Kirkon mukaan vain heikoilla on oikeus huolehtia heikoista. Lause on varsin totta, koska Suomi ei vain voi auttaa kaikkia maailman heikko-osaisia, jollei Suomi ota velkaa tuhansia triljoonia. Herra kirkon herra. Kenen luulet olevan maksumies valtion velalle, Perkele! Onko milloinkaan kuultu, että kirkkoherrat olisivat itse vaatineet itselleen vain sossurahaa, jotta myös heidän rikkautensa olisi ensin kulutettu kaiken maailman hunsvottien auttamiseen.
Näköjään myös Suomen uskovaisista on tullut kommunisteja, jotka eivät pysty omillaan auttamaan ketään, vaan vaativat valtion rahastonhoitajia ottamaan velkaa, jotta uskovaiset voisivat kuvitella olevansa taivaskelpoisia, kun he sentään halusivat vain heikkojen auttavan heikkoja. Rikkaat kirkkoherrat opettavat alamaisiaan, että he pääsevät taivaaseen, kun vain Suomen valtio tuhoaa itsensä velkataakkansa alle. Hallelujaa, senkin vitun pirun uskovaiset, jotka ihan tahallanne olette halunneet tuhota oman järkeilynne ja huudatte hallelujaa sille kirkkoherrojen valheopille, että Jeesus mukamas ei pystynyt priorisoimaan, kuka on eniten hänen apunsa tarpeessa.
Jos Kristus Jeesus ei olisi asettanut kaikkein heikommassa asemassa olevia ensijaisiksi avun tarvitsijoiksi, niin hän olisi joutunut toimimaan kuin kommunistit ja muut viherpiipertäjät, jotka luulevat olevansa hyviksiä jakaessaan veronmaksajien velkarahat kaiken maailman loisijoille --- ja maailman kaikkein heikoimmat ovat edelleen siellä katuojissaan.
Jeesus ei sanonut, että lähimmäisen kuuluu ottaa velkaa voidakseen auttaa lähimmäistään. Kirkko näköjään haluaa muiden kommareiden mukana tuhota Suomen talouden, jotta tänne saataisiin satoja tuhansia tyhjäntoimittajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti