torstai 7. joulukuuta 2023

Onko valtiovalta rakettitiedettä?

 Mielestäni jokainen, joka pyrkii monimutkaistamaan hallintoa, tekee sen vain siksi, että hän luulee sillä saavansa itselleen jotain valtaa, rahaa ja etuoikeuksia. Otan esimerkkinä juuri kirjoittamani hyvin loogiset arviot, mitä idioottimaisuuksia sisältyy siihen, että veronmaksajat joutuvat pulittamaan miljoonia euroja niille, jotka käyttävät jopa kuukausia virka-aikaansa sen pohtimiseen, mikä on jonkun apulaisen rooli valtiovallan esille tulossa --- Yksikään poliitikko, viranhaltija tai joku veronmaksajien elättinä toimiva apulainen ei pysty mitään muuta kuin tuomitsemaan tämän ja vastaavien ajattelijoiden ajatukset epäpoliittiisina ja perustuslain vastaisina, koska totuus on juuri se, että veromaksajien elättien etu on juuri siinä, että he voivat uskotella ajattelevansa politiikkaa rakettitieteenä, mihin ajatteluun tavikset eivät voi pystyä, koska taviksilla on vain maksajan rooli.

Olen vahvasti sitä mieltä, että suurin osa poliitikoista ja virkamiehistä haluaa tahallaan esittää, että looginen ajattelu ei kuulu valtiovaltaan, vaan valtiota voidaan johtaa vain siten, että siitä esitetään  alamaisille pelkkää mongerrusta, jonka väitetään esittävän vaikeampaa ajattelua kuin vaikkapa ihmisen lähettäminen Kuuhun.

Jos joskus syntyisi sellainen kansan yleinen mielipide, että valtiovalta olisi ihan tavallista järkeilyä ja loogista päättelyä, missä poliittiset ideologiat olisivat pelkkää paskaa, niin silloin poliitikoiksi valittaisiin vain niitä, jotka ajattelisivat kokonaisuutta, puolueen sijasta.

Ei kommentteja: