perjantai 18. tammikuuta 2013

Sairauden pyhittävät ideologiat ja uskomukset

Kokoomus on ahneuden pyhittävä puolue. Ahneutta potevat uskovat sellaista ideologiaa, joka tuntuu heistä kuin se olisi heidän itsensä luomus,  ja he pyrkivät hakeutumaan sellaisiin ryhmiin, missä he katsovat voivansa turvallisesti toteuttaa sairauttaan normaalina toimintana. Kokoomuksen sisällä ahneus on täysin normaalia, eikä kukaan pyrkyri voisi edes kuvitella, että ahneus on sairaus. Muutoin hän ei voisi ollakaan pyrkyri.

Sama pätee muihinkin puolueisiin, jokaiseen uskontoon, ja jokaiseen ammattiin:
IS, 12.1. 2013: Näissä ammateissa on eniten psykopaatteja - katso TOP 10

Yllä oleva linkki osoittaa, että tietyn tyyppiset luonteet pyrkivät hakeutumaan ammatteihin, joissa heidän persoonallisuuspiirtensä voisi olla esillä ilman, että sitä pidettäisiin poikkeavuutena. Eihän muutoin ole selitettävissä, miksi tietyt ammatit todistetusti keräävät tietyn tyyppistä väkeä.
Tuo ei siis koske vain psykopaattisia luonteen piirteitä, vaan ihan jokaista luonnetta. Jokainen ihminen haluaa tuntea itsensä terveeksi geneettisistä luonteenpiirteistään huolimatta, ja se onnistuu parhaiten vain silloin, kun ympärillä on samanlaisia luonteita.


Myös suvaitsevaisuus on sairaus. Suvaitsevaisuudesta kärsivät haluavat myös etsiytyä sellaisiin ryhmittymiin, missä suvaitsevaisuus tuntuisi täysin normaalilta tavalta, eikä sitä katsottaisi kieroon. Ja kun suvaitsevaisuuteen liittyy vielä psykopaattisia piirteitä, niin tuollaiset luovat valtion koneistoa hyväkseen käyttäen itselleen laillisen ympäristön, jossa he voivat turvallisesti esittää veronmaksajien rahoilla, kuinka hyviä he ovat.

Sanoin tuossa, että suvaitsevaisuus on kärsimystä. Aivan. Eiväthän ahneetkaan tunne kärsivänsä ahneudesta, eikä alkoholistit tunne alkoholismin olevan kärsimystä, eikä pedofiilit tunne pedofiliaa kärsimykseksi. Eikä edes muslimit tunne oppiensa noudattamisen olevan kärsimystä.
Mutta niin vain on, että kaikki nuo aiheuttavat kärsimystä, joten tervettä se ei voi olla. Kärsimys tulee ilmi ihmiselle vasta siinä tapauksessa, kun hän haluaa muuttaa asennettaan. Kärsimys on jokaisen himon pinnan alla valmiina hyökkäämään...

Terveellinen elämä on sitä, ettei se vahingoita muita. Kaikki muu on sairautta. Esimerkiksi palkan vaatiminen on sairasta, koska se tuottaa muualla köyhyyttä ja kurjuutta. Köyhyydeksi kutsuttu tila ei ole sairaus, koska se ei vahingoita rikkaita:
Taloussanomat, 9.8. 2010: Rikkaat ovat ahneempia, sekä:
Blogi, 12.08. 2010: Ahneus muuttaa aivoja, sekä
Blogi, 12.08. 2010: Tutkimus rikkaiden olemuksesta


Tiedemiehet pystyvät jo erottamaan rasistin aivot
Daily Mail, 18.1. 2013: How scientists could use brain scans to detect whether you are a racist"Brain scans could soon be used to detect whether or not people are racist, scientists say."

Vaikka tuo yläpuolen linkin takana oleva tutkimus onkin erittäin kyseenalainen, niin se kuitenkin auttaa meitä seuraavan asian käsittelyssä: Nimittäin ihmisen jokainen asenne on nähtävissä aivoista. esimerkiksi tutkijat ovat jo todistaneet, että jumaluskovaisuus näkyy aivoista (joka ei ole ihme, sillä olisihan se todiste jumalattomuuden puolesta, jos Jumala ei jollain tavalla olisi langoitettu ihmisen hermostoon).

Esimerkki: Ateistit sanovat, että koska jumalauskovaisuus on aivotila, joka voidaan tieteellisesti sieltä laitteilla havainnoida, joten se on ateisteille todiste siitä, että Jumalaa ei ole. Mutta! Miksi ateismi ei näy aivoista? Olisihan se kunniaksi materialle, jos materia saisi aikaan ateismin: Geeneettinen ateismi olisi kiistaton todiste jumalattomuudesta. Joten, koska materia ei saa aikaan ateismia, niin silloin voidaan triviaalisti todeta, että se on henki, joka aiheuttaa ateismin. Ateismihan on todellakin vain pölinää vailla tarkoituksia. Mutta.

Aiheuttaako henki myös ahneuden tai väkivallan tai raiskaukset?

Ainakin suvaitsevaisten mukaan henki aiheuttaa raiskaukset, koska himoseksi ei voi olla geenien alulle panemaa toimintaa, toisin kuin vaikkapa himo viinaan, tai himo rahaan, tms.

Onneksi alttius alkoholismiin on vielä hyväksyttävissä (suomalaisten) geneettiseksi ominaisuudeksi, vaikka siinä on ennen muuta kyse Spiritus Fortiksesta; Vahvasta Hengestä. Tuntuisi todella omituiselta, että suurin osa ihmisen käyttäytymisen malleista olisi geneettistä, mutta raiskaaminen ei johtuisi geeneistä. Ikään kuin raiskaaminen olisi ateismiin verrattavaa käyttäytymistä; Kuten ateismi ei johdu geeneistä, niin samoin myös geenit eivät altistaisikaan ihmistä raiskaamiselle, vaan raiskaus olisi henkisyyden harjoittamista. Voisiko olla totta, että raiskaus johtuu kuin johtuukin uskonnoista?

Kuten miehestä. Mies on kaikkien uskontojen äiti. Se olisi miehen miehisyydelle kova isku, jos raiskaaminen määriteltäisiin geneettiseksi sairaudeksi. Miehinen maailmankuva ei salli miestä loukattavan, joten siksi raiskaamista ei voida määritellä sairaudeksi, eikä raiskaamista voi määritellä tiettyjen kansan ryhmien geneettiseksi ominaispiirteeksikään, koska sen kieltää munakkain mies.
YLE, 5.8. 2009: Raiskaaminen pönkittää miehisyyttä Etelä-Afrikassa

Jopa suvaitsevaiset miehet eivät salli miehisyyttä häpäistävän, joten mikään sellainen ei voi olla geneettistä eikä sairasta, joka perustuu miehisyyteen. Mies on sentään alunperin Jumalan kädestä, eikä miehisyys siten ole geneettistä. Ja raiskaus jos mikä perustuu miehisyyteen, eli Jumalaan.

Sairaus/ominaisuus on oikea, eikä luuloteltua vain silloin, kun se ilmenee fyysisesti. Joten myös jumalauskon aikaan saajan on oltava geneettinen, koska muutoin uskovaisuus olisi luulosairautta.
Uskontogeeni on uudelta nimeltään Soita-taivas-kotiin-geeni.
Tästä huomataan, että ateismi on luulosairautta, koska sille ei ole geneettistä pohjaa. Ahneus taasen näkyy geeneissä, joten siksi kokoomuslaisuus on geneettistä. Samoin raiskaaminen.


YLE, 15.1. 2013: kuinka omaperäiset kansalliset arvot ja toimintatavat ovat antaneet Suomelle kilpailuedun. Kohdasta 4min 10 sek:"Yksi asia, joka on erittäin tärkeä ja jopa kilpailuetu suomalaisille, on tämä luottamuksen taso. Sillä se on uskomaton, että jopa niin, että se on maailman huppuluokkaa. Jos jos kansalainen menettää lompakkonsa esimerkiksi, niin:
- suomalaisista 97% luottaa saavansa lompakkonsa takaisin.
- briteistä alle 60% luottaa saavansa lompakkonsa takaisin.
- afrikkalaisista alle 10% luottaa saavansa lompakkonsa takaisin
."


Edellä oleva kappale todistaa, että ainakin jotkut ominaisuudet voidaan määritellä kansan ominaisuudeksi. Luotettavuus on suomalaisen kansan geneettinen ominaispiirre. Ja edellä osoitettiin, että ahneus ja jopa psykopaattisuus on rikkaiksi haluavien ominaispiirre. Eikä ahneus johdu hengestä, vaan materiasta, eli geeneistä; geenit altistavat monet ihmiset ahneiksi. Ahneus ei siis ole pakottavaa, vaan se puhkeaa monille ihmisille, joilla on ahneusgeeni, ja jotka joutuvat kohdatusten aiempien ahneiden kanssa ja sitä kautta altistuvat.

Samalla tavalla toimii myös raiskausgeeni, joka saa ihmisen tiedostamattomasti hakeutumaan sellaisen ideologian pariin, missä kyseisen geenin toimintaa pidettäisiin normaalina. Tuo geeni on jopa niin ovela, että se pystyy saamaan ihmisen ajattelemaan raiskausta ja luomaan sen perustalle opin,  jonka mukaan raiskaus on täysin oikeaa toimintaa, ja jopa Jumalan siunaamaa.


Miten oppi luodaan ja  mikä sen arvot määrittävät?
Blogin kirjoittajan mukaan oppi arvoineen ja karvoineen johtuu opin kirjoittajan luonteesta. Opin luoja ei voi kirjoittaa kuin vain itsensä hyväksymiä arvoja ja arvotuksia. Ja kun oppi leviää kirjoituksina, niin sen voivat hyväksyä vain sellaiset, jotka ovat luonteeltaan opin kirjoittajan kaltaisia.

Kun on kyse sellaisesta opista, jonka tarkoituksena on olla suuren joukon johtotähtenä, niin silloin kirjoittaja pyrkii kirjoittamaan vain omannäköistään tekstiä hyvällä artikuloinnilla; pyrkii ikään kuin puhaltamaaan sen henkeään täyteen, henkeyttämään luomuksensa.

Esimerkiksi, jonkun romaanin kirjoittaja voi vielä vetää melkolailla mielikuvituksestaan romaaninsa juonen ja sen arvomaailman, mutta sellainen ei olisi maailman uskonnon, psykologisen opin tai talousteorian perusta.
Uskottava talousteoria ja ainoa oikea uskonto vaatii, että opin pitää olla henkevää, eli sellaista, joka tulee syvältä, jossa opin kirjoittajan elämä on käsin kosketeltavaa.

Talouden teorian toimivuus edellyttää, että se on luonteikas teoria, koska vain luonteikas teoria voi vetää samankaltaisia luonteita puolensa ja saada heidät toteuttamaan talousteoria käytännössä.
Esimerkiksi itse en ole vielä mielistynyt mihinkään talousteoriaan, koska ahneus on niihin sisään rakennettu. Jos itse joskus kirjoittaisin talousteorian, niin ilman muuta tekisin siitä oman näköiseni opin, joka vaatisi siihen oppiin uskovia elämään minun elämäni kaltaista elämää, joka ei vaadi pääomien kerääntymistä eikä muunlaista ahneuden ilmennystä.

Samoin, jos kirjoittaisin uuden uskonnon pyhän kirjan, niin en laittaisi siihen sanaakaan seksuaalisuudesta, vaan kertoisin ystävällisin sanan kääntein, miten kaikki ihmiset ovat Jumalan poikia haaraväliin katsomatta esimerkiksi:
Sukupuoli ihmisen ominaisuus ei-olemus ja  Sukupuolineutraali yhteiskuntaa ja sukupuolineutraali maailma ja Sukupuolineutraali maailma
Aito uskonto ei altista ihmistä ihmisen eläinperäisille vieteille, vaan opastaa hänet itsetuntemukseen, jonka täyttymyksen lopullisuus on korkeuksissa.

Sitä ei voida sanoa tämän maailman opeista. Kuten islamista, kapitalismista, sosialismista yms. Uskonnon opit ovat peräisin erittäin seksuaalisen machoihmisen päässä jyskyttävästä alapäästä. Ja ne miellyttävät jokaista, jolla on samanlaiset halut. Kuten kasinotalous pyhittää ahneuden ja kilpailuyhteiskunta pyhittää alistamisen, niin samalla tavalla myös muut ideologiset opit pyhittävät niiden pariin hakeutuvien mielihalut.

YLE, 14.1. 2013: Syyriasta raportoidaan julmista raiskauksista:
"Monet pakenevat Syyriasta raiskausten takia. Kansainvälinen pelastuskomitea IRC kertoo, että Syyriassa tehdään paljon julmia raiskauksia."
Mitä voidaan sanoa syyrilaisista? Siellä sorretuista tulee sortajia sortajien paikalle. Mikä on se syy, joka saa ihmiset käyttäytymään tuolla tavalla. Kaikkialla maailmassa miehet ovat hyvin raakoja naisille. En tarkoita kaikkia miehiä, vaan sellaisia, jotka uskovat hassuihin kivikautisiin juttuihin, jotka ovat lähempänä eläimen viettejä  kuin Luojan henkeä. Kuten uskoa rahaan tai uskoa miehen ylivertaisuuteen.

Jos vain miehet suostuisivat siihen, että raiskaus tunnustettaisiin sairautena, niin silloin olisi hyvin helppoa ja ilman pelkoa uskonnon vastaisuudesta sanoa, että siinä maassa noin suuri osuus miehistä on sairastunut raiskaukseen, Suomessa taasen raiskaussairaita olisi tuon verran, Etelä-Afrikassa lähen puolet miehistä sairastavat raiskautta ja islamiin uskovista suurin osa. Jne. Näinhän näitä sairaustilastajo vertaillaan maittain. Ei tuossa voi olla mitään pahaa -- kun vain homma otettaisiin sairautena, eikä heti julistettaisi sen sanojaa uskonnon vastaiseksi.

HS, 1.12. 2010: Naisten tuhoamisesta
Taloussanomat, 23.8. 2012: Lopettakaa se valitus! Tuhoatte aivoni
Uusi Suomi, 13.11. 2012: Geenitutkijan jäätävä miete:
Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin

IL, 5.1. 2011: Rakastuminen näkyy aivojen magneettikuvassa
Blogi, 13.1. 2013: Uskonnot aiheuttavat rikoksia
Blogi, 21.8. 2010: Sikamainen salaliitto

Ei kommentteja: