sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Luonnon kasveille moottorisahaa

Kansan perinteiden kieltäminen maahanmuuttajien uskonnollisten allergioiden helpottamiseksi olisi samaa, jos puita kiellettäisiin tuottamasta siitepölyä, jottei sellaisille tulisi allergisia reaktioita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet paitsi luontaista sietokykyä.

IS, 31.3. 2014: Lilli Paasikivi:"Vain Suomi on tällainen kyykkijöiden maa"
Lilli Paasikivi: "Vain Suomi on tällainen kyykkijöiden maa, joka on valmis lopettamaan tällaisenkin harmittoman ja viehättävän tradition. Sellaista ei tehtäisi esimerkiksi Ranskassa tai Britanniassa. Että muka englannissa ei enää laulettaisi "God Save the Queen"? Miksi haluamme nollata minuutemme niin helposti? Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että hukkaamme oman identiteettimme."

Vitsi on vain siinä, että allergikkoa ei suinkaan helpota allergialähteen tuhoaminen, koska herkistyminen vain jatkuu, jolloin ihminen alkaa kokea herkistysmisoireita muistakin asioista. Olkaa siis tietoisia siitä, että viherpiipertäjien ja maahanmuuttajien oireilu tulee jatkumaan niin kauan, kun on olemassa yksikin suomalainen perinne. Hmmm.. Sen jälkeen ja jo sitä ennen maahanmuuttajat tietysti alkavat kokea sietämättömyyttä toinen toisistaan, kuten he tekevät sitä parhaillaan lähtömaissaankin

Vain se voisi katkaista suomalaisuuden tuhoamisen, että tuomitaan jokainen pahuudesta, joka vaatii perinteiden tuhoamista. Sillä varmaa on, että maahanmuuttajien uskonnollisten allergioiden vahvistaminen (niiden pitäminen terveyden osoituksena) on pahuutta, joka on verrattavissa siihen, että lääkäri ei auttaisi esimerkiksi koivuallergikkoa, vaan sen sijaan lääkäri ylistäisi allergiasta kärsivää -- ja ottaisi moottorisahan käteensä ja lähtisi tuhoamaan koivuja -- kuvitellen siten olevansa hyvän asialla.

Valtiovalta Mikko Puumalaisen kohdalla teki juuri noin. Valtio ylistää heitä, joilla ei ole sietokykyä suomalaisuutta kohtaan ja sen sijaan valtio haluaa tuhota kaiken suomalaisuuden, jotta maahanmuuttajien sietämätön olo halvaannutetun suomalaisuuden läsnäolossa hieman helpottuisi.

Tässä on hoito-ohje kaikille poliitikoille ja muille valehenkilääkäreille:
Kun luoksenne tulee uskovainen potilas, joka valittaa saaneensa suvivirrestä näppylöitä, niin ylistäkää Allahia kaikkien näppylöiden luojana ja julistakaa sitten helevetin tulta kaikelle suomalaisuudelle.

Blogi, 29.3. 2014: Uskonnollinen allergia on sairaus
IS, 30.3. 2014: "Oppilas ei voinut uskontonsa takia tehdä äitienpäiväkorttia"
Blogi, 29.3. 2014: Suvivirsi ja Valtion harjoittama jumalanpilkka
Blogi, 26.3. 2014: Ateistit vaativat satulauluja pois kouluista ja kodeistaan
Blogi, 26.3. 2014: Suvivirsi Luoja Jumala koraani


Ei kommentteja: