sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Hautajaisten sanoma herroille

Olin eilen hautajaisissa.

Toissapäivänä luin Pertti Rönkön naamakirjasta Saksanmaalta, missä hän kertoi, mikä haloo oli syntynyt siitä, kun suomalainen toimittaja oli sinutellut ministeriä, ja Saksassa sitä kauhisteltiin oikein kimpassa. Kirjoitin Rönkön naamataululle, että juuri siksi me suomalaiset ollaan niin hyviä, kun meillä ei synny kansanliikettä siitä, jos joku tavis vahingossa sinuttelee herroina pidettäviä kansan palvelijoita.

Eniwei.

Siunaustilaisuuden aikana veisattiin kolme virttä, missä Herra Jumalaa kutsuttiin isäksi. Lisäksi lausuimme Isä Meidän rukouksen, eikä siinä ollut mitään puhetta, että Taivaan Isää pitäisi teititellä.



Onkohan poliitikoilla kaikki penaalin kynät teräviä ja kaikki inkkarit kanootissa, kun he vaativat, että heitä pitää teititellä ja herroitella, kun edes maailmankaikkeuden Luoja ei sitä vaadi? Luulin, että me kaikki ihmiset olisimme tasa-arvoisia, mitä tulee uskontomme sanomaan absoluuttisesta tasa-arvosta.



Onko Suomeen saapunut salaa joku herrauskonto joka on syrjäyttänyt korkeimman taivaan uskonnon, ja nyt suomalaiset joutuvat teitittelemään jokaista, joka tunnustaa rahan suuremmaksi herrakseen kuin Taivaan isämme?

Oliko se Jeesus vai joku muu, joka sanoi, että älä kutsu ketään muuta herraksi kuin vain Isää kaikkivaltiasta? Oliko? Mitä sanoo perustuslaki, jonka mukaan uskonrauhaa ei saa pilkata? Onko se uskonrauhan pilkkaamista kutsua poliitikoita, kansanpalvelijoita, herroiksi? Mielestäni perustuslaki yksiselitteisesti kieltää herroittelemasta ketään muuta kuin yksin Jumalaa. Mielestäni uskonto yksiselitteisesti kieltää poliitikoilta ja papeilta herrojen palkan.

Onhan se absurdia, kun uskonrauha valikoi Raamatusta kohtia, joista ihminen voidaan tuomita? Onhan? Eikö olekin?

Se on Jumalan pilkkaamista teititellä ja herroitella poliitikoita.

4 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Sehän on rikkautta, että kielessä on käytettävissä myös kohtelias ja ehkä myös etäisyyttä pitävämpi muoto. Esimerkiksi Ruotsissa minua usein tympii, kun kaikki ovat niin demokraattisesti 'Du'. No, saksalaiset ovat toki titteleineen ja ylimuodollisine puhutteluineen omaa tasoaan.

Brainleak kirjoitti...

Minäkin voin teititellä tuntemattomia, mutta en koskaan herroittele. Jos valitsette minut kansanedustajaksi, niin voin korkeintaan morottaa puheenjohtajaa ja pääministeriä. Minulla on sentään perustuslaki uskonrauhoineen puolellani; jos joku pressa tai ministeri loukkaantuisi siitä, että häntä sinutellaan kyselytunnilla niin silloin voin koska tahansa sanoa, että perkele, lue perustuslakia. Mielestäni ihminen, joka loukkaantuu puheista, on pelkkä keskenkavuinen kakara, joka ei ole saanut kunnon vitsaa, miten ihmisenä ollaan.

Brainleak kirjoitti...

On erityisen huomionarvoista, että vasemmistossa uskotaan vauvan kehittyvän ihmiseksi luonnostaan. Jos vaikka vauva jätettäisiin susilaumalle, tai kyläjengille, niin siitä kasvaisi ihminen, eikä susi, näin kerrotaan liberaalien oppikirjoissa.

On erityisen merkille pantavaa, että edes suden pennuista ei kasva susia, jos susiemot eivät kurittaisi niitä ja pakottaisi noudattamaan lajityypillistä käytöstä, johon kuuluu vanhempien/vahvempien susien ehdoton kunnioitus.

Mitä korkeampi olio sitä enemmmän se vaatii kuria:
Bakteerit ja barbaarit eivät tarvitse minkäänlaista kuria.

Aika uskomatonta, miten vasemmisto julistaa, että inhimillisyys on geneettistä, ettei ihmislapsi tarvitse minkäänlaista kuria tullakseen ihmiseksi.

Brainleak kirjoitti...

Hyvät hyssykät sentään, hyvät ihmiset. Katselkaa edes luonto-ohjelmia -- ajatuksella. Ajatelkaa ihan itse, miten kummassa joku selkärankainen elukka voi käyttäytyä niin sanotusti lajityypillisesti ------ jos se kasvaisi ilman armottomia lajikumppaneitaan.

Justiinsa nyt kaikilla pitäisi olla aikaa ajatella samalla intensiteetillä, jolla antiikin Kreikan ihmiset ajattelivat, kun heille tarjottiin pelkkää helvetin homoeroottista kylpylähommaa.

Kuvitelkaa, miten Platon joutui ajattelemaan, kun hän ilman minkäänlaista työtä joutui seuraamaan Sokraattista rakkautta omalta parvekkeeltaan. Mitä vittua nykyihmiset oikein nyykyttävät, kun he vihdoinkin ovat saaneet roppakaupalla laiskan aikaa, mutta heidän aivonsa tuntuvat jäätyneen jonnekin helvetin portille.

Viimeiset sata vuotta rikkaat filosofit ovat julistaneet, että ihminen ei voi olla viisas, jos hänellä ei ole joutilasta aikaa ajatteluun. Juuri nyt ihmiskunta todistaa filosofien kaikkinaisen typeryyden, kun ihmiset vain pelehtivät parvekkeillaan ja ovat jättäneet aivonsa narikkaan, suljettuun ravintolaan -- haaveillessaan, miten vitun hienoa olisi jatkaa sitä samaa paskaa, josta juuri pääsi eroon.