Olen jostain lukenut, että päähän tullutta ajatusta ei saa keskeyttää, vaan sen pitää antaa vapaasti virrata niin kauan kuin se haluaa mennä kohti yleisyyttä, eli päätyä ajatusten valtamereen. Vain rohkea ihminen voi antaa mieleen ilmestyneelle ajatukselle vallan kertoa ihmiselleen sellaista, mitä hän ei osannut hetki sitten vielä odottaa. Mikä tahansa ajatus ei ole ihmisen itsensä esiin nostama, vaan jokainen ajatus voi johdattaa kenet tahansa täysin uuteen asentoon. Ajatus ei voi koskaan haavoittaa ajattelevaa ihmistä, kun vain ihminen antaa ajatuksen kulkea polkunsa loppuun asti.
Hamaan loppuunsa asti vapaasti kulkenut ajatus on aina sata prosenttista loogisuutta Ihminen saa idioottimaisen haavan ajatuksesta vain siten, jos hän yrittää tyrkätä sitä sopimaan omiin uskomuksiinsa.
Kun mietin asiaa, niin muistelen, että en ole koskaan tahallani halunut keskeyttää ajatteluani, vaan monasti huomaan jatkaneeni päähäni tullutta ajatusta jopa läpi yön. Toisinaan olen ollut pakotettu nousemaan keskellä yötä kirjoittamaan ylös ajatukseni keskeiseksi luulemiani ideoita.
Nyt ei vielä ole keskiyö, joten yritän tässä ilmaista loppuun sen ajatukseni alkuperäiskansoista ja niiden ylenmääräisestä ihannoinnista, varsinkin, mitä tulee vasemmistoon, joka ensisijassa haluaa esiintyä muutosvoimana, mutta samaan aikaan haluaa pitää tiettyjä ihmisiä pelkästään museoesineinä.
Yksinkertaisesti sanottuna voisin kysyä, miten kauan jotakin ryhmää voidaan pitää alkuperäiskansana. Olivatko esimerkiksi suomalaiset alkuperäiskansaa ennen kuin Agricola loi suomen kielen kirjallisen muodon. Entä egyptiläiset? Missä vaiheessa he menettivät alkuperäiskansan statuksen? Vai olivatko he koskaan alkuperäiskansa?
Sama kysymys voidaan esittää mistä ryhmästä tahansa, joten haluaisin, että joka ikinen miettisi päänsä puhki sen ajatuksen, milloin suomalaiset menettivät alkuperäiskansan statuksensa, koska jos suomalaiset ovat joskus menneisyydessään olleet alkuperäinen kansa, niin silloin on täysin varmaa, että joka ikinen nykyään alkuperäiskansaksi pullotettu ihmisryhmä voi joskus päästä vapaaksi siitä ahtaasti elintilasstaan, johon kommunistit ja muut idiootit ovat heidät tuominneet.
Onko siis ihan viisasta olettaa, että jokin ihmisryhmä voisi olla ajasta ikuisuuteen alkuperäiskansa. Jos olisin viisaampi, voisin jopa uskotella, että minun pitäisi pyytää anteeksi sitä, että en mahda mitään sille, että joudun ajattelemaan asiat loppuun asti. En myöskään voi antaa armoa kellekään, joka ei käytä aivojaan siihen tarkoitukseen, mihin se on luotu.
Ajatuksen siemen on yksinkertaisesti siinä, miten monta sataa vuotta joku ryhmä voi nykyaikaisine aseineen ja asuntoineen olla alkuperäiskansa. Voiko ihmisen muotoinen otus ylipäätään kuulua homo sapiens lajiin, jos hän ei salli tietyille ryhmille edistymistä nykyaikaan? Kuuluuko korvissasi viidakon apinan kiljunta?
1 kommentti:
Kommunistien ja muiden idioottien mukaan lappilaiset eivät kuulu meihin ... KOSKA HE OVAT ALKUPERÄISIÄ. Pitää vaan ihmetellä, miksi sitten ne idiootit haluavat hyötyä lappilaisista? Varmasti kaikille olisi parempi ja viimeisen päälle oikeudenmukaista, kun Suomi jaettaisiin moniin eri valtioihin sen mukaan, miten idiootit luokittelevat ihmisiä. Itse mielelläni antaisin Ahvenanmaalle itsenäisyyden, jolloin suomalaisten veronmaksajien ei tarvitsisi elättöää heitä. Samoin lappilaisille pitää antaa oma valtio. Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että muutama sata vuotta sitten hämäläiset ja savolaiset eivät puhuneet samaa kieltä, joten ilman muuta savolaiset hittoon, ja turkulaiset myös.
Eikö kestään muusta ole outoa, miten kova hinku kommunisteilla on lopettaa Suomi, mutta samaan aikaan he vollottavat sitä, kun Lappi kuuluu Suomeen? Miksi kommunistit eivät salli lappilaisille oikeutta kuulua nykyaikaan?
Lähetä kommentti