lauantai 22. elokuuta 2020

Lukiolaisilla on sian aivot


Helsingissä kasvaa sukupuolvi, joka pitää perinteenä muiden alistamista.
"17-18-VUOTIAIDEN nuorten kuskien piittaamaton käyttäytyminen on herättänyt huolta Länsi-Uudenmaan poliisissa. Kantolan mukaan nuorilta kuskeilta puuttuu iän ja kokemuksen tuomaa kypsyyttä, jolloin riskit kasvavat."

Ajatelkaa sitä, että viime aikoina on julkaistu kymmenittäin tutkimuksia, joiden mukaan nuorten aivot ovat täysin kehittymättömiä - ja sitten Iltalehti julkaisee sellaisen nuoren mielipiteen totuutena, jonka mukaan nuoret itse tietävät parhaiten kaikki asiat.

Elokuussa nuoria on kuollut liikenteessä ennätystahtiin mutta se varmaan johtunee siitä, että Karjalan Mänty on tullut takaisin, sillä ei kukaan nuori muutoin voi ajaa mäntyä päin, ellei se vika nimenomaan ole männyssä. Samoin yksikään nuori ei voisi suostua siaksi mitenkään muutoin siksi, että hänen aivonsa ovat sian aivot. Simputtajien aivot ovat vastaavasti karjun aivot.

Ensi viikolla oltaisiin saatu kuulla jonkun nasun päinvastainen mielipide, mutta kun hän näkee Iltalehden jutun otsikon, niin hän pelkää, että hän joutuisi loppu lukukaudeksi pesulaan, jos hän kertoisi päin vastaisen totuuden.

Simputtajat eivät koskaan pysty tajuamaan simputtamista toisesta näkökulmasta, koska simputtajat ovat geneettisesti ohjelmoituja idiooteiksi. Diktaattoreilta ja sellaisiksi haluavilta puuttuu täysin kyky empatiaan, eli kykyä ajatella, miltä toisesta tuntuisi se, mitä itse parhaillaan tekee.

Empatia estää ihmistä toimimasta sikana.
Huomatkaa, että kyky empatiaan on vain siinä, mitä itse parhaillaan tekee ja sen projisoinnissa toiseen. Siinä ei ole mitään empatiaa, jos vasta jälki käteen on pahoillaan, miltä toisesta tuntui, kun veti häntä sikolammikossa.

On tietysti selvää, että vain sellaiset nuoret haluavat alistaa ja nasuttaa muita, jotka kutsuvat itseään suvaitsevaisiksi. Onhan se jo pääuutisissa tuhannen kertaa hehkutettu, miten nykynuoriso on parempaa kuin minkään aiemman sukupolven nuoret, koska nykynuoriso ei polta edes tupakkia, eikä juo viinakaan, vaan heillä on paljon kehittyneemmät sekoiluaineet.

Jostain syystä en vain voi muistaa, että 1950-1960 luvulla nuoriso olisi pitänyt kaltaisiaan sikoina? Liekö se johtuu siitä, että tieteellisten tutkimuksien mukaan ennen vanhaan ihmiset olivat viisaampia?

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Amala ja Kamala ovat tunnettuja susilapsia. Heistä tuli niitä, kun joutuivat eläinten huolenpidon kohteiksi. Harvempi on kuullut sikalapsista. Sikalapsia saadaan, kun nuoret jätetään telmimään keskenään. Sikalapsi on vähän tottuneempi ihmisten seuraan kuin susilapsi, joka "luonnostaan" pelkää ihmkistä.

Joku valtion leipäviisas saattaa tosin sölköttää, että ihminen on geneettisesti jo niin parempi kuin ihmiset sata vuotta sitten, että lapset voidaan turvallisesti jättää toteuttamaan lapsellisia perinteitään, jotka ulottuvat korkeintaan pari kymmentä vuotta ajassa taakse päin, eikä niistä voi jäädä mitään jäämiä, kun lapset ovat saavuttaneet laillisen täysi-ikäisyyden.