Ilman uskontoja ja uskomuksia jokainen ihminen pystyisi ajattelemaan omilla aivoillaan. Joku voi olla ateistikin vain siksi, koska hän uskoo kuolleisiin kirjaimiin enemmän kuin itseensä. Papit ja poliitikot ovat ihmiskunnan pahimpia petoja, koska juuri he tappavat jo lapsista sen ihmisyyden, jolla olisi luonnostaan kyky ajatella itsenäisesti ja siten myös käyttäytyä yksilönä.
Kun rehellisesti katsotaan ihmiskunnan suurimpia ajattelijoita, niin havaitaan heti, että heistä on tullut historiallisia henkilöitä, koska he ovat olleet aikansa toisinajattelijoita. Mutta kun yksikään toisinajattelija ei halua, että kaikkien muiden pitäisi ajatella samoin kuin hän. Tähän asti toisinajattelu on ollut pelkästään välähdyksiä ihmiskunnan historiassa. Väitän, että tänäkin päivänä suurin osas toisinajattelijoiksi julistautuneista eivät uskalla itse ajatella, vaan julistavat vain omien ideoleidensa aivopaskoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti