maanantai 20. elokuuta 2018

Kuivuusongelman ratkaisu on ihmeellinen

"Kuivuusongelma on niin laaja, ettei EU:lla ole rahaa ongelman hoitamiseen":
YLE, 20.8. 2018: Euroopan unionilta ei ole tulossa kriisitukea maataloudelle.
WikipediaJoseph Tainter: "Yhteiskuntien kompleksisuus kasvaa poliitikoiden pyrkiessä ratkaisemaan ongelmia. Esimerkiksi Roomassa maatalouden tuottavuuden hitaasti heiketessä ja väestön kasvaessa henkeä kohden käytössä olleen energian määrä laski."
EU:n ryöstökapitalistit ratkaisivat kuivuuden ruuan tuotantoon aiheuttaman ongelman juuri niin kuin ajan henkeen kuuluukin. Ajan henki on se, että ihmisistä tulee päivä päivältä entistä typerämpiä.
Mikä olisikaan parempi todiste typeryysongelmasta kuin sanoa hallinnon korkeimmalta taholta, että me emme voi hoitaa ruuan alkutuotantoon tullutta ongelmaa, koska se on liian laaja -- mutta samaan aikaan EU:lla riittää satoja miljardeja euroja tuottaa miljoonittain lisää nälkäisiä suita Eurooppaan.

EU-poliitikot puhuvat tuottavansa Eurooppaan satoja miljoonia ihmisiä niiltä alueilta, missä ihmiset eivät ole kasvaneet sivistyksessä hoitamaan omia ongelmiaan, ja jos nuo pökkelöt todella onnistuvat tuossa järjettömässä suunnitelmassaan, niin ihmiskunta todellakin vajoaa sellaiseen pimeyteen, jota ei ole koskaan ennemmin ihmiskunnassa ollut.

Poliitikoille holtiton ja tuloeroja lisäävä väestönkasvu ja halpatyövoiman tahallinen lisääminen ei ole ongelma, vaikka poliitikot toisaalla puhuvat köyhyyden periytyvyydestä.
Nämä tässä esitetyt keskenään täysin ristiriitaiset poliittiset aikomukset eivät suinkaan ole poikkeus, vaan ristiriitaisuus on tyhmille myötäsyntyistä, eikä tyhmien tarvitse edes ponnistella tuottaakseen maailmaan ristririitoja.
Kun päivittäin saa lukea vastaavista poliittisista päätöksistä, joita jopa äänestäjät vaativat, niin voidaan todeta, että älykkyyden ilmasto on nopeasti täyttymässä typeryyden höyryillä, joka estää yhä tehokkaammin järjen valoa loistamasta kaikille. Typerryttävä typeryys valuu huipulta alas, eikä toisin päin.

B, 19.8. 2018: Ovatko poliitikot jo nyt idiootteja?
Kauppalehti, 29.1. 2017: Islantilaistutkijat: Aikaa myöten ihmisistä tulee idiootteja.
- "Nykymaailmassa ei tarvita enää älyä, joten älykkäät karsiutuvat luonnonvalinnassa."

Totta tosiaan, älykkäillä ei ole tulevaisuutta silloin, kun kuivuusongelmaan ei ole rahaa, mutta halpatyövoiman lisäämiseen on rajattomasti.

Miten poliitikot voisivat olla järkevämpiä:
Youtube: This is how we destroy everything.
YLE, 14.5. 2013: Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten 1800-luvun.
bbs.io-techTyhmät ihmiset.

Kuivuudesta aiheuituvat ongelmat tulevat olemaan sitä suurempia mitä enemmän on ihmisiä. Kaikki ongelmat kasvavat nopeammin kuin ilmasto lämpenee. Missään maassa ei olisi ongelmia, jos vain kansojen väkiluku pysyisi stabiilina ja kun nuoret kasvatettaisiin kurilla, sillä ihmisyys ei ole geneettinen ominaisuus. Mutta, vaaditaan suurenmoista ja laajalle levinnyttä älyä tuottamaan ja kasvattamaan vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät tarvitse tuloeroja; sosiaalihuoltoa ja rikkaita poliitikkoja.

Tässä on loistava esimerkki, miten kasvatus toimii, mutta tämä kasvatusesimerkki sai monet suvaitsevaiset kasvattamaan nenäherneitä, sillä rajattomuuteen, vapaaseen kasvatukseen ja muuhun hömppään uskovat ovat niitä, jotka johtavat ihmiskuntaa kaikkinaiseen typeryyteen.
IL, 19.8. 2018: Rehtorin suorasanainen uhkaus somessa tehosi - Nuoret siivosivat sotkemansa koulun pihan määräaikaan mennessä.

En oikein pysty näkemään, että yksikään järkevä ihminen voisi vastustaa kuria.
PS. Tämän aamun YLE:n AamuTV:ssä Varissuon lähiöpoliisi puhui  pienestä uhkailusta nuoria kohtaan. Ettei vaan kyseinen poliisi olisi vielä toisella jalalla Impivaarassa?

Ei kommentteja: