keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Puotilaan ulkonaliikkumiskielto

 IS, 1.4. 2021: Yksi alue hämmentää terveys­viranomaisia – johtaja­ylilääkäri arvioi, mikä loi Suomen pahimman korona­pesäkkeen.

Voi kauhistus, miten asiantuntijat joutuvat yllättymään, kun eivät uskalla ajatella pelätessään itsesyytöksiä ja suvaitsevaisia. Olkoon syy mikä tahansa, niin ei muuta kuin ulkonaliikkumiskielto Puotilaan.

Ensimmäinen mahdollisuus menetettiin jo viime vuonna, kun vaadin, että maahanmuuttajat pitää rokottaa heti, mutta poliitikot luulevat, että sekin olisi rasismia. Nyt Puotilan, Kontulan ja Vuosaaren koronalingot ovat jatkuvasti tykittänyt suomalaisiin viirustaan.

Koko Itä-Helsinki ulkonaliikkumiskiellon piiriin.

Ilmaantuvuusluku 10.–24. maaliskuun ajanjaksolla:
  • Puotilassa 1067,
  • Kontulan–Vesalan alueella 899
  • ja Etelä-Vuosaaressa 940.
Rokotuksen painottamista maahanmuuttajiin vastustetaan epäloogisesti. Ihmiset mieluummin antavat koronan levitä ja sairastuvat kuin tukahduttaisivat sen suunnatuilla rokotoksilla. Kuten olen jo aiemmin todennut ja uskon, että järkevät ihmiset pystyisivät itsekin tekemään samanlaisen johtopäätöksen, niin Suomi olisi ollut jo kuukausia Uuden Seelannin kaltaisessa normaalitilassa, kun vain ne oikeat riskiryhmät olisi laitettu ensin ulkonaliikkumiskieltoon (tai ainakin suljettu heidän rukouspaikat) ja sitten heidät olisi pakkorokotettu vaarallisen kulkutaudin levittäjinä. Tietysti sen lisäksi rajoilla olisi pitänyt olla kunnon testit ja kiellot.
Eivät vanhukset ole riskiryhmä, vaan ne, jotka ovat piittaamattomia kulkutaudista. Koska emme ilmeisesti pääse maahanmuuttajista eroon, niin ainakin niille pitää tehdä selväksi, mitä kulkutauti on.

Ei kommentteja: