maanantai 8. huhtikuuta 2024

Naiset loivat naisvihan

 Kuulin vasta tänään ekan kerran miehestä nimeltä Andrew Tate. Hänestä kertova dokumentti alkaa juuri näillä hetklillä YLE TV kakkosella. Mutta. Se minimaalisen vähäinen tietoni miehen ajattelusta sai minut heti muistamaan, että näinhän kaiken pitää käydäkin, Urantia kirjan mukaan, jonka kirjoittajat  ovat nähneet tämän saman historiallisen kehityksen jo tuhansien miljardien vuosien kuluessa myriadeissa aineellisen evoluution maailmoissa. Eniwei. Mitäpä minä enää muuta tästä runoelisin, koska ihmiskunnalle on jo annettu tietoa siitä, miten kaikki lopulta kulkee ja mihin kaikki tulee päättymään.

Helsingin Sanomat, 20.4. 2024: "Etelä-Koreassa leviää 6b4t-periaate. Epätasa-arvo radikalisoi nuoret naiset."

Alla on ote Urantiakirjan luvusta 84, Avioliitto ja perhe-elämä:

"Valistuneiden kansanheimojen etääntyminen niistä epätasa-arvoisista tapasäännöistä, jotka määrittelevät naisen paikan yhteiskunnassa, on äärimmäisyydessään todellakin ollut heiluriliikkeen kaltaista. Teollistuneiden rotujen keskuudessa nainen on saavuttanut miltei kaikki oikeudet ja hänet on vapautettu monista velvollisuuksista, kuten asepalveluksesta. Jokainen helpotus olemassaolotaistelussa on koitunut naisen vapautukseksi, ja hän on välittömästi hyötynyt jokaisesta askelesta kohti yksiavioisuutta. Heikompi osapuoli saavuttaa aina suhteettomia etuja jokaisessa yhteiskunnan edistyvän kehityksen myötä seuraavassa tapasääntöjen tarkistuksessa.

84:5.10 (937.7) Pariavioliiton ihanteiden myötä nainen on lopultakin saanut tunnustusta, arvostusta, riippumattomuutta, tasa-arvoisuutta ja opetusta. Mutta osoittautuuko hän koko tämän uuden ja ennen kokemattoman saavutuksen arvoiseksi? Reagoiko nykyajan nainen tähän suurta saavutusta merkitsevään sosiaaliseen vapautukseen toimettomuudella, välinpitämättömyydellä, hedelmättömyydellä ja uskottomuudella? Nainen on nyt kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käymässä läpi pitkän maailmassaolonsa ratkaisevaa koetta!

84:5.11 (938.1) Nainen on miehen tasavertainen kumppani rodun uusien jäsenten maailmaansaattamisessa, hän on näin ollen aivan yhtä tärkeä siinä suhteessa, millaiseksi rodun kehitys kääntyy. Siksi evoluutio onkin yhä laajemmin toiminut naisen oikeuksien toteutumisen hyväksi. Mutta naisen oikeudet eivät millään muotoa ole miehen oikeuksia. Nainen ei voi menestyä miehen oikeuksia käyttäen, yhtä vähän kuin mies voi menestyä naisen oikeuksien varassa.

84:5.12 (938.2) Kummallakin sukupuolella on oma tunnusomainen elämänpiirinsä ja omat oikeutensa tuon piirin sisällä. Mikäli nainen pyrkii nauttimaan kirjaimellisesti kaikista miehen oikeuksista, silloin ei mikään estä, etteikö säälimätön ja tunteeton kilpailu ennemmin tai myöhemmin syrjäytä sitä ritarillisuutta ja sitä erityistä huomaavaisuutta, josta monet naiset nyt nauttivat ja jota he ovat vasta aivan äskettäin saaneet miehet osoittamaan.

84:5.13 (938.3) Sivilisaatio ei milloinkaan kykene hävittämään sukupuolten käyttäytymisen välistä kuilua. Tavat muuttuvat aikakaudesta toiseen, mutta vaisto ei muutu milloinkaan. Syntymässä saatu äidillinen hellyydentunne ei milloinkaan salli sellaista, että vapautuneesta naisesta tulisi tuotantoelämän piirissä vakavasti otettava miehen kilpailija. Ainiaan kumpikin sukupuoli tulee pysymään toista verrattomampana omalla alallaan eli aloilla, jotka biologinen erilaistuminen ja mentaalinen erilaisuus määräävät.

84:5.14 (938.4) Kummallakin sukupuolella on aina oleva oma erityinen elämänpiirinsä, vaikka ne monin kohdin menevätkin päällekkäin. Vain sosiaalisessa kentässä miehet ja naiset tulevat kilpailemaan samoin ehdoin.
"

Kuten naiset eivät voi mitään muuta kuin alkaa ylettömästi nauttia tieteen heille antamasta vapaudesta, niin samoin miehet tulevat varmasti kääntymään naisten etuoikeutettua asemaa vastaan, eikä se aika ole enää kaukana, vaan se on jo tätä päivää.. Itse en aio katsella yllä mainittua dokkaria, koska olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, että naiset ovat ihan itse saaneet aikaan heiluriliikkeen, joka ajaa heitä takaisin sukuolisuuteen. Ennustan siis, että äärimmäinen maskuliinisuus saa ihmislajin taas uudestaan lisääntymään.

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Naiset järkeilivät väärin. He luulivat, että länsimaalaisista miehistä ei enää ole mihinkään, joten naiset kuvittelivat, että he voivat vaikka lopettaa ihmiskunnan vaatimalla itselleen täydellistä oikeutta omaan kehoonsa, eikä siihen oikeuteen kuulu mikään ihmisalkioksi kutsuttu loinen jossain vastan tienoilla. Juurikin viime viikolla kuultiin, miten Kanada antaa kaikille naisille ilmaiseksi oikeudet kaikkeen siihen, joka voisi saada aikaan uusia ihmisiä. Myös Suomessa miehet alkavat olla sen heiluriliikkeen ääripäässä,josta laskeutuessaan miehet eivät voi mitään muuta kuin omata suurta ja voimallista halua palauttaa sukupuolisuus siihen kunniaan, joka sille kuuluukin.

Lopultakin kyse on siitä, kuka tai mikä johtaa kehitystä. Urantiakirjan mukaan ihmisen järjellä ei ole suurtakaan vaikutusta siihen, miten asiat lopulta lopulta kulkevat. En siis voi syyttää naisia siitä, että he haluavat olla hedelmättömiä, kuten en voi syyttää miehiä siitä, että lopultakin huomaavat olevansa miehiä.