torstai 22. syyskuuta 2022

Suomen seikkailut maailmalla

 Suomen hallitus poltti juuri miljardeja luullessaan, että se saisi kusettaa saksalaisia hamaan maailman tappiin.

Suomen hallitus polttaa juuri triljoonia kuvitellessaan, että kun naisministerit menevät islamistisiin maihin jätesäkkeihin pukeutuneena, niin se saisi aavikkouskovaiset miehet lopettamaan naisten tappamisen. Miten monta euroa maksoi tuo nuori iranilainen nainen Suomelle? Oliko hän yhtä halpa kuin se musta jätesäkki, jonka Sanna Marin sai veronmaksajien kustantamana?

Se on varmaan naisministereille ylvästä astua islamistisen valtion maaperälle mustaan jätesäkkiin pukeutuneena, kun ei ole itse tarvinnut edes miettiä omaa asuvalintaa, sillä Suomessa on sadoin tuhansin liituraitoihin pukeutuneita ukkeleita, joiden ei ole koskaan tarvinnut pukeutua lakanaan, paitsi silloin, kun silmää tekevät nussivat toisiaan pimeissä bilekemuissaan.

On totta tosiaan tosi, että Suomen naisministereille islamistisen maan naisen arvo on ehkäpä vain tuhannes osa sen säkkipuvun hinnasta, jonka he saavat veronmaksajilta. Sillä joka ikisen säkkipuvun kantajan tähden muslimit tuhoavat vähintään tuhat naiselämää. Onneksi olkoon, Sanna Marin, joka et pysty vieläkään itselliseen ajatteluun, koska varmasti olet jo kokeillut valtion ilmaista jätesäkkiä ... Onnea myös kaikille miehille, jotka luulevat, että heistä ei ole mihinkään, jolleivat he pysty kusettamaan veronmaksajia.

En ihmettelisi, jos tulisi julki tieto, että Sanna Marin käyttää valtion jätesäkkiä vain bilettäessään.

YLE, 8.3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa naisia on pidetty kuin kukkaa kämmenellä.

Nyt riittää.
NAISET äänestivät tuon ISIS-HUORAHAAREMIN ilveilemään hallituksena joten TE olette syyllisiä aivan vittu kaikkeen sen aiheuttamaan.
Nyyhnyyh - ihan oma nekrunpalvontaideologianne vain sovellettuna TEIHIN itseenne.
Sen mukaanhan valkoiset miehet ovat syyllisiä kaikkeen ja sortavat.
Sitä saa mitä tilaa finskihuorat.
Menkää sinne palvomillenne paskaneekereille jatkossa ulisemaan kun tulee turpaan joka käänteessä miehiltä.
Ai niin - aika tuoda maahan todellisia naisia kuvottavien finskihuorien tilalle vaikkapa Venäjältä koska sehän on sotaa käyvä maa.Ihmisarvo on jakamaton eiks jeh huorasiat?
Touhun voi rahoittaa nostamalla finskihuorien veroasteen sadan paikkeille koska huorasikojen sorto ja misandriset yhteiskunnan viharakenteet ovat tiputtaneet miesten keski-iän alemmaksi eli huorasiat ovat varastaneet miesten resursseja vuosituhansia.Tasa-arvo vaatii toimintaa ei lässytyksiä ja nyt on huorasikojen aika maksaa.
RASISTIHUORAT jotka vastustavat tällaista rohkeaa ihmisoikeusjärjestelyä voi ja pitää luonnollisesti hakata islamin oppien mukaisesti uudelleen ja uudelleen päivittäin.
Sehän on rauhan uskonto ja siksi ihanaa.

Vihaa vastaan eiks jeh finskihuorat?