tiistai 11. joulukuuta 2012

Kulttuurin taustapeili

Ymmärrän monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta käsittävien asenteen täysin. Koska se asenne ei perustu lainkaan ajatteluun, vaan ainostaan tunteellisuuteen, omahyväiseen ja ylimieliseen uskoon, että tässä ollaan suvaitsevaisia eikä kaksi-aivoisia ihmisiä. Otan esimerkkinä muslimien "kulttuurisen" käytöksen ja osoitan täydellisesti, mihin se perustuu.

Ensinnä meidän on hyvä palauttaa mieliimme suomalaiset uskovaiset, joiden käyttäytymisen lainsäätäjät alistivat maallisen lain alle. Kaikki me suomalaiset tiedämme absoluuttisesti, että x-uskovaisten käytös ei johdu kulttuurista, vaan Raamatun lauseista ja niistä tehdyistä tulkinnoista.
Muistelkaa aikaa 40 vuotta takaperin! Silloin kukaan ei puhunut, että naispappeuden kielto perustuu kulttuuriin, vaan silloin kaikki sanoivat, että se perustuu Raamattuun! Raamatulla uskovaiset perustelivat "perinteiset" tapansa, eikä silloin koskaan ollut puhetta, että ne olisivat kulttuuria!
Raamatun mukaan naiset eivät saa puhua seurakunnassa, eli heiltä on pappeus kielletty. Tämä on totuus. Sitä on täysin turha kenenkään alkaa vonkua miksikään muuksi. Asia on täysin selvä, että naisilla ei ole uskonnon mukaan mitään asiaa pappisvirkoihin.
Kun lainsäätäjät kuulivat, että naispappeuden kielto perustuu Raamatun lauseisiin, eikä kulttuuriin, niin oli täysin selvää, ettei sellaista voida oikeusvaltiossa hyväksyä.

Lainsäätäjien oli täysin pakko säätää laki, jolla naispappeudesta tehtiin yhtä laillista kuin miespappeudesta, koska sen kielto ei perustunut kulttuuriin, vaan Raamatun lauseisiin! Kulttuuri on täysin eri asia kuin se, mihin sellainen tapakulttuuri perustuu. Jos Raamatun lauseet voisivat estää oikeusvaltion toteutumisen, niin silloinhan Suomen (perustus)laki olisi mitätöity!
Juutalaiset 2000 vuoden takaa sekaantuisivat meidän asioihin!

Kulttuuri on seuraus, eikä syy

Kun nyt tarkastelemme sitä tekoa, jonka Iranin suurlähettiläs teki, niin me heti huomaamme, ettei siinä ollut kyse kulttuurista, vaan siinä tilanteessa Iranin suurlähettilään mielessä oli Koraanin lause: "Naiset ovat epäpuhtaita. Jos mies koskettaa naista ennenkuin hän rukoilee hänestä tulee epäpuhdas."

Lukijan tulee ymmärtää tuo. Kyse ei ole kulttuurista, vaan niistä ajatusrakennelmista, joita ihminen ajattelee silloin, kun hän väittää pitävänsä yllä perinteitä ja toimivansa kulttuurisesti.

Uskonnolliskulttuurinen käytös perustuu aina ns. pyhään kirjaan. Tämä on totuus. Käytöstä kutsutaan kulttuuriksi siksi, että pyritään luomaan sumuverho muiden silmiin, miten sokeasta uskonnollisuudesta tulee jumalattoman hyvää, kun sitä kutsutaan kulttuuriksi, eikä ajattelemattomuudeksi, tai tahalliseksi ylimielisyydeksi muita kohtaan. Kulttuuri on typeryydellä vaatetettu sokea usko.

Esim muslimimiesten käytös naisia kohtaan ei voi olla automaattinen reaktio, vaan nimenomaan muslimimiehen pitää ajatella aina naisen kohdatessaan, että nainen on saastainen, koska Koraani sanoo niin.

Jos noin ei olisi asiainlaita, niin silloin olisi mahdotonta puhua uskontoon perustuvasta kulttuurisesta käytöksestä. Reaktio ei ole uskontoa! Koraanin lauseen hokeminen päässä on sitä itseään.

Iranin suurlähettiläs piti Jenni Haukiota saastaisena. Se ei ollut ko. suurlähettiläälle ajattelematon teko tai automaattinen reaktio naisia kohtaan, vaan täysin tietoinen ja harkittu teko pitää naista saastaisena.

Koska presidentti-instituutio ei ole presidenttiä varten, vaan meitä kansalaisia varten, niin se on saanut minut kirjoittamaan tätäkin totuutta, koska Iranin suurlähetiläs yhdessä kaikkien muiden muslimien kanssa loukkaa presidentti-instituutiota, Suomen lakia ja ihmisoikeuksia. Muhammed 1450 vuoden takaa sekaantuu Suomen asioihin.


Reaktiivinen käytös ei koskaan voi olla kulttuuria eikä uskontoa!

Jos ette usko tätä, niin kysykää sitten joltain muslimilta, miksi hän ei voi kätellä naisia. Vastaus tulisi kuin vanhan ajan apteekin hyllyltä; koska Koraanin mukaan... Huomataan siis selvästi, että muslimeilla on joka ikinen hetki mielessä naisten saastaisuus! Nainen ei ole saastainen muslimille reaktionomaisesti, vaan siksi, että hänen mielessään on Koraanin lauseita, millaiseksi Muhammed naisen kuvitteli.

Juuri tästä syystä minä en voi millään tavoin tervehtiä arabien näköisiä maahanmuuttajia, koska he ajattelevat, että minä olen saastainen. Olisin typerä, jos pitäisin muslimeiksi itseään luulevia vertaisenani.


Olen puhunut muslimeista. Kuka on islamin mukaan muslimi? Naiset, aasit, koirat, juutalaiset ja siat eivät voi olla muslimeita, koska muslimien perimätiedon mukaan tuollaiset otukset estävät muslimin rukouksen. Nainen ei voi olla muslimi, sillä nainen estää muslimin rukouksen!
"Perimätiedon mukaan Muhammed kuvasi naisia epäpuhtaiksi. Naisen, aasin tai koiran kulkeminen kivenheiton päästä rukoilijasta, saastuttaa ja keskeyttää tämän rukouksen. Ibn Abbasin perimätiedon mukaan tulen palvojat, juutalaiset ja siat naisten lisäksi pilaavat rukouksen. Muhammed kuvasi naista ilkeänä petona ja epäili hänet luodun ainoastaan pahuuteen. Hevosen ja kodin ohella nainen on huono enne. Naisen turvana onkin vain hauta ja avioliitto, joista perimätieto pitää hautaa parempana vaihtoehtona."
Herätys, Suomen lainsäätäjät. Mitään eroa ei ole x-uskonnon perinteiden ja islamin uskonnon perinteiden välillä; Niiden noudattajat perustavat käytöksensä omiin kirjoihinsa, eikä se ole kulttuuuria eikä selkärangasta johtuvaa, vaan se on täysin tietoista ja aktiivista toimintaa.
Koska se oli niin saatanan helppoa lainsäätäjille rajoittaa x-uskonnon mielettömiä tapoja, niin silloin samalla tavalla pitää rajoittaa myös kaikkien muiden uskontojen uskovaisten hölmöyttä.

Muslimien käytös ei ole kulttuuria, eikä se ole reaktionomaista, vaan se on ylimielisyyttä ja sokeaa uskoa jonkun kirjan kivikautisiin lauseisiin.

Suvaitsevat eivät koskaan, eivät kuuna ikuisna ole ajatelleet asiaa siten, että kulttuurin taustalla on ne todelliset syyt; että muslimien käytös ei ole kulttuuria, vaan se on sokeaa uskoa omien kirjoitusten ylivertaisuuteen. Se on ihan sitä samaa uskoa, jonka suvaitsevaiset kieltävät suomalaisilta uskovaisilta:
Suvaitsevaiset eivät voi tunnustaa suomalaisten  uskovien käytöksen olevan kulttuuria, koska siinä kohtaan kyllä suvaitsevaiset tietävät, että kyseessä on vain raamatun lauseiden mukainen elämä. Mutta!
Suvaitsevaiset eivät kykene näkemään, että muslimit käyttäytyvät tismalleen samoin. Ei muslimienkaan kohdalla ole tosiasiallisesti katsoen puhe kulttuurista, vaan Koraanin tottelemisesta.
Tuo suvaitsevaisten täydellinen epäjohdonmukaisuus johtuu siitä, että he x-uskonnon vaikutuspiirissä kasvaneina tietävät jo äidinmaidosta saatuna, ettei kristinuskonnon totteleminen ole kulttuuria, vaan uskontoa.

Kulttuurin suvaitseminen on siten typeryyden suvaitsemista. Ja se typeryys on suvaitsevaisissa.

Muslimien käytöksen suvaitseminen siksi, että sitä kutsutaan kulttuuriksi, on silmien peittämistä ja täydellistä ajattelemattomuutta. Hmmm. Voi tietysti olla niinkin, että suvaitsevaiset nauttivat siitä, kun muslimit pitävät naisia saastaisina, koska sehän on vain kulttuuria, eikä se perustu mihinkään järjelliseen syyhyn, joten siksi se pitää ehdoitta hyväksyä, koska järjettömyydestä siinä kyse.

Suvaitsevainen ei siis saa koskaan ajatella, miksi hänen pitää suvaita, koska suvaitsevaisen pitää vain suvaita eikä kysellä/ajatella syitä, tai muutoin hän ei voisi olla suvaitsevainen.

Suvaitsevainen: Miksi sinä muslimi et kättele naisia?
Muslimi: Koska Koraani kieltää sen!
Suvaitsevainen : Hyvä juttu, että noudatat kulttuuriasi, ei tästä sen enempää.

Minä: Miksi sinä suvaitsevainen et ajattele sitä syytä, miksi muslimit eivät kättele naisia?
Suvaitsevainen: Minä kysyin sitä muslimilta, ja hän sanoi, että se johtuu Koraanista.
Minä: Se ei siis olekaan kulttuuria?
Suvaitsevainen: Mitä! Mitä sinä rasisti täällä riehut!

Blogi 9.12. 2012: Maassa Iranin tavalla

Ei kommentteja: