lauantai 3. huhtikuuta 2021

Meikattu hallinto ei kestä kuulla suoraa puhetta

 Kasvojen siirto tulisi veronmaksajille kertaluoteisesti halvemmaksi kuin kustantaa pääjohtajille ja poliitikoille tuhansia euroja naamavoiteita ja kasvohoitoja, joista ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Eikö olisikin mahtavaa, kun poliitikko voisi virassaan olla vain castor ja kotonaan pollux,jolloin poliitikko ei voisi käyttää valtion luottokorttia kuin vain eduskunnan kahvilassa.

Video 3.4. 2021: Meikkihallitus sulki Suomen pahimman koronapesäkkeen.

Erityisesti kohdennan tämän ministeri Ohisalolle, joka valitti siitä, miten asiantuntijat puhuvat niin ristiriitaisesti, josta piruk.. eiku poliitikkokaan ei ota selvää. Siis, ainakin naaman puunaamisessa kannattaisi kuunnella tiedemiehiä ja lopettaa kertakaikkisesti oman naamansa meikkaaminen, koska meikki ei voi mitenkään tuoda esille ihmisen omaa olemusta. Onhan se nyt varsin kummaaa, miten vihervasemmisto haluaa ketut pois häkeistään, mutta haluaa vedellä naamaansa eläinperäisiä läskejä. Luulisin että valaskaan ei panisi pahakseen omata itsellään se niin sanottu kallisarvoinen meikkituote.

IL, Kosmetiikan oudoimmat ainesosat: Istukka, ambra, uloste, sperma...

 Ohisalo on hyvä ja menee kertomaan muslimien kaavuttamille naisille, miten kauniilta pesoonallisuuksilta he näyttävät mustissa säkeissään. Tiesittekö, että meikin ja burgan välinen väriero ei ole muuta kuin fotonin aallon pituus. Maria Ohisalokin näyttäisi ihan säkkiin puetulta, kun hän vain olisi yhtä rohkea kuin islamin pakottamat naiset ja vetäisi naamaansa vaalean pohjavärin sijasta pikiöljyä ja sitten julistaisi, että se on hänen oma vapaa tahtonsa, joka niin käski häntä tekemään.

Meikatut naiset eivät voi olla omia persoonallisuuksiaan. 

'You're Not You When You're Hungry'

"You are not you when you are painted".

On inhaa kuvitella, miten Suomea johtavat ihmiset, jotka eivät uskalla olla omia itsejään, vaan vaativat jopa lisää palkkaa, että muut eivät saa nähdä heitä muuten kuin maalattuina.

Suomi on meikattu epäsuomeksi. Koska vihervasemmisto kieltää ihionväriset bakkelit rasistisina? Eikö olisi jo etukäteen viisasta vetää tervaa naamaan?

Ei kommentteja: