Esipuhe.
Jotta lukija voisi päästä syvempään ymmärrykseen tämän blogistin ajattelusta yleensä ja tätä nimenomaista tekstiä seuraavasta kirjoituksestani erityisesti, niin hänen pitäisi ajatuksella lukea ainakin seuraava kappale Urantia kirjasta: Luku 84, Avioliitto ja perhe-elämä.
Kulkijan historiaa.
Löysin Urantia kirjan ensimmäisen kerran vuonna 1984, kun iltalukion englannin opettaja sanoi oppilailleen, että teidän olisi hyvä ostaa kirjakaupasta joku englanninkielinen kirja, jota voisitte kotonanne käydä sanakirjan avulla läpi. No, oppitunnin jälkeen suoraan Tampereen Akateemiseen, jonka hyllyiltä ei tuntunut löytyvän sopivaa kirjaa, kunnes silmiin paistoi suuri sininen kirja, painettu 1984. Muistaakseni se maksoi noin 450 markkaa (yhtä paljon kuin vuonna 1968 saamani ajokortti), mutta siihen aikaan olin suhteellisen hyväpalkkaisessa päivätyössä, enkä nykyäänkään osta itselleni halpaa rihkamaa, koska en pidä itseäni halpana.
Kyseinen kirja jäi hyvin pian kirjahyllyyni koskemattomaksi johtuen siitä, että monia sen sanoja ei löytynyt suomi-englanti-suomi-sanakirjasta. Säilytin kirjaa läpi kaikkien näiden vuosieni ajan, ja se oli minulla myös Pasilan metsikköön tekemässäni kodissa, johon tein kirjahyllynkin, sillä kodissa täytyy olla sivistyksestä kertovia todisteita.
Tämä kirja on minulla vieläkin, mutta se on hieman kärsinyt kosteusvaurioita, jota se sai palokunnalta, joka oli mennyt sammuttamaan tuhopolttoa, jonka kohteeksi kotini joutui 13.4. 2008.
Seuraavan kerran Urantia kirja tuli eteeni pehmeäkantisena suomennoksena, vuonna 1993. Luin sen lähes yhtä mittaa läpi, yhden kuukauden ajan, sillä ihastuin sen yleviin lauseisiin, jotka monin osin tuntuivat siltä kuin olisin itse niitä ajatellut, niin kuin ilmeisesti olinkin; Ihminen rakastuu kaikkeen sellaiseen, joka on jossakin muodossa jo valmiina ihmisen mielessä.
Kesällä 1993 tiedekeskus Heurekassa oli joku kansainvälinen tähtitieteellinen symposiumi, jonka yhtenä puhujana oli Stefan Tallqvist. Hän kertoi Urantia kirjan tiedekäsityksestä, miten ihmisen tiede lähentyy sitä havainto havainnolta. Häneltä sain kuulla Urantia kirjan lukukekkereistä, joissa sitten kävin parin vuoden ajan, mutta sen jälkeen olen ollut lähinnä yksinajattelija.
Näissä lukuilloissa oli mukana myös Urantia kirjan suomentaja, Seppo Kanerva, YLE, 10.2. 2015: Urantia-seurassa keskustellaan lämpöisessä hengessä. Meillä ei ole uskontunnustuksia.
Joskus 2000-luvun alussa tutustuin Iranin islamilaista valtaa paenneeseen Saitoon, jolle myöhemmin annoin suomalaisen Urantian lahjaksi. Se oli Saito, joka sai minut tajuamaan, miten hirvittävä ideologia islam on. Saito kertoi, miten joku ajatolla yhtä äkkiä oli tullut Ranskasta ja laittanut koko maan täysin sekaisin.
Saito oli säilyttänyt matkansa ajan oudossa formaatissa olleen videon upeasta kotitalostaan, jonka vallankumouksesta hysteeriseksi tulleet olivat vallanneet ja tuhonneet. Saito halusi näyttää minulle videonsa, koska ilmeisesti näytin hieman epäileväiseltä. Pienen etsimisen jälkeen löysin netistä jonkun videoplayerin, joka pystyi näyttämään sitä outoa formaattia.
En olisi niinkään välittänyt kuunnella jatkuvasti höpöttävää Saitoa, ellei hän olisi kertonut olevansa kotoisin Pohjois-Iranin Urmian seuduilta, joka oli minulle tuttu Urantia kirjassa olevasta selostuksesta, missä kaikkialla Jeesus oli nuoruudessaan kulkenut (En tänäkään päivänä halua seuraukseni sellaisia, joiden suu yhtä mittaa käy.). Kun kuulin, että Saito oli tullut Urmiasta, niin kerroin hänelle, miten Jeesus oli myös aikoinaan käynyt siellä päin:
Urantia-kirja: Luku 134, Siirtymäkauden vuodet.
Kappale 2. Karavaanimatka Kaspianmerelle:
"Oli huhtikuun ensimmäinen päivä vuonna 24 jKr, kun Jeesus lähti Nasaretista karavaanimatkalle, joka suuntautui Kaspianmeren seutuville. Karavaani, johon Jeesus sen johtajana liittyi, oli matkalla Jerusalemista Damaskoksen ja Urmiajärven kautta Assyrian, Meedian ja Parthian halki Kaspianmeren kaakkoiskulmalle. Kului kokonainen vuosi, ennen kuin hän palasi tältä matkalta.".Kun Saito sitten kyseli, mistä olet saanut tuommoisen ajattelun itsellesi, niin kerroin hänelle tällaista tarinaani. Annoin Saitolle pehmeän kirjan lahjaksi, kun hän oli saanut Suomen kansalaisuuden.
Perhe-instituution puolustuspuhe jatkuu:
B, 22.11. 2017: Uhriutuva ajattelu on aikamme sairaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti