maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kumma juttu tuo suvaitsevaisuus

YLEISIÄ HUOMIOITA LÄNSIMAALAISUUDEN KEHITYKSESTÄ

Keskiajalla Kirkon valta alkoi murentua. Se johtui paljolti siitä, että ihmiset alkoivat pilkkaamaan kirkon oppeja. Kirkon oppien pilkan ja kritiikin seurauksena oli ihme; Valistuksen aika, josta alkoi tieteen, taiteen ja teknologian nopea kehittyminen aina meidän päiviimme saakka.

Olisiko jokin syy uskoa, etteikö sama kehitys olisi myös islamissa, jos vain islamin oppien kritiikki ja pilkka olisi samalla tavalla sallittua, mitä kristinuskonto on saanut osakseen viimeiset viisisataa vuotta?

Euroopan pimeäksi ajaksi kutsutaan sitä aikaa, jolloin kaikkien täytyi sokeasti noudattaa kirkon oppeja. Se oli todellista henkistä pimeyttä, kun ihmisiltä kiellettiin valtioväkivallan uhalla sanomasta totuuksia kristinuskonnosta. Onko ihminen oppinut yhtään mitään historiasta? Nyt parhaillaan suvaitsevaiset vaativat Eurooppaan uutta pimeyttä, joka on suurempaa ja syvempää kuin kristinuskonnon opillinen pimeys koskaan on ollut.

Tähän saakka islam ei juurikaan ole antanut  kontribuutiota ihmiskunnan tieteen, taiteen ja teknologian kehitykseen. Musiikin alueella islamin mykkyys on suorastaan ällistyttävää. Jopa soittimet kiellettyjä. Olisiko jo aika antaa ihmisille takaisin se sanan- ja mielipiteen vapaus, joka vapautti meidät kristinuskonnon  hirmuisista kahleista. Vai onko niin, että suvaitsevaiset eivät halua muslimien kokevan mitään vapautta opillisuudesta -- koska kulttuuri on niin ihqua?
Länsimaalaisuushan on jo lähes täysin vapautunut kulttuurista, eli X-uskonnon painolastista, joten on ymmärrettävää, että jotkut eivät kestä vapautta. Monet pitkään vankilassa olleetkin haluavat takaisin tuttuun ja turvalliseen vankilaan, jonka tekee sellaiseksi laitosmainen, äärimmäisen kontrolloitu arki.

The List of Things That Offend Muslims

Suvaitsevaisilta on jäänyt huomaamatta se totuus, että länsimaisuus
ja sen ylivertainen tiede on suora seuraus kristinuskonnon alas ajosta.
Ajattelun vapautta ei voi saavuttaa sillä, että kielletään sellainen asia,
joka sai aikaan ajattelun vapauden ja sen suoman kehityksen.


Kaikkien vapaiden ihmisten tulisi huomioida se, että kristinuskonnon oppien kyseenalaistaminen sai aikaan sen sivistyksen, jota länsimaalaisuudeksi kutsutaan. Kristinuskonnon fanaatikot eivät edes Keskiaikana halunneet ihmisille mitään vapautta, joten tämä tieto on sovellettava myös tänä päivänä siihen, mitä me uskontojen fanaatikoista tiedetään, koska jos me emme tee tänään niin kuin teimme Keskiajalla, niin silloin länsimaalaisuus taantuu takaisin Keskiaikaan.

On turha kuvitella, että tämän päivän fanaanitikot olisivat sivistyneempiä kuin Keskiajalla inkvisiota harrastaneet fanaatikot.

Ihmiskunnan parhaimpien tulee kunakin aikana käyttää niitä vanhoja hyväksi koettuja metodeja valtion väkivaltakoneistoa hyväkseen käyttäen, jotka ovat saaneet aikaan kehitystä. Keskiajan hengellisestä pimeydestä  me päästiin eroon kritisoimalla ja pilkkaamalla sen ajan uskonoppineita ja heidän kummallisia käsityksiä todellisuudesta. Pimeyden ytimessä olevat ihmiset eivät ole koskaan sallineet ihmisille ajattelun vapautta, joka on ehdoton edellytys esimerkiksi höyrykoneen keksimiselle tai taivaan ilmiöiden järkiperäiselle selittämiselle.

Nykyaikana esiintyvien ihmistä orjuuttavien oppien suvaitseminen johtaa ihmiskunnan suoraan päätä takaisin hengelliseen pimeyteen. On täysin älytöntä edes ajatella, että orjuuttavilla opeilla ja niihin liittyvillä perinteillä olisi jokin suurempi hengellinen merkitys nykyajan ihmisille kuin kritiikin puhdistamalla kristinuskonnolla on.

Suvaitsevaiset ovat samanlaisia kuin pimeän Keskiajan inkvisition kannattajat, jotka kannattivat inkvisiota vain siksi, ettei heillä ollut rohkeutta sanoa mitään sitä vastaan. Inkvisition kannattajat olivat aikoinaan ahkeria keräämään polttopuita rovioihin, joilla harhaoppisia poltettiin. Uskonnot tulee kesyttää, mutta kesytettyä uskontoa ei saa sanoa samanarvoiseksi kesyttämättömien uskontojen kanssa.

Monesta asiasta sanotaan, että niitä tulee aktiivisesti ylläpitää, koska muutoin ne taantuvat. Tämä koskee ehdottomasti myös kristinuskontoa; jos me emme ylläpidä sitä ja anna sille arvoa, niin se ei suinkaan häviä, vaan siitä tulee samanlainen peto, jollainen se oli - kun se liittoutuu kesyttämättömien uskontopetojen kanssa.

Kehitys ei pysy itsestään, eikä varsinkaan ihmiskunnan sivistyneisyys, jos sen kehittynein uskonto heitetään samaan joukkoon kesyttämättömien uskontojen kanssa.

Ihmiskunnan sivistyksen kehittyminen ei tapahtu passiivisesti. Vielä vähemmin tapahtuu mitään edistystä silloin, jos aktiivisesti suvaitaan sellaisia uskonnollisiksi sanottuja käsityksiä, joista olemme jo kertaallaan päässeet eroon. On täydellisen typerryttävää edes väittää, että Keskiajalta ja sitä kauempaa historiasta peräisin olevat kulttuuriset tavat ja uskonnolliset käsitykset voisivat olla osa sivistyneen ihmisen arkea.
Welt Online, 9.4. 2012: Wie Salafisten Verbote von Koran-Ständen umgehen
Welt Online, 8.4. 2012: Ein Koran in jedem deutschen Haushalt
Welt Online, 27.2. 2012: Solinger kämpfen gegen das "Kalifat" in ihrer Stadt

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Islam ei muutu,koska islam on aivopesu oppi,kuten Kristinuskon lahkot, katselin Thaimaassa Saudi arabian TVtä, sitä mustan kiven kiertämistä,kyllä he uskovat vakaasti Allahiin. Ja omaan ajatteluun ei ole tilaa viisi kertaa päivässä on rukoiltava ja veljet valvovat että rukoilet,
milloin on tilaa ajatella, ei milloinkaan.