sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Tunteilu tuhoaa yhteiskunnallisuuden

Empaattiset ihmiset uskovat, että järjellä ei voida tuottaa oikeudenmukaista maailmaa. Että pelkkään logiikkaan perustava yhteiskunta olisi äärettömän kylmä, eikä siinä olisi mitään hyvyyttä, kauneutta eikä totuutta, empatiasta puhumattakaan. Järjelle ei löydy sijaa uskonnoista eikä puolueista, joka nähdään maailman tilastakin, missä tunteilevat ihmiset täysin tunteettomasti, ilman mitään empatiaa, saattavat tuhota vaikka yrittäjän elämän, jos hänen yritys sijaitsee mielenosoittajien reitin varrella.


Facebook yhdessä vasemmistoradikaalien ja Saksan Autonomien kanssa ovat todisteita siitä että empatia on suuresti yliarvostettu. Facebook on edennyt tunteilussaan jo niin korkeisiin taivaisiin, että se ei salli tunteistakaan puhuttavan tunteettomasti, eli tieteellisesti. Alla oleva Puopolon internetsivu rikkoo kuulemma yhteisönormeja:
Ivan Puopolo, 14.10. 2016: EMPATIA TUHOAA OIKEUDENMUKAISUUDEN.
Puopolon naamakirjasta: Rikkoo yhteisönormeja.
Järjellä ei saada ihmisistä massoja. Järki vetoaa  ihmisen yksilöllisyyteen, kun taasen tunteilla ihmiset saadaan laumoiksi mihin tahansa aitaukseen. Aitauksesta on sitten hyvä huudella muihin aitauksiin tai aitausten ulkopuolella vaeltaville, koska aita tuo turvaa.
Ihminen ei voi olla yksilö ilman omaa ajattelua, kun taasen ihminen on osa massaa, kun hän ei ajattele.

Taivasten valtakunnassa ei tunteilla.
Sitä minä olen monesti ajatellut, että koska kaikki puolueet kannattavat hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, niin mihin silloin puolueita tarvitaan? Jos hyvyys puolueellistetaan, niin mitä hyvyyttä se enää on? Sanna Marin puhuu, miten SDP on oikeudenmukaisuuden puolella! Eikö tuossa esitetä silloin väite, että mikään muu puolue ei halua oikeudenmukaisuutta?

Totuuden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden omiminen puolueen ideologiaksi tai uskonnon opiksi on juuri sitä, että oppiin  uskova haluaa olla hyvä vain valikoivasti. Empatiaa on helppoa tuntea niitä kohtaan, jotka tiedetään oikeauskoiksi tai muuten vain heikoiksi. Kurittomat, laiskat, rikolliset ja Suomen sosiaaliturvaa hyväksikäyttävät saavat häkellyttävän määrän empatiaa juuri niiltä, jotka ovat puolueellistaneet oikeudenmukaisuuden. Jos joku uskaltaa olla eri mieltä hyvin empaattisen ihmisen kanssa, niin moraaliposeeraajat syyttävät toista heti rasimista ja vihapuheesta, ja juuri siinä tulee parhaiten esille tunteilun olevan äärimmäisen tuhoava reaktio. Empaattiset ihmiset pystyvät silmää räpäyttämättä työntämään toisinajattelijoita uuneihin ja helvetteihin.
Ihmiset eivät uskalla olla hyviä toisille naamaan katsomatta, koska silloin ihmisen pitäisi ajatella asioita itse, jolloin hän ei enää voisikaan valita, ketkä vain ovat hänen tunteidensa arvoisia.
Puolueellistettu hyvyys on tunteilua. Tunteilu on aikuistumisen pelkoa. Aikuisena ihminen joutuisi ajattelemaan asioita ihan itse, joka on pelottavaa, kun ideologia tai teologia ei olekaan kainalosauvana.

Tunteisiin vetoaminen saa ihmiset lopettamaan ajattelun, jolloin ihmiset kerääntyvät erilaisiin laumoihin huutelemaan toisilleen hävyttömyyksiä. Tunteilu on yhteiskunnan ruostetta, joka tuhoaa yhteiskunnasta yhteiset arvot ja luottamuksen.

Nykyiset länsimaalaiset valtiot syntyivät valistuksen seurauksena; Luottamuksellinen yhteiskunnallinen valtio on järjen valon suurin luomus. Satoja vuosia sitten nykyarvoiset puolueet eivät vielä tunteilleet, jolloin yhteiskunta oli armoton laiskoille, kurittomille ja rikollisille. Tunteilu estää ihmisiä olemasta aikuisia esimerkiksi koulukiusaajia kohtaan, jolloin kouluissa ei enää opita yhteiskuntaa, vaan vain laumasieluisuutta.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Empatia vaatii poliittisia eläimiä pitämään USA:n kostoiskuja oikeutettuina tekoina, mutta jos yksikin usalainen kuolee, niin se on terrorismia.

Juuri tänään USA on uhannut kostavansa Iranille 52 täsmäohjuksella, jos Iran kostaa USA:lle sen suorittaman terroristisen iskun.
Ajatelkaa, että sitten USA:n pitäisi taas kostaa Iranille 235 täsmäohjuksella se, mitä Iran tekee seuraavaksi.

Ja poliittisesti korrektit, hyvin empaattiset ihmiset eivät voi mitään muuta kuin nyökytellä hyväksyvästi, koska looginen ajattelu tekisi maailmasta hyvin kylmän ja tunteettoman paikan, eikä logiikalla voida auttaa edes köyhiä, koska vain puolueellistettu empatia voi pelastaa maailman toisinajattelulta ja vääräuskoisuudelta.

Empaattiset ihmiset ovat uskossaan täysin varmoja, että Hitler ja Stalin olivat täysin tunteettomia ja heillä oli vain järkeä. Niin. Nyt otetaan taas keskitysleirit uusiksi, mutta tällä kertaa sen johtajina ja vartijoina ovat empaattiset ihmiset vailla logiikan pidikkeitä.

Brainleak kirjoitti...

Löysin tänään uuden puolen ihmisestä:
Koska diktaattorien sanotaan olevan täysin tunteettomia, mutta heidän tekojaan ei pysty kutsumaan järjellisiksikään, niin on ehdottoman varmaa, että diktaattorit toimivat jollakin vielä tunnistamattomalla aivokapasiteetilla, johon ei liity sen koommin tunteita eikä etenkään järkeä.

Toisaalta, koska hyvin empaattiset ihmiset tietävät varmuudella, ettei diktaattoreilla ole tunteita, niin se voi olla johtolankana, mistä päin diktaattorien elämän mahdollistavaa elinvoimaa pitäisi etsiä. Luulen, että se liittyy jotenkin tunteisiin; Että diktaattorit ovatkin täysin järjettömiä ja pelaavat ainoastaan tunteilla. Juuri niillä tunteilla, jotka empaattisissa ihmisissä ovat vielä hieman järjen kontrollissa.