Ennen vanhaan valtio kyttäsi asuntoja, nähdäkseen missä vilkkui sininen valo. Jos sinisen vilkkuvalon osoitteessa ei ollut maksettua televisiolupaa, niin valtio meni sisään ja otti omakseen sen sinisen valon vilkuttajan, eli television.
Nykyään ollaan paljon "sivistyneempiä". Ihmiset edelleenkin nurisevat televisioluvan suuruudesta, mutta samaan aikaan ihmiset tilaavat maksavat jopa kymmeniä eri laskutuksia erinäisille suoratoistopalveluille, puhelinoperaattoreille ja nyt myös Somesta. Mikäs typeryksillä onkaan tilatessa, kun he voivat klikkailla hiirellä internet sivuille ikmestyviä ruksauskohtia.
Ihmettelen sitä, mikä siinä on, että suomalaiset eivät halua maksaa YLE.veroa, mutta oikein jonottavat, jotta voisivat päästä maksamaan kaikenlaisista höpöjutuista ulkomaalaisille höpöfirmoille. Tai oikeammin sanottuna, hölmöt suomalaiset ainoastaan tekevät sopimuksia ulkomaalaisten somefirmojen kanssa, mutta kun tulee laskun maksun aika, niin suomalaiset hölmöt kiikuttavat laskunsa sossuun itkien ja vollottaen, että heillä ei ole varaa maksaa suoratoistopalveluista, kun YLE-vero on niin kallis.
Vaadin, että jokaiselta suomalaiset takavarikoidaan puhelimet, tekevisiot ja ja tietokoneet, jotka yrittävät maksattaa rehellisillä veronmaksajille saatanallisia typeryyksiään. Ennen vanhaan Suomessa oli sentään selkärankaa kurittaa niitä idiootteja, jotka yrittivät päästä elämästä eroon muiden taskuja kourimalla. Itse en pysty tuntemaan mitään armollisuutta niitä kohtaamn, jotka vain kourivat muiden taskuja.
Pyydän yksityisen puolen veronmaksajia kaduille julistamaan tuomiota kaiken maailman hunsvoteille. On äärimmäisen typerää, että KELA maksaa idioottien suoratoistopalveluista, kuin samaan aikaan nuo idiootit vollottavat YLE-verosta. Vähintä, mitä poliitikot voisivat tehdä, on laatia laki, jonka nojalla jokaiselta takavarikoidaan kaikki tietotekniset laitteet välittömästi, jos hän yrittää maksattaa nettilaskujaan valtion, eli rehellisten ihmisten lompakoilla.
PS. Jotkut luulevat olevansa sivistyneempiä puolustaessaan typeryksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti