Eikö juuri tuomion tunnustaminen ole todisteena paatumattomuudesta, siitä, että vastaaja on ymmärtänyt tekonsa ja katuu sitä. Ainakin tekonsa tunnustanut ei voisi enää olla syytettynä siitä teostaan; tunnustaminen vanhentaisi rikoksen välittömästi.
Tuomion tunnustanutta pitäisi pitää rikollisuudesta parantuneena.
Sillä, mikä se semmonen oikeus on, joka tuomitsee terveitä? Tunnustuksen ottaminen huomioon oikeudessa olisi selvä osoitus yhteiskunnan korkeasta moraalista.
Rikollisuus on samanlainen sairaus kuin rikkauskin; molemmat perustuvat tyydyttymättömyyteen, ahneuteen, joka vaatii ihmistä näkemään muut vain ja ainoastaan välineellisesti. Mitä tapahtuisi Wall Streetin finanssikapitalistille, jos hän tunnustaisi ahneutensa ja kertoisi tietonsa? Ainakin häntä ei enää huolittaisi rikkaiden piireihin.
Entä, mitä tapahtuisi ns. rikolliselle, jos hän kertoisi -julkisesti-, miten asiat ovat. Tuskin häntä enää huolittaisiin rikollisjengiin, kuten pörssiin, mukaan. Julkisen tunnustuksen tehnyt rikollinen menettäisi asemansa rikollisena. Tämä aeman ja jengin menettämisen pelko estää useimpia rikollisia tunnustamasta, koska tunnustamisen jälkeen heillä ei olisi sitä samaa karsimaa, mitä rikollisena pysyminen myös oikeudessa ja vankilan jälkeen heillä olisi. Tunnustaminen selvästi todistaisi ihmisessä tapahtuneesta asennemuutoksesta yhteiskuntamyönteiseksi.
Olisi moraalitonta ja selvästi rikollista tuomita juuri rikollisuudesta parantunut rikollisena.
Ehdotan, että vain ensimmäisen kerran tunnustava saa tuomionsa täysin anteeksi. Ehtona olisi, että vastuuttoman teon tehnyt tekisi julkisen tunnstuksen, koska julkinen tunnustus sitoo ihmisen lujemmin rehelliseen elämään kuin seinien sisällä tapahtunut tunnustus, joka kaiken lisäksi silloin voi olla vain teatteria, puolin ja toisin.
Juuri tunnustuksen aitous on suuri ongelma lakiuskovaisille. Mutta. Asia tulee nähdä siltä kantilta, että tunnustava ihminen on parantunut ihminen, jolloin ihmistä ei enää siinä vaiheessa saa pitää rikollisena. Otetaan tää hidastettuna:
Jos lakikirjaan saataisiin tunnustuspykälä, niin silloin tuomio on jo siinä vaiheessa kumottu, kun ihminen tunnustaa. Olisi erinomaisen epäreilua, että tuomarit vielä neuvottelisivat tunnustuksen jälkeen, onko tunnustus aito. Kuvitelkaa vaikka itsenne tunnustajan asemaan; Tunnustat rikoksesi, koska laissa sanotaan, että tunnustamalla pääset vapaaksi. Sitten tuomarit alkaisivat räknätä, että mitähän sää oikein siinä jupisit, että toiko muka tunnustus, kattia kanssa, sää pääset poseen,...
Helposti huomataan, että tunnustaminen pitää ottaa tekona, jonka seuraus on vapautus, eikä tuomareilla ole enää tunnustamisen jälkeen oikeutta käydä oikeutta, oliko tunnustus aito vai ei. Tämä siksikin, ettei vastaaja ole oikeudessa syytettynä tunnustamisen valheellisuudesta. Sellainen kuuluisi uuteen oikeudenkäyntikaareen.
Väärä tunnustus on eri rikos, eikä sen puiminen kuulu siihen oikeudenkäyntiin, jota varten tunnustus tehtiin. Ihan sama, jos vastaaja oikeudessa tekisi uuden rikoksen, niin eihän sitäkään käsiteltäisi samalta istumiselta!Jos tuomarit ja lakiuskovaiset ovat niin huolissaan tunnustamisen aitoudesta, niin se ratkeaa yksinkertaisesti juuri yllä mainitulla tavalla; ihminen voi päästä oikeudesta vain kerran tunnustamisella. Seuraavalla kerralla oikeus olisi armoton
YLE, 8.12. 2012: Tuomiosta neuvottelu jakaa oikeusoppineita
TS, 15.1. 2010: Tuomion alentaminen tunnustamisen vuoksi jakaa oikeusoppineet
Blogi, 10.3. 2010: Tunnustus alentaa tuomion
HS, Lauantaiessee, 8.12. 2012: Roisto, roistompi, Wall Street
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti