suomi-ihmistä."

- Ei tule tapahtumaan. Kukkahattutädeille suomalaiset ovat kammottavampia hirviöitä kuin kolmimetriset hämähäkit. Meidät suomalaiset on tuhottava viimeiseen mieheen.

Brainleak kirjoitti...

Noh, noin se kai on. Entäs, jos maahan otettaisiin pelkkiä perussuomalaisia? Saisiko se kukkahattutädit tarttumaan aseisiin ja puolustamaan Suomea?