maanantai 21. elokuuta 2023

Torilla tavataan, sanoo kansalainen Sauli Niinistö.

Tämä on Sauli Niinistöltä erittäin hyvä avaus:

Sauli Niinistö lähtee kävelylle Helsingin keskustaan, kutsuu kansalaiset mukaan.

 Sauli Niinistö on avannut portin siihen maailmaan, missä kansakunnan kynttilöiden olisi pitänyt olla antiikin ajoista lähtien. Kuten edellisissä postauksissa ihmettelin sitä, miksi nykyaikana viisaat eivät uskaltaudu samalla tavoin toreille keskustelemaan kansalaisten kanssa, miten he tekivåt antiikin Kreikassa, niin tämä Saulin kansalaispyyntö on mielestäni erittäin kannatettava asia.

Hyvä Sauli. Seuraajiesi on erittäin vaikeaa väistää omaa vastuutaan kansalaisena, vaikkakin monet heistä yrittävät edelleen olla osa eliittiä, Mutta. Myös henkinen kehitys menee jatkuvasti parempaan suuntaan, vaikkakin niin pienin askelin, että monet etanat näyttävät ohittavan ihmisen hänen henkisen tulokseen pääsynsä osalta.

Meillä on pitkästä aikaan johtaja, joka ei hypi portaita, vaan joka ihan itse luo jopa lunta. Nyt viimeiseksi hän on tehnyt jotain, jota ihmiset pystyvät arvostamaan ekäpä vasta satojen vuosien kuluttua. En usko, että kymmeniä vuosia siten esittämät arvioni elämän kriiseistä ihmisen ihmisyyden kasvulle ovat olleet huti.



Ei kommentteja: