torstai 7. joulukuuta 2023

Kauppojen sisään ostajat idiootteja

 Jälleen kerran sain tänään taas kokemuksellisen tiedon, miten typeriä kauppojen sisäänostajat ovat ja samoin kaikki muutkin tietotekniikan asiantuntijat.

Ensinnä se, että jo vuosi sitten myyjät ja ns asiantuntijat alkoivat puhumaan, miten 3G, eli kolmannen sukupolven tukiasemat lakkaavat toimimasta -- ja samalla kaikki ne puhelimet, joita on mainostettu ja myyty vain 3G-puhelimina. En tiedä montaakaan puhelinta, joka toimisi vain ns. 3G-tajuuksilla, en tiedä yhtään niin sanottua älypuhelinta (hipaisunäyttöinen), joka toimisi pelkästään 3G-tajuudella.

Tänään tuli yksi asiakas, joka oli jo kauan aikaan ollut huolestunut siitä, että hänen pari vuotta vanha Samsung älypuhelin lakkaa kohta toimimasta. Olin hänelle jo vuoden alusta sanonut, että ei mitään hätää, älypuhelimissa on monta muutakin sukupolvea, eivätkä ne ne voi lakata toimimasta puhelimina kymmeniin vuosiin. Mutta, en mahda mitään, miten suuresti ihmiset uskovat typeriä puhelinmyyjiä.

Niinpä toiseksi kerron, miten tämä asiakas toi minulle Prismasta ostetun (GSM-Arena:) Nokia C02. En saanut tehtyä sille edes alustavaa käyttöönottoa, koska kosketusnäyttö oli surkeampi kuin joku ekan Archos taplettini resistiivinen kosketusnäyttö yli kymmenen vuotta sitten. Luulin, että minulla on käsissä joku sata vuotta vanha nokialainen, mutta kun kuuklasin, niin ei berkele, tuollainen nokialainen on tosiaan julkistettu tänä vuonna. Tämä uuden uutukainen nokialainen on kaikkein surkein puhelin, jota ikinä olen kosketellut.

Olen aina ollut sitä mieltä, että varmin tapa saada kuka tahansa vihaamaan tietotekniikkaa, on antaa hänelle joku halpispuhelin. Väitän, että se on ihmisoikeusrikos myydä halpapuhelimia muille kuin nörteille.

En siis voi vaan käsittää, miten typeriä ovat kaikki kauppojen sisäänostajat, jotka eivät mitä ilmeisimmin perehdy lainkaan myymiensä tuotteiden ominaisuuksiin. Kaikkein typerimpiä ovat kauppojen puhelinmyyjät, jotka luulevat, että myymällä jollekin vanhukselle täysin käyttökelvoton tuote, niin vanhus siitä innostuisi ja kävisi ostamassa samalta myyjältä yhtä saatanallisen tuotteen.

Olen suoraan sanoen kyllästynyt kaikkiin helvetin myyjiin, jotka eivät tajua, että vain nörteille pitää myydä paskaa, mutta uuden kokeilijoille pitää antaa vaikka ilmaiseksi paras mahdollinen tuote, jos halutaan pitää asiakas tyytyväisenä, ja kiinnostuneena uusiin asioihin.

Olen jo 2010-luvun alusta asti toitottanut, että älkää ikinä ostako mitään Nokia-merkkistä puhelinta ...

Kuten asiassa itse kirjoittaneena 10.6. 2010: Nokia pioneerilajina.

1 kommentti:

Heikki kirjoitti...

Jos myyt asiakkaalle hänelle tarpeetonta ja laadutonta, et ole kauppias, etkä myyjä.