Rituaalinen ruoka

Tänään on hyvää aikaa kirjoittaa hieman uskontojen ruuasta. Lyhyesti sanottuna ihminen on elämän vihollinen, jos hän ei voi syödä ruokaansa muuten kuin rituaalimaisesti. Tämä asia on itsestäänselvyys, mutta toki joku akateeminen saisi tehdä siitä tutkimuksen ja sanoa sitä tieteelliseksi; asia ei miksikään muuttuisi;

Mitä tärkeämpää ruoan uskonnollisuus on jollekin kulttuurille sitä enemmän se luulee olevansa kaikkia muita parempi, ja sitä enemmän sellainen kulttuuri vahtii naisten seksuaalisuutta.

Kristinusko oli erittäin suuri parannus juuri siksi, että siinä uskonnolliseksi ruuaksi valittiin leipä, joka ei vaadi verenhimoisuutta. Ja kun uskonnollista leipää alettiin valmistaa teollisesti näkyleipänä, niin länsimaissa alkoi "länsimaalaistuminen", tie kohden lopullista irtiottoa pois verikulttuurista.

Länsimaalaisuus ei siis enää edellytä sitä, että pitää olla erityisen julma eläimiä kohtaan J-uskonnollisista syistä. Sen sijaan länsimaalaisuus on julma elämää kohtaan poliittisideologista syistä, joka on saman asian kääntöpuoli; kapitalismi, sosialismi ja kommunismi ovat uskonnonomaisesti johdettuja käytäntöjä. (Diktaattorit muuten vaan julistavat itsensä jumaliksi, joten heistä ei tässä sen enempää.)
Länsimaalaisuus on eläimille yhtä suuri kärsimys kuin nykyiset Lähi-Idän kulttuuritkin ovat.

Poliittiset ideologiat ovat täysin välinpitämättömiä elämää kohtaan, koska muutoin poliittiset johtajat eivät voisi olla ahneita, jos heillä olisi elämänmyönteiset arvot.
Uskonnolliset johtajat taasen muuten vaan eivät välitä elämästä mitään, koska heille rituaalit ovat elämää tärkeämpiä, koska ihminen ei voisi olla uskonnollinen johtaja, jos hän ei vaatisi harhauskoisuudella pelottelemalla muilta rituaalien tarkkaa noudattamista.

Järkeä hieman käyttäen huomataan, miten sekä uskonnollisuus että poliittisuus kuuluvat samaan joukkoon; elämästä vieraantuneisiin. Ei siten ihme, että valtiota voidaan johtaa joko uskonnolla tai politiikalla, sillä molemmat vallan käyttötavat ymmärtävät vain ahneutta ja rajoittamattoman vallan himoa (monipuoluemaissakin puolue kuin puolue iloitsee aina kannatuksen kasvusta ja vollottaa sen laskua).
Länsimaiden poliitikot voivat myös yhtä hyvin keskustella niin Pohjois-Korean "jumalan" kanssa kuin Iranin muslimijohtajienkin kanssa. Ja suuryritysten edut saavat minkä tahansa länsimaan johtajan suhtautumaan myötämielisesti Libyan Johtajaan, koska ahneus ei tunne omia rajojaan.

Kauppalehti: Gordon Brown pulassa Lockerbie-kiistassa