perjantai 25. tammikuuta 2013

Oikeistopolitiikka vasemmistolle sopivaa priorisointia

Yhteisten arvojen katoaminen monikultuurisuusopin myötä on johtanut moraalikatoon. Poliitikot ja heidän hännystelijänsä eivät enää edes uskalla ajatella asioita moraalin kannalta. Seurauksena on ollut se, että rahaa riittää mielin kielin kaikelle, joka vähänkin kuulostaa hyysäykseltä, mutta yhteiskunnan infraan sitä ei enää riitä.

Esimerkiksi poliisin seiniin ei riitä rahaa, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien asuntoihin sitä riittää yllin kyllin, ja kaikkeen muuun, mikä hyödyttää vain maahanmuuttajia ja heidän hyysääjiään. Miten paljon Suomessa on jo monikulttuurisuuskeskuksia, joita ei yhdistellä samalla kuin terveyskeskuksia.

Suomessa on jo kymmeniä tuhansia mahanmuuttajien hyysämisestä veroilla unelma-ammatteihin työlllisettyjä, joilla on tuhansia "virkahuoneita" - ja niihin huoltoyhtiöt ja muut ylläpitokustannukset.
Kun Poliisin tiloja on vähennetty, niin samaan aikaan hyysäyspolitiikka on lisännyt valtavasti verorahoilla ylläpidettyjä seiniä kaikkeen hyysämiseen.
Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, koska hyysäyspolitiikkassa on lupa puhua vain suomalaisten seinien kalleudesta, mutta kaikki, mikä liittyy monikulttuurisuuteen, niin sille ei pidä eikä saa laskea hintaa.

Maanteihin ja rautateihin veronmaksajien rahat eivät riitä, mutta sitä riittää aina tarvittaessa etelän ja entisen itäblogin maiden roistopoliitikkojen ja finanssikapitalistien hyysäämiseen, jonka kuluja lisää monikertaisesti niiden maiden kansalaisten tuleminen tänne halpatyövoimaksi sekoittamaan meidän työvoimamarkkinat. Sitäkään laskua poliitikkojen on mahdotonta postittaa oikeisiin osoitteisiin, puhumattakaan, että lasku Suomen työmarkkinoiden tuhoamisesta vähennettäisiin kaikenlaisesta kehitysavusta tai EU:lle menevistä rahoista.

Tätä samaa jatkumoa ovat myös kaikki valelääkärien takaa-ajot ja valehoitajien suuretsinnät, mutta kokemukselle viitataan kintaalla. Virallinen terveydenhuolto tappaa vuosittain jopa 1500 ihmistä hoitovirheisiin ja vääriin lääkityksiin, mutta raha riittää vain niiden paholaistamiseen, joilta puuttuu korkeakoulututkinto, tai jotka muutoin eivät kannata hyysäyspolitiikkaa.

VR:n yksityistäminen on seurausta hyysäyspolitiikasta. Se alkoi Keski-Euroopasta, jossa rahat menivät maahanmuuttajiin ja heidän tekemistensä seuraamusten maksamiseen, joten Euroopan mailla ei enää ollut rahaa kehittää valtiollisia rakenteita, kuten juuri liikkumiselle olennaista ja kestävää junailua. Niinpä nuo hyysäyspoliitikot huomasivat, että jos he myyvät junat yksityisille, niin silloin veronmaksajien rahat riittäisivät varmasti hyysäyspolitiikan syventämiselle.

Kun rautatiet on jätetty hunningolle, ja sitten kysytään kansalaisten mielipidettä, saataisiinko rautateistä parempi, jos se yksityistettäisiin, niin siinä on jo tehty kaksi kolossaalista virhettä. Ensimmäinen on tietysti se, että rahaa on riittänyt kaikkeen muuhun, paitsi infraan, ja toinen on se, että miksei kysytty, pitäisikö maahanmuutto yksityistää.

Jos kerta roistokapitalismi haluaa kaiken olevan yksityisomisteista, niin tehdään sitten myös maahanmuutosta yksityisbisnestä. Heti kyllä huomataan, että silloin ihmisten sietokyky ja valtioiden rahat loppuisivat välittömästi, joten kapitalistien on kannatettava hyysäyspolitiikkaa, jotta he sen varjolla voivat jatkuvasti lypsää veronmaksajien rahoja oman ökyelämänsä kehittämiseen.
Siihen kuuluu, että kapitalisteiksi itsensä tituleeraaville se on hyvä asia, että valtiolta ei riitä rahaa muuhun kuin hyysäämiseen (koska rikkaat itsekin ovat holhottavia):
On ollut vasemmistolle sopivaa kokoomuslaista politiikkaa, että kansalaisten valitukset VR:stä lisääntyvät, koska silloin on helpompi tehdä kapitalisista politiikkaa, johon kuuluu VR:n yksityistäminen, ja lopulta myös Poliisin yksityistäminen.

Lumimyrskyt eivät ole saaneet aikaan niin paljoa junien myöhästymisiä kuin kokoomuspolitiikka, joka ei salli verorahojen käyttöä muuhun kuin hyysäämiseen, jolloin hunningolle jätettyjen teiden yksityistäminen on helpompi myydä kansalle.

Tässä on se todellinen syy, miksi vasemmisto suvaitsee äärioikeistolaista politiikkaa, ja on yhteisessä hallituksessa, koska äärioikeistolainen politikkaa kannattaa hyysäyspolitiikkaa vain siksi, että silloin kantakansalaisten palvelut hunningolle jätettyinä on helppoa yksityistää.
Ja onhan se kapitalisteille kivaa ajatella maahanmuuttajien olevan halpatyövoimaa, jota tarvitaan yksityisten rautatieyhtöiden palvelukseen, jotta niiden voitot voitaisiin maksimoida.

Rikkaat haluavat valtion, joka on heidän palveluksessaan.
Valtio on rikkaiden hoviherra, joka takaa rikkaille kansalaispalkan.

Aamulehti, 25.1. 2013, Yksityistämisen autuutta;
Autoliiton kova väite: Tämän takia inssiajon hinta nousi kerralla 40%
Blogi, 3.9. 2009: Rikkaat - avuttomien luokka
Blogi, 30.11. 2010: Julkinen valta on salaisen vallan kulissi
us-Blogi, 20.1. 2012: Valtio on kapitalistien yksityinen työttömyyskassa
Blogi, 2.6. 2010: Suomi ei kelpaa kilpailuihin
Blogi, 23.1. 2013: Palkkojen lasku, Viina, VR-monopoli hyvinvointivaltio

Valtio on rikkaiden etujärjestö, jonka viritinosana toimii lainsäädäntä,
jolla valtio optimoidaan rikkalle.

Ei kommentteja: