maanantai 8. maaliskuuta 2021

Hallitukselle laskuharjoituksia ja parametreja

 Talousanomat, 8.3. 2021: Suomalainen koronarokoteyhtiö sai osakkaikseen kaksi yliopistoa – rahoitus ei vieläkään järjestynyt.

Partisaani, 3.3. 2021: Helsingin yliopisto kehitti halvan koronarokotteen – Marin valitsi huippukalliin ulkomaisen vaihtoehdon.

Hallitus heitti miljardeja euroja erilaisiin kotkotuksiin, kuten asuntosijoitusyhtöiden voittoihin ja vasemmiston verovapaiden asuntojen vuokratuottoihin.

Hallituksen viralliset asiantuntijaelimet ovat näinä päivänä alkaneet harrastaa laskentoa, Ojalan laskuopin mukaan. Erilaisia laskuharjoituksia on rustailtu ja numeroita väännelty. Ja ministerit ovat kauhistelleet laskuharjoituksen älyvapaita tuloksia. Mitä ilmeisimmän ministerit luulivat laskuharjoituksien tuloksia todeksi. Minä kun näin ne, niin heti tuli mieleen, että mitä v%¤tua. Ei hyvät hyssykät sentään, mitä porukkaa tuolla Senaatissa patsastelee peilien edessä.

Laskuharjoitus 1.

Suomalainen rokotetutkimus olisi vuosi sitten kaivannut viittäkymmentä miljoonaa euroa. Mutta sen sijaan hallitus laittoi satoja miljoonia ulkomaisille lääkeyhtöille. Sitten iski paniikki ja hallitus muuttui maailman suurimmaksi dozeriksi, jonka kauhalla pystyi kerralla täyttämään ylitsevuotavasti kaikenlaisia älyvapaita pohjattomia taskuja. Ja mikään rahamäärä ei riitä vieläkään, koska hallitus kieltäytyi siitä ainoasta keinosta, jolla Suomi olisi ollut jo viime vuoden lopulla koronavapaa maa, joka olisi antanut taloudelle samat vapaudet kuin ennen korona.

Mihin laskuharjoitukseen hallitus perustaa sen, että kannattaa mieluummin pitää suomalaisia löysässä hirressä vuosikausia ennenkuin laittaa 5 promillea jo jaetusta rahasta suomalaiseen rokotteeseen.

Olisiko kannattanut lukea sitä historian kirjaa laskuharjoituksien sijasta? Historiasta olisi saanut tiedon, miten pandemia tulee aaltoina ja kestää vuosikausia, kunnes tulee rokote tai luontainen laumasuoja. Nyt Suomen hallitus kuunteli vain tutkijatohtoreiden pelottelua. Miksi kyseiset hallituksen asiantuntijaelimäet eivät nähtävästi koskaan suositelleet hallitukselle rahojen sijoittamista kotimaahan? Sen sijaan THL, STM ja HUS ovat vain pelotelleet ministereitä, joka huomattiin toissapäivänä, kun kaikki ministerit olivat kauhuissaan, kun joku esitteli täysin älyvapaita lukuja. Olisiko pitänyt konsultoida ensin vaikka psykologeja ennen kuin alkaa pelottelemaan Senaatin naistenhuoneen peiliin rakastuneita rouvaministereitä?

Pian alkaa auringon UV säteily leikkaamaan koronaviiruksilta siipiä ja rokottaminenkin on jo melko pitkällä, mutta THL:n porukka se vain katsoo, ettei niitä parametrejä tarvitse laittaa laskuharjoituksiin. Itse asiassa kyseisessä laskuharjoituksessa ei käytetty mitään parametria, vaan suoraan eksponenttifunktiota, tai ehkäpä se vain oli kivaa vetää viiva suoraan ruutupaperin yläreunaan.

Teenpä tähän ennusteen, miten mennään koronan (covid-19) kanssa:

Tartunnat laskevat tästä maailman tappiin saakka. Ehkäpä ensi vuonna taas ministerit jäykistyvät kauhusta, kun joku kiinalainen niiskuttaa jossakin Lapin hiihtokeskuksessa.


blogi, 7.3. 2021: Suomessako maahanmuuttajat rokotettaviksi?

Ei kommentteja: